Tarkista TE palvelijoiden toiminta joka kerta asioidessasi

Anonyymi-ap

Katso, että TE palvelusväki noudattaa lakia. Alla ote hallintolaista, jonka mukaan voit seurata ja arvioida tekevätkö he työnsä hyväksyttävällä tavalla. Viimeisenä linkit kanteluihin, jos huomaat jotain epäkohtia. Kantelun voi tehdä kuka tahansa vapaamuotoisesti.

Hyvän hallinnon perusteet
6 §
Hallinnon oikeusperiaatteet

Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
7 § (9.5.2014/368)
Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus

Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

Viranomaisen velvollisuudesta tiedottaa toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 20 §:n 2 momentissa.
8 §
Neuvonta

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta.

Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen.
9 §
Hyvän kielenkäytön vaatimus

Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.

Asiakkaan oikeudesta käyttää omaa kieltään viranomaisessa asioidessaan on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään tai mitä johtuu Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista.
10 §
Viranomaisten yhteistyö

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#O1L2

Kantelu oikeusasiamiehelle
https://www.oikeusasiamies.fi/kantelu-oikeusasiamiehelle

Kantelu aluehallintovirastolle
https://avi.fi/asioi/henkiloasiakas/valvonta-ja-kantelut

Kantelu ELY-keskukseen
Valitse alueesi ELY-keskus ja lähetä kantelu sähköpostitse kirjaamoon.
https://www.ely-keskus.fi/asiointi-ja-yhteystiedot

Kantelulomake ja muuta tietoa kanteluista
https://www.suomi.fi/haku?p=0&q=Kantelut&sl=false

30

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ole myös tarkkana, ettei sinua syrjintä. Syrjintää on esimerkiksi huonompi tai epäkunnioittavampi kohtelu, vihapuhe, nimittely, sanallinen loukkaus, uhkailu tai häirintä.

      Palveluissa tapahtuva syrjintä voi olla esimerkiksi palveluiden ulkopuolelle jättämistä tai puutteellista neuvomista ja ohjausta.

      • Anonyymi

        "Palveluissa tapahtuva syrjintä voi olla esimerkiksi palveluiden ulkopuolelle jättämistä"

        Komukka vauhdissa. 🤣

        Palveluissa tapahtuva syrjintä voi olla esimerkiksi kiusaamisen ja ahdistelun ulkopuolelle jättämistä.


      • Anonyymi

        Tuota vihapuhetta riittää.


    • Anonyymi

      Monesta tyypistä on syytä tehdä kantelu. Roistot on saatava vastuuseen.

      • Anonyymi

        Jyväskylän kuntakokeilussa pelataan kaksilla tunnuksilla. Työtön tunnistautuu vahvalla tunnistautumisella. Näillä ei allekirjoituksia työllisyyssuunnitelmasta ja vaihtoon pyydetty jättää omat tunnukset puikkoihin tarttuvalle. Tämä ei tarkoitakaan itse allekirjoittaa tekemäänsä työtä vaan vaatii allekirjoitukset sivuun siirretyn omavalmentajan papereihin, osaamisvajavainen tukityöllistettävä. Toiminta Jyväskylän kuntakokeilussa kohta vuoden tappelua niin työttömän lyömistä, ei ihmisarvoista kohtelua. Nimet häviää kokonaan, kun tilaus no. reply sosiaaliohjaaja. Ei mitään pykäliä, eettisyyttä röyhkeydessään työnhakijaa kohtaan.
        *rekisterimerkinnät vääriä koulutus, työhistoria
        *rekisteritietoja ei korjata seuraa osaamisvajavainen, tukityöllustettävä
        *suunnitelman tiedot vaihtuu kun käännät selän
        * omavalmentaja työskentelee vaihtoon pyydetyn tunnuksilla tekemänsä vääryyden jälkeen esiintyy rintarottingilla omavalmentajani tittelillä(vertaan varas) (avioliitossa pettäjä) yleensäkin valehtelija, toimiiko homma?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jyväskylän kuntakokeilussa pelataan kaksilla tunnuksilla. Työtön tunnistautuu vahvalla tunnistautumisella. Näillä ei allekirjoituksia työllisyyssuunnitelmasta ja vaihtoon pyydetty jättää omat tunnukset puikkoihin tarttuvalle. Tämä ei tarkoitakaan itse allekirjoittaa tekemäänsä työtä vaan vaatii allekirjoitukset sivuun siirretyn omavalmentajan papereihin, osaamisvajavainen tukityöllistettävä. Toiminta Jyväskylän kuntakokeilussa kohta vuoden tappelua niin työttömän lyömistä, ei ihmisarvoista kohtelua. Nimet häviää kokonaan, kun tilaus no. reply sosiaaliohjaaja. Ei mitään pykäliä, eettisyyttä röyhkeydessään työnhakijaa kohtaan.
        *rekisterimerkinnät vääriä koulutus, työhistoria
        *rekisteritietoja ei korjata seuraa osaamisvajavainen, tukityöllustettävä
        *suunnitelman tiedot vaihtuu kun käännät selän
        * omavalmentaja työskentelee vaihtoon pyydetyn tunnuksilla tekemänsä vääryyden jälkeen esiintyy rintarottingilla omavalmentajani tittelillä(vertaan varas) (avioliitossa pettäjä) yleensäkin valehtelija, toimiiko homma?

