Miksi kristityt eivät muka pidä enää orjia?

Anonyymi-ap

Jeesus ei koskaan kieltänyt orjuutta, mutta puhui hyväksyvään sävyyn palvelijoiden lyömisestä (Luuk. 12:47).

Apostoli Paavalikaan ei tuominnut orjuutta, vaan käski sen sijaan orjien totella kaikessa isäntiään (Ef. 6:5, Tiit. 2:9).

Apostoli Pietarin mukaan ei tullut olla kuuliainen ainoastaan hyville isännille, vaan myös epäoikeudenmukaisille (1. Piet. 2:18)

Kirkkoisä Augustinuksen mukaan orjien oli tyydyttävä osaansa ja omistauduttava isäntiensä palvelukseen.

Kyse on siis taikauskosta ja tekopyhyydestä. Miksi he karttavat nämä raamatun kohdat ja sekoittavat keskustelun tuomalla aiheeseen mukaan asioita, jotka eivät keskustelun aiheeseen kuulu?

46

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syy on ilmeinen, vahvistusharha / kognitiivinen dissonanssi.

      Vahvistusharha, vahvistusvinouma tai vahvistamistaipumus (engl. confirmation bias) tarkoittaa taipumusta valikoida ja tulkita uutta tietoa niin, että se tukee henkilön aikaisempia näkemyksiä. Henkilö antaa silloin erityistä painoa sellaisille tiedoille, jotka tukevat hänen aiempia näkemyksiään ja pyrkii sivuuttamaan seikat, jotka puhuvat niitä vastaan. Oman kannan vastaisen tiedon sivuuttaminen estää henkilöä tuntemasta kognitiivista dissonanssia.

      Tutkija Raymond S. Nickerson pitää vahvistusharhaa tärkeimpänä harhapäätelmiä tuottavana ilmiönä. Skeptikko Michael Shermerin mukaan vahvistusharhalla voi olla suuri vaikutus.

      Vahvistusharhoja esiintyy varsinkin silloin, kun kyse on tunneperäisistä valinnoista ja vakiintuneista uskomuksista. Michael Shermer toteaa, että vahvistusharha selittää, miksi fiksut ihmiset kannattavat omituisia asioita. Älykkyys auttaa keksimään perusteluja mielipiteille, jotka on omaksuttu muista kuin järkisyistä. Asiaa on vaikea huomata, koska ihmisillä on taipumus attribuutioharhaan, missä omat mielipiteet koetaan rationaalisina eikä tunnepohjaisina.

      Vahvistusharha selittää, miksi ihmiset tekevät erilaisia johtopäätöksiä samoista asioista tai miksi uskomukset säilyvät, vaikka ne olisi osoitettu vääriksi. Vahvistusharhaan ovat taipuvaisia etenkin ne, jotka luottavat vahvasti omiin mielipiteisiinsä. Harha heikentää päätöksenteon tasoa esimerkiksi politiikassa.

      Kaikki uskonnot nimen omaan ovat vahvistusharhoja.

      • Anonyymi

        Kyllä, tuo kognitiivinen dissonanssi on helppo selvittään.

        Vahvistusharha on voimakasta kouluja käymättömillä ja heillä, joilla mielenterveys horjuu.
        Siitä on vahvaa tieteellistä evidenssiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sulla on heittää sitten heti muutama linkki aiheesta?

        Tottakai ,vaikka kuinka.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Hyvä aloitusaihe aloittajalta.

    • Anonyymi

      Hyvä tuoda esille nuo kohdat. Kertovat kristinuskon järjettömyydestä.

    • Anonyymi

      hys hys hys, ei saa tuoda esiin raamatun valheita ja ristiriitaisuuksia hys hys.

    • Anonyymi

      Aloittajalla ei ole lapsia.

    • Anonyymi

      Aloittajalla ei ole lapsia.

      ---------------

      Miten kuuluu aiheeseen? Teille tyypillinen argumentaatiovirhe:

      Ad hominem -argumentointivirheessä keskustelija viittaa joihinkin vastapuolen piirteisiin, joilla ei ole merkitystä keskusteltavan aiheen kannalta.

