Eli miehet kertokaa miten miehet yleensä käyttäytyy kiinnostuneena/ihastuneena. Itsellä ehkä pieni aavistus yhdestä miehestä mutta en tosin ole mitenkään varma. Siksi tahdon vähän esimerkkejä jos jotkut tilanteet sopii yhteen. 😊
Hox miehet kertokaa
Anonyymi-ap
4156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta koska olemme kaikki erilaisia. Yhteinen nimittäjä on nähdäkseni se että silloin kun on kiinnostunut toisesta niin häntä tulee kyllä katseltua huomattavan usein.
Katselu on kyllä varmaan itsellänikin hyvä ja yleispätevä merkki, vaikka toki esimerkiksi kavereita tulee muutenkin katsottua. Tosiaan aika vaikea muuten sanoa, koska en edes itse käyttäydy aina samalla tavalla. Aika suuri vaikutus on sillä, miten ajattelen kyseisen naisen ajattelevan minusta. Jos pidän hänestä todella paljon, mutta hän ei vaikuta kiinnostuneelta, niin sitten käytös on yhtä ristiriitaista, kuin meno oman pään sisällä. - joku muu
Kyllä unohdinkin mainita meistä jokainen on yksilö sekä käyttäytyminen ihastuessaan jne. Tarkoitin yleisemmät piirteet jos voikin löytyä vähän samoja piirteitä. Ap
Juttelen enemmän ihmisen kanssa silloin. Kerron myös omista jutuistani avoimemmin ja kyselen myös toisen kuulumisia useammin. Haluan oppia tuntemaan häntä enemmän. Yleensäkin olen iloinen kanssakäymisestä kyseisen henkilön kanssa.
Suojamuurini on ns. laskettu. En ole varautunut tai jännittynyt. Varsinkin jos huomaan että toisellakin saattaa olla kiinnostusta.