        Tee kantelu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jyväskylän kuntakokeilussa pelataan kaksilla tunnuksilla. Työtön tunnistautuu vahvalla tunnistautumisella. Näillä ei allekirjoituksia työllisyyssuunnitelmasta ja vaihtoon pyydetty jättää omat tunnukset puikkoihin tarttuvalle. Tämä ei tarkoitakaan itse allekirjoittaa tekemäänsä työtä vaan vaatii allekirjoitukset sivuun siirretyn omavalmentajan papereihin, osaamisvajavainen tukityöllistettävä. Toiminta Jyväskylän kuntakokeilussa kohta vuoden tappelua niin työttömän lyömistä, ei ihmisarvoista kohtelua. Nimet häviää kokonaan, kun tilaus no. reply sosiaaliohjaaja. Ei mitään pykäliä, eettisyyttä röyhkeydessään työnhakijaa kohtaan.
        *rekisterimerkinnät vääriä koulutus, työhistoria
        *rekisteritietoja ei korjata seuraa osaamisvajavainen, tukityöllustettävä
        *suunnitelman tiedot vaihtuu kun käännät selän
        * omavalmentaja työskentelee vaihtoon pyydetyn tunnuksilla tekemänsä vääryyden jälkeen esiintyy rintarottingilla omavalmentajani tittelillä(vertaan varas) (avioliitossa pettäjä) yleensäkin valehtelija, toimiiko homma?

        Jyväskylän kuntakokeilussa rikotaan työttömien perustuslaillisia oikeuksia väärällä tavalla.

        Vaatikaa että työttömien perusoikeuksia rikotaan oikealla tavalla!


      • Anonyymi

        Vankilaan suurin osa virkarosvoista kuuluisi.


    • Anonyymi

      Te palvelijan työ on palvella. He ovat palvelusväkeä.

      • Anonyymi

        Jotkut te pellet luulevat olevansa jotakin erityistä, vaikka ovat pelkkiä toimistorottia.


    • Anonyymi

      Kannattaa olla tarkkana, ettei sinua kuseteta.

    • Anonyymi

      mutta hehän ovat auttajiasi, tukijoitaisi ja ystäviäsi kun kenkää on tullut saaduksi.
      Ovat sinun puolellasi.

    • Anonyymi

      aloittajan kannattaa myös muistaa käydä tarkastuttamansa päänsä ja hankkia oikeanlainen lääkitys

      • Anonyymi

        Miten tämä kommenti liittyy tähän keskusteluun. Keskityt vain solvaamaan aloittajaa. Opettelisit tapoja ennen kuin tulet tänne kirjoittelee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tämä kommenti liittyy tähän keskusteluun. Keskityt vain solvaamaan aloittajaa. Opettelisit tapoja ennen kuin tulet tänne kirjoittelee.

        Vaikuttaa TE-toimiston henkilökunnan kommentilta.


      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä, että aloittajan pää on poikkeuksellisen hyvässä kunnossa, ja lääkitykselle ei ole mitään tarvetta, toisin kuin joillakin muilla.


    • Anonyymi

      Löytyykö laki nimettömään no. rebly tilaukseen,
      Sosiaalipalvelua tilattu.
      Sitä ennen vehdattu nimettömänä kelalle kieltäytymistä työllisyyssuunnitelmasta.
      Tehty osaamisvajavainen, tukityöllistettävä.
      Vääristelty koulutus ja työhistoria.
      Pyydetty tehdyt hakemukset, omavalmentajan omaan sp kopio.
      Tehty siis Työnhakusuunnitelma ilman allekirjoituksia. Kukaan ei kirjoita tai hyväksy itsestään osaamisvajavainen. Selitystä ei löydy viranomaiselta tähän.

    • Anonyymi

      Tämä on tarkeää valvontaa.

    • Anonyymi

      Työtön näköjään sekoaa työttömyyteensä ja alkaa keksimään lakipykäläviidakosta sovellettavia säädöksiä keksimäänsä ongelmaan?
      Kun aikaa on niin ratas jauhaa... ja jauhaa...ja jauhaa.....

      • Anonyymi

        Milloin hoitaja tulee vaihtamaan vaippasi, niin rauhoitut.


    • Anonyymi

      "Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin."

      Jo heti ensimmäisellä rivillä tulee ongelma: ei kerrota minkä lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin.

      Työllisyyspalveluissa toimivia viranomaisia velvoittaa lainsäädäntö joka on itsessään perustuslain ja kv- sopimusten vastainen. Jos viranomainen toteuttaa omia lakiin määrättyjä velvoitteitaan hän tulee automaattisesti rikkoneeksi työttömän perustuslaillisia oikeuksia sekä kansainvälisiä sopimuksia.

