Kyseessä siis yksi ja sama kyselytutkimus josta erilaisia otsikkoja
Demokraatti: "HS-kysely: Suomalaisille ei ole selvää mitä rasismilla tarkoitetaan"
SSS: "Helsingin Sanomien kysely: Lähes puolet suomalaisista on täysin samaa mieltä siitä, ettei rasismi ole missään tapauksessa hyväksyttävää"
Uutisen voisi otsikoida näinkin: Yli puolet suomalaisista on vamis hyväksymään eriatrvoisen kohtelun. Ei niin että ihmisiä sorrettaisiin rasismin nimissä, vaan niin että kaikki oikeudet eivät kuulu kaikille.
Rasismi on erialisten määritelmien loputon ja upottava määrittelyjen suo, joka kääntyy itseään vastaan. Rikoslaissa on määritelty rangaistavaksi syrjinnäksi toisen asettaminen eriarvoiseen asemaan esimerkiksi työ- tai virkatehtävissä muun muassa etnisen alkuperän, ihonvärin tai kielen perusteella. Niinpä niin. Paitsi että Suomessa on kielikiintiöitä mm ruotsinkielisille ja maaahanmuuttajille, jotka siis ovat rikoslain vastaisia.
Helsingin kaupunki on työllistänyt satoja maahanmuuttajia tehtäviin, joita maahanmuuttajalla ei ole mitään edellytyksiä hoitaa. Esimerkkinä taloushallintoon palkatut suomenkieltä taitamattomat. Kyseessä ei ole positiivinen erityiskohtelu, koska kuka tahansa suomenkielinen, Suomessa asianomaiset koulut ja kokemusta hankkinut henkilö valintatilanteessa päihittää jokaisen suomenkieltä taitamattoman yksilön. Helsingin kaupunki on toiminut *rasistisesti*.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.