Ateismistaan luopuneet

Anonyymi-ap

Internetissä on kertomuksia ja mahdollisesti jopa Youtube palvelussa kertomuksia siitä, kun ihmiset menettävät uskonsa ateismiin. Kertomuksiin liittyy yleensä erilaisia tarinoita tai kertomuksia. Taisipa eräs ex-ateisti ollut käynyt helvetissäkin ja kokenut siellä asioita.

Kaikki ns. uskoon tulevat eivät kuitenkaan, ennen uskoon tulemistaan identifioi itseään ateisteiksi. Ja varmaan näin on suurimman osan ihmisten kanssa, että he eivät vain ole kiinnostuneita uskontoihin liittyvistä asioista?

Mitä ateistisia motivaatiosanoja tahtoisit sanoa niille ihmisille, jotka ovat ateismistaan luopuneita tai muista olosuhteista aloittaneet uskontojen mahdollisesti aktiivisenkin harjoittamisen? Miksi ihmisten kannaisi palata ateismiin tai aloittaa sekulaarisuudesta uusi ateistinen elämäntapa?

40

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en kyllä oikein usko tuohon ateismista luopumiseen. Jos ihminen on oikeasti ollut ateisti, ei hän kovin helposti sorru takaisin uskontoon.

      Luultavasti kyseessä on vain henkilöitä, jotka eivät ole olleet kiihkouskovaisia, vaan tavallisia praktisia ateisteja tai tapakristittyjä (joita on vaikea edes erottaa toisistaan). Kiihkouskovaisista ateisteja ovat kaikki, jotka eivät ole kiihkouskovaisia lahkolaisia.

      • Anonyymi

        "Minä en kyllä oikein usko tuohon ateismista luopumiseen. Jos ihminen on oikeasti ollut ateisti, ei hän kovin helposti sorru takaisin uskontoon."

        Muistaakseni tarinoita on myös ateismista kääntyneistä. Jotka eivät ole koskaan olleet ennen olleet uskonnoissa mukana. Tai sitten jonkin teismin kautta ateismiin kääntyneistä, jotka sitten valitsivat toisen teismin tai ikään kuin kokemuksiensa kautta pakottautuivat tai valaistuivat siten, että valitsivat toisen teismin.

        "Luultavasti kyseessä on vain henkilöitä, jotka eivät ole olleet kiihkouskovaisia, vaan tavallisia praktisia ateisteja tai tapakristittyjä (joita on vaikea edes erottaa toisistaan). Kiihkouskovaisista ateisteja ovat kaikki, jotka eivät ole kiihkouskovaisia lahkolaisia."

        Lähdekritiikki on tosiaankin paras kritiikki. Minkälaisia kiihkouskovaisten lahkoja on olemassa, joissa muut kuin järjestöön kuuluvat ovat ateisteja?

      • Anonyymi

        Kysypä hihhulilta paljonko maailmassa on Jeesukseen uskovia ihmisiä, niin vastauksena on "yli 2,4 miljardia". Tämä on nimeltään kristittyjen määrä maailmassa, johon hihhulit vetoavat, kun on tarve kerskata kristittyjen suuresta määrästä ja kristinuskon suosiosta. Kun sitten aletaan puhua kristittyjen tavoista ja moraalista, niin "aitoja kristittyjä" onkin sitten paljon vähemmän ja pahimmillaan jonkin paskaisen lestadiolaisen lahkon verran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "johon hihhulit vetoavat, kun on tarve kerskata kristittyjen suuresta määrästä ja kristinuskon suosiosta."

        Miksi on tarve kerskata jostain määristä ja suosiosta? Onko se yleistä?

        " Kun sitten aletaan puhua kristittyjen tavoista ja moraalista"

        Poikkeavatko ne jotenkin merkittävästi muiden ihmisten tavoista ja moraalista? Onko jotain hyvää, onko jotain heikkoa?

        "paskaisen lestadiolaisen lahkon verran."

        En tunne asiaa, kuin mediasta. Ja muutamia ihmisiä, joista osa on ollut ja muutamia ihmisiä, jotka olivat mukana toiminnassa, ainakin joitain vuosia sitten. Itselläni ei ole ko. taustaa. Mutta tahtoisitko tarkentaa asiaa? Ei ole tietenkään pakko.