      Työttömiä velvoittavat pakkotyönhaut, velvoittavien työllisyys- ja aktivointi suunnitelmien tekemiset, velvoittava työllisyyspalveluiden asiakkuus säännöllisine ristikuulustelusessioineen jne jne jne. on RÄIKEÄSTI perustuslain ja aivan perustavanlaatuisimpien yk: ihmisoiekusartiklojen vastaista.

      Se on yksiselitteisesti näin. Edes sokea ei voi olla sitä näkemättä kun viitsii vähän perehtyä Suomen kansalaisen fundamentaalisimpiin perusoikeuksiin ja kv- sopimuksiin.

      https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

      YK: n ihmisoikeudet luotiin toisen maailmansodan jälkeen sodista oppineena turvaamaan yhtä asiaa: YKSILÖN OIKEUKSIA JA VAPAUKSIA JA MAHDOLLISIMMAN SUURTA AUTONOMIAA VALTIOVALLAN MIELIVALTAA VASTAAN. Tämän on SYY miksi nämä artiklat ovat olemassa. Valtio on kansalaisia varten olemassa eikä päinvastoin.

      https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/

      • Anonyymi

        Perustuslain on TARKOIN noudatettava näitä kansainvälisiä sopimuksia. Nämä kansainväliset sopimukset ovat se fundamentaalinen pohja jolle niihin sitoutuneen valtion on perustettava kaikki toimintansa etenkin perustuslakinda ja kaikki muu lainsäädäntönsä.

        Miten on mennyt, Suomi? Menikö oho kaikki päin persettä oho? Kuinka se nyt niin?

        Suomi loistaa luku- ja kirjoitustaidollaan kun 100% suomalaisista osaa lukea ja kirjoittaa. Mutta lainsäätäjä ei oo viälä oppinut ääyyy ääyyy lukemaan edes niitä fundamentaalisimpia sääntöjä ja määräyksiä jotka Suomen valtiota koskee ja joita se on sitoutunut noudattamaan.


      • Anonyymi

        Näytätkö tarkasti minkä Suomen perustuslain kohdan vastaista tuo työkkärin toiminta on?


      • Anonyymi

        "Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin."

        Lause sisältää yleisen velvollisuuden käyttää toimivaltaa vain siihen tarkoitukseen, johon se on lain mukaan määritelty tai tarkoitettu käytettäväksi. Viranomainen ei saa ryhtyä edistämään muita tarkoitusperiä kuin niitä, jotka kuuluvat sen tehtäväpiiriin ja sisältyvät tapaukseen sovellettavan lain tavoitteisiin. Viranomainen ei myöskään voi asettaa päätökselleen lakiin perustumattomia tai asiaan liittymättömiä ehtoja. Viranomaisen on siis käytettävä toimivaltaansa yksinomaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Laissa määritellään myös viranomaisen toimivallan rajat, joita virkatoiminnassa on noudatettava. Kyse on harkintavallan väärinkäytöstä, mikäli toimitaan toisin. Siitä kannattaa tehdä tutkimuspyyntö poliisille.


    • Anonyymi

      Suomen lainsäätäjä on lakitekstiin asti kirjannut mitä tarpeita työttömillä on oltava.

      "Työttömällä on monialaisen yhteispalvelun tarve, jos.."

      Tämä on niin käsittämätöntä paskaa kun tähän työttömien mielivaltaisia velvoitteita koskevaan lainsäädäntöön perehtyy ettei voi kertakaikkiaan USKOA että lainsäätäjä on OIKEASTI voinut Suomessa kyhätä tällaisen lainsäädännön kasaan ja että tämä on oikeasti voimassa oleva lainsäädäntö.

      Tämä on niin ällistyttävää tavallisten kansalaisten rais**mista että ei jumalauta voi edes uskoa.

    • Anonyymi

      Aloittaja jalosti kehottaa kaikkia työttömiä pitämään huolen siitä että työtön saa asiallista kiusaamista osakseen. Että kiusaaja kiusaa lakien ja sääntöjen mukaan.

      Tyypillinen "pienen ihmisen puolella" olevaa esittävä kommari. Jos Suomessa vielä olisi pyöveleitä, aloittaja teeskentelisi olevansa mestattavan puolella valistaen tätä laupiaasti pitämään huolen oikeudestaan tulla mestatuksi oikealla tavalla.

    • Anonyymi

      "viranomaisessa asioidessaan"

      Mitä kielenkäyttöä tämä on?

      • Anonyymi

        Poliisissa asioidessaan?

        Oikeusasiamiehessä asioidessaan?

        Valvontaviranomaisessa asioidessaan?

        Jos joku asioi viranomaisen luona, hän asioi viranomaisella, ei viranomaisessa.

        Eivät osaa edes kirjoittaa.


    • Anonyymi

      Tämä koskee kaikkia viranomaisia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      530
      2005
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      383
      1643
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1462
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1047
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1032
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1016
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      811
    9. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      803
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      794
    Aihe