Näin tapahtui Anne-Mari Ventelälle, tiedenaiselle, biologille. Hän näki näyn ja hurahti uususkoon enkelihoitajaksi.
Aivot on mielenkiintoinen ja monimutkainen elin. Joskus ne voi toimia poikkeuksellisella tavalla ja voi tuottaa jotain hyvinkin outoa. Joskus jopa niin outoja ilmestyksiä, että kokija uskoo niiden olevan tosia ja tapahtuvan itsensä ulkopuolella, itsenäisinä tapahtumina, vaikka kyse on kuitenkin omien aivojen tuottamasta projektiosta.
Kaikenlaiset haamut, kuolemanrajakokemukset ja muut vastaavat ilmestykset tapahtuvat siis kokijan omissa aivoissa, mutta kuitenkin ilmiöt projisoituu ympäristöön kokijan ulkopuolelle ja ikään kuin tapahtuisivat siellä. Siksikin ilmiön kokija voi olla hyvinkin vakuuttunut nähneensä jotain aitoa ja todellista yliluonnollista. Osa ihmisistä haluaa jäädä siihen uskoon, että yliluonnollinen on todellista, mutta osa haluaa apua selvittämään, miksi ja miten ne syntyy ja saada jopa apua. Jos yliluonnollinen olisi todellista, ja yleisesti havaittavissa ja todistettavissa oleva asia, se ei olisi yliluonnollista, vaan luonnollinen osa luontoa ja maailmaa. Yliluonnollinen on siis aina kuvitteellinen asia, joka ikään kuin piileskelee todellisuuden takana ja silloin tällöin ilmoittaa itsestään jonain ilmiönä. Ihmisillä on vielä paljon matkaa edessä päästäkseen lopullisesti eroon varhaiskehittymättömyyden tuotteesta, taikauskosta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009799757.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aivothan ei ajattele.
Ihmisen ajatukset ei ole ainetta- vaan kehon ulkopuolista tapahtumista.
Ihmisen henkinen keho ei ole ainetta- me vaan käytämme kehoa, 'olemme' kehossa milloin enemmän ja milloin vähemmän.
Uskontojen uhreista voi tulla kauheita kiusaajiakin. Terapia olisi oikea osoite heille.
Uskonnollinen väkivalta voi aiheuttaa invalidisoivaa mielitautia.