Järjetön rasismilla pelottelu on saanut paljon pahaa aikaan

mm. Ruotsissa ja Britanniassa, mutta varmasti samaa löytyy Suomestakin

Tuo pelottelu kun on johtanut siihen, että esim. viranomaiset ja sosiaalivirkailijat eivät ole rasismin pelossa uskaltaneet tehdä ilmoitusta ilmiselvistä väärinkäytöksistä tai rikoksista, joita he ovat huomanneet mamujen tekevän.

Ja nyt kun rasismista on luotu Suomen suurin ongelma, niin kohta kukaan ei uskalla sanoa mitään mamujen tekemisistä.
7162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oikeassa olet. Eivät ne mamut mitään pyhimyksiä ole.

Äänestä

Briteissähän oli taannoin se iso raiskausrinki, kuinka suuren määrän naisia ne muslimit raiskasi ja naiset kertoi poliisille, eli tiedossa oli, mutta poliisi ei rasismin pelossa uskaltanut tehdä mitään. Meni pitkä aika ennen kuin sitten tehtiin jotain.

Äänestä

Totta vai tarua? Oppositiossa reviteltiin Henrikssonin PS-lausunnolla
Kansanedustajat ovat tänään viestipalvelu X:ssä vuoron perään analysoineet RKP:n sanomisia.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Joo enkuissa jo 2013 matut teki 23 % kaikista rikoksista, vaikka heidän osuus kokonaisväestöstä oli vain 6-7 %.

Ruotsissa tilanne on vielä "huvittavampi". 2019 matut teki 33 % kaikista rikoksista vaikkei heitä ole Ruotsin väestöstä kuin reilu 10 %.

Rikkautta indeed?

Äänestä

Sitä rasismia on aikaisemmin kutsuttu koulukiusaamiseksi. Nyt nämä pahimmat koulukiusaajat ovat saaneet uuden välineen rasismi - natsismin.

Olenkin ihmetellyt, miksi ei lapsia opeteta hallitsemaan turhautumistaan.

Äänestä

Ei voi kun ihmetellä!Oma kansa pelotellaan polvilleen maahan tulleiden edessä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mm. Ruotsissa ja Britanniassa, mutta varmasti samaa löytyy Suomestakin

Tuo pelottelu kun on johtanut siihen, että esim. viranomaiset ja sosiaalivirkailijat eivät ole rasismin pelossa uskaltaneet tehdä ilmoitusta ilmiselvistä väärinkäytöksistä tai rikoksista, joita he ovat huomanneet mamujen tekevän.

Ja nyt kun rasismista on luotu Suomen suurin ongelma, niin kohta kukaan ei uskalla sanoa mitään mamujen tekemisistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu