Otsikko nyt oli mitä oli, mutta asiaan.
Jätin siis ukkoni n.vuosi sitten, syystä että tunteet yksinkertaisesti loppuivat.
Alotin hurjan sinkkuelämän ja otan elämäni parhaasta ajasta (jota nyt kuvittelen eläväni) kaiken irti.
Siihen kuvioon kuulu myös tämä :
Exäni seurustelee uuden naisen kanssa,
koska ei omien sanojensa mukaan osaa olla yksinkään.
Häneltä tulee jatkuvia yhteydenottoja minulle,
milloin missäkin muodossa
ja hänestä on tullut mestari "tekemään kärpäsestä härkänen".
Eli olkoon asia vaikka kuinka pieni, hän vähintäänkin soittaa siitä minulle.
Aluksi en reagoinut mitenkään, mutta tiedättehän että aika kultaa muistot.
Takaisin en häntä ottaisi (hän puolestaan tekisi mitä vaan saadakseen minut)
mutta nykyään kuvioihin astunut silloin tällöin näkeminen seksin merkeissä on aika kivaa.
Nyt alan korvat höröllä kuuntelemaan millainen moraaliton paska ja "uusioperheenrikkoja" olen? Eikös niin ystäväiset ?
No, ei siinä mitään.
Tätä uutta naista en tunne enkä välitäkään tuntea, eikä heidän yhteinen elämäni minulle kuulu, eikä sen puoleen kiinnostakaan.
Se tässä vaan on, että nämä niin sanotut aktit tapahtuvat tämän naisen sängyssä
(----eli ovat muuttaneet exäni kanssa jo yhteen..)
hänen ollessa yövuorossa.
Tosin ei jokakerta, sillä minun ehdoillani mennään. -Milloin haluan exääni, millon en.
Kuulkaa kanssasisaret, ja miksei herratkin :
Tämä on aitoa vallan tunnetta parhaimmillaan!
Satutan käänteisesti, vaikka exänikin kuvittelee minun vaan tekevän hänelle hyvää....
Tähän loppuun haluan sanoa, että tämä on minun "kaunis ja hellä" mutta ah, niin kiduttava tapani satuttaa exääni
joka aikanaan pisti minut erittäin ahtaalle.
Loppuun kommentteja, ja spekulaatioita kaipaisin siitä
kumman kimppuun nykyisen naisen kuuluisi käydä jos asiasta joskus kuulisi ?
(Olettaisi että tappaisi minut) -Mutta eikös se niin mene,
että häntä loukkaa nyt miehensä, en minä ?!
Ulkopuolista kun en haluaisi satuttaa.
Ukon tekemisiin ei kukaan voi vaikuttaa,
tai JOO ! -Minä voin ja teenkin sitä (vaikutan tietoisesti)mutta silloinhan heidän suhteensa on/oli jo valmiiksi rakkaudettomuuteen perustuva?!
Hmmm....
Sananvapaus alkakoon, eli katsotaan mitä mieltä te toiminnasta(mme) olette ?
Koska exä unohtaa minut, tai tajuaako edes mahdollisesti koskaan mitä kylmää peliä pelaan ???
ps. Railakasta kesää kaikille !

Vastaukset 16
Vanhimmat
Näin ulkopuolisena voin sanoa ettet ole eksäsi uudesta onnesta vastuussa vaan hän on sitä itse. Eikä näy vastuutaan kantavan koska sinua rakastaa.
Sinä puolestasi tunnut käyttävän eksää vain hyväksesi, mikä ehkä(?) oikein
riippuen siitä missä määrin hän on sinua satuttanut menneinä aikoina. Kosto on suloinen, joskus se vaan on niin.
Se mitä nykyisen tunteisiin tulee, on vaikea kommentoida. Olisit varmasti itse surun murtama jos miehesi rakastaisi toista,
ja vielä makaisi tämän kanssa omassa sängyssäsi?
Eli häntä loukkaa nyt eksäsi.
Ehkä jotakin kautta olisi hyvä, että tämä nykyinen saisi tietää, se olisi oikeutettua.
-Jatka sitten sen jälkeen eksän härnäämistä paremmalla omallatunnolla, ei ole ulkopuolisia satutettavia.
Sillä jatkaisit sitä kuitenkin??? Ethän vain nykyisen olemassa olon vuoksi "näyttele" että olet saatavilla, etkä sitten kuitenkaan ole ?
-ja mitä eksäsi tajuamiseen tulee, onkos tuolla nyt niin väliä? Olet hänen mielessään vaan kahta kauheammin ja teidän yhteisten aikojen unohtaminen vaikeutuu
niin kauan kun kuvioissa olet.Ei pääse elämässään eteenpäin -tajuaa sen sitten tahalliseksi tai ei.
No WAU !
Nyt oli ihmeellisen myötämielinen kommentti enkä korjaisi tekstistäsi riviäkään. Taidat tietää tilanteen kun noin osui ja upposi.
Suomeksi -tiedät mistä puhut.
Ja en. En härnää exää hänen uuden "onnensa tähden" vaan tekisin sitä muutenkin,
nyt kun on vauhtiin päästy.
Mitään jännitysnäytelmää tai kolmiodraamaa en hae enkä halua. Pelkkää tunteetonta
tosin vuosien saatossa erittäin hyväksi-koettua seksiä tämä minulle on.
Ja hymyn pilkahduksia suupielissä toisen kouristellessa entistä kovemmassa ikävässä menneeseen...
Mutta : Lisää postia tulemaan,
mielipiteitä saa ja pitääkin olla. Perustelkaa ne kuitenkin. Mitä mieltä tilanteesta/minusta/exästä/tästä uudesta ja hänen tilanteesta olette ?
t. Sadisti x)
Kaveri saa sulta pimpsaa silloin tällöin ja sä puhut kiduttamisesta? Hah. Et tunne miehen sielunelämää. Mieshän ruinaa vaikka mitä saadakseen pimpsaa. Niinhän mäkin x-vaimoltani saan aina kun alan puhumaan ikävästä. Se on taikasana; "et usko kuinka mulla on sua ikävä, sua ja sun alastoman vartalon tuoksua..blaa blaa blaa". Ja exällä reidet avautuvat kuin taikaiskusta. Tuntuu, että se olet sinä jota huijataan..
Olen samaa mieltä. Mies käyttää sua hyväkseen. Sä et vahingoita ketään muuta kun itseäsi. Et ole päässyt irti miehestäsi, koska uhraat noinkin paljon vaivaan hänen tähtensä. Kiduttaisit sitä kunnolla ja samalla säästyist itse kun vaan yhtenä päivänä et enää sanoisi sille sanaakaan. Yksinkertaisesti häivyttäisit sen elämästäsi. SE kuule sattuisi. Ja päälle saisit pitää ylpeytesi ja sun mies jopa joskus kunnioittaisi sua..Nyt se halveksii..Usko täi älä.
x)
No voih !
Ehkei tässä tapauksessa ihan noin kuitenkaan.
-Hän tekee päivittäisessä elämässään valintoja, jotta saisi olla mahdollisimman paljon lähelläni.
Hän autta aina vaikken apua tarvitsisikaan,
jollai muuten niin soittaa ja kysyy "haluanko kaupasta jotain".
Huoltaa autoani,
vie syömään, -puheissaan aina kanssani samaa mieltä... etc etc...
Mies nöyristelee, on polvillaan.
Rakastaa ja tippaa linssissä pidätellen huutaa elämäämme takaisin.
Niinkuni aiemmin kirjoitin, -nyt saa maistaa miltä tuntuu kun sattuu.
(minua sattui aikanaan fyysisesti, ja lujaa)
-Ja voin kertoa että olen myös onnistunut tavoitteessani!
Tunnen entiseni kuin omat taskuni, enkä voi kieltää ivallista hymyäni hänen kieriessään tuskissaan.
Minusta tuli vuosien mittaan mitä ilmeisimmin kylmä ja tunteeton,
mutta mitäs sitten?! Ainakin nautin elämästäni täysillä, MINÄ en enää ole se joka kärsii.
Osien oli aika vaihtua.
Ja mitä seksiin tulee, niin onhan se luonnollinen tarve. Minä nautin suunnattomasti siitä entiseni kanssa,
ja se kun sattui loppuvuosina olemaan ainoa hyvä asia suhteessamme.
Hän tietää mitä sängyssä haluan,
ja vain Luoja tietää kuinka otankaan ilosta kaiken irti!!!
-Edelleen hyvää kesää, ja nauttikaa ihmiset elämästänne !
(älkääkä päästäkö minun kaltaisiani kiero-lieroja käyttämään teitä vain omien etujensa ajamiseen ;)
Se voi tehdä kipeää.
Maksaa potut pottuina, on ihmiskunnan historiasta niitä alkellisempia lakeja/ käyttäytymismuotoja. Kait se hetken tuntuu hyvältä, mutta on tosi itsetuhoista touhua, noin pitemmän päälle. Viisaampaa olisi jättää se ex historiaan ja alkaa ihan oma elämä, ilman menneisyyttä.
Tässä ajassa (jos koskaan muulloinkaan) ihmiset eivät juurikaan mieti asioita kovin moraalisesti. Tärkeintä on toteuttaa omia tarpeitaan ja saada -lyhytaikaistakin - tyydytystä itselleen, vaikka hinnan maksaisi joku toinen ihminen.
Koet varmaan oikeutettuna toimintasi, eikä minulla ole oikeutta sitä sen kummemmin tuomita.
Omalla kohdallani (petetty ja jätetty) toivon, etten koskaan alentuisi tahallani satuttamaan ketään, exää tai tämän uutta, välittömästi tai välillisesti.
Kyse on kohdallani kuitenkin siitä, millainen ihminen haluan olla. Eli itsekunnioitukseni takia en toimisi tavalla, jonka kokisin alhaiseksi.
Mutta meillä kaikilla on omat arvomme.
Itse olen tehnyt aivan samaa eli pidän exääni koukussa, harrastetaan seksiä yhdessä milloin missäkin välillä pitkienkin aikojen jälkeen, vaikka hän on toisen kanssa. Valitettavasti vaan en ole päässyt tämän uuden naisen sänkyyn, mutta tuokiot esim. puuta vasten metsässä korvaavat kaiken... Exäni ei saa rauhaa minulta koskaan, vaan tulee aina kaipaamaan minua. Itse elän parisuhteessa, joka on onnellinen muuten, mutta seksi puuttuu, joten kaikki on kunnossa näin!
Sä olet kiinni sun x:ssäsi, ja vahingoitat itseäsi ja utta suhdettasi. Jos et jakelisi pillua entiselle löytäisit varmasti keinon elvyttää nykyistä suhdettasi. Eli jos haluat pidemmän päälle kiduttaa itseäsi niin siitä vaan...Nussi metsässä ja kohta nussit roskalaatikolla ja pian jopa rahasta. Sun alamäki on kuule alkanut.
Minä otan yhteyttä kun haluan, hän antaa. Nykyiseni kanssa on kaikki hyvin, rakkautta riittää muttei seksiä. Saan siis puuttuvan osan Exältäni.
Kuinka alennut kerjäämään entiseltäsi seksiä? Eikö sinulla ole yhtään kunniantuntoa? Soitat ja pyytelet että saatko kyrpää..Mahtaa entinen miehesi tuntea itsensä tärkeäksi, kun soitat hänelle. Hän kuule nauraa sinulle, ja kiittää luojaa kun pääsi sinusta eroon. Hoitelee kyllä sut, mut ei sitten muuta.
Onhan se hienoa että edes joltain saa kun ei tämä nykyinenkään sinusta ole kiinnostunut. Mitäpä jos panisit seuraavaksi vaikka vaihdekeppiä!
Ex:lle ainakin on varmistunut se, että hän on hyvä edes sängyssä.. Siis kyseessähän on mitä parhain mainos ja miehen itsetunnon nostatus! Ja mies tietää sen kyllä =)
Äsköinen ei mielestäni seksiä entiseltään KERJÄÄ,
vaan harrastaa sitä hänen kanssaan kun siltä tuntuu.
Tajusin pointin paremmin kuin hyvin.
Tässä on nyt joku kilpailu kuka eniten exää kehuu
ja yrittää alentaa minut (aloittajan) ja kaikki muut eksänsä kanssa seksiä harrastavat alimpaan helvettiin, SYYSTÄ, että toimintani on kyllä moraalitonta.
Ymmärrän senkin mutta mikä helvetti exästä tekee "hyvän ja oikealla asialla olijan"
-mikä hänen toiminnassaan on oikein?
Ok, luulempa että tälläiset asiat joissa on moraalittomuudesta kyse
aloittajaa, ja samalla "puolella olijaa" painetaan.
Olen siis vuoren varma myös siitä että jos exäni olisi tämän kirjoituksen aloittanut,
olisitte hänelle kertoneet kuinka häntä hyväksi-käytetään.
Kuinka hän ei haluamisestaan huolimatta minua takaisin saa,
vaan kaikki on vaan julmaa peliä!
-Miten hän alentuukaan sellaiseen!!!?!
Ja minkä helvetin tähden on uudessa suhteessa jollei uuttaan rakasta !? Miksi loukkaa viatonta?
Miksei unohda minua ?
-Kas siinäpä pulma ! x)
Tässä lainaus tekstistäsi:
..Mahtaa entinen miehesi tuntea itsensä tärkeäksi, kun soitat hänelle. Hän kuule nauraa sinulle, ja kiittää luojaa kun pääsi sinusta eroon. Hoitelee kyllä sut, mut ei sitten muuta.
-Niiin, kyllä.Mutta sopii paremmin minuun itseeni ja todennäköisesti myös äsköiseen kirjoittajaan. Tunnen itseni tärkeäksi,
olen sitä hänelle edelleen sillä hän olisi valmis kulkemaan vaikka läpi harmaan kiven saadakseen minut ja elämämme takaisin.
Heräsi vaan poika-parka liian myöhään,
eli
-kyllä
siihenkin, että kiitän Luojaani päästessäni hänestä eroon!
-Hoitelen hänet, en kyllä muuta.
Älä ihmeessä petä itseäsi. Sun ei tarvitse ollenkaa ajtella sun äksäsi päällä. Yritä nyt vaan ottaa vastuu omasta jutustasi. Tää sun peli-teoria on aika mielenkiintoinen, koska sä olet niin helvetin tyhmä ja naivi.
varsinkin, kun sen uusi pikkurouva kuvittelee olevansa maailman upein ilmestys. Niinpä vaan vanhan rouvan kyyti kelpaa - ja mikäpä siinä, minähän olen nyt vapaa. Ja uuden pikkurouvan omin sanoin: onhan se nyt aivan selvää, että suhteessa on jotain vialla, jos mies pettää.
Siis tää oli hyvä ja analyyttinen kertomus. Mitenköhän tämä jatkui?