Aika paljon asiaa. Onks tää mun viitekehys nyt sit. ---P: Minut yllätti ihan perusduunarin tehneen hyvin samat havainnot ja analyysin suomalaisesta massamediasta. Kertoi jopa luopuneensa Ylen uutisten seuraamisesta, niiden ärsyttävän piiloaatteelisuuden vuoksi..Perusduunari kykenee tähän yleensä aina, paitsi silloin, jos hänellä on muuta tekemistä kuin duunarointi, so. sosioekonomiseen ryhmään kuuluvaa negatiivista vertaistoimintaa (ylenmääräinen baarittelu esim.). Oikein kunnon PERUSduunari (uhanalainen laji nykyään) kyllä ymmärtää - hänelle politiikka tai yhteiskunta ei ole kivoissa kirjoissa hyllyssä tai palkkakuitin alareunassa, vaan se on kaikkialla. Tätä on ruohonjuuritason politiikka. Vaikka punavihreä kansalaisaktivismi yrittääkin asian unohtaa. Muuten, jännä juttu, että keskiluokalle kaljan parissa filosofointi on vain korkeakulttuuria ja "mä oon kiinnostunut yhteiskunnallisista ilmiöistä"...---Jarkko Sandell: Eliitinkin edustajat ovat ihmisiä, ei robotteja. Ajat muuttuvat tarpeen vaatiessa hyvinkin nopeasti.Niin! Parasta yhteiskunnallista muutosta saavat eliitissä aikaan sähikäiset, yhtäkkiset pienet pommit. Koko valtiokulttuuriin vaikutetaan niin. Miettikää, mistä nuo tulevat - VAALEISTA, yliopistoista, pienistä piireistä! En ole lainkaan niin pessimisti maahanmuutonkaan suhteen kuin eräät täällä. Homma itää, myös suvaitsevaistossa. Lähinnä kysymyshän on siitä, mikä "uhriluku" on siedettävä.---Naiset aina kertoo näitä arkielämän kokemuksia... Joten tuosta Bang Bang Somaleistakin sen verran, että eilen junassa...Jostain Espoosta tuli koulujoukkio, ehkä 16-18 v. Mukana kaksi somalia, tyttö ja poika, ilmeisesti sisaruksia. Puhuivat suomea, keskenään välillä omaansa. Tyttö luki Metroa, jossa luonnollisesti Matti Saari Erikoisnumero. Näytti pojalle lehteä, kommentoi jotain. Tähän huomattavalla testosteronilla ja uhmaamisella varustettu pikkusomppu totesi murtavalla suomella (siis että muutkin kuulevat) "Vittu. Ei mua kiinnosta Suomi!!"Mä olin kamalan tyytymätön elämääni, koska mun uusi tukkaväri oli muodostunut vääräksi, joten en voinut pitää spermaturpaani kiinni. Otin kuulokkeet korvistani ja kysyin spontaanin kiihtymyksen tilassa, että (aikuismaisella äänellä tietysti, olenhan aikuinen) "Mitä sä sitten teet täällä?"(sen jälkeen kun joskus 10v tyttösenä pilkkasin skinhedejä tamperelaisessa bussissa, en olekaan uskaltautunut tällaiseen "rasistiseen keskusteluun" ventovieraiden kanssa.)"Mitäää? Mitäää sä sanoo??!!11"Toistin. Miksi sinua ei kiinnosta Suomi? Eikö pitäisi kiinnostaa? Mitä sä sitten teet täällä? Onkosutjokuvittupakottanuttännetulemaanmeidänrahoillavittuelämään?! (en sanonut viimeistä virkettä; sehän oli lapsi!)Kai sitä joskus itsekin aika emotionaalisena käy. Kun en suomalaiseltakaan mitään surunauhaa odota, mutta pienen somppupojan (pienen?!) odottaa olevan korrektimpi... Miksi?No, jok.tap. poitsu totesi siinä kiroiltuaan hetken (tapaan, jonka osaa ihan kuka tahansa espoonkeskustalainen juippi), että "BANG BANG!!" ja näytti mua. Edelleen tukastani roihahtaneena koin melkein aggressiivisia tunteita, en lainkaan mitään pelkoa tai uhrimentaliteettia. Häiskän huivipäinen siveä sisko siinä poitsua hyssytteli ja minä puristelin päätäni aikuismaiseen tapaan. Onneksi jäivät seuraavalla asemalla pois. Minä, kaikella 54 kilollani, olen parhaimmillani hirveän spontaani =)(joo, hävettää, en toki yleensä kommentoi heille - mutta se tukka vaikutti tässä!)---Pirjo. Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see. Ootko muuten ite joskus haukkunut miesten elimiä pieniksi? Miksi? Itse olen huomannut, että pienistäkin hyötyy paljon enemmän, kun niitä kehuu isoiksi. (jatkuu...)
Purran viesti lähijunasta sensuroimattomana
158
1331
Vastaukset
- Anonyymi
Onko aloittajalla jokin päänsisäinen ongelma?
- Anonyymi
Rasisti Riikka tuon kirjoitti ekaks. Ei se ole aloittajan vika mitä Rasisti Riikka kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasisti Riikka tuon kirjoitti ekaks. Ei se ole aloittajan vika mitä Rasisti Riikka kirjoittaa.
Onko sinunkin pääsi sisällä jokin ongelma?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinunkin pääsi sisällä jokin ongelma?
niin missävitussa ne viestit on ja kaikki muutkin halla ahon , ryydmannien, kokoomuslaisten ja persujen viestit?
- Anonyymi
Et sä ainakaan ole mikään älymystön edustaja,🤡
- Anonyymi
= eli ei ehkä olisi kirjottanut samaan tapaan esim työnantajalleen jne?
- Anonyymi
Siis mitä, kyllä 2008 oli olemassa älykännykät!
Eipä muuten uskoisi tekstin perusteella, että Purra tykkää miehistä. Spermaturpa. Kuka nainen kirjoittaa edes tuolla tavalla? Ihan kuin miehen kirjoittamaa. - Anonyymi
On ja iso. On nääs vihervassari ja mielenterveys mennyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ja iso. On nääs vihervassari ja mielenterveys mennyt.
Pilvessähän Purra tuon on kirjotellut- ... ?... ei vaikuta selväpäisen kirjottelulta ollenkaan...
- Anonyymi
Saavat mellastaa vapaasti alipelien tapaan
- Anonyymi
Onpahan Halla-Aho kirvoittanut kielen kantoja. "Kaikki on suhteellista". "Politiikka on ihmeellistä".
Nyt on päivittäin puhuttu arvoista. Luin juuri Frank Martelan kirjaa, Valonöörit. Eipä taida valo loistaa monestakaan politikosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpahan Halla-Aho kirvoittanut kielen kantoja. "Kaikki on suhteellista". "Politiikka on ihmeellistä".
Nyt on päivittäin puhuttu arvoista. Luin juuri Frank Martelan kirjaa, Valonöörit. Eipä taida valo loistaa monestakaan politikosta.halla-aholla myös tappamis kirjotus
- Anonyymi
Eivätkä halua sopeutua Suomeen millään tavalla
- Anonyymi
Jos heillä olisi aseet, niin ruumiita tulisi varmemmin kuin Purralta.
- Anonyymi
Kunniakansalaiset raha heille kelpaa
- Anonyymi
Ministerille sopivaa kirjoittelua.
- Anonyymi
Vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja sanoa mitä ajattelee.
Valitettavasti Suomessa emme elä vapaassa yhteiskunnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja sanoa mitä ajattelee.
Valitettavasti Suomessa emme elä vapaassa yhteiskunnassa.Ei se ole ihan noin. Meillä on lakeja jotka rajoittaa sanomisia. Tyhmä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole ihan noin. Meillä on lakeja jotka rajoittaa sanomisia. Tyhmä!
Juuri tuota tarkoittaa, että emme elä vapaassa yhteiskunnassa.
Suomen laki kieltää julkituomasta mielipidettä, joten Suomi ei ole vapaa yhteiskunta.
Sananvapaus on absoluuttinen. Joko sananvapaus on tai sitä ei ole.
Suomessa ja esimerkiksi Saudi-Arabiassatai Venäjällä sananvapautta ei ole. Esimerkiksi USA:ssa ja Ruotsissa on sananvapaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuota tarkoittaa, että emme elä vapaassa yhteiskunnassa.
Suomen laki kieltää julkituomasta mielipidettä, joten Suomi ei ole vapaa yhteiskunta.
Sananvapaus on absoluuttinen. Joko sananvapaus on tai sitä ei ole.
Suomessa ja esimerkiksi Saudi-Arabiassatai Venäjällä sananvapautta ei ole. Esimerkiksi USA:ssa ja Ruotsissa on sananvapaus.ero on siinä että sananvapautta ei saa käyttää järjestelmälliseen esim rasismiin, jne-
tavallisella henkiklöllä on oikeus ilmaista mielipiteensä- mutta esim poliittinen liike on jo eri asia.
Lohduksi persuille:
Ei nuokaan täysin järjissään taida olla:
https://fi.wikiquote.org/wiki/Luokka:Kokoomus
- Anonyymi
"en voinut pitää spermaturpaani kiinni"
Miksi Riikan turpa on spermassa?- Anonyymi
Juu ja kellä on pieni? Purran miehellä vaiko haitta-aholla.
- Anonyymi
Tätä minäkin ajattelin. Onko hänet raiskattu vai mitä?
- Anonyymi
Suomi pitää puhdistaa perusteellisesti liasta.
- Anonyymi
No miten aiot Persut poistaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miten aiot Persut poistaa?
"No miten aiot Persut poistaa?." Aika vaikeaahan se on kun meitä on yli 600000.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No miten aiot Persut poistaa?." Aika vaikeaahan se on kun meitä on yli 600000.
meitä muita on yli 5 miljoonaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No miten aiot Persut poistaa?." Aika vaikeaahan se on kun meitä on yli 600000.
No pikku hiljaa.eikä teitä enää ole niin paljon. Kannatusluvuissa jo pudonnut kolmanneksi. Hienoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
meitä muita on yli 5 miljoonaa...
Hyvin sanottu kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No miten aiot Persut poistaa?." Aika vaikeaahan se on kun meitä on yli 600000.
Tuostakin puolet on Suomen venäläisiä.
- Anonyymi
Perussuomalaiset tuskin pyytää vanhoja rasismipuheitaan anteeksi – ja se ajaa Rkp:n ja hallitusyhteistyön entistä tiukempaan rakoon. Ja se on hyvä!
- Anonyymi
Ei niissä ole mitään anteeksipyydettävää. Niistä näkee mitä suomalaiset ajattelevat pl vihervasemmisto, ellei joudu mamujen henkirikoksen tai törkeän väkivallan tai raiskausten tai varkauksien kohteeksi tai nöyryytettäväksi.
Jos lauma Afrikan tai lähi-idän moniosaajia ( 17v ), hyökkää bideen kimppuun, pieksää bideenin, ryöstää tämän vaatteet ja lopuksi kusee päälle, niin saattaa bideenin reaktio muuttua. - Anonyymi
Luulet vaan. Toi hallitus ei kauvan istu. Lakot ja mielenosoitukset alkavat. Persut on vielä kovilla.