        Etkö ole lukenut tätä palstaa? Nämä asia nähdään täällä jatkuvasti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä hihhulilta paljonko maailmassa on Jeesukseen uskovia ihmisiä, niin vastauksena on "yli 2,4 miljardia". Tämä on nimeltään kristittyjen määrä maailmassa, johon hihhulit vetoavat, kun on tarve kerskata kristittyjen suuresta määrästä ja kristinuskon suosiosta. Kun sitten aletaan puhua kristittyjen tavoista ja moraalista, niin "aitoja kristittyjä" onkin sitten paljon vähemmän ja pahimmillaan jonkin paskaisen lestadiolaisen lahkon verran.

        Tuo sama asia naurattaa minua aina ääneen joka kerta. Hihhulit ylpeilevät aina sillä että heidän kristinuskonsa on maailman suurin ja levinnein uskonto ja heti seuraavassa lauseessa yleensä jo kieltävät jyrkästi sen että 99,999 % kristityistä olisi oikeita kristittyjä.

        Ne ainoat oikeat kristitityt ainoassa oikeassa uskossa, tuo maailman pienin uskonto!

        Siinähän pilkkaatte, epäuskovat! Raamattu on edelleen maailmanhistorian luetuin ja ostetuin kirja, ei mikään sotataidon oppikirja Word of Warcraft pääse lähellekään ja Lord of the Rings on vain nokkaansa nyrpistelevien snobistien novelli.

        Herra se on, joka rulettaa, niin se on, ateistit!

        Ei tässä ole mitään pilkattu, on vain ihmetelty uskovaisten tapaa puhua asioista. Sama asia on milloin hyvä, milloin huono, aina tilanteen mukaan...

        No eihän uskonnoissa useinkaan ole mitään logiikkaa...

    • Anonyymi

      Suurin osa suomalaisista on passiivisia ateisteja: heitä ei kiinnosta sen enempää ateismi kuin uskonnotkaan ja he ovat siksi hiljaa omasta vakaumuksestaan.

      Aina välillä joku tällainen ateisti tulee uskoon Jeesukseen kuka mistäkin syystä. Sellaisesta sanotaan että "se hurahti uskoon" ja "se tuli hulluksi". Syystäkin.

      Ei kai sellaiselle auta sanoa muuta kuin että tulisi taas järkiinsä ja lakkaisi uskomasta satuja. Uskomiseen ei ole mitään järkevää syytä.

      • Anonyymi

        "Ei kai sellaiselle auta sanoa muuta kuin että tulisi taas järkiinsä ja lakkaisi uskomasta satuja. Uskomiseen ei ole mitään järkevää syytä."

        Mitä perusteluja voisi esittää henkilölle, joka lopetti ateisminsa?

        Ei eksplisiittinen ateisti noin vain "lopeta" ateismiaan. Miksi ihmeessä hän niin tekisi? Alkaisiko hän yhtäkkiä kuvitella, että jospa se Jumala onkin olemassa?

        Paitsi tietysti jos alkaa vanhuuttaan höperehtiä...
        Eikä tuokaan ole kovin todennäköistä, jos hän ei ole koskaan ollut erityisen uskonnollinen (esim. kiihkouskovainen).

    • Anonyymi

      Tuollaisia tapauksia saattaa olla joitain ihan aitojakin. Toinen puoli asiaa on se, että etenkin eräissä herätyskristillisissä suunnissa liioitellkaan tarkoituksellisesti "entisen elämän syntisyyttä", jotta kääntymys saataisiin esitetyksi radikaalimpana.

      Itselleni kävi toisin päin. Tulin nuorena uskoon, mutta tiedon ja kokemuksen kasvaessa usko Jumalaan vaan loppui. Osa uskon loppumista johtui varmasti myös muista uskovista ja heidän uskomattomista jutuistaan. Nyt en enää osaa edes kuvitella uskovani henkiolentoihin. On käytännössä mahdotonta, että kääntyisin ateistista uskovaksi.

    • Anonyymi

      Miten ateismiin uskotaan?

    • Anonyymi

      en voi kantaa vastuuta kaikkien vammaisten tekemisistä 🤣

    • Alan uskoa heti, jos ilmaantuu jotain uskottavaa.
      Siihen asti olen vahvasti ateisti ja naureskelen uskovaisille.

      • Anonyymi

        Kyllä se sinunkin mielesi siitä muuttuu, kun uskovat herätetään kuolleista, mutta sinua ei!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se sinunkin mielesi siitä muuttuu, kun uskovat herätetään kuolleista, mutta sinua ei!

        Miten se mieli muuttuu, jos on kuollut eikä herää...

    • Anonyymi

      Itse olen uskonnoista kiinnostunut mutta en ole löytänyt itselleni sopivaa tai sellaista mikä olisi uskottava ja ailleen sopiva.

      Olisin kiitollinen jos joku kertoisi tuosta ateismi uskonnosta enemmän voisin tutustua siihen jos se vaikka sopisi minulle tai sitten jatkan tällaisena täysin uskonnottomana elämääni

      • Anonyymi

        Teismi tarkoittaa jumaluskoa, ateismi on sen vastakohta.
        Uskonto sen sijaan voi olla teistinen tai ateistinen. Uskontoon tarvitaan oppijärjestelmä, "jumalia ei ole olemassa" ei ole oppijärjestelmä.

      • Anonyymi

        Älä nyt viitsi... :)

        Ateismi ei ole uskonto. Miten se, että ei uskota, olisi uskonto?

        Mutta jos olet kiinnostunut tästä "ateismi-uskonnosta", mieti kahta lausetta:

        1. En usko, että Jumala on olemassa.
        2. Uskon (merkityksessä: olen sitä mieltä), että Jumalaa ei ole olemassa.

        Ensimmäinen on negatiivista ateismia ja jälkimmäinen positiivista ateismia. Valitse niistä, kumpaa kannatat. Jos valitset jommankumman, olet ateisti. Onnittelut!

        "1. En usko, että Jumala on olemassa.
        2. Uskon (merkityksessä: olen sitä mieltä), että Jumalaa ei ole olemassa."

        En ole perehtynyt asiaan eikä edes kiinnosta niin paljon että perehtyisin sen enempää kuin tarujen menninkäisiin tai muihin haltijoihin ne kuuluvat elämääni vain satuina ja tarinoina yliluonnolliset jumalat ja yliluonnolliset teräsmiehet menninkäiset ja muut jotka tarinoissa omaavat yliluonnollisia kykyjä ja ovat joillekkin supersankareita.

        Minusta tuntuu että entisen ajan jumalat ja jumal tarut ovat vastaavia kuin tämän päivän lapsenmielisten supersankarit hämähäkkimiehineen silloin niitä vain nimitettiin jumaliksi.

        Jumalat ovat ohjanneet kokonaisia kansoja sotiin ja joskus rauhaan. Siis usko näihin jumaliin. Usko jumalaan vaikuttaa kaikkeen elämään ja on erottamaton osa sitä.

        Jumalat ovat siis sinulle yhtä epätodellisia kuin menninkäiset tai haltijat.
        Toisaalta et ole kiinnostunut edes pohtimaan asiaa.

        Olet nähtävästi praktinen ateisti...:)

        Eikä tarvitse edes perehtyä yhtään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalat ovat ohjanneet kokonaisia kansoja sotiin ja joskus rauhaan. Siis usko näihin jumaliin. Usko jumalaan vaikuttaa kaikkeen elämään ja on erottamaton osa sitä.

        Niinhän se "usko" voi vaikuttaa, vaikka mitään jumalaa ei olisikaan olemassa. Siinähän se tragiikka onkin...

        Mutta voihan ne jumalat ja uskot unohtaa ja elää ilman niitä...
        Kyllä elämän ja "uskon" voi ihan hyvin erottaa...

    • Anonyymi

      Onhan noita uskoon tulleita. Lähes aina syynä ovat päihteet, rahahuolet tai muuten huono elämäntilanne.

      • Anonyymi

        Auttaako ateismi saamaan rahaa, päihteettömyyden ja muuten hyvän elämäntilanteen? Mitä ateistisia päihdetyön muotoja on olemassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako ateismi saamaan rahaa, päihteettömyyden ja muuten hyvän elämäntilanteen? Mitä ateistisia päihdetyön muotoja on olemassa?

        Ei tietenkään. Se todistaa ainoastaan sen, että uskoontulijat eivät ole henkisesti aivan kurantteja.
        Jumalasta se ei todista yhtään mitään.
        Jokainen päihdetyön muoto on ateiststa. Teismi tarkoittaa jumaluskoa, ateismi on sen vastakohta. Päihdetyö ei ole jumaluskoista, miten se voisi olla?

        Eivätkö teistit tee päihdetyötä? Jotakin terapioita tms?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkö teistit tee päihdetyötä? Jotakin terapioita tms?

        Kristittyjen päihde- ja vankilatyö on tuottanut hyvää hedelmää. Monet ovat raitistuneet ja vangeista on tullut lainkuuliaisia kansalaisia, tuottavia yhteiskunnan jäseniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristittyjen päihde- ja vankilatyö on tuottanut hyvää hedelmää. Monet ovat raitistuneet ja vangeista on tullut lainkuuliaisia kansalaisia, tuottavia yhteiskunnan jäseniä.

        Eikö muka ketkään muut tee päihde- ja vankilatyötä kuin kristityt? Luulenpa, että tekee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö muka ketkään muut tee päihde- ja vankilatyötä kuin kristityt? Luulenpa, että tekee...

        Kyllä se on enimmäkseen kristittyjen vastuulla. Ateistit eivät tee lainkaan päihde- ja vankilatyötä. Miksi, vaikka heitä on yli puolet suomalaisista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on enimmäkseen kristittyjen vastuulla. Ateistit eivät tee lainkaan päihde- ja vankilatyötä. Miksi, vaikka heitä on yli puolet suomalaisista?

        Eikö vankiloissa ole kaikenlaisia sosiaalityöntekijöitä ja terveydenhoitajia?
        Ovatko he kaikki uskovaisia?
        Vai lasketaanko tässä mukaan vain vapaaehtoistyö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako ateismi saamaan rahaa, päihteettömyyden ja muuten hyvän elämäntilanteen? Mitä ateistisia päihdetyön muotoja on olemassa?

        Varmasti on sekä teistejä että ateisteja jotka tekevät päihdetyötä, mutta kysymys kuului "Mitä ateistisia päihdetyön muotoja on olemassa?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö vankiloissa ole kaikenlaisia sosiaalityöntekijöitä ja terveydenhoitajia?
        Ovatko he kaikki uskovaisia?
        Vai lasketaanko tässä mukaan vain vapaaehtoistyö?

        Vapaaehtoistyöstä on puhe. Virkansa puolesta töitä tekee myös jokunen ateisti, mutta kansalaisjärjestöjen kautta ei kukaan ateisti. Eivät pidä tärkeänä päihdetyötä, koska he luulevat, että vankiloissa ei ole yhtään ateistia ja uskovien usko vain vahvistuu vankeudessa. Eivät siis lähde vankiloihin käännyttämään uskovaisia ateisteiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti on sekä teistejä että ateisteja jotka tekevät päihdetyötä, mutta kysymys kuului "Mitä ateistisia päihdetyön muotoja on olemassa?"

        Ateistiset järjestöt ja yhteisöt eivät tee päihde- ja vankilatyötä. Kristilliset tekevät ja niitä on suurin osa vapaaehtoisvoimin tehtävästä työstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaaehtoistyöstä on puhe. Virkansa puolesta töitä tekee myös jokunen ateisti, mutta kansalaisjärjestöjen kautta ei kukaan ateisti. Eivät pidä tärkeänä päihdetyötä, koska he luulevat, että vankiloissa ei ole yhtään ateistia ja uskovien usko vain vahvistuu vankeudessa. Eivät siis lähde vankiloihin käännyttämään uskovaisia ateisteiksi.

        Se käännyttäminenkö se kaiken "hyväntekemisen" lopullinen tarkoitus siis olikin.

        Olisihan tuo pitänyt arvata... :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistiset järjestöt ja yhteisöt eivät tee päihde- ja vankilatyötä. Kristilliset tekevät ja niitä on suurin osa vapaaehtoisvoimin tehtävästä työstä.

        Johtuisikohan siitä, että tällaisia ateistisia järjestöjä ja yhteisöjä ei ole...

        Paljonko on olemassa postimerkkeilemättömien järjestöjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaaehtoistyöstä on puhe. Virkansa puolesta töitä tekee myös jokunen ateisti, mutta kansalaisjärjestöjen kautta ei kukaan ateisti. Eivät pidä tärkeänä päihdetyötä, koska he luulevat, että vankiloissa ei ole yhtään ateistia ja uskovien usko vain vahvistuu vankeudessa. Eivät siis lähde vankiloihin käännyttämään uskovaisia ateisteiksi.

        "[Ateistit e]ivät siis lähde vankiloihin käännyttämään uskovaisia ateisteiksi."

        Käännyttäminen ei kuulu ateismiin. Jokaisen on itse tajuttava ateismi, ei siitä muuten ole mitään hyötyä.

    • Anonyymi

      ”ihmiset menettävät uskonsa ateismiin”

      Ei ateismiin uskota. Vaikka ateisti menettäisi aivan kaikki uskomuksensa, niin hän on silti ateisti.

    • Anonyymi

      ”Kaikki ns. uskoon tulevat eivät kuitenkaan, ennen uskoon tulemistaan identifioi itseään ateisteiksi.”

      Mutta he ovat silti ateisteja!

      Eiväthän kaikki biologiset miehet identifioi itseään miehiksi. Mutta ei tämä tee heistä biologisesti naisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2785
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1214
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1160
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1034
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      962
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      216
      909
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      110
      856
    Aihe