taistelu

vaikka itse en ole paperikoneella töissä ymmärrän täysin paperiliiton edesottamukset.työnantaja on lähtenyt vaaralliselle tielle josta ulospääsy näyttää olevan jopa mahdotonta menettämättä kasvojaan,työnantajan esittämät huononnukset sopimukseen ovat järkyttäviä röyhkeydessään.4-vuorokäynti kesäaikaan,vuosiloman mielivaltainen pilkkominen,sairauspäiväkarenssit,12 tunnin työpäivät ilman ylityökorvauksia ym,ym.ei voi välttyä siltä ajatukselta,että tässä ollaan tekemässä nykyajan röyhkeintä hyökkäystä koko ammattiyhdistysliikettä vastaan.eipä näytä painavan missään pitkät työsulut ja niiden aiheuttamat tappiot koko yhteiskunnalle työnantajan kukkarossa
8520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nythän on menossa reilu työtaistelu.
Kumpikin osapuoli esittää toiveensa ja sitten tehdään sovinto.

Äänestä

on tämän palstan lapsukaisille tätä yrittää.
He kyllä valveutuneina nuorina pitävät tulevassa työpaikassaan itse oman puolensa, kun jokainen neuvottelee itse eduistaan ja palkoistaan, sekä vapaistaan yms.

Äänestä

mielivallalle ja pidä saavutetut edut.

Äänestä
  • siis moniko esim. tällä viikolla on menettänyt kokonaan kaikki edut jotka saivat työntekijänä - ainut mikä on jäänyt on vapaa-aika joka on lisääntynyt työttömyyden myötä.
    Näillä idioottimaisella " työpaikalta ulos marssilla" tai työseisauksilla ei saavuteta mitään eikä säästetä yhtään työpaikkaa.
    nyt on vielä työnantaja ottanut samat keinot käyttöön kuin työntekijä puoli on käyttänyt j iät ja ajat.

    Äänestä

  • edut !! kirjoitti:

    siis moniko esim. tällä viikolla on menettänyt kokonaan kaikki edut jotka saivat työntekijänä - ainut mikä on jäänyt on vapaa-aika joka on lisääntynyt työttömyyden myötä.
    Näillä idioottimaisella " työpaikalta ulos marssilla" tai työseisauksilla ei saavuteta mitään eikä säästetä yhtään työpaikkaa.
    nyt on vielä työnantaja ottanut samat keinot käyttöön kuin työntekijä puoli on käyttänyt j iät ja ajat.

    Kovat vaan piippuun SAk .Kyl meillä kantti kestää Ja rahat riittää. Eikö?

    Äänestä

  • paperitollo kirjoitti:

    Kovat vaan piippuun SAk .Kyl meillä kantti kestää Ja rahat riittää. Eikö?

    sak:ko muka palkat maksaa.

    Äänestä

..kyllä että olet vain työläinen. Kastiton!

Itse en johtajana viitsisi tuollaista ruikutusta edes kuunnella.

Olisi sinunkin kannattanut käydä enemmän kouluja, vaiko eikö älli riittänyt?

Äänestä
  • Herra "johtaja" on hyvä ja opettelee oikeinkirjoitusta, niin kyllä se ylioppilaslakki sitten parin vuoden päästä saatetaan kutreille painaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työläinen kirjoitti:

vaikka itse en ole paperikoneella töissä ymmärrän täysin paperiliiton edesottamukset.työnantaja on lähtenyt vaaralliselle tielle josta ulospääsy näyttää olevan jopa mahdotonta menettämättä kasvojaan,työnantajan esittämät huononnukset sopimukseen ovat järkyttäviä röyhkeydessään.4-vuorokäynti kesäaikaan,vuosiloman mielivaltainen pilkkominen,sairauspäiväkarenssit,12 tunnin työpäivät ilman ylityökorvauksia ym,ym.ei voi välttyä siltä ajatukselta,että tässä ollaan tekemässä nykyajan röyhkeintä hyökkäystä koko ammattiyhdistysliikettä vastaan.eipä näytä painavan missään pitkät työsulut ja niiden aiheuttamat tappiot koko yhteiskunnalle työnantajan kukkarossa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu