Pitäisi katsoa kustannuksia sen ajan mukaisesti kun on omistanut auton ja ajanut sillä. Ei pidä unohtaa hankintahintaa ja siihen mahdollisesti liittyvää korkorasitusta. Myös arvonlasku pitää ottaa laskelmiin
Loppulaskelma ei välttämättä tue sähköauton edullisuutta.
Joku Helsingin sähkötaksi voi päästä ihan hyvään kilometrihintaan, kun huollot on ponsoroinut Tesla, noin mainoshintaan akkujen vaihto huomioiden
Loppulaskelma ei välttämättä tue sähköauton edullisuutta.
Joku Helsingin sähkötaksi voi päästä ihan hyvään kilometrihintaan, kun huollot on ponsoroinut Tesla, noin mainoshintaan akkujen vaihto huomioiden
Vastaukset 29
Vanhimmat
50.000 euroa autoon on huono sijoitus rahamielessä. Ellei aja taxia tai saa kilometrikorvauksia työajoistaan.
Tapasin kaksi tuttavaa, eläke ukkoja molemmat, toinen ostanut sähköauton jo aikaisemmin ja toinen odotti sitä
Jolla oli täyssähköauto jo käytössä, epäili ettei sillä ajeta Suomen talvessa yli 300 km, en viitsi kertoa enempään koska voi tunnistaa ihmiset
Mitäpä tuosta. Ihmiset hankkii asioita muistakin syistä kuin taloudellisen hyötymisen vuoksi. Moni ostaa vaikka moottorivenee vaikka hyvin harvalle siitä on oikesti mitään käytännön hyötyä. Purjevene menee samaan kategoriaan kuten myös moottoripyörä.
Miksi on niin hiton väärin ostaa sähköauto?
Niin.
Eläkeläiset ostaa uusia autoja.
Naapurin eläkeukko vaihtaa auton kahden-kolmen vuoden välein uuteen ja noituu alapihalla, että taas meni 11 000 euroa, kun piti vaihtaa auto.
Oikeasti autoa ei tarvitse vaihtaa, mutta kun se väliraha ei mene viimeisitä rahoista, niin valittua elämäntyyliä voi jatkaa huoletta.
Joku toinen voisi ajatella sille rahalle jotain muuta käyttöä, mutta ne on kuitenkin eläkeukon omia rahoja.
Näin on. Auto on omistajalleen aina rahareikä, sijoitukset on erikseen. Jos on paalua, voi kivan kodin lisäksi ajaa kalliimmallakin pelillä. Joku toinen voi arvottaa kotia, matkailua, kesämökkiä ja sijoittamista kalliin auton sijaan. On ikivanha totuus että auto on huonoista huonoimpia kohteita laittaa rahojaan pääoman säilymisen suhteen mutta ei se talousoppinsa muropaketista saaneita haittaa.
HS hehkutti miten Tesla taksi ajoi, tosin siihen piti vaihtaa uusi akku jo, ei käynyt ilmi menikö takuuseen
Uuden auton ostajalle sähköauto on selkeästi taloudellisesti paras ratkaisu. Nyt uutena ostetun polttiksen jälleenmyyntiarvo putoaa kuin kivi.
Plus se että sillä ajaminen maksaa 10 kertaa enemmän kuin sähköautolla.
Ainakin Britanniassa kymmenen eniten arvoaan pudottaneet autot oli kaikki sähköautoja , kun vertailun tekivät .
Mikä näitä pölvästejä oikeesti vaivaa?
Eikö uusia kalliita polttiksia ole koskaan kukaan ostanut? Mistä ne sitten tulee?
Ainakin eteläsuomen teillä niitä on pilvin pimein.
Pitäisi olla kaikille, jopa pölvästeillekin selvää ihan jankuttamatta, että vertaillaan niitä saman kokoisia ja saman tehoisia ja samoilla ominaisuuksilla olevia uusia autoja keskenään. Kyllä! Tonnin lintalla selviää halvemmalla.
Vertailetko myös kobe härän sisäfilettä ja hk.n sinistä keskenään koska molemmilla lähtee nälkä?
Jos joku ostaa uuden Ferrarin, onkohan se rikas vai tyhmä?
Hyvä vertaus toi hk- kobe 👍😆
Auto ostetaan ja sillä ajetaan.
Jos oikein haluaa ahdistua niin voi alkaa miettiä takaisinmaksuaikaa, korkoja, loppulaskelmia ja vaikka mitä muuta tuubaa, mutta niillä ei rahaa tienaa.
Jos jotain tarvitsee niin sen ostaa ja maksaa mitä pyydetään. Ellei ole varaa, niin antaa muiden ostella, katsoo sivusta ja pitää itse suun kiinni.
Ei se ole kuule rahasta kiinni, jos joku valitsee kalliiden autojenn sijaan vaikka matkailun, sijoittamisen yms ja käyttää rahansa muuhun kuin peltilehmään. Sinäkin voit sitten eläkkeellä harmitella, kun autoihin tuhlatuista rahoista ei jäänyt mitään käteen.
No mitä sulle jää käteen matkailusta tai mistä hyvänsä kuluttamisesta? Elämisen elämyksiä kuten hyvällä autolla ajamisestakin. Joten mikä olet arvostelemaan muiden mieltymyksiä?Sijittamisesta ja säästämisestä jotkut saa kuulema kiksejä tuijottamalla saldojaan. Eläminen kannattaa elää, mitään et mukaasi tuonpuoleiseen saa.
Nyt on varmaan kallista ostaa uutta sähkäriä , suomen on tässä muutaman vuoden sisään tehtävä jokin ratkaisu joka laskee niiden hintoja reilusti ja silloin romahtaa käytettyjenkin hinnat .
Luuletko tämän hallituksen tukevan sähköautoilua ? Ei semmoista ainakaan hallitusohjelmasta löydy . Ja hyvä niin . Omilla rahoilla tai omalla velalla auton ostoon . Tukihommat leikkauslistalle .
"Ei pidä unohtaa hankintahintaa ja siihen mahdollisesti liittyvää korkorasitusta. Myös arvonlasku pitää ottaa laskelmiin"
Hieman väärin, koska ei tarvitse huomioida sekä hankintahintaa että arvonlaskua vaan ainoastaan arvonlasku. Jos vaikka ostaa auton 50.000 eurolla ja myy sen 30.000 eurolla niin menettää arvonlaskussa 20.000 euroa. Periaatteessa vain arvonlasku euroissa riittää. Toki joku voisi myös yrittää myös laskea vaihtoehtoiskustannuksen eli menetetyt sijoitustuotot, mutta se on enemmän spekulointia.
Mutta kaikessa tässä on yksi ongelma. Jos kaikki laskisi näin ja seurauksena kukaan ei ostaisi uusia autoja niin mistä tulee käytetyt autot? Joka ainoa käytetty auto on aiemmin ostettu uutena. Jo pelkästään uusien autojen myynnin vähenemisestä seuraa käytettyjen autojen hinnan nousu, mutta niiden myynnin loppuminen tuottaisi paljon suuremman ongelman. Halpoja käytettyjä autoja ei ole olemassa, jos uusia autoja ei myydä hyvin. Eli oikeastaan käytettyä autoa ostavankin pitäisi haluta, että mahdollisimman moni ostaa uuden auton. Mitä enemmän uusia autoja myydään niin sitä halvempia käytetyt autot ovat.
Et ota huomioon käytettyjen autojen maahantuontia . Ruotsista tuodaan paljon autoja tällähetkellä . Uusia myydään erittäin huonosti Suomessa .
Eikö niitä ruotsalaisia käytettyjä autoja ole ostettu uusina??
Käytettynä maahantuodutkin autot on alun perin ostettu uusina. Joka tapauksessa jonkun on täytynyt ostaa auton uutena. Toki auto on voitu ostaa uutena Suomen ulkopuolella, mutta silti.
Ja valtaosa suomalaisista ostaa kuitenkin Suomessa myynnissä olevan auton. Käytettyjen autojen myynti Suomessa on monta kertaa enemmän kuin käytettyjen autojen maahantuonti.
Ja edelleen fakta on, että jos uusien autojen myynti romahtaa niin käytettyjen autojen hinnat nousevat. Suomessa käytettyjen autojen hinnat ovat korkeampia kuin Ruotsissa tai Keski-Euroopassa, koska Ruotsissa ja Keski-Euroopassa myydään paljon enemmän uusia autoja ja ajetaan uudemmilla autoilla. Taloudellisesti ajatellen käytettyjä autoja etsivän kannattaa toivoa, että muut ostavat paljon uusia autoja, koska sitten käytettyjen autojen hinnat laskevat.
Meillä Suomessa ostetaan vain hyviä käytettyjä, jotka on valmistettu hyvien käytettyjen tehtaalla. 😂
Ja käytettyjen ostajat jaksavat aina vinkua ja arvostella niitä kenellä pinkka riittää uudenkin ostamiseen. Kuitenkin kelpaa sitten ajella niillä….pierulta haisevilla käytetyillä!
No, monilla vanhalla käytetyllä autolla ajavilla pinkka riittäisi kevyesti uuteen autoon, mutta he mieluummin johonkin järkevämpään. Auto on loppujen lopuksi vain kulkuväline paikasta A paikkaan ja toisten autoja arvostelevat ovat lähinnä pinnallisia idiootteja.
Ja jos ostaa uuden auton rahoituksella niin pinkka ei riittänyt uuden auton ostamiseen. Pinkka riittää uuden auton ostamiseen, jos sen pystyy ostamaan käteisellä ja silti jää paljon rahaa säästöön.
Bensa ja diesel autoissa ei ole arvonlaskua ollenkaan, siksi ovat parempia kuin sähkärit. Terveisin persu Konalasta.
Käymäsi koulut ovat tainneet jäädä jotenkin kesken!
Aloita vaikka autolehtien lukemisella!
Kahden auton (käyttövoiman) kulujen vertailuun löytyy kätevä apuohjelma netissä. Syötät siihen kummankin auton kulut ja vertaat vuosi vuodelta kuluja toisiinsa euroina. Selviää kokonaiskulut helposti jos vain osaa oikeat arvot syöttää esim. osaat arvioida kummankin auton toteutuneet huolto- ja korjauskulut. On sitten konkreettista "faktaa" eikä vain mutuilua "Ei sähköautoa kannata ostaa kun tulee niin kalliiksi...."
https://www.autokalkulaattori.fi/
Kilometrikustannuksiin pitää laskea auton kaikki elinkaarikustannukset. Ei se kilometrikustannus koostu pelkästään "polttoaineesta".
Autokalkulaattoriin voit syöttää "kaikki" kulut, joten vertaaminen on helppoa. Pitää vain osata arvioida useat numerot oikein, joka voi olla vaikeaa tehdä monelle eri vuodelle arviota. Mutta pelkästään päässä mutuilemalla se on vielä vaikeampaa ja helposti jompikumpi auto on mutuiltu aivan metsään.
Huoltoasemien ruoka,pullat,kahvit odotellessa,kertyy pitkä penni