Afrikka lomakohteena

Anonyymi-ap

Oletteko käyneet Afrikassa? Kenia ja Tansania kiehtoisi kansallispuistoineen.
Kuuma ilman ala, ehkä liiankin hottia. Serengetin kansallispuisto olisi käymisen arvoinen paikka kirahveineen ja seeproineen.

Mantereella on myös kriisejä, nyt tuo Nigerin kriisi. Maanosassa on ollut eniten kahakoita koko maailmassa. Lomailu ei tuon puolesta ole aina turvallista.

Aina löytyy joku joka haluaa kalifiksi kalifin paikalle.

"LÄNSI-AFRIKAN maiden sotilasjohtajien Nigerin kriisiä koskevaa kokousta on lykätty. Sotilasjohtajien oli määrä tavata tänään lauantaina Ghanan pääkaupungissa Accrassa.

Paikalliset sotilaslähteet kertoivat kokouksen järjestämisestä perjantaina uutistoimisto AFP:lle. Myöhemmin lähteet kuitenkin kertoivat, että kokousta on lykätty eteenpäin "teknisten syiden" vuoksi.

Lähteiden mukaan Länsi-Afrikan talousyhteisö Ecowasin jäsenmaiden esikuntapäälliköiden oli määrä neuvotella Nigerin tilanteen ratkaisemisesta.

Ecowas päätti torstaina valmiusjoukkojen lähettämisestä Nigeriin. Joukkojen tarkoituksena on palauttaa sotilasjuntan syrjäyttämä presidentti Mohamed Bazoum takaisin valtaan.

SOTILAALLISELLA väliintulolla olisi tarkoitus palauttaa valtaan sotilasjuntan heinäkuun lopulla syrjäyttämä presidentti Bazoum."

Mitä ei uutisoida on tuossa alla, vaarallista on mennä sinne näköjään "lomailemaan" edes 800 kaverin kanssa, vaikka olisi kädessä rynnäkkökiväärit.

https://www.youtube.com/watch?v=_d_UH3lyqb8

AV

23

586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suosittelen Etelä-Afrikkaa ja Kapin aluetta, suomalaiselle sopivan viileä ilmasto, hyvää viiniä, oliiveja, merenruokaa.

    • Välimeren rannikolla olen käynyt. Kulttuurieroja on sen verran, että alkaisi pidemmän päälle haittaamaan viihtymistä. Noin luonnon puolesta ei tainnut olla paljon oliivipuita ihmeellisempää.

    • En mutta haluisin kyllä nimenomaan sen luonnon nähdä tosin sitäkin on paljon erilaista eri puolilla mannerta.🙂.

      • Anonyymi

        Maalaisitko itsesi kenkälankilla mustaksi ettet erotu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maalaisitko itsesi kenkälankilla mustaksi ettet erotu?

        En tietenkään ei ihonvärillä ole mitään merkitystä.🙄.

      • Anonyymi

        Afrikassa pulleus on hyve 👍🏼

    • Anonyymi

      En ole käynyt, mutta 98% eurooppalaista ja 2% afrikkalaista geneettistä alkuperää omaten vastaukseni on kyllä, mutta koko manner on liian sotaisa ja vihamielinen ollakseen houkutteleva

      • Tiedätkö että tuo 2% on oikeasti Afrikasta vai olisiko se jokin testin tekemä virheellinen arvaus?

        Mä olen yhden testin mukaan n. 2 % eteläamerikan intiaani, mutta olen melko varma että sellaista yksittäistä esivanhempaa minulla ei oikeasti ole eikä mikään porukka ole myöskään muuttanut Atlantin yli "vastavirtaan".

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Tiedätkö että tuo 2% on oikeasti Afrikasta vai olisiko se jokin testin tekemä virheellinen arvaus?

        Mä olen yhden testin mukaan n. 2 % eteläamerikan intiaani, mutta olen melko varma että sellaista yksittäistä esivanhempaa minulla ei oikeasti ole eikä mikään porukka ole myöskään muuttanut Atlantin yli "vastavirtaan".

        En tiedä, mutta tiedän että tuttavani ovat saaneet eri prosenteilla ja muuta syntyperää olevia vastauksia tai olleet 100% eurooppalaisia. Tuo tulostin on oikeastaan siskoni, en itse ole halunnut luovuttaa omaa DNA:ta.

        Mulla on lähimpien testattujen sukulaisten joukossa sisarukset (täyssisaret testin mukaankin), molemmat pääosin suomalaisia, mutta toinen loppuosaltaan enimmäkseen skandinaavi ja toinen pohjoiseurooppalainen. Toiselta löytyy pari % jotain aasialaisuutta toiselta ei. Testillä vaan ei ole riittävästi dataa että pystyisi muuta kuin tekemään valistuneen arvauksen.

        Osa yhteisestä dna-nauhasta on sellaista että se jaetaan hyvin suuren joukon kanssa, osa taas sellaista että jakajia on hyvin vähän.

        Näinhän se on, ettei testeillä saa mitään varmuutta tai voi olla mitenkään varma testin tekijän luotettavuudesta. Uskon sen olevan parin prosentin verran luotettavampi kuin horoskooppi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on, ettei testeillä saa mitään varmuutta tai voi olla mitenkään varma testin tekijän luotettavuudesta. Uskon sen olevan parin prosentin verran luotettavampi kuin horoskooppi.