      Mikäli vastapuolesta esitetyt väitteet ovat epätosia, kyseessä on mustamaalaus, minkä tavoitteena on viedä kohteelta uskottavuus tai arvostus. Väärän tiedon levitys ei kuitenkaan tee mustamaalaamisesta ad hominem -virhettä, vaan se, että siinä esitetään keskustelun asiayhteyteen kuulumattomia seikkoja.

      Tämän vuoksi myös todenperäisen mutta asiaankuulumattoman tiedon esittäminen on ad hominem -virhe.

      Mustamaalaaminen, jossa esitetään tosiasioina epätosia seikkoja jotka olisivat relevantteja keskustelulle, jos ne olisivat tosia, on yksinkertaisesti valehtelemista. Oleellista ad hominem -virheessä on siis vastapuoleen kohdistuvien, keskustelun aiheelle merkityksettömien väitteiden esittäminen, olivat ne tosia tai eivät.

      • Anonyymi

        Hyvä selvitys. Ainakin se kristillistä grilliä haluava sortuu valehteluun järjestelmällisesti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olen käynyt. Kannattaa myös lukea Martti Lutherin pääteos, "juutalaisista ja heidän valheistaan".

        https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/c92c73dc-07ac-433f-8398-a8e64ac1d287/content

        Luther kirjoittaa:

        Ja piispa Luoma kannattaa:

        Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa... Sillä mitä me olemme tähän asti tietämättömyydessämme sietäneet (minä itsekään en ole sitä tiennyt), sen Jumala on antava meille anteeksi ... Mooses kirjoittaa 5 Moos. 13:12-16, että missä jokin kaupunki harjoittaa epäjumalisuutta, se on kokonaan tulella hävitettävä eikä siitä ole mitään jätettävä jäljelle. Ja jos hän nyt eläisi, niin hän olisi ensimmäisenä sytyttämässä juutalaisten kouluja ja taloja palamaan...

        Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikki revittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat.

        Kolmanneksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan.

        Neljänneksi, että heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vastedes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet...

        Viidenneksi, että juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä, koska he eivät ole herroja, ei virkamiehiä eivätkä kauppiaita tai sentapaisia. Heidän on pysyttävä kotonaan. Minulle on sanottu, että nyt kuuluu eräs rikas juutalainen ratsastelevan maaseudulla kahdellatoista hevosella (hän tahtoo tulla kohabiksi) ja nylkee ruhtinaat, herrat, maat ja ihmiset puhtaaksi, niin että suuret herrat katsovat sitä karsaasti. Jos te ruhtinaat ja herrat ette voi kunnollisella tavalla kieltää sellaisilta nylkyreiltä tietä, niin koottakoon jokin ratsumiesjoukko heitä vastaan, koska te tulette tästä kirjasesta oppimaan, mitä juutalaiset ovat ja miten heidän kanssaan on meneteltävä, eikä heidän olemustaan ole suinkaan suojeltava...

        Kuudenneksi, että heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi. Ja syy on tämä: kaiken, mitä heillä on (kuten edellä on sanottu), he ovat meiltä varastaneet ja ryöstäneet koronkiskomisellaan, koska heillä muuten ei ole mitään muuta elinkeinoa...

        Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä kuten Adamin lasten osaksi on määrätty (1 Moos. 3:19)...

        Osuu hyvin Luoman kognitiiviseen dissonanssiin. Kiitos kun toit esille.

        "Sekä Luther että Hitler olivat vaarallisten pakkomielteiden vaivaamia mielisairaita. Mielisairaina yksilöinä heitä voidaan jopa ymmärtää. Sen sijaan on vaikeaa ymmärtää, että kokonaiset kansat seuraavat mielisairaita. Ankaran uskonnollinen koulutus sai Lutherin kokemaan Raamatun normit pakonomaisesti ja hyökkäämään raivoisasti kirkon piirissä vallitsevaa leväperäisyyttä vastaan. Myös Hitleriä voidaan pitää jossain määrin koululaitoksen uhrina. Huono arkkitehti olisi varmaan ollut maailmalle pienempi paha kuin huono valtiomies. Mikäli vapaan kasvun arvoa ei tunnusteta, maailma tuottaa vielä monia pakkomielteiden vallassa olevia valtiomiehiä ja uskonnollisia johtajia, joita toiset kaavoihin kasvatetut ihmiset seuraavat arvostelukyvyttömästi.

        Lutherin kirjan avulla lietsottiin juutalaisvihaa kansallissosialistisessa Saksassa. Tuntuu kohtalon ivalta, että sodan jälkeisessä Länsi-Saksassa perustettiin kristillisdemokraattinen puolue, jottei kaikki toistuisi. Juuri kristillisporvarillinen normisto teki Hitleristä sen, mikä hän oli. Kohtalon ivalta tuntuu sekin, että jäljelle jääneet juutalaiset soveltavat arabeihin varsin hitlerimäisiä menetelmiä.

        Homo sapiens - viisas ihminen - missä on viisautesi?"

        Turhaan laitat faktaa tänne. Kognitiivinen dissonanssi on niin vahvana oppimattomissa ja kouluja käymättömissä.

        Luterilaiset kiistävät Martti Lutherin kirjoittaneen tuota kirjaa, vaikka alkuperäispainos ja suomennokset ovat kaikkien saatavilla.

        Koettakaa nyt tajuta että teitä viedään harhaan ja huolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt. Kannattaa myös lukea Martti Lutherin pääteos, "juutalaisista ja heidän valheistaan".

        https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/c92c73dc-07ac-433f-8398-a8e64ac1d287/content

        Luther kirjoittaa:

        Ja piispa Luoma kannattaa:

        Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa... Sillä mitä me olemme tähän asti tietämättömyydessämme sietäneet (minä itsekään en ole sitä tiennyt), sen Jumala on antava meille anteeksi ... Mooses kirjoittaa 5 Moos. 13:12-16, että missä jokin kaupunki harjoittaa epäjumalisuutta, se on kokonaan tulella hävitettävä eikä siitä ole mitään jätettävä jäljelle. Ja jos hän nyt eläisi, niin hän olisi ensimmäisenä sytyttämässä juutalaisten kouluja ja taloja palamaan...

        Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikki revittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat.

        Kolmanneksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan.

        Neljänneksi, että heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vastedes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet...

        Viidenneksi, että juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä, koska he eivät ole herroja, ei virkamiehiä eivätkä kauppiaita tai sentapaisia. Heidän on pysyttävä kotonaan. Minulle on sanottu, että nyt kuuluu eräs rikas juutalainen ratsastelevan maaseudulla kahdellatoista hevosella (hän tahtoo tulla kohabiksi) ja nylkee ruhtinaat, herrat, maat ja ihmiset puhtaaksi, niin että suuret herrat katsovat sitä karsaasti. Jos te ruhtinaat ja herrat ette voi kunnollisella tavalla kieltää sellaisilta nylkyreiltä tietä, niin koottakoon jokin ratsumiesjoukko heitä vastaan, koska te tulette tästä kirjasesta oppimaan, mitä juutalaiset ovat ja miten heidän kanssaan on meneteltävä, eikä heidän olemustaan ole suinkaan suojeltava...

        Kuudenneksi, että heiltä kiellettäköön koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, koska he eivät ole omassa maassaan eivätkä vieraiden maiden herroja, ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi. Ja syy on tämä: kaiken, mitä heillä on (kuten edellä on sanottu), he ovat meiltä varastaneet ja ryöstäneet koronkiskomisellaan, koska heillä muuten ei ole mitään muuta elinkeinoa...

        Seitsemänneksi, että nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä kuten Adamin lasten osaksi on määrätty (1 Moos. 3:19)...

        Koettakaapa kiistää tuo teksti. Jos kiistätte, suositten psykiatrin vastaanottoa.

    • Anonyymi

      Jos olet jollakin yrittäjällä töissä, niin olet hänen palvelijansa. Saat häneltä elatuksesi. Te ette osaa lukea ettekä ymmärrä menneitä kulttuureja ja olette ylimielisiä. Yrittäjiäkin on sellaisia jotka kohtelevat alaisiin hyvin tai huonosti. Jeesus haluaa että ihmiset uskoisivat häneen, ei että me valitamme milloin tasa-arvosta ja milloin mistäkin. Elämä on lyhyt hetki ja sen jälkeen tulee tuomio niin isännille (yrittäjille) kuin palvelijoille (työntekijöille). Ennen vanhaan palvelijat olivat enemmän riippuvaisia isännistään, silti tuo käytäntö toimii edelleen.
      Te voitte tapella oikeuksista ja leikkiä sankareita mutta pahoja me ollaan kaikki. Kadotuksen ansainneita ja Jumalalle olette vastuussa jokaisesta sanasta ja jokaisesta turhasta ajatuksesta.