- Anonyymi
Rasisti Riikka: Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.
- Anonyymi
Jos suomalaisilla olisi helpompi aseen hankkiminen, niin ruumiita tulisi tosiaan enemmin.
- Anonyymi
Oletko lukenut koko jutun alusta lähtien?
- Anonyymi
Perussuomalaiset kokoontuvat puoluekokoukseensa ensi viikonloppuna hallituspoliittiseen nurkkaan ahdistettuina. Koko kesän jatkunut rasismikohu ei jätä puoluetta rauhaan, ja se lyö leimansa myös Tampereella järjestettävän kokoukseen.
Pyydetäänkö puoluekokouksessa vanhoja rasistisiksi leimattuja puheita enää anteeksi?
Pikemminkin on odotettavissa, että puoluekokouksessa esiintyy kritiikistä sisuuntunut joukko. Puolue jatkanee omalla tiellään, vaikka se tietäisi hallituksen kaatumista. Ainakaan Rkp:n vaatimia katumuspuheita lienee turha odottaa.
Kun puolue samalla julistaa eduskunnan puhemiehen ja puolueen entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon presidenttiehdokkaakseen, perussuomalaiset tuskin tekevät suurempia katumisriittejä.
Syyskuussa on edessä hallituksen luottamusäänestys, kun hallitus antaa eduskunnan tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä. Tiedonannossa linjataan myös siitä, miten rasismin vastaista työtä edistetään Suomessa ja kansainvälisesti.
Samalla jouduttaneen äänestämään perussuomalaisten puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran ja elinkeinoministeri Wille Rydmanin luottamuksesta. - Anonyymi
Pääkirjoitus: Rkp:n pitää lopettaa hoipertelu – hallituksessa joko ollaan tai ei olla
Rkp ei voi loputtomiin jatkaa kiemurteluaan, onko se Petteri Orpon (kok) hallituksessa vai ei. Eva Biaudet nosti taas puolueen hajaannuksen päivänvaloon. - Anonyymi
Hoitoon joutaisivat kaikki persut! Sairasta touhua.
- Anonyymi
Inhimillinen kertomus lähijunasta. Mikä tässä oli rasismia? Sekö että kirjoittaja kysyi että mitä somppuli sitten tekee Suomessa jos ei ole siitä kiinnostunut.
- Anonyymi
Ei minuakaan kiinnosta eritoten Suomi, koska olen EU-kansalainen. EU kyllä kiinnostaa, ja sitä pitää kehittää kohti liittovaltiota, jotta olemme vahvempi tekijä Kiinaa ja USA:ta vastaan talousareenalla.
Sisäiset riitelyt pitää saada pois. Ne heikentävät EU:ta. Äärioikeisto johon persutkin kuuluvat pitää vaientaa julkisesta keskustelusta. Niiden mekastelu kuuluu lähinnä apukoululaisten välitunneille. - Anonyymi
Mikä tässä on rasismia?
Rasisti Riikka: Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.
Se on SAIRASTA RASISMIA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tässä on rasismia?
Rasisti Riikka: Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.
Se on SAIRASTA RASISMIA👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tässä on rasismia?
Rasisti Riikka: Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.
Se on SAIRASTA RASISMIAKulkeeko lähijunissa vain mamuja vai miksi se olisi sairasta rasismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minuakaan kiinnosta eritoten Suomi, koska olen EU-kansalainen. EU kyllä kiinnostaa, ja sitä pitää kehittää kohti liittovaltiota, jotta olemme vahvempi tekijä Kiinaa ja USA:ta vastaan talousareenalla.
Sisäiset riitelyt pitää saada pois. Ne heikentävät EU:ta. Äärioikeisto johon persutkin kuuluvat pitää vaientaa julkisesta keskustelusta. Niiden mekastelu kuuluu lähinnä apukoululaisten välitunneille.Eli Suomi ja suomalaiset pitää uhrauttaa EU:lle. Sinullehan se käy, kun et tunnusta edes Suomea ja samalla haluat vaientaa PS:t Suomen edun puolustajat.
EU ja Saksa- sehän EU:ssa määrää, pienet maat vain vikisevät, Suomi uhrautuu ja häviää näkymättömäksi PS:n kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli Suomi ja suomalaiset pitää uhrauttaa EU:lle. Sinullehan se käy, kun et tunnusta edes Suomea ja samalla haluat vaientaa PS:t Suomen edun puolustajat.
EU ja Saksa- sehän EU:ssa määrää, pienet maat vain vikisevät, Suomi uhrautuu ja häviää näkymättömäksi PS:n kanssa.Kun ei ole juuria Suomeen, haluaa Suomen häviävän. Mitä enemmän juurettomia Suomessa, sitä helpommin Suomi pienenee mitättömäksi ja näkymättömäksi EU:ssa. Suomi kelpaa EU.hun kyllä maksajana ja aina kaikkien määräyksien kohteeksi, mutta muuten viherpunavassut haluavat tehdä Suomesta kaatopaikan, jonne kaikki huono kelpaa. Viherpunavassureiden mielestä pääasia, että Suomeen saadaan jotakin vaikka huonoakin ulkomailta, vaikka ympäristörikoksia tekeviä ja konkurssikypsiä yrityksiä. Toisaalla vihreäaatteiset ennallistavat metsiä, toisaalla yritykset kaatavat ympäristöön jätteensä. Onko tuossa mitään tolkkua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tässä on rasismia?
Rasisti Riikka: Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.