        Ei ne mitään huuhaata ole, kunhan hyväksyy ja ymmärtää rajoitteet. Osa kunkin perimästä on sellaista, että sen voi helposti ja luotettavasti yhdistää johonkin tiettyyn etnisyyteen mikä tarkoittaa että siltä osin vaihtelua on kyseisen porukan sisällä vähän. Osa sitten voi olla paljon epämääräisempää jota ei voi yhdistää mihinkään ryhmään. Ihmiset vaan tuskin olisivat tyytyväisiä tuloksiin, joissa sanottaisiin että olet 60% suomalainen, 20% skandinaavi ja 20% jotakin tuntematonta tai epämääräistä.

        Suomi on vähän erikoistapaus, mutta Euroopassa muuten porukka on väestön liikkuvuuden vuoksi hyvin sekoittunutta. Afrikassa vertailun vuoksi on heimoja, jotka jo ulkonäkönsä puolesta eroavat toisistaan paljon vaikka asuvat melko lähellä toisiaan.

        Hahahaa, no joo. Ainakin sukurutsaa esiintyy. Vanhempani ovat kaukaisia serkuksia.

    • No en todellakaan. mutta ihan mielenkiintoisia kuvia sieltä nähny. Ne riittää. Ja ens viikolla lähden Ruotsiin. En välttämättä ihan Trolhättaniin jaksa ajaa, mutta sinne päin.

    • Anonyymi

      Ilmastohumppaa hokevat vihervassarilaisethan pääharrastuksenaan lentelevät ympäriinsä kysy heiltä.
      Itseäni ei Afrikka kiinnosta tuon taivaallista. Riittää, että joka luonto ohjelma on täynnä apinoita ja gnu antilooppeja. Yhdysvallat luonnoltaan hieno paikka on.

    • Afrikan ilmasto on lämmin .. toki se on myös kuiva verrattuna vaikkapa Aasian lämpimiin osiin.

      Matkustaminen Afrikkaan on ihan ok, kunhan ei mene kriisialueille. Ja mitään omatoimimatkaa en suurin surminkaan suosittele.

      Kulttuurierot ovat valtavat ja kannattaa varautua valtavaan köyhyyteen. Sellaiseen, mikä saa ihmiset tekemään mitä vain selviytyäkseen.

      Ihmiset ovat ystävällisiä.. ainakin päivänvalossa.. mutta ei kannata eksyä väärään paikkaan väärään aikaan. Afrikassa elämällä ei ole mitään arvoa.

      Infrastruktuuri on siellä mitä on.. parhaillakin alueilla sähkökatkoja ja sellaisen sattuessa .. se pimeys on sitten oikeasti pimeää.

      Mutta se ihana luonto.. se on oikeasti sen arvoista. Ja on suuri rikkaus kokea niin erilaista elämää, kuin siellä on.

      Suosittelen, mutta katso, että olet hoitanut kaikki rokotukset ja viranomaisasiat hyvissä ajoin.

      • Anonyymi

        Afrikassa ihmisten "ystävällisyyteen" kannattaa tosiaan suhtautua usein varauksella, erityisesti turistikohteissa ja kaupungeissa. Afrikkalaisen ystävällisyyden taustalla on useimmiten toive hyötyä hölmöstä turistista tavalla tai toisella (viedä rahat, saada seksiä, kiusata huvin vuoksi). Kyyninen asenne ehkä, mutta kokemuksesta voin sanoa, että niin se ikävä kyllä menee. Eivät ole niin mukavia ihmisiä kuin antavat ymmärtää olevansa. Mutta kun asian tiedostaa, siitä ei ole harmia.

    • Anonyymi

      En ole käynyt Marokkoa pidemmällä, mutta onhan se ainakin Afrikan mantereella. Mä en pidä pitkistä lennoista, joten tuskin tulen käymäänkään. Aikanaan on kyllä tullut käytyä Uudessa-Seelannissa, mutta olin siellä vuoden ja samaten on tullut vietettyä pikkasen vajaa vuosi Brasiliassa. Tuolloin tuli käytyä Australiassa ja brassivuonna sitten muutama muukin Etelä-Amerikan maa. Mikään Afrikkan maa ei silleen asuinkohteena kiehdo, joten jäänee väliin.

    • Anonyymi

      Hyvin varustettuja mustia miehiä NAM

    • yksinkertainen.blondi

      En ole itse käynyt kuin Tunisiassa (silloin tulevan) mieheni kanssa -97. Se reissu oli ihan kiinnostava, käytiin tutkailemassa luolakaupunkeja, joissa edelleenkin asuu paikallisia luola-asunnoissaan. Tuli myös ratsastettua kamelilla Saharan laitamilla oikein turistityyliin🫣 Meillä oli tapamme mukaan vuokra-auto käytössä. Kerran olimme retkeilemässä ja päätimme oikaista miehen ehdotuksesta erään aidatun alueen poikki. Puolessa välissä peltoa tajusimme miksi alue oli aidattu. Siellä iso lauma vesipuhveleita tuijotti meitä synkkinä, ilmaa haistellen... Noh, jättivät meidät lopulta rauhaan, ei oltu riittävän kiinnostavia😅

      Muuten olen kuullut mieheni sukulaisilta, että monessa Afrikan maassa pitää kulkea vain ja ainoastaan paikallisen oppaan mukana. Heidän mielestä se on ollut ok. Sen takia ei ole tullut uudestaan Afrikkaan lähdettyä. Omatoimimatkailu kun on se meidän juttu.

    • Anonyymi

      Nigeria ja Tansania ovat aika etäällä toisistaan.

    • Anonyymi

      Kävin aikoinani Marokossa ja se riittää oikein hyvin Afrikasta.

      - Sheena

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3158
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2655
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2407
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2304
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2035
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe