Metro jumissa Kaisaniemessä ilkivallan takia

Metro seisoo paraikaa Kaisaniemen asemalla ilkivallan takia, kertoo metron keskusvalvomo. Metro on noin viisi minuuttia myöhässä aikataulustaan. Poliisi ja metrotyöntekijät selvittävät parhaillaan, minkälainen ilkivallanteko on kyseessä. HS 26.5 klo 16.45
151881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olin itse Kaisaniemen metroasemalla tuolloin. Ihmiset ajettiin pois laiturialueelta ja siellä pyöri poliiseja ympäriinsä. Sitten kun metroliikenne taas jatkui niin kukaan ei suostunut kertomaan tarkemmin mitä oli tapahtunut... Kertokaa jos saatte tietää tapahtuneesta enemmän.

Äänestä
  • Meille jotka silloin istuimme metrossa matkalla idästä keskustaan kerrottiin vaan että metrot eivät kulje vähään aikaan ja kehoitettiin siirtymään bussiin. Eli eivät uskoneet sen seisahduksen ihan vaan viittä minuuttia?

    Äänestä

  • mitsku kirjoitti:

    Meille jotka silloin istuimme metrossa matkalla idästä keskustaan kerrottiin vaan että metrot eivät kulje vähään aikaan ja kehoitettiin siirtymään bussiin. Eli eivät uskoneet sen seisahduksen ihan vaan viittä minuuttia?

    Satuin olemaan juuri tänään ohjaajan kanssa tässä metrossa. Toisaalta olimme ekassa vaunussa ja odotin hermostuneesti. Aluksi ajattelin ettei meille kävisi jotain hirvittävää, mutta onneksi pääsimme pois. Kertokaa jos tiedätte mikä oli ilkivallan syy, varsinkin jos joku teistä on ollut samassa vaunussa. O_o;;

    Äänestä

  • Montana_Hunter kirjoitti:

    Siellä oli pommiuhkaus.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Siellä oli pommiuhkaus.

    Kampista metron tullessa Rautatientorille metron vikassa vaunussa oli jumalaton piippaus, ihmiset menivät vaunuun ja kaikki vähän hölmistyneenä katseli, että mikä hitto täällä piippaa. Edessäni nainen oli menossa istumaan, kunnes huomasi penkin jalkatilassa tämän laatikon ja huusi kaikille, että äkkiä ulos. Ihmiset poistui enemmän tai vähemmän hämmästyneenä juosten vaunusta ja siirryttiin kauemmaksi laiturille. Tästä metro jatkoi matkaa, mikä oli aika outoa, koska kuski ja ohjaamo varmaan näki, että viimeisestä vaunusta ihmiset tulevat pois. Kaisaniemessä metro sitten pysäytettiin ja poliisit tarkistivat ja laatikossa oli piipittävä piiri, ei pommia. Ilkivaltaa siis..sairasta todellakin..

    Äänestä

  • Ida kirjoitti:

    Yhteenveto:

    Pommiuhkaus, siis sairasta (todella sairasta) ilkivaltaa.

    Äänestä

  • Montana_Hunter kirjoitti:

    Satuin olemaan juuri tänään ohjaajan kanssa tässä metrossa. Toisaalta olimme ekassa vaunussa ja odotin hermostuneesti. Aluksi ajattelin ettei meille kävisi jotain hirvittävää, mutta onneksi pääsimme pois. Kertokaa jos tiedätte mikä oli ilkivallan syy, varsinkin jos joku teistä on ollut samassa vaunussa. O_o;;

    Tollasta ei ois kiva kokea koskaan että on tulossa stadista < keskusta ja jää metroon ilkivallan takia

    Äänestä

  • Ida kirjoitti:

    Kampista metron tullessa Rautatientorille metron vikassa vaunussa oli jumalaton piippaus, ihmiset menivät vaunuun ja kaikki vähän hölmistyneenä katseli, että mikä hitto täällä piippaa. Edessäni nainen oli menossa istumaan, kunnes huomasi penkin jalkatilassa tämän laatikon ja huusi kaikille, että äkkiä ulos. Ihmiset poistui enemmän tai vähemmän hämmästyneenä juosten vaunusta ja siirryttiin kauemmaksi laiturille. Tästä metro jatkoi matkaa, mikä oli aika outoa, koska kuski ja ohjaamo varmaan näki, että viimeisestä vaunusta ihmiset tulevat pois. Kaisaniemessä metro sitten pysäytettiin ja poliisit tarkistivat ja laatikossa oli piipittävä piiri, ei pommia. Ilkivaltaa siis..sairasta todellakin..

    Hauskaapa. Vähästäpä te tatilaiset peljästytte.

    Äänestä

Tässä näkee kuinka hellulaiset menee heti paniikkiin !

Äänestä
  • Päinvastoin ihmiset olivat rauhallisia ja ei kukaan tilannetta ottanut todesta, vaikka ei tämä Suomikaan enää välttämättä mikään lintukoto ole...
    Kyllähän se pisti miettimään, että entäs jos...

    Äänestä

  • höh.. vaikka ei oltaisi paniikkiin menty, niin tottakai saa pelätä ja se on tervettä pelätä itsensä puolesta.
    Ja kuvottaa toi "hellu" nimitys. tää on joku maalaisten keksimä halventava nimi helsinkiläisille..?

    Äänestä

  • zipzap kirjoitti:

    höh.. vaikka ei oltaisi paniikkiin menty, niin tottakai saa pelätä ja se on tervettä pelätä itsensä puolesta.
    Ja kuvottaa toi "hellu" nimitys. tää on joku maalaisten keksimä halventava nimi helsinkiläisille..?

    Kaikkee typerää ne maalaiset keksiikin.

    Äänestä

  • Maalla taas mennään paniikkiin, kun on ryöstetty pari perämoottoria...

    Äänestä

Helsingin metrovaunusta viime torstaina löydetty valepommi osoittautui koulupojan pilaksi. Poliisin mukaan poika otti itse yhteyttä virkavaltaan ja kertoi jättäneensä vaunuun mustan piipittävän laatikon. Kyseessä oli varashälytin, joka äänsi palovaroitinta muistuttavalla tavalla.

Äänestä
  • nuo hellulaiset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Minä kirjoitti:

Metro seisoo paraikaa Kaisaniemen asemalla ilkivallan takia, kertoo metron keskusvalvomo. Metro on noin viisi minuuttia myöhässä aikataulustaan. Poliisi ja metrotyöntekijät selvittävät parhaillaan, minkälainen ilkivallanteko on kyseessä. HS 26.5 klo 16.45

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu