Mitä tehdä?

Heti alkuun haluan sanoa tietäväni että tämä ainainen anoppi-miniä sota on usein idioottimaista ja molemmilla puolilla on omat vikansa, mutta tilanne on nyt sen verran piinallinen, että kaipaisin apua. Anoppini on ollut aina minulle todella ystävällinen ja halunnut tutustua minuun - ja minä häneen, olen jopa avautunut hänelle todella kipeistä asioista ja hän tietää minulla olleen erittäin vaikea lapsuus.

Nyt kuitenkin kesäkuussa kaikki muuttui. Olen muuttamassa miehen kanssa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja muutamme siis yhteen ensimmäistä kertaa. Yhtäkkiä huomasin ilmapiirin muuttuneen täysin ja minusta alettiin puhumaan pahaa selkäni takana. Keksittiin esim. että minä en anna miehen käyttää instagramia vaikka mies oli aivan itse tehnyt somepaasto päätöksen ja suostutellut minutkin liittymään. Sitten puhuttiin minun olevan ehdoton ja itsekäs kun en halunnut maksaa kahteen asuntoon (minun omaan yksiöön ja uuteen 2h) vuokraa samaan aikaan jotta saisi rauhassa muuttaa.. Pelkäsivät kai että mies lähtisi pois jo elokuussa. Sitten alkoivat puhua että minä en päästä miestä mökille jossa he ovat kokoajan ja mieskin 50% ajasta. En nyt muista mitä kaikkea muuta, mutta joka tapauksessa kaikki kärjistyi juhannuksena. Mennessämme mökille ei appi puhunut sanaakaan automatkalla ja perillä anoppi selvästi mökötti. Minulle tuli aivan kamala ahdistus enkä kestänyt sitä. He ovat olleet minulle tärkeitä ihmisiä. Menin poraamaan lähimetsään XD mutta sieltä pois tullessani mies yritti selvitellä asiaa ja kutsui äitinsä puhumaan. Siinä alkoi sitten piikittelemään ja huutamaan minulle.. Komensi apen katsomaan tätä ja minä en voinut kuin yrittää paniikissa puolustaa itseäni edes jotenkin. Mies ei sanonut mitään paitsi "korjasi totuuksia" äitinsä puolesta, jotka sitten kuitenkin osoitin vääräksi... Anoppi esitti kunnon teatteriesityksen jossa kuvasi minua kuristamassa köydellä miestäni ja sanoi tämän olevan täysin tossuni alla.. Tässä vaiheessa hyvä selventää että olemme molemmat 20 vuotiaita. Minusta tuntuu että olin jonkinlaisessa shokissa tämän episodin jälkeen, en muista kunnolla tapahtunutta ja tärisin. Sen muistan että myönsin todella paljon asioita puolustaakseni itseäni vaikkei ne olleet totta ja siksi anoppi tuli viimeiseksi halaamaan minua ja jotenkin se niin todettiin että minä olen syyllinen mutta hän on armelias. Mitään anteeksipyyntöä ei ole tullut. Näin ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen heitä toissapäivänä kun olimme mökillä 2yötä ja he olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minua ahdisti aivan valtavasti enkä pystynyt olemaan oma itseni. Olen todella lyhytvihainen ja anteeksiantavainen ihminen mutta en välttämättä aina haluaisi olla...Enkä tiedä pystynkö palauttamaan entisiä välejämme koska olen liian peloissani. Anoppikin on sanonut ettei "aio yrittää enää" meidän välillä :( Mies aikoo olla joka toinen vklp vanhemmillaan ja suunnitteli jo ottavansa ensi vuonna kesätyön jostain vanhempien mökin läheltä, tällä hetkellä tuo ajatus tuntuu todella raskaalta, mutta ehkä parempi murehtia sitä myöhemmin. Kysyin myös juhannuksen jälkeen apelta että eihän meidän kaikkien välillä ole mitään pahaa verta niin vastasi oudosti että "no ei ole... mutta pitää muistaa kommunikointi" ? Ovat itse siis sanoneet että kaikki informaatio tulee mennä miehen kautta. Nyt olen lähdössä purkamaan muuttotavaroita uuteen kotiin ja mies tulee viikkoa ennen opiskelun alkua perässä.