      • Anonyymi

        Väärin. Sorruit taas kerran valehteluun.

        Argumentum ad consequentiam eli seurauksiin vetoaminen on argumentointivirhe, jossa argumentin oikeellisuus pyritään perustelemaan vetoamalla sen seurauksiin – joko toivottaviin tai ei-toivottaviin. Se eroaa argumentum ad baculumista siinä, että ad baculum vetoaa väkivaltaan tai sen uhkaan, kun taas ad consequentiam puolestaan argumentista seuraavaan hyötyyn tai haittaan. Argumentum ad consequentiamin yleinen muoto on:

        Argumentin A seurauksena on Q
        Q on toivottu/ei-toivottu asia.
        Siispä A on tosi/epätosi.
        Ateismin on oltava virheellinen ideologia, sillä jos Jumalaa ei ole, silloin kaikki on sallittua eikä moraalille ole perusteita.
        Lasten lyöminen on oikein, sillä näin he muuttuvat tottelevaisiksi.

        Hyvin servasit kirjoittajan.

      • Anonyymi

        Sorruit taas valehteluun.

        Kaltevan pinnan argumentti

        Kaltevan pinnan argumentti on argumentoinnin muoto, jossa jotain ehdotusta vastustetaan keksimällä sille huonosti perusteltu seuraus tai seurausten ketju, joka päättyy johonkin epätoivottavaan asiaan.
        Kaavamaisesti kaltevan pinnan argumentti voidaan esittää seuraavasti:
        1. A sinänsä voidaan hyväksyä.
        2. A:sta seuraa B.
        3. B:tä ei voida hyväksyä.
        4. A:ta ei voida hyväksyä.
        Väitetyssä seurausten ketjussa voi olla vain yksi linkki, jossa vastustettavasta ehdotuksesta hypätään suoraan väitettyyn epätoivottavaan seuraukseen, ilman välivaiheiden erittelyä. Seuraukseen voidaan myös mennä usean välivaiheen kautta, jossa A:sta seuraa B, josta seuraa C ja niin edelleen.

        Tavallisesti käytetyssä muodossaan kaltevan pinnan argumenttiin sisältyy lausumaton oletus, että huonot, äärimmäiset seuraukset todella toteutuvat välttämättä tai todennäköisesti.

        Suomen kielessä kaltevan pinnan argumentin idea tiivistyy sanonnassa ”Jos antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden”.

        Esimerkki kaltevan pinnan argumentoinnista on, jos henkilö vastustaa autoilijoiden turvavyöpakkoa sillä perusteella, että seuraavaksi ihmisille varmasti määrätään turvavyöt makuuhuoneisiinkin, jotta he eivät putoaisi sängystä ja loukkaisi itseään, ja sitten ollaankin jo orwellilaisessa valvontayhteiskunnassa.

        Tällainen argumentti on argumentointivirhe silloin, kun väitetyssä seurausten ketjussa on yksikin kiistanalainen syy- ja seurausyhteys, jota ei perustella, tai kun tällaisen yhteyden perusteet ovat asiaankuulumattomia tai riittämättömiä.

        Hyvin perusteltuina pitkätkin syy- ja seurausketjut sen sijaan ovat täysin päteviä, ja niistä vedettävä johtopäätös oikeutettu eikä kaltevan pinnan argumentti. Oikeutetummaksi tällaisen argumentoinnin voi tehdä myös kutsumalla väitettyjä seurauksia vain mahdollisiksi tai todennäköisiksi, mutta ei varmoiksi.

        Myöskään jonkin ehdotuksen vastustaminen sillä perusteella, että se luo ennakkotapauksen, johon myöhemmin tullaan epätoivotusti vetoamaan, ei ole kaltevan pinnan argumentti, ellei siihen sisälly virheellinen vastaavuuden oletus

      • Anonyymi

        ....
        Tämä on itse asiassa todella mielenkiintoinen aihe. Varsinkin kun ihmiset on nykyajassa niin sokeita sille että keskiverto ihminen on edelleen jonkun toisen palvelija. Uskova on tottakai eniten Jumalan palvelija. Toiset saavat sellaista palkkaa että heidät voidaan luokitella orjiksi, kun juuri ja juuri saavat elatuksen. Yrittäjä palvelee valtion johtoa maksamalla veroja. Tämä ei ole muuttunut vaikka jotkut hölmöläiset niin luulee. Mutta hyviä uutisia: evankeliumikin on säilynyt samana.

        Olkinukke. Sinut on jo servattu.

        Olkinuken perusmuodossa henkilö vääristelee toisen argumentteja ja kritisoi sitten tätä vääristelemäänsä näkökantaa.

        Toisessa olkinuken muodossa henkilö ei vääristele vastapuolen argumentteja, mutta hän valikoi toisen argumenteista kritisoitavaksi vain heikoimmat ja jättää vahvemmat argumentit huomiotta.

        Kolmannessa olkinuken muodossa henkilö keksii kokonaan kuvitteellisen vastapuolen ja sitten kumoaa hänelle itse keksimänsä heikot argumentit. Tällainen vasta-argumentointi alkaa usein sanoilla ”Jotkut väittävät, että...”, tai henkilö voi liittää väitetyt argumentit yleisluontoisesti johonkin poliittiseen vastapuoleensa.
        Olkinukkeen voi syyllistyä eri syistä. Keskustelija voi erehdyksessä luulla vastaväittäjänsä argumenttia sellaiseksi argumentiksi, jota hän pitää varmasti virheellisenä, vaikka toisen argumentti onkin joiltain osin oleellisesti erilainen.

        Keskustelija voi toisaalta pitää toisen näkökantaa vaarallisena tai epämoraalisena, jolloin hän tunnekuohussaan sokaistuu ymmärtämään sen väärin. Kolmas olkinuken syy on tahallinen yritys saada vastaväittäjä vaikuttamaan tyhmältä.

        Olkinukesta on kyse myös silloin, kun puolustaudutaan asian vierestä. Kun esimerkiksi eräältä televisiotoimittajalta kysyttiin, ovatko televisiouutiset liian viihteellisiä kuten jotkut väittävät, toimittaja puolustautui kutsumalla televisiotoimittajia aivan yhtä ahkeriksi kuin lehtitoimittajatkin ovat.

        Näin hän vaihtoi kritiikin kohdistumaan televisiotoimittajien ahkeruuteen, ja torjui sitten tämän itse luomansa olkinuken.

        Hyvin servasit väittäjän. Kiitos kun pidät huolen asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ....
        Tämä on itse asiassa todella mielenkiintoinen aihe. Varsinkin kun ihmiset on nykyajassa niin sokeita sille että keskiverto ihminen on edelleen jonkun toisen palvelija. Uskova on tottakai eniten Jumalan palvelija. Toiset saavat sellaista palkkaa että heidät voidaan luokitella orjiksi, kun juuri ja juuri saavat elatuksen. Yrittäjä palvelee valtion johtoa maksamalla veroja. Tämä ei ole muuttunut vaikka jotkut hölmöläiset niin luulee. Mutta hyviä uutisia: evankeliumikin on säilynyt samana.

        ....
        Tämä on itse asiassa todella mielenkiintoinen aihe. Varsinkin kun ihmiset on nykyajassa niin sokeita sille että keskiverto ihminen on edelleen jonkun toisen palvelija. Uskova on tottakai eniten Jumalan palvelija. Toiset saavat sellaista palkkaa että heidät voidaan luokitella orjiksi, kun juuri ja juuri saavat elatuksen. Yrittäjä palvelee valtion johtoa maksamalla veroja. Tämä ei ole muuttunut vaikka jotkut hölmöläiset niin luulee. Mutta hyviä uutisia: evankeliumikin on säilynyt samana.

        ...

        koetas nyt vaan vastata aloittajan viestiin, äläkä levitä olkiukkoja.

        Ei se pysty, se on nyt sekaisin faktoista ja koettaa sekoittaa keskustelua.

      • Anonyymi

        ....
        Aivan kuin minua yritettäisiin provosoida väittelemään turhuuksista. Enpä taida jaksaa. Menen nukkumaan. Teidänkin puolestanne Jeesus on ristiinnaulittu. Hyvää yötä.

        Jälleen argumentaatiovirhe

        Syyllistäminen assosiaatiolla on argumentaatiovirhe, jolla yritetään osoittaa argumentti epätodeksi vetoamalla sen esittäjän habituksen asianhaaroihin. Tämä argumentaatiovirhe on sukua kaivon myrkyttämiselle sekä argumentum ad hitlerumille, mutta selkeän loukkaamisen sijaan pyritään mustamaalaamaan argumentti sen asianhaaroihin vedoten. Sen yleinen kaava on:

        Henkilö X esittää argumentin A
        Henkilö Y assosioi argumentin A johonkin yleisesti vastenmielisenä pidettyyn
        A on siksi epätosi
        Hyväntekeväisyyskeräyksien tukeminen tukee huijausta. Taaskin yksi keräysjärjestäjä tuomittiin petoksesta vankilaan.
        Natsit kannattivat eutanasiaa. Eutanasian täytyy olla suoraan Paholaisesta.

        Vastaavasti assosiaatiolla voidaan tehdä ansioton arvonnousu yhdistämällä jokin asia toisen asian assosiaatioon.

        Aarosta tulee vielä hyvä rallikuski, kun hän on vielä vuoden Bertilin kartturina
        Yamahan moottoripyörät ovat hyviä. Yamahan pianot ovat varmasti yhtä hyviä.
        Lyhyesti: argumentin totuusarvo ei riipu sen assosiatiivisesta miellyttävyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ....
        Aivan kuin minua yritettäisiin provosoida väittelemään turhuuksista. Enpä taida jaksaa. Menen nukkumaan. Teidänkin puolestanne Jeesus on ristiinnaulittu. Hyvää yötä.

        Sinut servattiin jälleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut servattiin jälleen.

        Hyvä että servattiin, Patmoksen porukka on pahinta, mitä Suomi on kohdannut.

    • Anonyymi

      Nykyajan orjuutta on se työvoima, joka minimipalkalla tulee maahamme tekemään sellaisia töitä, jotka eivät suomalaisille kelpaa. Osa orjanomistajista on nimellisesti kristittyjä osa taas ei.

    • Anonyymi

      Hyvin kirjoitettu aloittajalta.

      • Anonyymi

        Niin oli, hyvä aloitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oli, hyvä aloitus.

        Otaksun, että aloittaja haluaisi jäädä vapaaehtoisesti orjaksi. Orjana oleminen on helppoa. Sinulle sanotaan, mitä pitää tehdä. Riittää, kun teet annetut tehtäväsi hyvin.

    • Anonyymi

      Kyse on vain taikauskosta.

    • Anonyymi

      Seinäjoella on paljon orjia.

      • Anonyymi

        ... siementäjinä ja testosteroni-tarzaneina, kunnes potkitaan pois kotoa. Niin monesti tää on nähty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... siementäjinä ja testosteroni-tarzaneina, kunnes potkitaan pois kotoa. Niin monesti tää on nähty.

        Mies on perheen pää. Mies hankkii elannon perheelleen. Naisen päätehtävä on hoitaa kotia ja lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies on perheen pää. Mies hankkii elannon perheelleen. Naisen päätehtävä on hoitaa kotia ja lapsia.

        Ei enää. Miehiä on työttöminä enemmän kuin naisia. Miehet loisivat kotona. Naiset oppivat ja opiskelevat, koska he oppivat lukemaan ja sisäistämään lukemansa toisin kuin pojat ja miehet, kuulema. Yksin asuvia alle 50v miehiä on paljon enemmän kuin yksin asuvia naisia etenkin maaseudulla. Vain yli 65-vuotiaita naisia asuu yksinään enemmän kuin miehiä. Siksi, että miehet kuolevat nuorempina.

    • Anonyymi

      Aloittaja heitti asioita ilmaan viittaamalla joihinkin tuntemattomiksi jääneisiin tahoihin. Keitä ovat HE?
      Aiheen sisältö ei ole merkityksellinen, kun tärkeimpiä tekijöitä ei tunneta.

    • Anonyymi

      Hyvä ja asiallinen kirjoitus aloittajalta.

    • Anonyymi

      Aloittajalla on lapsia ja hän kuuluu kirkkoon.

    • Anonyymi

      Luukkaan evankeliumi:
      12:47 Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.

      Räsäsen lakikirja sotii Suomen lakeja vastaan!

      • Anonyymi

        Niin sotii. Hyvin kirjoitit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2404
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1504
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      53
      917
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      881
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      731
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      699
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe