Purra tykittää kunnolla PS:n puoluekokouksessa

Purra: ”Joidenkin toimittajien läpikierojen ja manipulatiivisten toimintatapojen ymmärtäminen ja journalistin ohjeiden hylkääminen ensin hämmästyttää, sitten raivostuttaa ja lopuksi kyynistää. Kun lopulta saat lukea lehdestä, että 15 vuoden takaisten yksityisenä henkilönä kirjoittamiesi ironisten somekommenttien voidaan rinnastaa olevan kuin alku 7 miljoonan ihmisen teolliselle tappamiselle juutalaisten holokaustissa, ja että puolueesi pitäisi kieltää, sinulla vain ei ole enää sanoja kuvaamaan tätä kaikkea”.
107493
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Tähän se ulikopterin kuva ja kymmenen räkänaurunaamaa...

Äänestä
  • Niin, ainoastaan vassari ja vihreä on oikeassa. Kaikkien pitäisi liittyä heihin, täydellisin ihmisiin. Se aate on ainoa oikea eespäin, eespäin vievä. Muut ovat alempaa, vähäjärkistä massaa. Jos sanovat vaikka "Hyvää päivää", niin eivät tarkoita oikeasti sitä, tarkoitus on vain rasistinen. Eivät edes Coronaa osaa juoda, jotain suomalaista junttien litkua.

    Äänestä

Purra: ”Itsekään en kovin pienestä hätkähdä – ja koska olen kielletyistä aiheista puhunut niin kauan, perusrasistisyytökset eivät vaikuta lainkaan – mutta myönnän, että kun vastaasi vyörytetään päivästä toiseen uusia, vääriä syytöksiä, joita yrität yksitellen korjata, mutta media valtavilla ylikierroksilla ei välitä vaan tuuttaa innolla uutta putkeen, korjaa virheitä myöhässä, oikaisee jos jaksaa, kieltäytyy ymmärtämästä kieltä, sen vivahteita, sarkasmia, huumoria, tekee aina uusia analyyseja, jotka perustuvat edellisiin, joko täysin vääriin tai ainakin puutteellisesti rakennettuihin väitteisiin, kyllä se ottaa koville. Vaikka kuinka tiedät, missä seisot, tiedät, mitä mieltä olet nyt ja mitä mieltä olet ollut 15 vuotta sitten, ja että et ole syyllistynyt siihen, mistä sinua syytetään, valtava vyörytys horjuttaa. Niin sen on tarkoituskin”.

10:43
Purra ”Ennen kuin hallitus tai sen yksittäiset ministerit olivat ehtineet muuta kuin esitellä ja puolustaa hallitusohjelmaa, kaivettiin vuosien, jopa vuosikymmenten takaisia, kontekstistaan irrotettuja epäilyttäviä kommentteja ja rumia sanoja osoittamaan, että surkea ministeri, surkea hallitus, surkea ihminen. Paha. Rasisti. Fasisti. Natsi. Paha, paha, paha, paha ihminen. Synnytettiin mediaan nojaava joukkohysteria, joka perustui lastenohjelmista tuttuun maailmankuvaan”.

1Äänestä
  • Mikä puolustuspuhekopiointi nyt on menossa???????????

    Äänestä

  • Viikko tai jopa kuukausikaupalla tätä maalittamista ja nöyryyttämistä on jatkunut. Toivottavasti Karma rankaisee maalittajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Viikko tai jopa kuukausikaupalla tätä maalittamista ja nöyryyttämistä on jatkunut. Toivottavasti Karma rankaisee maalittajia.

    Ei vaan samat säännöt kaikille! :)

    Olihan se Marinin haukkuminenkin medioissa aivan valtavaa kun tämän hallitus aloitti!

    Eikun! ...

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Viikko tai jopa kuukausikaupalla tätä maalittamista ja nöyryyttämistä on jatkunut. Toivottavasti Karma rankaisee maalittajia.

    Hehheh! Karma rankaisi kylläkin teitä persuja. Te itse räkytitte estoitta Marinin hallituksen koko sen kauden ajan. Nyt maistatte omaa lääkettänne ja typeryksiä kun olette alatte siitä parkumaan ja uhriutumaan. Kovia olette huutelemaan mutta ette kestä itse kritiikkiä, se kertoo teistä kaiken..

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Viikko tai jopa kuukausikaupalla tätä maalittamista ja nöyryyttämistä on jatkunut. Toivottavasti Karma rankaisee maalittajia.

    Hyvinvointuvaltio pysyy pystyssä vain talouden kovien lakien varassa. Velalla voidaan vain hieman pitkittää hyvinvointivaltion olemassaoloa, mutta jos talous ei toimi, niin alkaa hyvinvointivaltion alasajo. Tästä kärsivät erityisesti julkisen sektorin työntekijät ja virkamiehet yhteiskunnan palveluiden ja tukien varassa elävien lisäksi. Joten karma tulee rankaisemaan näitä maalittajia talouden kautta

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hehheh! Karma rankaisi kylläkin teitä persuja. Te itse räkytitte estoitta Marinin hallituksen koko sen kauden ajan. Nyt maistatte omaa lääkettänne ja typeryksiä kun olette alatte siitä parkumaan ja uhriutumaan. Kovia olette huutelemaan mutta ette kestä itse kritiikkiä, se kertoo teistä kaiken..

    Marin pääministerinä käyttäytyi pääministerin arvoon sopimattomalla tavalla, oli liian kokematon pääministerin arvostettua pestiä hoitamaan, näkyi muutenkin Marinin junttimaisessa käytöksessä, hänen yksinkertaiset kannattajansa pitivät pääministerin työtä taviskansan työnä ja pääministeri voi kuten tavis heidän mielestään hutsuilla vapaa-ajallaan kuinka vain.

    Purra taas on ministerinä käyttäytynyt niinkuin ministerin pitääkin, ei rasismia eikä mitään muutakaan sopimatonta, Median ja viherpunavasemmiston raukkamaisuutta on kaivella vanhoja ei-pollittisena henkilönä kirjoitettuja kirjoituksia, joita ei ole edes tarkoitettu maahanmuuttajille, Purra on vain eri tilanteista johtuvia ärsytyksiä purkanut kirjoituksiin ihan kuin kuka tahansa inhimillisesti tunteva ihminen. Vielä kun tietää sen, että Purralle on ollut jo ennen poliittista uraa tärkeitä naisten tasa-arvoon liittyvät asiat, voi tuon kiukun kaapupukeutumisesta kohtaan ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Velalla yritettiin pitää Suomen yrityselämää pystyssä.
    Eikö niin olisi saanut tehdä?

    Vihervasemmisto ei ole ainakaan köyhien ja matalapalkkalaisten asialla!Velka tulee aina maksettavaksi ja leikkaukset ovat aina mukana maksutapana!
    Matalapalkkaiset eivät varmasti ole ilahtuneita kun tulee maahantulijoita polkemaan palkkoja entisestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Hehheh! Karma rankaisi kylläkin teitä persuja. Te itse räkytitte estoitta Marinin hallituksen koko sen kauden ajan. Nyt maistatte omaa lääkettänne ja typeryksiä kun olette alatte siitä parkumaan ja uhriutumaan. Kovia olette huutelemaan mutta ette kestä itse kritiikkiä, se kertoo teistä kaiken..

    Nykyhallituksen luottoluokitus on AA+ .

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Velalla yritettiin pitää Suomen yrityselämää pystyssä.
    Eikö niin olisi saanut tehdä?

    Ei miljardeja lahjoitettaviksi ja kestoelättejä ulkomailta haalittavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Marin pääministerinä käyttäytyi pääministerin arvoon sopimattomalla tavalla, oli liian kokematon pääministerin arvostettua pestiä hoitamaan, näkyi muutenkin Marinin junttimaisessa käytöksessä, hänen yksinkertaiset kannattajansa pitivät pääministerin työtä taviskansan työnä ja pääministeri voi kuten tavis heidän mielestään hutsuilla vapaa-ajallaan kuinka vain.

    Purra taas on ministerinä käyttäytynyt niinkuin ministerin pitääkin, ei rasismia eikä mitään muutakaan sopimatonta, Median ja viherpunavasemmiston raukkamaisuutta on kaivella vanhoja ei-pollittisena henkilönä kirjoitettuja kirjoituksia, joita ei ole edes tarkoitettu maahanmuuttajille, Purra on vain eri tilanteista johtuvia ärsytyksiä purkanut kirjoituksiin ihan kuin kuka tahansa inhimillisesti tunteva ihminen. Vielä kun tietää sen, että Purralle on ollut jo ennen poliittista uraa tärkeitä naisten tasa-arvoon liittyvät asiat, voi tuon kiukun kaapupukeutumisesta kohtaan ymmärtää.

    Marin valloitti koko maailman. Persuille se oli kuin musta vaate. Miksi muualla ajatellaan, että hän selviytyi hienosti, vei Suomen positiivisessa mielessä maailman kartalle ja Natoon, selätti porukoineen koronapandemian eikä talouskaan romahtanut. Myös vaikeana aikana työllisyys nousi kohisten.

    Persut vain vähätteli ja maalitti, oli pilluhallitusta, huorahallitusta, huoriteltiin persujen taholta koko hallituskauden. Nimiteltiin naismministereitä vähätellen tyttöhallitukseksi jne. Ja nyt nämä hyväkkäät ulisee, kun Purra ja kumppanit joutuu tilille rasismin käyttämisestä puolueen agendana ja maahanmuuttajien solvaamiseen. Selkeästi perussuomalaisten käytös on ala-arvoista, suorastaan törkeää ja nyt he porukalla ovat dementoituneet. Eivät muista pätkääkään törkeästä ja hävyttömästi käytöksestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Nykyhallituksen luottoluokitus on AA+ .

    Sehän johtuu vain. Edellisen hallituksen onnistunesta toiminnasta. Luuletko, että tuo olisi vajaan kahden kuukauden porvarihallituksen ansiota. Ohhoijaa mikä kuvitelma.

    Nyt homma ikävä kyllä kääntyy pahempaan suuntaan. Firmojen myynti kesäaikana on vajonnut ennätysalhaiseksi. Konkursseja pukkaa, ihmisiä lomautetaan työpaikoilta ja irtisanotaan. Selvästi kotimainen kulutuskin on jyrkästi laskenut, ihmiset ovat siirtyneet halvempaan ruokaan ja alkoholituotteiden kulutu on laskenut. Nuo kaikki kertoi, että kohta rytisee. Ihmisiltä leikataan toimeentulosta, joten entistä enemmän kulutus laskee. Syyskuussa taantuma ja lokakuussa-marraskuussa jo lama ja ennätystyöttömyys. Tähän syssyyn leikataan ja lyhenetään ansiosidonnaista ja heikennetään työehtosopimuksia.

    Tervetuloa porvarihallituksen lanseeraama kaaos.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Marin valloitti koko maailman. Persuille se oli kuin musta vaate. Miksi muualla ajatellaan, että hän selviytyi hienosti, vei Suomen positiivisessa mielessä maailman kartalle ja Natoon, selätti porukoineen koronapandemian eikä talouskaan romahtanut. Myös vaikeana aikana työllisyys nousi kohisten.

    Persut vain vähätteli ja maalitti, oli pilluhallitusta, huorahallitusta, huoriteltiin persujen taholta koko hallituskauden. Nimiteltiin naismministereitä vähätellen tyttöhallitukseksi jne. Ja nyt nämä hyväkkäät ulisee, kun Purra ja kumppanit joutuu tilille rasismin käyttämisestä puolueen agendana ja maahanmuuttajien solvaamiseen. Selkeästi perussuomalaisten käytös on ala-arvoista, suorastaan törkeää ja nyt he porukalla ovat dementoituneet. Eivät muista pätkääkään törkeästä ja hävyttömästi käytöksestään.

    "Marin valloitti koko maailman."

    *tsihi*

    Kuka ne 40 miljardia euroa velkaa maksaa?

    Äänestä

Purra puhuu niin erinomaisesti, Hyvä Riikka!

Äänestä
  • Kyllä nuo vanhat sananlaskut pitävät paikkansa edellä kerrottuihin viitaten.
    "Sitä sanaa ei sano, jonka kelkassa ei käy", siinä yksi Purralle!
    "Sen edestään löytää,mitä,taakseen jättää", siinä toinen Purralle!

    Noin se on. Pitäisi aina elämässä harkiten pitää puheita,etteivät vuosien takaa hyökkää silmille. Politikoille se olisi erittäin tärkeää, jos aikovat pysyä pinnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kyllä nuo vanhat sananlaskut pitävät paikkansa edellä kerrottuihin viitaten.
    "Sitä sanaa ei sano, jonka kelkassa ei käy", siinä yksi Purralle!
    "Sen edestään löytää,mitä,taakseen jättää", siinä toinen Purralle!

    Noin se on. Pitäisi aina elämässä harkiten pitää puheita,etteivät vuosien takaa hyökkää silmille. Politikoille se olisi erittäin tärkeää, jos aikovat pysyä pinnalla.

    Löysitkö tämän "hieman" kyseenalaisen tekstin edestäsi? :)

    "Työn orjat sorron yöstä nouskaa
    Maan ääriin kuuluu kutsumus
    Nyt ryskyin murtuu pakko valta
    Tää on viime ponnistus
    Pohja vanhan järjestyksen horjuu
    Orjajoukko taistohon!
    Alas lyökää koko vanha maailma
    Ja valta teidän silloin on."

    Äänestä

Tuossa Purra on väärässä.

Toimittelijat noudattavat journalistin ohjeita.

JSN muutti hyvän journalistisen tavan perustan vuonna 2005 niin, että myös propagandan levittäminen täyttää hyvän journalistisen tavan määritelmän.

Purra kenties muistelee hyvän journalistisen tavan perustaa ennen vuotta 2005. Silloin journalistin ohjeissa käytännössä kiellettiin mielipidevaikuttaminen.

Äänestä
  • Iltelehden toimittajat valehtelivat Purran puheista. Laittoivat muiden tekstejä Purran piikkiin. Korjaus tuli päivien päästä.

    1Äänestä

  • Puhalla räpättimeesi horroskoopin tekijä !

    Äänestä

  • Ja kun perssuomalaisten itkuparkua lukee kaikki, yksinkertaisen totuudenkin kertominen on propagandaa ja aina ikävät asiat vasemmisto sellaista....

    Äänestä

  • No se nähdään sitten aikanaan?
    Koska JSN nyt kuitenkin on tehty se vähintään parikymmentä kantelua tapauksen johdosta, joten jää nähtäväksi mikä sen kanta noihin tulee olemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    No se nähdään sitten aikanaan?
    Koska JSN nyt kuitenkin on tehty se vähintään parikymmentä kantelua tapauksen johdosta, joten jää nähtäväksi mikä sen kanta noihin tulee olemaan.

    JSN:n säännöt ennen vuotta 2005 olisi kieltäneet mielipidemanipuloinnin.

    JSN:n säännöt vuodesta 2005 alkaen on mahdollistaneet mielipidemanipuloinnin.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    JSN:n säännöt ennen vuotta 2005 olisi kieltäneet mielipidemanipuloinnin.

    JSN:n säännöt vuodesta 2005 alkaen on mahdollistaneet mielipidemanipuloinnin.

    Kyseessä lieneekin medioiden valehtelu kuin mediamanipulointi, puupää.

    Ja luin kyllä spämmisi jo ekalla kerralla ei tota asiaan mitenkään liittymätöntä sontaa ole tarve joka koloon tunkea.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kyseessä lieneekin medioiden valehtelu kuin mediamanipulointi, puupää.

    Ja luin kyllä spämmisi jo ekalla kerralla ei tota asiaan mitenkään liittymätöntä sontaa ole tarve joka koloon tunkea.

    JSN:n sääntöjen muuttuminen nimenomaan liittyy asiaan. Purra ei nähtävästi tiedä, että enää ei ole samat JSN:n säännöt kuin vaikkapa 1990-luvulla. Siksi mediat voivat luvan kanssa valehdella ja vääristellä, kunhan vaan tekevät sen toimittajan mielipiteen muodossa. JSN:n sääntöjen mukaan nykyään hyvän journalistisen tavan perusta on kansalaisten oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä. Mielipiteiden ei tarvitse olla faktaa.

    Äänestä

Viherpunikit valehtelee ja vääristelee tosiasioita aina!

Äänestä
  • SE on nähty jatkuvasti.

    Äänestä

  • Lue: Persut valehtelee ja vääristelee asioita aina!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Lue: Persut valehtelee ja vääristelee asioita aina!

    *uli*

    Äänestä

  • Eikä vahingossakaan koskaan mainita että Rydman oli kokoomuslainen viestiensä aikaan!? :)

    Ilta*askat osaa! 👍🏻

    Äänestä

Myötähäpeä on ainoa tunne mikä tuosta itsesäälin purkauksesta tulee.

Äänestä
  • Kaikki vaan töihin, se kasvattaa nuoriakin elämään niin kuin yhteiskunnassa pitää elää.

    Äänestä

  • Juurikin niin häpeää ja myötähäpeää,,,että se kehtaa!
    Aina vaan näissä persujen uhriutumisissa syyllinen on media , vihervasemmisto, globalistit, Eu, jne

    Mutta Purrapersu ei itse ole syyllinen mihinkään?!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki vaan töihin, se kasvattaa nuoriakin elämään niin kuin yhteiskunnassa pitää elää.

    On kuitenkin muistettava kv sopimusten koskevan vain maahantulijoita!Ei saa kokea asunnottomuutta eikä kokea nälkää!Vihervasemmisto huutaa aina kv sopimusten tarkkaa noudattamista koska suomenkuva maailmalla rapautuu jos ns pakolainen bongataan leipäjonossa!

    Äänestä

Purraa on turha surra. Kun työläisten ja työttömien kuritus alkaa, niin lähtee myös PS kannatus jyrkkään laskuun. Tulee jälleen aika, kun persuäänestäjä ei uskalla baarissa kehuskella persuilla.

Äänestä
  • Kovin sivistynyt ihminen ei kehtaa kyllä persuilullaan kehuskella, hävetä lähinnä!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kovin sivistynyt ihminen ei kehtaa kyllä persuilullaan kehuskella, hävetä lähinnä!

    Omalla paikkakunnalla joku juntti pitää vanhan autonsa takalasissa näitä persujen "jotain rajaa" ja "äänestin persuja" tarroja. Naurattaa koko ilmestys

    Äänestä

  • Olisi pitänyt edellisen hallituksen elää vähemmällä velalla!On ollut jo kauan tiedossa ketkä pakollisista leikkauksista eniten kärsii!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kovin sivistynyt ihminen ei kehtaa kyllä persuilullaan kehuskella, hävetä lähinnä!

    Juu ja moinen lapsellinen ad hominem öyhötys todellakin on merkki ihmisen sivistyksestä? :)

    Hiekkis? 🍼

    Äänestä

Näyttäisi olevan edelleen yhtä katkeraa ja vihamielistä avautumista kuin oli Scriptassa. Ei pääse seepra raidoistaan.

Äänestä
  • Ketä hän nyt haaveilee ampuvansa.

    Äänestä

  • Aivan. Taas jäi Purralta järki narikkaan ja tunteet saivat vallan. Nyt vaan kohteena ei ole voimaton vähemmistö, vaan media, joka antaa varmasti korkojen kanssa takaisin.

    Vallan vahtikoiran tehtävä on paljastaa valtaa pitävien virheitä. Niin se teki Marinin hallituksenkin suhteen ja kyllä se silloin Perussuomalaisille kelpasi. Nyt kun sama osuu heihin itseenäs, alkaa martyyrin viitan ylle nyhtäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Aivan. Taas jäi Purralta järki narikkaan ja tunteet saivat vallan. Nyt vaan kohteena ei ole voimaton vähemmistö, vaan media, joka antaa varmasti korkojen kanssa takaisin.

    "Mutta kun Riikka Purra on väärin ymmärretty ja solvattu". Itkee ja nyyhkii omia tekosiaan. Tuollainen henkilö ei ole ministeri kelpoinen. Toisten syyttäminen ja sättiminen omassa puoluekokouksessa on naurettavaa. Jos missä niin sillä ne säälipisteet ja sympatiat tulee. Purran vuodatus ja Wikmanin laulun sanojen siteeraminen kertoo hänen tason. Pyrkiköön Wikmanin taustalaulajaksi. Yhteiskuntamme syvällä suossa ja valtiovarainministeri kalastelee säälipisteitä. Siitä saa kun on päätään aukonut ja nyt syyttää muita.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Get over it?

    *uli-uli*

    *uli*

    Ja vielä kerran *uli*

    Ja sit yhteen ääneen kertosäe: *uli-uli-uli*

    Kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Aivan. Taas jäi Purralta järki narikkaan ja tunteet saivat vallan. Nyt vaan kohteena ei ole voimaton vähemmistö, vaan media, joka antaa varmasti korkojen kanssa takaisin.

    Vallan vahtikoiran tehtävä on paljastaa valtaa pitävien virheitä. Niin se teki Marinin hallituksenkin suhteen ja kyllä se silloin Perussuomalaisille kelpasi. Nyt kun sama osuu heihin itseenäs, alkaa martyyrin viitan ylle nyhtäminen.

    Voimaton vähemmistö?No maahantulijoilla on asiat hyvin,täysihoito ja valtion valmius kestoelätykseen.Vihervasemmiston kannattajista lähtee kantasuomalaiset pois kun voi leikata ainostaan heidän tuistaan mutta ei ns kunniakansalaisten.

    Äänestä

Toivottavsti rkp kaataa hallituksen.

Äänestä
  • Keskusta onkin valmiina tilalle

    Äänestä

  • rkp oppositioon!

    Äänestä

  • Samaa toivon. Tulkoon uudet vaalit kun Orpokin on tuollainen nahjus.

    Äänestä

Purra liikuttui kyyneliin ja puhe katkesi pitkäksi aikaa, kun sanoi, ”että rakkaat perussuomalaiset, minäkin olen entistä vahvempi.”

– Tämän paiskonnan ja maineen tuhoamisyrityksen jäljiltä entistäkin vahvempi! Meitä ei lannisteta eikä pysäytetä, me olemme entistä sisukkaampia! Mesimäyrät, pingviinit, sudet, karhut, koirat, kissat, pesukarhut, saukot, eläinvertauksista se ei jää kiinni.

Purran mukaan perussuomalaisilla ei ole mitään hävettävää.

Äänestä
  • Purran mukaan rasismissa ja natsisympatioissakaan ei ilmeisesti ole mitään hävettävää.
    Purran anteeksipyyntö tuntuu entistä falskimmalta.

    Äänestä

  • Juuri näin!

    Koirat haukkuu, karanaani kulkee!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Purran mukaan rasismissa ja natsisympatioissakaan ei ilmeisesti ole mitään hävettävää.
    Purran anteeksipyyntö tuntuu entistä falskimmalta.

    *tsihi*

    "Natsisympatioissa"

    Hiekkikselle kuin olis jo! 🍼

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Purran mukaan rasismissa ja natsisympatioissakaan ei ilmeisesti ole mitään hävettävää.
    Purran anteeksipyyntö tuntuu entistä falskimmalta.

    Miksi niissä pitäisi olla hävettävää?

    Varsinkaan kun perussuomalaisissa ei ole esiintynyt kansallissosialismia eikä rasismia.

    Äänestä

Turha itkeä enää Purra. Miksi lähdit mukaan politiikkaan? Kaikkihan sen tietää, että jokaisen ministerin kaikki asiat otetaan selville. Jos et kestä totuutta, lopeta. Palaa vaan sinne syntisten pöytään. Tämä hallitus on syöpä suomalaisille. Ei kannata olla ministereillä luurankoja kaapissa. Ei kannata pitää edes lautakasoja nurkissa. Marinia naurettiin kun itku pääsi Lahden torilla, mutta, näin kävi myös Riikka Purralle.

Äänestä
  • 4 more years! Get over it.

    Äänestä

Kylläpä nyt polkkatukkaa kenkuttaa kun asiat on kerrottu niin kuin ne on! 😁

Äänestä

Mediat toimittelijoineen hyppivät nykyään kaikkien silmille!

Suomessa siis.....

Äänestä

Tässä viimeistään nähtiin Purran anteeksipyynnön aitous.
Kun lehdistö kiistatta osoitti hänen syyllistyneen törkeän rasistiseen kielenkäyttöön, vika ei olekaan Purran, vaan lehdistön.

Perussuomalaiset kusevat nyt joukolla omiin muroihinsa. Media on hyvin herkkänahkaista ilmaisuvapautensa suhteen. Jos jokin poliittinen puolue alkaa demonisoimaan mediaa ja kuten jo parista puheenvuorosta YLE:n suhteen nähtiin, pyrkii poliittisesti rajoittamaan median vapautta, ei lopputulosta ole vaikea arvata. Turpaan tulee niin, että tukka lähtee. Purra ja muutkin persuvaikuttajat heittävät bensaa liekkeihin ja todennäköisesti varmistavat hallituksen hajoamisen.

Rasismi asuu persussuomalaisuudessa liian syvällä, että sitä voitaisiin millään lausunnoilla poistaa. Perussuomalaiset eivät kuulu sivistysmaan hallitukseen.

Äänestä
  • Tyylistä huomaa että palstan persu kriitikoita on tasan yksi. Entinen ja nykyinen avohoitopotilas

    Äänestä

  • Kirjoittajan kanssa ihan samaa mieltä.

    Äänestä

  • *uli*

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tyylistä huomaa että palstan persu kriitikoita on tasan yksi. Entinen ja nykyinen avohoitopotilas

    Mä en olis niin varma edes siitä avohoidostakaan? Ilmeisesti suljetullakin saa nykyään käyttää älyhärpäkkeitä?

    Äänestä

  • Ei media paljon huonommin olisi voinut PS ministereitä kohdella ja kyllähän Purra kuitenkin asiallisesti tiukan kritiikkinsä esitti. Henkilökohtaisuuksiin ei menty eikä sopimatonta kieltä käytetty.

    Kaikki on nyt RKP:n käsissä. Jos puolue ilmaisee tukevansa hallitusta ja ministereitä niin medialla ei ole syytä yrittää hallitusta perussuomalaisten kautta enempää vyöryttää. Voivat siirtyä uutisoimaan hallituksen toimintaa normaaliin tapaan.

    Äänestä

Purra osaa kyllä loistavasti tuoda puheissaa oleelliset asiat julki. Halla-aho oli mestari, mutta kyllä Purra on paras mahdollinen jatkaja ollut ja on tulevaisuudessakin. Pidin aluksi virheenä, että eivät valinneet Puistoa puheenjohtajaksi, mutta Purra on ollut tosi hyvä puheenjohtaja.

Äänestä
  • Purralla on 620 981 suomalaisen tuki takanaan

    Äänestä

  • Juu! 👍🏻
    Ei mitään hävettävää!

    Vaikka paineet on varsinkin nyt varmaan kovat, kun pitää yhtä aikaa suoriutua vt. Pääministerin tehtävistään, että kommarien lokakampanja-ulinoista.

    Äänestä

Ettekö te vieläkään ymmärrä että rikollisten maahanmuuttaja taustaisten jengiläisten tekojen arvosteleminen on rasismia?🤔🤨🙄

Äänestä

Eikös se mennytkään aikuisten oikeasti niin päin, että natsit nimenomaan dissasi niiden juutalaisten kirjoituksia, ja lopulta jopa poltti niitä!?

Joten jokainenhan voi sit tykönään fundeerata että ketkä niitä natseja oikein on, ja ketkä ei!

Äänestä

Pakko sanoa, että PS puolueessa on imua. Toivottavasti hallitus saa työrauhan. Oppositiolla ei mitään omaa vain kateellista sormella osoittelua. RKP voi nyt lopettaa anteeksipyyntelyfarssinsa, kun ei voi kuitenkaan istua kahdella tuolilla, miellyttää oppositiota ja hallitusta yhtäaikaa. Siinä tippuu tuolien väliin.

Äänestä
  • RKP on jäänyt kiinni rasismiinsa, ei ymmärrä, että hallituksen pitää keskittyä Suomen asioiden hoitoon eikä jäädä vanhoja kirjoituksia ihmettelemään.

    Äänestä

Kyllä hävettäisi olla persu tämän päivän jälkeen.

Äänestä
  • Uudet vaalit ratkaisevat häpeän asteen. Perussuomalaiset puolueena ei katoa mihinkään.

    Äänestä

Kuka valtamedia omistaa - ja kontrolli on omistajien käsissä. YLE on bolseviikkien reikä suomalaisessa takalistossa.

Äänestä
  • Repo Radiosta on tullut ALLAAAAH RADIO…

    Äänestä

Persujen uudeksi puoluetunnukseksi ja logoksi sopisi paremmin Matt Furien Pepe sammakko, jotta kellekkään ei tule epäselvyyksiä puolueen ideologiasta.

Äänestä
  • Viherpunavassareiden logoksi sopisi Tiivi Taavi, niin höpsöjä ja lapsellisia ovat.

    Äänestä

lienee tullut kaikille selväksi että purra on mielisairas, pakkohoitoon haettava mahdollisimman nopeasti.

Äänestä
  • *uli*

    Hiekkis 🍼

    Äänestä

Purra eli sosuntuilla 2004 - 2016.

Äänestä

PS tuntuu olevan lainsuojaton. Onko Suomi oikeusvaltio vai yhden vihreän totuuden diktatuuri?

Äänestä

Luulisi median edustajia hävettävän

Äänestä

Meitä kaikkia suomalaisia hävettää persujen puolesta. Itse he eivät siihen kykene.

Äänestä
  • Yksinkertaisen viherpunavassarin mielestä Suomen edun puolustaminen PS.n tavoin on hävettävää.

    Äänestä

Viherpunavassarilla yksinkertaisuus ja naiivisuus nousee huippuunsa lähes jokaisessa kirjoituksessa. Koskaan ei mihinkään väitteeseensä löydä mitään perusteita, pelkkää asiatonta mollausta.

Äänestä
  • No kun on borch-keittolusikalla annettu, niin ...

    Äänestä

Purran hermo ei kestänyt politiikan paineita ja hänen arvostelukykynsä petti pahasti. Meni sitten hermostuksissaan tekemään yhtä suuren mokan kuin aikoinaan Scriptaan kirjoitellessaan. Onnittelut oman poliittisen maineen tuhoamisesta.

Äänestä
  • Mokan?

    Halla-aho KIRJOITTI sen koko Scriptan, ja on tällä hetkellä eduskunnan puhemies, joten:
    Niin mikä se moka nyt olikaan?

    Äänestä

Purran erottava tehtävistään
T. Kansa

Äänestä
  • Kansan erottava maanpetturikommareista.

    T. Minä

    Äänestä

Testosteroidien piikittäminen tekee aggressiviseksi.

Äänestä
  • Ja kommunismin kannattaminen tyhmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Ja kommunismin kannattaminen tyhmäksi.

    No onneksi kommunisteja kannatti viime vaaleissa jokin prosentin kymmenys.

    Äänestä

Huomasin ensimmäisenä ilmeisesti.

Anonyymi-ap
2023-08-12 15:39:58
Ilmoita
Aikaisemmassa keskustelussa ihmettelin Riikki Purran testosteroidien alkuperää.

Äärioikeistonaisissa on tosiaan miehistä aggressiivisuutta.
Evoluutiossa se on varmaan ollut myös hyödyllistä.

Miehenä itse kunnioitan naisten pehmoutta ja rakastavaisuutta.

Vasemmiston naiset saavat ääneni.

Oikeisto miesten homoustaipumukset selittävät oikeistonaisten kannatuksen "miehissä" tai psykoottisissa sellaisissa.

Äänestä

Ja nyt vihervassut perse ylös sohvalta!

Ei se paina sen enempää, kuin edellisillä sukupolvilla, jotka toivat Suomen hävityn sodan jälkeen maailman kärkimaiden joukkoon työtä tekemällä!!

Äänestä
  • Koskas itse aloitat, tai käyhän palstalla kaiket päivät notkuminen varmastikin työstä.

    Äänestä

Purra pelastaa Suomen

Äänestä
  • Rakastat muunsukupuolisia.

    Äänestä

Valtava joukko Suomalaisia PS:n takana

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Purra: ”Joidenkin toimittajien läpikierojen ja manipulatiivisten toimintatapojen ymmärtäminen ja journalistin ohjeiden hylkääminen ensin hämmästyttää, sitten raivostuttaa ja lopuksi kyynistää. Kun lopulta saat lukea lehdestä, että 15 vuoden takaisten yksityisenä henkilönä kirjoittamiesi ironisten somekommenttien voidaan rinnastaa olevan kuin alku 7 miljoonan ihmisen teolliselle tappamiselle juutalaisten holokaustissa, ja että puolueesi pitäisi kieltää, sinulla vain ei ole enää sanoja kuvaamaan tätä kaikkea”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu