Pyramidipeliväite oli vain tarkoituksella rakennettu todellisuuden suojaus, ettei suuri yleisö saanut tietää, että mistä oli kyse. Näin selitettiin rahojen alkuperä.
0Äänestä
Anonyymi00015
Anonyymi00012 kirjoitti:
Pyramidipeliväite oli vain tarkoituksella rakennettu todellisuuden suojaus, ettei suuri yleisö saanut tietää, että mistä oli kyse. Näin selitettiin rahojen alkuperä.
Thaimaasta ja Italiasta tuli hyvissä ajoin jo kesän alussa 2007 Suomen poliisille tutkintapyynnöt, mutta aikaisemmin sisäpiirinä toiminut Winclub - alunperin virolainen laukkavedonlyönti Giiclub - vaihtoi vain nimen Wincapitaksi ja alkoi kiireellä uusien jäsenten hankinta. Ja vasta liki vuosi muiden maiden esittämistä tutkintapyynnöista serveri Luxemburgissa suljettiin. Myös Jukka S. Lahden kerrottiin kaupitelleen Savon suunnalla Wincapitaa - tai ilmeisesti silloin se vielä oli Winclub.
0Äänestä
Anonyymi00002
Wincapita tuomittiin oikeudessa huijaukseksi. Kirkollisvertus tapahtuu valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Muuta eroa ei juuri ole.
0Äänestä
Anonyymi00003
Pohjimmiltaan kaikki uskonnot on wincapitaa, olkoonkin että wincapitassa oli uskottavampi tarina ja taustahahmo.
0Äänestä
Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Pohjimmiltaan kaikki uskonnot on wincapitaa, olkoonkin että wincapitassa oli uskottavampi tarina ja taustahahmo.
"...wincapitassa oli uskottavampi tarina ja taustahahmo." Ihmiset uskoivat taustahahmon tarinaan ahneudessaan ja tämä vei rahat. Uskonto taas on ilmaista, rahatta ja hinnatta saa pelastaa sielunsa. Ero on fenomenaalinen.
0Äänestä
Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
"...wincapitassa oli uskottavampi tarina ja taustahahmo." Ihmiset uskoivat taustahahmon tarinaan ahneudessaan ja tämä vei rahat. Uskonto taas on ilmaista, rahatta ja hinnatta saa pelastaa sielunsa. Ero on fenomenaalinen.
Ei ole sielua, pelastajaa, pelastusta tai tarvetta moiseen.
0Äänestä
Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ei ole sielua, pelastajaa, pelastusta tai tarvetta moiseen.
Niinpä, monet ovat myyneet sielunsa saadakseen hetken hurmionsa.
0Äänestä
Anonyymi00007
Toinen mielletään WC:ksi ja toista ei.
0Äänestä
Anonyymi00008
Entä huijaus nimeltä Ikaros - taruhahmo, joka lensi liian lähelle aurinkoa ja vahasiivet sulivat - suomalaisen pankin ihan virallinen ja laillinen huijaus.
0Äänestä
Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Entä huijaus nimeltä Ikaros - taruhahmo, joka lensi liian lähelle aurinkoa ja vahasiivet sulivat - suomalaisen pankin ihan virallinen ja laillinen huijaus.
Anteeksi - Ikaros olikin oma sijoitushuijaus, ei Nordea-pankin kautta - sen nimi oli Merenneito, ja se sukelsi tosi syviin vesiin.
Wincapitaan oli myös lyötävä panoksensa Nordean tilin kautta.
0Äänestä
Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Anteeksi - Ikaros olikin oma sijoitushuijaus, ei Nordea-pankin kautta - sen nimi oli Merenneito, ja se sukelsi tosi syviin vesiin.
Wincapitaan oli myös lyötävä panoksensa Nordean tilin kautta.
Voi olla, että Suomen kokoinen ja maailmanlaajuinen, espanjalaisnimin Panamaan rekisteröity ja Marbellasta toiminut rahanpesujärjestelmä 16 erillisine rikollishaaroineen aina murhista sieppauksiin ja huumeista laittomiin asekauppoihin, kun johtohenkilöstö vielä väitti toimineensa Suomen sisäministeriön suojeluksessa, sai puoli maailmaa kaatumaan finanssikriisin muodossa. Kyllä suomalaiset osaa!
0Äänestä
Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:

Kaikki tarinat ovat Raamattuja - voit valita tiedottamisesta juuri sen verran kuin aivosi ja tietotasosi pystyy ymmärtämään.
0Äänestä
Anonyymi00013

Miten on - maksoivatko he kuitenkin kirkollisveron Suomeen, käytyään katolisessa kirkossa ripittäytymässä?
0Äänestä
Anonyymi00020

ja tuskin ainoa asia
0Äänestä
Anonyymi00014
Liekö vaan sattumaa että Suomen raamattupiirin alueelta löytyi runsaasti WC sijoittajia...
0Äänestä
Anonyymi00016
Niin, olisi kyllä isoa kuviota ajatellen kiva tietää, että miten uskonto liittyy kuvioon. Hieman on hukassa kadonnut langanpää.
0Äänestä
Anonyymi00018
Anonyymi00016 kirjoitti:
Niin, olisi kyllä isoa kuviota ajatellen kiva tietää, että miten uskonto liittyy kuvioon. Hieman on hukassa kadonnut langanpää.
Siten että uskonnolliset ihmiset ovat alttiimpia lähtemään mukaan muihinkin ilmiselviin huijjauksiin kuten Wincapitaan.
0Äänestä
Anonyymi00017
Wincapita vetosi aikuisiin.
0Äänestä
Anonyymi00019
kävin sijoittamassa weeceehen juuri äsken !
0Äänestä
Anonyymi00021
Wincapita oli helluntailaisten järjestämä suomen suurin huijaus.
0Äänestä
Anonyymi00022
Wincapitan Johtaja Kailajärvi on myös helluntailainen ja suuri osa rahansa menettäneistä on helluntailaisia.
Silloisen helluntailaisten Net-mission markkinoi Wincapitaa johtajansa evankelista Ruotsalaisen johdolla.
Pe.ku
0Äänestä
Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:

Entiset helluntait ovat kovia valehtelijoita !
Tunteeko peku miten monta @
0Äänestä
Anonyymi00024

Eikös Kokkolan Reksalla ollut tuon jälkeen myös oma loma-pyramidinsa?
0Äänestä
Anonyymi00025
Valtiosyyttäjä vertasi Wincapitaa maailmanlaajuisena Madoffin jättimäiseen pyramidihuijaukseen. - Se on jäänyt vaivaamaan. Luultavasti on paljon, mikä jäi meiltä täysin tietämättä.
On muitakin Costa del Sol kuvioita, mihin suomalaiset ovat sotkeutuneet, eikä niistä ole sanaakaan hiiskuttu Suomessa.
On aavistus, että jokin jätti juttu siellä vielä kytisi, jonka sytytyslanka jo palaa. Liittyisikö poliiseihin?! Vain spekulaatiota.
0Äänestä
Anonyymi00026
Senhän nyt varmasti kaikki jo tietävät, että Costa del Solilta johdettiin Putinin Tambovin mafia, ja kun Marbellan kaupungintalo kaatui, niin kaupunginjohtaja pidätettiin Malagsn lentoasemalta venäläisen miehensä kanssa Helsinkiin tulossa olleesta koneesta.
0Äänestä
Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Senhän nyt varmasti kaikki jo tietävät, että Costa del Solilta johdettiin Putinin Tambovin mafia, ja kun Marbellan kaupungintalo kaatui, niin kaupunginjohtaja pidätettiin Malagsn lentoasemalta venäläisen miehensä kanssa Helsinkiin tulossa olleesta koneesta.
No, Fuengirolan poliisipäällikkö pidätettiin vuosi sitten, olisiko siitä sitten jotakin purkautumassa?!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
kumpikin perustuu pyramidipeliin 🤣
Pyramidipeliväite oli vain tarkoituksella rakennettu todellisuuden suojaus, ettei suuri yleisö saanut tietää, että mistä oli kyse. Näin selitettiin rahojen alkuperä.
Thaimaasta ja Italiasta tuli hyvissä ajoin jo kesän alussa 2007 Suomen poliisille tutkintapyynnöt, mutta aikaisemmin sisäpiirinä toiminut Winclub - alunperin virolainen laukkavedonlyönti Giiclub - vaihtoi vain nimen Wincapitaksi ja alkoi kiireellä uusien jäsenten hankinta. Ja vasta liki vuosi muiden maiden esittämistä tutkintapyynnöista serveri Luxemburgissa suljettiin. Myös Jukka S. Lahden kerrottiin kaupitelleen Savon suunnalla Wincapitaa - tai ilmeisesti silloin se vielä oli Winclub.
Wincapita tuomittiin oikeudessa huijaukseksi.
Kirkollisvertus tapahtuu valtiovallan erityisessä suojeluksessa.
Muuta eroa ei juuri ole.