Se on SAIRASTA RASISMIANo ei todellakaan ole. Noilla kirjoituksilla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Kannattaa opiskella perusasioita. Esim punaisen ristin tekemä määritys kertoo heidän näkemyksensä rasismista. Yksikään hallitus ei ole kirjannut rasismia lakiin tai edes kertonut mitä rasismi on. Rasismi ei ole Suomessa rikos, eikä yhtään suomalaista ole tuomittu rasismista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tässä on rasismia?
Rasisti Riikka: Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.
Se on SAIRASTA RASISMIASairasta on ihannoida somalia, joka uhkaa ampumisella.
- Anonyymi
Vain rasistin mielestä haaveileminen viattomien maahanmuuttajanuorten ampumisesta lähijunassa ei ole rasismia!
- Anonyymi
Mutta kun siinä ei haaveiltu.
- Anonyymi
Viherpunavassu käsittää verbin haaveilu väärin, tuo on ärsytystä ei mitään pidempiaikaista haaveilua, haaveiluun sisältyy yleensä positiivisia ajatuksia, tuossa oli vain tilanteen aiheuttamaa ärsytystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherpunavassu käsittää verbin haaveilu väärin, tuo on ärsytystä ei mitään pidempiaikaista haaveilua, haaveiluun sisältyy yleensä positiivisia ajatuksia, tuossa oli vain tilanteen aiheuttamaa ärsytystä.
tunne-vaikutus ei ehkä kovin iso koska yhtäkään kirjotusivirhettä ei ole...
tuoho aikaan ei ees tainnu olla tekstinkorjaus ohjelmiakaan... - Anonyymi
Eihän tuossa sanota, että haaveilee nimenomaan maahanmuuttajien ampumisesta vaan ampumisesta yleensä junassa. Lähijunissa on muitakin kuin maahanmuuttajia. Yhtä hyvin se uhri tai uhrit voivat olla kantasuomalaisia valkoihoisia.
- Anonyymi
Tulee väistämättä mieleen Dostojevskin teos "idiootti".
Samanlaista psykodraamaa kuin" kirjoituksissa kellarista".
Kyllä tuon kirjoittajan kannattaisi tarkastuttaa päänsä.- Anonyymi
Terapeutilla ois töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terapeutilla ois töitä.
Parempi, että purkaa ärsytyksensä kirjoittamisella kuin vetää huonot tunteensa sisään. Ei Purra vahingoittanut ärtymyksen kohdetta millään lailla, puhisi vain itsekseen, niinkuin jokainen normaalisti tunteva ihminen kokee. Et oikein ymmärrä mielen hoitamista ja hallintaa.
- Anonyymi
Joo
- Anonyymi
Miksi Riikan puolustajat eivät koskaan julkaisee kaikkia Riikan kirjoittamia viestejä?
Riikan rasistiset viestit kokonaisuudessaan. Ei vain Riikan puolustajien yhden viestin höpinöitä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
- Anonyymi
>>Purran viesti lähijunasta sensuroimattomana
Avausviestin kirjoittajan nuijasta tekstipötköstä puuttuvat kappalejaot ja muut keskustelun todellista kulkua paremmin kuvaavat asiat.
Täällä on keskustelu alkuperäisessä muodossaan.
https://urly.fi/3bvN
Mukana on myös linkit Web Archiven sivuille, josta jokainen voi käydä tarkistamassa, että mitään ei ole vääristelty,
Ne 'riikan' 15 v. sitten tehdyt nettijorinat eivät tosiaan kuulosta uhkaukselta, että hänpä tästä ampuu ihmisiä lähijunassa heti, kunhan vaan saa aseen käsiinsä.- Anonyymi
Miksi irroitit tekstit kontekstista ja julkaisit vain pienen osan viesteistä?
Tuossa kaikki viestit joista saa kuvan onko Riikka rasisti vai ei.
Riikan viestit
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi irroitit tekstit kontekstista ja julkaisit vain pienen osan viesteistä?
Tuossa kaikki viestit joista saa kuvan onko Riikka rasisti vai ei.
Riikan viestit
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458Iltalehti on nimenomaan irroittanut viestit kontekstistaan.
Nimimerkin Riikka ampumiskommentti oli vastaus nimimerkille Pirkko. Iltalehti ei kuitenkaan ole julkaissut nimimerkin Pirkko viestiä, johon nimimerkki Riikka oli vastannut.
Miksi ei?
Koska iltalehden viherpunikki (tai joku muu "tiedostava") toimittelija haluaa valheellisesti mustamaalata Purran kirjoituksia ja tekee sitä irroittamalla Purran tekstit kontekstistaan.
- Anonyymi
Rasisti Riikan viestit
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Lue niin tiedät onko Rasisti Riikka nimensä veroinen.- Anonyymi
Vaikea on tuosta Riikan ja Riikan puolustajien rasistisuutta pestä pois kun viestejä ei pysty poistamaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Riikan puolustajat eivät koskaan julkaisee kaikkia Riikan kirjoittamia viestejä. Ainoastaan yhden joka on irtotettu kontekstistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea on tuosta Riikan ja Riikan puolustajien rasistisuutta pestä pois kun viestejä ei pysty poistamaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Riikan puolustajat eivät koskaan julkaisee kaikkia Riikan kirjoittamia viestejä. Ainoastaan yhden joka on irtotettu kontekstistaan.säälittävää että vapaamuurarit nosti tuon reppanan kaksilla korruptio-vaaleilla ministerinvirkaan...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988000/lehdisto-vaikenee-persujen-natsikytkyista
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17030411/mielenohjailu-monarch-mind-control-mielenkontrollointi-mielenohjelmointi-mindcontrol - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
säälittävää että vapaamuurarit nosti tuon reppanan kaksilla korruptio-vaaleilla ministerinvirkaan...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988000/lehdisto-vaikenee-persujen-natsikytkyista
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17030411/mielenohjailu-monarch-mind-control-mielenkontrollointi-mielenohjelmointi-mindcontrolvapaamuurari natsi-satanistikulttijengien persu-osastojen eliittisatanismin mielenkontrollista kertovat kommentit poisteltu...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17934463/vapaamuurari-
- Anonyymi
Tämähän on jo vanha juttu, eikö löytyis jotain uudempaa, tältä Hallituskaudelta?
- Anonyymi
Rasistisuus on erittäin ajankohtainen aihe jota tullaan käsittelemään eduskunnassa kesätauon jälkeen.
Eikö se mielestäsi liity tähän hallituskauteen kun hallituspuolueet ovat siitä eri mieltä? Jopa uhkailtu hallituksesta lähdöstä rasististen ministerien takia.
Yksi rasisti ministeri jopa joutui itse eroamaan hallituksesta. Eikö se liity tähän hallituskauteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasistisuus on erittäin ajankohtainen aihe jota tullaan käsittelemään eduskunnassa kesätauon jälkeen.
Eikö se mielestäsi liity tähän hallituskauteen kun hallituspuolueet ovat siitä eri mieltä? Jopa uhkailtu hallituksesta lähdöstä rasististen ministerien takia.
Yksi rasisti ministeri jopa joutui itse eroamaan hallituksesta. Eikö se liity tähän hallituskauteen?👍👍👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasistisuus on erittäin ajankohtainen aihe jota tullaan käsittelemään eduskunnassa kesätauon jälkeen.
Eikö se mielestäsi liity tähän hallituskauteen kun hallituspuolueet ovat siitä eri mieltä? Jopa uhkailtu hallituksesta lähdöstä rasististen ministerien takia.
Yksi rasisti ministeri jopa joutui itse eroamaan hallituksesta. Eikö se liity tähän hallituskauteen?RKP:n rasistisuus on vielä selvittämättä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasistisuus on erittäin ajankohtainen aihe jota tullaan käsittelemään eduskunnassa kesätauon jälkeen.
Eikö se mielestäsi liity tähän hallituskauteen kun hallituspuolueet ovat siitä eri mieltä? Jopa uhkailtu hallituksesta lähdöstä rasististen ministerien takia.
Yksi rasisti ministeri jopa joutui itse eroamaan hallituksesta. Eikö se liity tähän hallituskauteen?Jos Riikka pyytää noita anteeksi vielä, Silloin jätän persyut toistamiseen. Totuuksiahan se vain laukoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasistisuus on erittäin ajankohtainen aihe jota tullaan käsittelemään eduskunnassa kesätauon jälkeen.
Eikö se mielestäsi liity tähän hallituskauteen kun hallituspuolueet ovat siitä eri mieltä? Jopa uhkailtu hallituksesta lähdöstä rasististen ministerien takia.
Yksi rasisti ministeri jopa joutui itse eroamaan hallituksesta. Eikö se liity tähän hallituskauteen?Yhtään rasismia ei ole viherpunikkien ja muiden "tiedostavien" tahojen vinkumisesta huolimatta löytynyt.
Yksikään perussuomalainen kansanedustaja ei ole kirjoittanut rotuoppeja eikä kirjoittanut mielipiteenään, että biologisten piirteiden takia muukalaiset on kantasuomalaisia huonompia ihmisiä moraalisesti ja älyllisesti tai muuten.
Te viherpunikit ja muut "tiedostavat" olette yhtä epärehellisiä kuin Puten rikollisjoukko Kremlissä. Te valehtelette valehtelemistanne ja jos ette valehtele, se johtuu siitä että olette niin uskomattoman tyhmiä ja yleissivistymättömiä, että ette edes tiedä, mitä esimerkiksi sana rasismi merkitsee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Riikka pyytää noita anteeksi vielä, Silloin jätän persyut toistamiseen. Totuuksiahan se vain laukoi.
Riikka on varsinainen anteeksipyytelyautomaatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka on varsinainen anteeksipyytelyautomaatti.
https://www.reddit.com/r/HommaInAction/comments/14r8xgl/uusnatsiministeristä_pedofiilianteeksi/
rasismia on myös kokoomuspersujen politiikka-
rikkaille rahaa- köyhät köyhemmiksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka on varsinainen anteeksipyytelyautomaatti.
Turpa kyllä käy, mutta mitään ei sano.
- Anonyymi
Jos joku ulkomaalaistaustainen käyttäytyy sinua kohtaan aggressiivisesti, osoittaa sormellaan ja sanoo "BANG BANG", joka selkeästi tarkoittaa kuvitteellista ampumista se ei ole ilmeisesti rasistista??? Sehän on henkilöön kohdistuva suora uhkaus!!! Jos ihminen tästä tilanteesta tullee vihaiseksi tai pahoittaa mielensä todeten, että lähijunissakin voisi tulla ruumiita, jos olisi aseet niin se sitten onkin yllätys, yllätys rasistista.
Olettekö täysin päästänne vialla, kun etta halua nähdä metsää puilta vaan sorrutte ala-arvoiseen syyttelyyn. Moni sanoo paljon pahempiakin asioita, kun itseä on uhattu saatika sitten silloin, kun jollekulle läheiselle on jotain pahaa tapahtunut.
Katsotteko vain sivuun ja pyytelette itse anteeksi, kun saattuu omalle kohdalle?
Kirjoitus muilta osin oli hyvinkin maanläheistä ja värikästä tekstiä, johon nykyään ei moni edes kykene.- Anonyymi
Niinpä. Ihmettelenkin, miksi tämä "alkurikos" on kokonaan jätetty pois uutisoinnista. Varmaankin tahallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Ihmettelenkin, miksi tämä "alkurikos" on kokonaan jätetty pois uutisoinnista. Varmaankin tahallaan.
Riikan näkemys tapahtuneesta. Jos aikuinen ihminen kirjoittaa jälkeenpäin oikein nettiin halustaan ampua ulkomaalaisia lapsia. On se SAIRASTA RASISMIA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikan näkemys tapahtuneesta. Jos aikuinen ihminen kirjoittaa jälkeenpäin oikein nettiin halustaan ampua ulkomaalaisia lapsia. On se SAIRASTA RASISMIA.
promilleja ollut Lintilän malliin?- tosin teksti on virheetöntä- eli ollut joissain muissa aineissa persu-natsihihhuliseurojen jälkeen tai pahojen henkien henkimaailman vaikutuksen alaisena?
- Anonyymi
Mistähän se johtuu, että yhteen puolueeseen pakkautui kaikki juopot, hullut, tyhmät, rasistit ja änkyrät?
- Anonyymi
Ei kaikki vihreät sentään.. kait... siis onhan siellä tietysti riidanhaluisia ja besserwissereitä... kuten vassareissa ja RKP-ssä.. ei kait rasisteja. RKP tosin laati aikoinaan sen ruotsalaislain, jotta suomenkielisiä evakkoja ei heidän mailleen tulisi...
- Anonyymi
Minäkin tunnen monta kommunistia, oli niistä saarimökillä harmia, ei ole enää.
- Anonyymi
Missä viipyy "otabanaanijarauhotu" kertomassa mitä "riikka" tarkoitti kirjoittaessaan "Pirjo. Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see"
Ihmetyttää vaan mistä hän voi tietää mitä "riikka" on tarkoittanut.- Anonyymi
Jos vastapuolella olisi ase ja itselläsi ase olisit ilmeisesti vain peukku persiissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vastapuolella olisi ase ja itselläsi ase olisit ilmeisesti vain peukku persiissä?
Kommenttini poistettiin.
https://ibb.co/6BmQ6j9
- Anonyymi
Maailmalla nopeasti leviävää koronamuunnosta on myös Suomessa
Omikronin alalinjaan kuuluvaa EG.5-muunnosta on Suomessa havaittu jo kesäkuussa.
No nyt ne Persut jo tuonkin hommasivat vasemmiston harmiksi! - Anonyymi
R - A - S - I -S - M -I pöyristyttää, kauhistuttaa.. sanakin on pelottava, aivan hirveän järkyttävä. Tulee ihan pissit housuun, kun sitä ajattelee. Ettäkö meillä Suomessa sellaista.. ai kauheaa, hirveää, kamalaa. Pyysikö joku jotain ulkomaalaistaustaista laittamaan roskan roskiin -EIKÄ!! Sanottiinko jollekulle "EI"!! Katsiko joku kiukkuiseti? AIVAN JÄRKYTTÄVÄÄ!! Eiköhän joukkohävetä kollektiivisesti ja pyydetä anteeksi. Jonkinlainen julkihäpeän hetki heti nyt ettei ulkomailla vain joku saniosi mitään negatiivsta. Muistakaa "Meillä halutaan palvella" ei vaatia!
- Anonyymi
Rasisti Riikan viestit
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Ei ole paljoakaan puolustettavaa!- Anonyymi
Iltalehti levittää kontekstista irrotettuja viestejä, joita käyttää valheelliseen Purran mustamaalaamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iltalehti levittää kontekstista irrotettuja viestejä, joita käyttää valheelliseen Purran mustamaalaamiseen.
natsien ja rasistien kanssa ei pidä olla salliva- emme kai halua tällasta
suomeen-
Ollaanko EUssa tekemässä natsi-vallankumousta mm Suomessa?
https://almomento.mx/wp-content/uploads/2019/07/neonazis-04.jpg
- Anonyymi
Nyt puhuu pääministeri Orpo:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009779134.html - Anonyymi
Onko Rasisti Riikka nimensä veroinen Rasisti? Lue Riikan viestit niin voit itse päätellä asian.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458- Anonyymi
Eihän nuo mitään kerro, kun ne on irrallisia kontekstista.
- Anonyymi
Paskoista mutukulttùureista tulevat ali- ihmiset ovat sontaan .Tuskin yllätys kenellekään.
- Anonyymi
Yksinäisyys on maailmanlaajuinen terveysongelma – vaikutuksia jopa demareitten aivojen kokoon.
- Anonyymi
Entä jos enemmistö kansalaisista puhuu keskenään tuollaisia, niitä ei vaan ole kirjoitettu mihinkään?
Ja entä jos se suuri osa kansasta ei pidä noita tekstejä kovinkaan ihmeellisinä?
Tulee medioille kova työ kaivaa kaikki puheet ja mielipiteet, sekä kirjata ne.
Joutuvat perustamaan ajatuspoliisin virkoja ottamaan kiinni uskaliasta massaa. Toivottavasti tilat riittää. - Anonyymi
En kokenut minkäänlaisia rasistisia tunteita Riikan kirjoituksissa! Tavallista aikuisen tunteiden purkamista julkisesti, ei sen kummempaa.
Ajatuksiaan ja näkemyksiäänkin voi hyvin muuttaa ajan ja kokemusten myötä. Turha väittää, ettei voi! Voihan ihmiset vaihtaa puoluettakin, kun alkaa ajatella elämäänsä! - Anonyymi
Ihminen arvioi muita oman itsensä mukaan.
Varas näkee toisissa varkaan.
Valehtelija näkee toisissa valehtelijan.
Rasisti näkee toisissa rasistin. - Anonyymi
Eeva Lehtimäen kommentti: RKP:n Anna-Maja Henriksson potee poliittista muistinmenetystä 😥
- Anonyymi
Tuntuu olevan aika köyhä tapaus, kun joutuu vielä 3-kymppisenä vielä julkista liikennettä käyttämään.
- Anonyymi
Vasemmisto ajaa taksilla ja yksityisautoilla kansan piikkiin — ilmasto ja veronmaksajat kiittää?
- Anonyymi
Johtuiskohan se siitä kun ei ole opiskeluaikoina halunnut tehdä yhtään töitä?
- Anonyymi
>> Miksi irroitit tekstit kontekstista ja julkaisit vain pienen osan viesteistä?
Tuossa kaikki viestit joista saa kuvan onko Riikka rasisti vai ei. >>
Lehdistö kaiveli noita kaikkia 'riikan' viestejä yli 2 kuukauden ajan. Silti löytyi vain 3...4 kpl tekstinpätkiä, joista iltapäivälehdet yrittivät nostaa rasismikohua.
Yksi niistä neljästä julkaistusta oli juuri tuo junassa ampumisen juttu. Nimenomaan tätä kaikki lehdet pitivät ehdottomasti törkeimpänä ja eniten 'riikan' väkivaltaa ihannoivana tekstinä.
Ne kaikki kolme muuta iltapäivälehtien julkaisemaa kohutekstiä ovat paljon miedompia kuin tämä, "junassa ammuskelun" kauhujuttu.
Jos itse kykenet nostamaan tuolta esille jonkin tätä raflaavamman 'riikan' kirjoituksen, niin kerro ihmeessä se linkkisi.- Anonyymi
Puolen romaanin verran, 160000 merkkiä tekstiä, tripla-väitöskirjan verran. Tällä väitöskirjatyöllä päästiin ihan SUOMEN HALLITUKSEEN. ELÄKÖÖN SUOMI, ELÄKÖÖN ISÄNMAA!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Persu on purrut hallituspaikkaan kiinni eikä irrota millään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolen romaanin verran, 160000 merkkiä tekstiä, tripla-väitöskirjan verran. Tällä väitöskirjatyöllä päästiin ihan SUOMEN HALLITUKSEEN. ELÄKÖÖN SUOMI, ELÄKÖÖN ISÄNMAA!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Persu on purrut hallituspaikkaan kiinni eikä irrota millään.No onhan noissakin teksteissaä enemmän järkeä kuin koko vihervasemmiston kollektiivinen äly kykenisi tuottamaan.
- Anonyymi
Oisko ollut vaan kateellinen töissä käyville opiskelijoille, joilla on enemmäm rahaa käytettävissä kuin heillä, jotka eivät viitsi tehdä osa-aikatöitä opiskelun ohella? Kauniit, muodikkaat vaatteet aiheuttaa kateutta, työvuorot ja työpaikkaromanssikin varsinkin jos on itse yksinäinen ja tai epätyydyttävässä parisuhteessa.
- Anonyymi
Mikä on spermaturpa, ja mitä tekemistä sillä on tässä yhteydessä.
En pystynyt pitämään "turpaani" kiinni.- Anonyymi
Kuulostaa kyllä todella oudolle eikä jotenkin sovi tekstiin. Ehkä enemmän jonkun käteensä vetäjän/raiskarin/raiskatun käsialaa…
- Anonyymi
Esimerkki rakenteellisesta rasismista Suomessa:
- maahanmuuttajaoppilaille annetaan perusopetuksessa parempia arvosanoja kuin saman osaamistason kantaväestöön kuuluville oppilaille - Anonyymi
Esimerkki rakenteellisesta rasismista Suomessa (osa 2)
- jos valkoinen ryöstää ncckcrin, niin valkoinen saa kovennetun tuomion, koska uhri oli erivärinen
- jos ncckcri ryöstää valkoisen, niin ncckcri ei saa kovennettua tuomiota, vaikka uhri oli erivärinen- Anonyymi
Jos pyrit tasa-arvoon, miksi käytät sanaa joka koetaan halventavana.
Kyseinen koventamispykälä on juuri kaltaisiasi varten.
- Anonyymi
Onko kyseiset somput katuneet ja pyytäneet anteeksi Purralta? Ehkä muistavat ja tunnistavat nyt tapauksen. Paitsi tyttö on jo median tavoittamattomissa kuuden lapsen yksinhuoltaja jossain.
- Anonyymi
Noiden tapausten nojalla Purralla ei ole yhtikäs mitään katumista eikä pyydeltävää.
- Anonyymi
Purra ei ole itsekään yhtään mitään. Tai on, pelkkä nolla.
- Anonyymi
>Jos pyrit tasa-arvoon, miksi käytät sanaa joka koetaan halventavana.
Kyseinen koventamispykälä on juuri kaltaisiasi varten.>
Minun mielestä nêêkêrit on aina nêêkêreitä, vaikka ne voissa paistaisi.
Sen verran mussa on aina rasistia, että en suostuisi syömään voissa paistettua kypsääkään mustanêêkêriä sitten millään. - Anonyymi
Ei tuo ainakaan älykkään ihmisen tuottamaa tekstiä ole. Lähinnä vaikuttaa psykopaatin kirjoittelulta.
- Anonyymi
purra fyhreriksi natsi-saksaan?
- Anonyymi
Jonkun 12-vuotiaan ritsapiIIun kirjoitus?
- Anonyymi
Nyt seiskalehden pitäisi tutkia tarkoittaako tuo pieni haitta-ahoa, aviomiestä vai ihan muita persuja.
- Anonyymi
Ihan oikein, että noin huonolta äidiltä on kuollut kolme lasta. Onpahan saanut sen mukaan mitä ansainnut.
- Anonyymi
Eikös Espoo huutanut valtion varoista rahaa uussuomalaisten viihtyvyyden parantamiseksi tässäkö tulokset näkyy
- Anonyymi
Miksi media penkoo näitä aiheita?
- Anonyymi
suomen huono maine kasvaa tas-
lisäks halla-aho -
ja mitäs se jussi niimistö on persuillut julkisuuteen?? - kun s24 sensuroi kaikki linkit- Anonyymi
Purran- ja miksei muidenkin eräiden persujen... holohölö-aho, jne....- kirjoitus viittaa jonkinasteiseen henkiseen vammaan? ... johon selitys - onko esim. joidenkin persu-natsisatanistiten ryhmien aivopesussa ja vaikutukessa ollut, jopa nuoresta?
Mikä on aiheuttanut Purran mahdollisen epäinhimillistymisen?....- joka ilmenee noin raakana ajatteluna?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17941734/kuinka-purra-emradikalisoituiem
Voidaanko tuollaista henkilöä pitää sopivana mihinkään vastuulliseen asemaan?
- Anonyymi
hallitus stoppiin nyt
- Anonyymi
tässä holohölinä-halla-ahon kokoelma huumoria nettiin:
https://
totaalistasotaa.wordpress.com/ - Anonyymi
Teksti on tekstiä, teot on tekoja. Sdp ulos eduskunnasta!
- Anonyymi
On se heleva8tin hieno asia, että Suomessa on Supo ajantasalla!
- Anonyymi
viherpiiperö purra käyttänyt myös höpöheinää ennen persuihin sekoamistaan?
- Anonyymi
Kylläpä meillä on väkivaltainen ministeri.
- Anonyymi
Minä ajattelen ihan kuten Riikka, siksi äänestin Riikkaa.
Äänestätkö sinä jotain henkilöä tutkimatta hänen taustoja netistä? Oms vikasi jos petyt.
Todellinen pettymys oli Sanna Marin, joka muuttui täysin eri ihmiseksi kun pääsi tuurilla pääministeriksi Antti Rinteen erottua 2019, kansahan ei ikinä ole Sannaa pääministeriksi valinnut. Tampereen eläkeläiset ry toimitti Sannan eduskuntaan kun Sanna lupasi Vappusatasen 🤣🤣🤣 - Anonyymi
"os mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see."
We'll see. - Anonyymi
Kuvottavaa tekstiä valtiovarainministeriltä.
- Anonyymi
Jos on tuollainen ajatusmaailma niin ei ihme että vähätuloiset on vain jotain roskaihmisiä hänen silmissään.
- Anonyymi
Hänelle annettu suljetulla osatolla kirjotusvälineet?
- Anonyymi
Tuo ei ole terveen ihmisen kirjoittelua!
Hoitoonohjaus olisi tarpeen. Onko valtioneuvoston jäsenillä minjälainen työterveyshuolto? Kuuluuko psykiatrin palvelut siihen? - Anonyymi
Kunpa M. A. Numminen tekisi laulun noilla sanoilla.
- Anonyymi
Onko tälle "neidolle" annettu koskaan terveen papereita?
- Anonyymi
Terve kokoomuslainen kyykyttää aina tilaisuuden tullen köyhiä.
- Anonyymi
Mikä tota vaivaa?
- Anonyymi
Rahvaan oloista kieltä käyttää.
- Anonyymi
Työlästä luettavaa Riikan pötkökirjoitukset.
- Anonyymi
Kuka mielipuoli tuollaista tekstiä kirjoittelee?
- Anonyymi
Tuollaista tekstiä meidän "koko kansan" Riikka, valtiovarainministeri, kirjoitti foorumilla. Pitkä teksti, miten onkin jaksanut! Näkee että kieroutunut psyko. Siitä syystä ei koe tunnontuskia leikatessaan kansaltamme.
- Anonyymi
En muista haukkuneeni miesten elimiä pieniksi, mutta en minäkään usko että sellainen olisi hyvä tapa ilmaista itseään tai arvostella muita. Hyvän itsetunnon ja itseluottamuksen kannalta on varmasti parempi keskittyä positiivisiin asioihin ja kehuihin.
Ja aseiden käyttöön en tietenkään kannata - väkivalta ei ratkaise mitään, vaan päinvastoin vain lisää ongelmia ja kärsimystä. Tarvitaan enemmän dialogia ja ymmärrystä erilaisten näkökulmien välillä. - Anonyymi
Missä mamu, siellä ongelma.
- Anonyymi
Mitä isot edellä sitä pienet perässä.
- Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa!
Riikka Purra kirjoitti ja kertoi halustaan ampua ulkomaalaisten äitien lapsia.😱😱😱 - Anonyymi
Leikataan mielummin Persujen kannatuksesta kuin lastemme harrastuksista
- Anonyymi
Spermaturpa? Kaikkea sitä kuuleekin.
- Anonyymi
https://www.is.fi/viihde/art-2000010599064.html
Sanna Marinin ja kampaajarakkaan tanssi tallentui videolle – näin Nasima Razmyar kommentoi illanviettoa
- Anonyymi
Miksei kuumia tyttöjä mainosteta tässä ketjussa?
- Anonyymi
Minulla meni luottamus tuollaiseseen ammuskelusta haaveilevaan.
- Anonyymi
Valkeakoski kuittaa!
- Anonyymi
Aloittaja pötkökirjoittaja saisi opetella kappalejakojen käyttämisen.
- Anonyymi
Ihan kuonoonsa vaan tarvitsee.
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1593917Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1013674Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423213Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest212542- 1842248
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu271437- 971267
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241111Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1281108Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691048