Uskoontulot ovat aina Jumalasta Jumalan vaikuttamaa

Monesti ihmiset käsittävät väärin uskoontulemiset. Ihmiset voivat luulla, että uskoontulot ovat toisen ihmisen onnistunutta käännytystä. Mistä tällainen luulo johtuu?

Joskus jopa väitetään, että uskovat (helluntailaiset) käännyttävät ihmisiä helluntailaisiksi saadakseen heiltä rahaa. Nämä ovat vääriä käsityksiä ja luuloja. Ne johtuvat siitä, ettei ihminen usko Jumalan olevan olemassa, tai että Jumala on passiiviinen Jumala eikä Hän tee mitään. Kun ihminen ei tunne Jumalaa, eikä hänellä ole yhteyttä Jumalaan, hän ei käsitä Jumalan vaikutuksia meihin ihmisiin. Koska uskosta osaton ei tunne Jumalaa, hän ei tunne myöskään Jumalan lapsia. Siksi uskovista on vääriä käsityksiä.

Uskoontulot ovat aina Jumalan vaikutusta ja Jumalasta. Jumala on aina tehnyt aloitteen jokaisen uskoontulleen ihmisen kohdalla.
Kukaan ei ole koskaan tullut uskoon ilman Jumalan vaikutusta.
Siksi ...

PELASTUS ON AINA JUMALASTA

"Pelastuksemme on Jeesuksessa Kristuksessa (Apt 4:12, Room 8:1). Mikäli Jumala ei kutsu ihmistä sisälle pelastukseen, sisälle Jeesukseen Kristukseen, eikä puhu ihmiselle, hän ei ole edes kiinnostunut uskoontulosta.  Siksi hän ei tule Jeesuksen luokse, eikä hän tee mitään uskon ratkaisua. Ilman Jumalaa (Sanaa, Herraa Jeesusta Kristusta,) sydämessään ihminen menee kadotukseen.

Siksi uskoontulomme on aina Jumalan vaikutusta. Se ei ole meidän oma älynväläyksemme. Se ei ole varsinkaan toisen ihmisen aikaansaamaa onnistunutta käännytystä. Kukaan ihminen ei voi saada meitä uskoon ja synnyttää meitä Jumalan lapsiksi. Sen saa aikaan ja tekee Jumala. Kukaan ihminen ei saa meitä kiinnostumaan uskonasioista. Sen vaikuttaa ja saa meissä aikaan Jumala kun Hän alkaa kutsua meitä.

Jumala puhuu aina siellä, missä evankeliumin Sanaa pidetään esillä. Hän puhuu siinä Sanassa ja tulee evankeliumin Sanassa ihmisen luokse ja kutsuu ihmistä yhteyteensä Sanassa, Kristuksessa Jeesuksessa.

Kukaan ihminen ei voinut pelastaa minua eikä sinua. Sen teki/tekee Jumalan Sana ja Pyhä Henki yhteistyössä. Ja niin mekin saimme syntyä Jumalan lapsiksi otettuamme Sanan vastaan uskossa. Näin synnyimme Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä: Jumalasta. Näin Raamattu todistaa meidän uudestisyntymisestämme. Uskoontulo on uudestisyntyminen."

https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/452311287

Mvh J - K
41298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

itse ainakin olen saanut jo kasteessa ,uskon ,> "lapsenusko",
se vaan on,
"et tiedä mistä se tulee ja minne se menee, NIIN on jokaisen joka on Hengestä
syntynyt"

on , Jumalan lahjoittama usko, siitä kiitos ja kunnia yksin Jumalalle ,
"Se on Jumalan teko , että te uskotte häneen , jonka Jumala on lähettänyt"
Joh: 6: 29

Äänestä
  • Mutta sinähän et ole Hengestä syntynyt kun et usko Jeesuksen sanoja: "tehkää parannus".

    "Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle"."

    "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."

    "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" tarkoittaa myös vauvakastettuja.

    Äänestä

  • Oletko sitä mieltä, että olet lapsena kasteessa saanut pelastavan uskon
    ja syntynyt Jumalan lapseksi kasteessa, ja että siinä kaikki, ja pelastut
    automaattisesti lapsikasteesi tähden?

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että olet lapsena kasteessa saanut pelastavan uskon
    ja syntynyt Jumalan lapseksi kasteessa, ja että siinä kaikki, ja pelastut
    automaattisesti lapsikasteesi tähden?

    Mvh J - K

    olen sitä mieltä, mitä raamattu kertoo pelastuksesta Kristuksessa,
    siis Kristuksessa ,

    "Sillä armosta te olette pelastetut , ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja , ette
    tekojenne kautta , ettei kukaan kerskaisi"
    Ef: 2: 8

    "lahjausko"

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sinä varmasti tiedät, että syntiinlankeemuksessa ihminen, ja koko ihmiskunta, joutui eroon Jumalasta ja elää ilman Jumalaa maailmassa. Jumala tuli Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja palautti ihmiselle mahdollisuuden palata takaisin Jumalan luokse ja elää Hänen yhteydessään. Jo vanhan testamentin puolella Jumala suorastaan huutaa ihmisten puoleen: "Kääntykää te ihmislapset ja tulkaa minun luokseni". Jeesus sanoi eräille: "Te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän".

    Jumalan luokse tullaan Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänessä. Jumala asettaa uskoon tulleen ihmise sisälle Kristukseen Jeesukseen. Hänessä uskova on siis Jumalassa ja Jumalan yhteydessä ja elää Jumalan kanssa. Ilman Kristusta Jeesusta ihminen elää ilman Jumalaa.

    https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/452160376
    https://www.jumala-kanssamme.se/439624466/448369774

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    >>>"palata takaisin Jumalan luokse"<<<

    "Kaikki te, jotka olette Kristukseen KASTETUT , olette Kristuksen päällenne pukeneet"
    Gal: 3: 27

    "Hän joka sovitti MAAILMAN synnin"

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    olen sitä mieltä, mitä raamattu kertoo pelastuksesta Kristuksessa,
    siis Kristuksessa ,

    "Sillä armosta te olette pelastetut , ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja , ette
    tekojenne kautta , ettei kukaan kerskaisi"
    Ef: 2: 8

    "lahjausko"

    Onko sinulla henkilökohtainen uskoon tulo-, ts. pelastuskokemus?
    Jos ei ole, tarkista asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    >>>"palata takaisin Jumalan luokse"<<<

    "Kaikki te, jotka olette Kristukseen KASTETUT , olette Kristuksen päällenne pukeneet"
    Gal: 3: 27

    "Hän joka sovitti MAAILMAN synnin"

    Kristukseen kastetut ovat omasta tahdostaan Jumalan kutsumana
    ja Jumalan vaikutuksesta palanneet Jumalan luokse. He ovat tulleet
    Jeesuksen luokse ja Hänessä Jumalan luokse. Joka ei tule Jeesuksen
    luokse, elää ilman Häntä ja erossa Jumalasta.

    Kristukseen kastetut ihmiset ovat totelleet Jumalaa ja kastattaneet
    itsensä Kristukseen. He ovat uskovana kasteessa pukeneet Kristuksen
    päälleen, pukeutuneet Kristukseen. Tämä on ihmisen oma kuuliaisuuden
    teko: "Olette Kristuksen päällenne pukeneet". Uudestisyntymätön
    ihminen ei pue Kristusta päälleen koska ei usko Häneen eikä tule
    Hänen luokseen eikä kastata itseään Kristuksen kuolemaan ja
    ylösnousemukseen osallisuuteen.

    Vauva ei voi pukeutua Kristukseen koska se edellyttää ihmisen
    kuuliaisuuden tekoa Jumalaa kohtaan. Raamattu ei sano, että
    joku toinen puki sinut Kristukseen, ja että sen toisen teon
    perusteella sinä olet pukenut Kristuksen päällesi. Sinun tulee
    tehdä se itse.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Jumala vaikuttaa hyvin monella tavalla, sillä Hän haluaa kaikkien pelastuvan. Jeesuksellakin on monta tarhaa, jotka korostavat omalla tavallaan kristillisyyttään. Mutta kaikkien Jeesuksen omien näkemykset mahtuvat Uudentestamentin kristillisyyden toleransseihin ja näin rikastavat uskoa. Nopein kutsu oli ehkä ristin ryövärillä.

    Äänestä

Uskovan kasteelle meneminenkin on Jumalasta ja Jumalan
vaikuttama teko. Uskoon tullut henkilö on tullut uskoon
Jumalan Sanan kautta tottelemalla Sanan kehotusta
kääntymyksestä Jumalan puoleen. Hän on tullut Jumalan
luokse Sanan kautta Sanassa. Hän on lähtenyt seuraamaan
Sanaa, Herraa Jeesusta Kristusta, ja Sanan ohjeita elämässään.

Nyt ...

Jumala puhuu uskoon tulleelle henkilölle kasteesta Raamatun
Sanan kautta Sanassa. Sanassa elävä ja vaikuttava Pyhä Henki
vetää ja vie ihmistä, joka tottelee Sanaa, kasteelle. Kun uskova
menee kasteelle, sen on Sana ja Pyhä Henki vaikuttanut hänessä.

Mvh J - K

Äänestä
  • Sitten uskova saa myös kokea, että häntä ympäröi Sanan vastustajia.
    Sanan vastustajat eivät tahdo, että yksikään uskoon tullut henkilö
    tottelee ja seuraa Sanaa uskon kuuliaisuudessa Sanaa kohtaan.

    Room 1: 1-6 "Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu
    apostoliksi ja erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka
    Jumala on ennalta luvannut profeettojensa kautta pyhissä
    Kirjoituksissa, evankeliumia hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta,
    meidän Herrastamme.
    Lihan puolesta hän on syntyään Daavidin jälkeläinen, ja pyhyyden
    Hengen puolesta hänet on kuolleista nousemisen kautta asetettu
    Jumalan Pojaksi voimassa. Hänen kauttaan me olemme saaneet
    armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen
    nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin,
    Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte."

    Mvh J - K

    Äänestä

Uskoontulo ei tarkoita, että ihmien olisi tullut terveeseen kristinuskoon ollenkaan.

Uskoja on tuhansia erilaisia uskoja, johon ihminen saadaan tulemaan käännyttämällä ja hokemalla Jeesuksen nimeä eksytystarkotuksessa, kuten helluntailaisuudessa tehdään.

Helluntailaisissa on epäpyhiä henkiä ja kaatovoimia, mitä he luulee taivaan lahjoiksi.

Raamatun termien mukaan käännyttämällä aikaansaatu päänusko on sitä kuollutta uskoa, mitä helluntailaisuus edustaa. "metanoia" -uskoa.

Jaak. 2:20

Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Saatanallinen helluntailainen harhaoppi, että pelkkä ihmisen oma uskominen pelastaa ihmisen synnin kirouksista.

Äänestä
  • Mitäs tekoja sinä nyt haluat?

    Äänestä

  • Kun Sana kolahtaa sytämeen, se on Jumala.

    Äänestä

Käsittääkseni "uskoontulo" ei täsmällisesti ottaen ole aivan sama kuin "uudestisyntymä".

Itse koin "uskoontulon" eräänä heinäkuisena iltana helluntailaisten teltassa. Tämä, minkä ymmärrän "uskoontulokseni" vaikutti minussa vankempaa hengellisyyttä, ikäänkuin aloin jo elää hengellisyydessä. Aloin käydä hengellisissä tilaisuuksissa. Luullakseni tätä vaihetta voisi kuvata sanoilla "lähdin Tielle".

Minua ei oltu koskaan kastettu. Seuraavana syksynä minut kastettiin helluntailaisten upotuskasteella. Tämä kaste muutti minut, sillä seuraavana päivänä koulussa minulta tultiin kysymään mitä minulle on tapahtunut kun olen maanantaina aivan eri ihminen kuin ed. perjantaina. Tätä minulta tivattiin useiden luokkatovereideni toimesta, kunnes tajusin ja myönsin, että minut oli sunnuntai-iltana kastettu ja tämä ilmeisesti oli vaikuttanut olemukseeni. Minua tuijotettiin, kaverit kuiskuttelivat. Itse en muist. havainnut itsessäni mitään outoa.

Sitten aloin havaita outoa muutosta itsessäni. Aloin "ymmärtää" Raamattua. Aiemmin Raamattu ja UT oli minulle kuin pahennettu painos Jumalan 10 käskystä. VT:n käskyt olivat jo tarpeeksi vaikeat noudattaa, Jeesuksen Vuorisaarna teki niistä mahdottomat.

Nyt, kasteeni jälkeen "aloin tajuta!" "Täähän on just, juuri niinkuin minäkin ajattelen!" Ihmettelin, miksen aiemmin ollut huomannut Raamatun olevan yhtä mieltä kanssani. Kunnes tajusin: "Olen kait uudestisyntynyt. Raamattu ei ajattele kuin minä, vaan minä ajattelen kuin Raamattu."

Tällainen persoonan muutos oli minusta jännittävää. Pohdin mitä kaikkea tämä tarkoittaa. Kävelenkö joskus vetten päällä?" (Ottakaa huomioon, olin tuolloin vielä nuori, lähes lapsi.)

Pyhimystä minusta ei tullut, eikä synnitöntä. Elämä alkoi kunnolla keinuttaa laivaa. Mutta, kaiken jälkeen: "Tässä olen, enkä muuta voi. Jumala minuakin armahtakoon." ✨

Äänestä
  • Harvoin, tosi harvoin, saa kuulla tai lukea todistuksen, joka saa
    sydämen palavaksi. Sinun todistuksesi on tosi hyvä ja löydän itseni
    siitä. Minulla on nimittäin melkein täysin samanlainen kokemus.
    Tuli uskoon helmikuun puolivälissa ja minut kastettiin toukokuussa.
    Ja sen jälkeen Jumala tuli elämääni ja minä kon asioita, niin kuin
    sinä kerrot omassa todistuksessasi. Minultakin kysyttiin, että mitä
    sinulle on tapahtunut, ennen kuin olin ehtinyt suutani avata.

    Ei minustkaan tullut pyhimystä, omien saavutusteni kautta
    synnitöntä miestä. Mutta kun Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta
    synnistä, ja tämä jatkuvasti päivittäin ja hetkittäin, minä uskon,
    että olen puhdas synnistä ja synnistä vapaa, Jumalan teon tähden
    minussa. Uskon Jumalan Sanan.

    https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690088
    https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690874

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Harvoin, tosi harvoin, saa kuulla tai lukea todistuksen, joka saa

    Kiitos. 🙂🌿

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kiitos. 🙂🌿

    "Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. 10. Jokaisella joka uskoo Jumalan
    Poikaan, on tämä todistus sisimmässään." 1 Joh: 5: 10

    helluntailainen vaatii ihmisen todistuksen , eikä hyväksy uskovaa, joka
    uskoo "Jumalan todistukseen sydämessään"

    raamattu, on todistuksia täynnä !

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Raamattu puhuu uskoon tulleista ihmisistä.
    He ovat itse tulleet uskoon, ei heitä ole
    joku toinen tuonut uskoon, toinen ihminen
    ei heitä heitä sisälle Pelastukseen.

    Et voi mitätöidä ihmisen osuutta pelastuksessa.

    Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän
    syntinne pyyhittäisiin pois,

    2 Kor 5:20-21 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläitä,
    ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme
    Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
    Hänet, joka ei synnistä tiennyt, Jumala teki meidän
    tähtemme synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan
    vanhurskaudeksi.

    2 Kor 6:1 Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan
    vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

    1.Korinttolaiskirje:
    15:11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme,
    ja näin te olette uskoon tulleet.

    Hebrealaiskirje:
    4:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon,

    Room 11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa,
    tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan
    ne jälleen

    13:11 Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on
    hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä
    lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.

    Apt 15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille:
    "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten
    teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun
    suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.

    21:25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme
    päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen
    epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole
    laskettu, ja haureutta."

    19:18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät
    ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Harvoin, tosi harvoin, saa kuulla tai lukea todistuksen, joka saa
    sydämen palavaksi. Sinun todistuksesi on tosi hyvä ja löydän itseni
    siitä. Minulla on nimittäin melkein täysin samanlainen kokemus.
    Tuli uskoon helmikuun puolivälissa ja minut kastettiin toukokuussa.
    Ja sen jälkeen Jumala tuli elämääni ja minä kon asioita, niin kuin
    sinä kerrot omassa todistuksessasi. Minultakin kysyttiin, että mitä
    sinulle on tapahtunut, ennen kuin olin ehtinyt suutani avata.

    Ei minustkaan tullut pyhimystä, omien saavutusteni kautta
    synnitöntä miestä. Mutta kun Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta
    synnistä, ja tämä jatkuvasti päivittäin ja hetkittäin, minä uskon,
    että olen puhdas synnistä ja synnistä vapaa, Jumalan teon tähden
    minussa. Uskon Jumalan Sanan.

    https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690088
    https://www.jumala-kanssamme.se/439636059/450690874

    Mvh J - K

    Sinulla on hyviä kirjoituksia. Uskon jotakuinkin samoin.

    Tällaista, hengellistä yhteisymmärrystä ei näillä foorumeilla juurikaan löydä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Raamattu puhuu uskoon tulleista ihmisistä.
    He ovat itse tulleet uskoon, ei heitä ole
    joku toinen tuonut uskoon, toinen ihminen
    ei heitä heitä sisälle Pelastukseen.

    Et voi mitätöidä ihmisen osuutta pelastuksessa.

    Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän
    syntinne pyyhittäisiin pois,

    2 Kor 5:20-21 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläitä,
    ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme
    Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
    Hänet, joka ei synnistä tiennyt, Jumala teki meidän
    tähtemme synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan
    vanhurskaudeksi.

    2 Kor 6:1 Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan
    vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

    1.Korinttolaiskirje:
    15:11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme,
    ja näin te olette uskoon tulleet.

    Hebrealaiskirje:
    4:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon,

    Room 11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa,
    tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan
    ne jälleen

    13:11 Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on
    hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä
    lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.

    Apt 15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille:
    "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten
    teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun
    suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.

    21:25 Mutta uskoon tulleista pakanoista me olemme
    päättäneet ja kirjoittaneet, että heidän on välttäminen
    epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole
    laskettu, ja haureutta."

    19:18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät
    ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.

    Mvh J - K

    Täh !!

    siis kiellät , käännät raamatun sanan , haet "mutkia" >itse he etsivät monia mutkia"

    "Tämä on JUMALAN todistus : HÄN on todistanut Pojastaan . 10 Jokaisella , joka uskoo
    Jumalan Poikaan , on tämä todistus sisimmässään." 1 Joh: 5: 10

    "Tuo todistus on ikuinen elämä. Se on Jumalan LAHJA meille" 1 Joh: 5: 11

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sinulla on hyviä kirjoituksia. Uskon jotakuinkin samoin.

    Tällaista, hengellistä yhteisymmärrystä ei näillä foorumeilla juurikaan löydä.

    >>>Tällaista, hengellistä yhteisymmärrystä ei näillä foorumeilla juurikaan löydä.<<<

    Uskovat eivät yleensä kiitä toista uskovaa kommenteista.
    Uskovat eivät edes odota, että saavat tunnustusta ja kiitosta
    ihmisiltä. Siksi harva uskova antaa rohkaisevia kommentteja.

    Mutta joskus joku kirjoittaa niin osuvasti ja siunaavasti
    ja elävästi, että on melkein pakko kiittää ja antaa tunnustusta.
    Joskus sellainen tunnustus onkin tarpeen sillä vastustajia
    on paljon. Jos kukaan ei koskaan anna mitään tunnustusta,
    sitä voi jopa alkaa luulla, ettei kukaan toinen uskova ole samaa
    mieltä. Ja sitten sitä voi alkaa luulla, että kaikki ovat vastustajia.

    Minä kuitenkin tiedän, että monet palstan uskovat yhtyvät
    teksteihini. He myös tietävät, että minä tiedän tämän.

    Mutta kuten tiedämme, kaikki hyvä anti tulee valkeuksien
    Isältä.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Täh !!

    siis kiellät , käännät raamatun sanan , haet "mutkia" >itse he etsivät monia mutkia"

    "Tämä on JUMALAN todistus : HÄN on todistanut Pojastaan . 10 Jokaisella , joka uskoo
    Jumalan Poikaan , on tämä todistus sisimmässään." 1 Joh: 5: 10

    "Tuo todistus on ikuinen elämä. Se on Jumalan LAHJA meille" 1 Joh: 5: 11

    >>>10 Jokaisella , joka uskoo Jumalan Poikaan <<<

    Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, niin kuin Raamattu
    Hänestä kertoo, on elävä usko. Elävä usko vie tekoihin, Kuollut
    usko ei vaikuta mitään tekoja. Elävän uskon omistava henkilö
    seuraa Jeesusta Kristusta. Kuolleen uskon omistava ihminen
    pitää Raamatun Sanaa totena, mutta ei seuraa Sanaa.

    Elävällä uskolla on teot.
    Kuolleella uskolla on Sanan totena pitäminen ilman tekoja.

    Tuhlaajapojalla oli elävä usko, joka vei hänet kääntymykseen
    ja Isän luokse paluuseen. Hän ei vain ajatellut jotakin sydämessään.
    Hän myös nousi ja palasi takaisin isän luokse. Ja Isä armahti hänet
    (Luuk 15:11-32).

    Jaak 1:21-22 "Pankaa siis pois kaikki saastaisuus ja kaikenlainen
    pahuus ja ottakaa sävyisästi vastaan sana, joka on teihin istutettu
    ja joka voi pelastaa teidän sielunne. Olkaa sanan tekijöitä eikä
    vain sen kuulijoita, pettäen itsenne."

    2 :14, 17 "Veljeni, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo, että hänellä on
    usko, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kai usko voi pelastaa häntä?"
    "Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."

    20 -23 "Tahdotko tietää, sinä turhanpäiväinen ihminen, että usko
    ilman tekoja on hyödytön? Eikö isämme Abraham tullut vanhurskaaksi
    teoista, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä huomaat,
    että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa ja teoista usko
    tuli täydelliseksi. Niin toteutui Raamatun sana: ”Abraham uskoi
    Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä kutsuttiin
    Jumalan ystäväksi"

    Mvh J - K

    Äänestä

Hellarien lapset tulee yleensä uskoon seurakunnan kesäleirillä ja luterilaisten lapset tulee yleensä uskoon rippileirin aikana. Myös seurakuntien nuorten illoissa tulee paljon nuoria uskoon. Enemmistö ihmisistä tulee uskoon 13-18 vuoden ikäisinä.

Äänestä

Helluntailaisten usko on harhaopeilla ihmisten eksyttämistä väärämieliseksi ja hurmoshenkien, mitkä on demonihenkien palvelijaksi.

Jeesus käännyttää helluntailaiset pois luotaan.

Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Äänestä
  • "Hellareita" on erilaisia. Erilaisia yksilöitä, erilaisia seurakuntia.

    Varsinaisia helluntailaisiahan ovat vanhan Helluntaiherätyksen pääopinkohtia tunnustavat. Toisinuskovat ovat jotain muuta.

    Sitten on nämä varsinaisesta herätysliikkeestä eronneet kuppikunnat, mukaanlukien Helluntaikirkko, joka ei edusta alkuperäistä Helluntaiherätyksen opillisuutta eikä toimintaa.

    Nuo kuuluvat nk. "helluntai-liikkeeseen", olematta nimenomaisia helluntailaisia, vaikka sellaisena perättömästi esiintyvätkin.

    Täällä Helluntailaisuus-palstalla kirjoittaa ja esiintyy helluntailaisina paljon henkilöitä, jotka todellisuudessa eivät tätä ole. Ei tarvitse kuin lukea kuka on ja mitä.

    Itse ymmärrän ja tunnustan "helluntailaisiksi" ne uskovaiset, jotka tunnustautuvat alkuperäiseen helluntaiherätysläisyyteen ja jota helluntailaisuus vielä n. 1970-luvun alkupuolilla laajasti edusti.

    Amerikkalainen Kathryn Kuhlman toi helluntailaisuuteen nk. vieraan tulen. Tätä seurasi Ylivainio, A. Renko ja sen jälkeen, 1980-luvulla muuttui meno villiksi. Kirsikkana kakussa Helluntaikirkko.

    Äänestä

  • Ei tarvinnut kauan odottaa että lutteri ilmestyi todistamaan vauvakasteen tehosta !

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei tarvinnut kauan odottaa että lutteri ilmestyi todistamaan vauvakasteen tehosta !

    Ja oli siellä jossain välissä taas joku muistanut kuinka se on Jumalan teko että uskotte häneen!

    Jospa ottaisit Jumalan tekona senkin että viitsit edes yhden jakeen raamatusta tutkia ja ymmärtää oikein !

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ei tarvinnut kauan odottaa että lutteri ilmestyi todistamaan vauvakasteen tehosta !

    Eihän tuo sanonut sanaakaan Lutherista tai vauvakasteesta.
    Et ole kovin tarkka totuudesta.

    Oikeudenkäynnissäkin tuomittua syytetään vain siitä, mitä hän todistetusti on sanonut ja / tai tehnyt, ei siitä mitä joku ulkopuolinen haluaisi väittää hänen tehneensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Eihän tuo sanonut sanaakaan Lutherista tai vauvakasteesta.
    Et ole kovin tarkka totuudesta.

    Oikeudenkäynnissäkin tuomittua syytetään vain siitä, mitä hän todistetusti on sanonut ja / tai tehnyt, ei siitä mitä joku ulkopuolinen haluaisi väittää hänen tehneensä.

    eihän nuo helluntailaiset tunne kristinuskoa ja kastetta , kun kuvittelevat , että Luther on kasteen "tuonut",

    kristillinen kaste on ollut jo ennen Lutheriakin , >ortodoksisuus , katolilaisuus, jotka Suomeen tullut jo 1000 -luvulla , ja Luther vasta 1500 -luvulla > uskonpuhdistus ja Suomessa luterilaisuus paljon , paljon myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi,

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    eihän nuo helluntailaiset tunne kristinuskoa ja kastetta , kun kuvittelevat , että Luther on kasteen "tuonut",

    kristillinen kaste on ollut jo ennen Lutheriakin , >ortodoksisuus , katolilaisuus, jotka Suomeen tullut jo 1000 -luvulla , ja Luther vasta 1500 -luvulla > uskonpuhdistus ja Suomessa luterilaisuus paljon , paljon myöhemmin.

    Luther ei tuonut vauva- eikä miekan voimalla kastetta, vaan Luther otti kasteoppinsa katoliselta kirkolta. Luther itse totesi, että Rooman keisarikunnan käytännöllisistä syistä käyttöön otettu lapsikaste on paavilta. Postillassaan 3.loppiaisen jälkeisen sunnuntain tekstissä hän toteaa, ettei lapsikaste pelasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lutherin oppi kasteesta on aina ollut se, että usko pelastaa, ei kaste ilman uskoa.

    Siksi kirkolla on ollut kastetuille lapsille pyhäkoulut sekä myöhemmin rippikoulu jossa opetetaan kristinuskon pääkohdat sekä konfirmaatio eli kasteenliiton uudistus. Tällöin nuori itse suullaan tunnustaa uskonsa.

    Nyt hänellä on sekä usko että kaste.

    Jos monet menevätkin ripille, lausuvat uskontunnustuksen, vaikkeivät todellisuudessa uskoisikaan, tämä on heidän tekonsa.

    Kirkko kuitenkin antaa pelastuksen mahdollisuuden.

    Tätä kastekeskustelua ei nyt kannattaisi jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    eihän nuo helluntailaiset tunne kristinuskoa ja kastetta , kun kuvittelevat , että Luther on kasteen "tuonut",

    kristillinen kaste on ollut jo ennen Lutheriakin , >ortodoksisuus , katolilaisuus, jotka Suomeen tullut jo 1000 -luvulla , ja Luther vasta 1500 -luvulla > uskonpuhdistus ja Suomessa luterilaisuus paljon , paljon myöhemmin.

    Ortodoksit muuten kastavat vauvatkin upottamalla.

    Olen saanut kunnian seurata Kronstadtin Merikirkon keskilattialla (Venäjän laivaston katedraali) kun pieni vauva kastettiin. Humpsistaheijaa vauva kävi kolme kertaa maljassa veden alla (pappi piti kättään vauvan suun ja nenän päällä).

    Näin Kronstadtin seurakunta sai uuden pikku kristityn.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kohdassa n. 1:50 ja jälkeen näkyy kuvattuna ortodoksinen upotuskaste:
    "Usko ikuinen, usko pyhä, meidän uskomme ortodoksinen (oikeauskoinen)":

    https://youtu.be/QLVF8tEpmVY
    🌿

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ortodoksit muuten kastavat vauvatkin upottamalla.

    Olen saanut kunnian seurata Kronstadtin Merikirkon keskilattialla (Venäjän laivaston katedraali) kun pieni vauva kastettiin. Humpsistaheijaa vauva kävi kolme kertaa maljassa veden alla (pappi piti kättään vauvan suun ja nenän päällä).

    Näin Kronstadtin seurakunta sai uuden pikku kristityn.

    mutta helluntailaisuus upottaa kokonaan , sekä silmät, korvat , nenä , suu,

    ei , > "kuilun sulkea suutaan minun ylitseni" Ps: 69:

    ortodoksisuudessa vauva kyllä kastetaan , mutta valellaan vedessä ammeessa , ei upoteta kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    mutta helluntailaisuus upottaa kokonaan , sekä silmät, korvat , nenä , suu,

    ei , > "kuilun sulkea suutaan minun ylitseni" Ps: 69:

    ortodoksisuudessa vauva kyllä kastetaan , mutta valellaan vedessä ammeessa , ei upoteta kokonaan.

    Helluntailaistenkin upotuskasteessa moni pitää nenästään kiinni.

    Olette te pikkutarkkoja: kaste ei ole kaste, ellei suu ja nenäkin täyty vedellä.

    Eli kyseessä lihallisuuden mittapuulla suoritettava kaste.

    No, oppinsa kullakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Helluntailaistenkin upotuskasteessa moni pitää nenästään kiinni.

    Olette te pikkutarkkoja: kaste ei ole kaste, ellei suu ja nenäkin täyty vedellä.

    Eli kyseessä lihallisuuden mittapuulla suoritettava kaste.

    No, oppinsa kullakin.

    >>>"ellei suu ja nenäkin täyty vedellä"<<<

    Raamattu:
    "Älä anna vetten vuon minua upottaa, syvyyden minua niellä ja kuilun sulkea suutaan
    minun ylitseni" Ps: 69:

    Äänestä

Helluntailaisten pelkkä vesikaste on balsebo-kaste. ei siinä saada syntejä ankeeksi. Käännynnäiskaste, Mikve-pesu, minkä Parhami teki lihan epäpuhtauksien pesemiseksi.

Äänestä
  • Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin. Helluntaipalstalla rikotaan avoimesti Suomen lakeja ja pilkataan Jumalaa ja vainotaan helluntailaisia ja levitetään valheita anabaptisteista, joita helluntailaiset ovat

    1Äänestä

  • Valehtelet "Anonyymi 2023-08-22 18:19:58" Etkö tiedä että valhe on saatanasta. Tiesitkö että palvelet valehtelijaa.

    Jutuillasi ei ole mitään tekemistä helluntailaisten kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Monesti ihmiset käsittävät väärin uskoontulemiset. Ihmiset voivat luulla, että uskoontulot ovat toisen ihmisen onnistunutta käännytystä. Mistä tällainen luulo johtuu?

Joskus jopa väitetään, että uskovat (helluntailaiset) käännyttävät ihmisiä helluntailaisiksi saadakseen heiltä rahaa. Nämä ovat vääriä käsityksiä ja luuloja. Ne johtuvat siitä, ettei ihminen usko Jumalan olevan olemassa, tai että Jumala on passiiviinen Jumala eikä Hän tee mitään. Kun ihminen ei tunne Jumalaa, eikä hänellä ole yhteyttä Jumalaan, hän ei käsitä Jumalan vaikutuksia meihin ihmisiin. Koska uskosta osaton ei tunne Jumalaa, hän ei tunne myöskään Jumalan lapsia. Siksi uskovista on vääriä käsityksiä.

Uskoontulot ovat aina Jumalan vaikutusta ja Jumalasta. Jumala on aina tehnyt aloitteen jokaisen uskoontulleen ihmisen kohdalla.
Kukaan ei ole koskaan tullut uskoon ilman Jumalan vaikutusta.
Siksi ...

PELASTUS ON AINA JUMALASTA

"Pelastuksemme on Jeesuksessa Kristuksessa (Apt 4:12, Room 8:1). Mikäli Jumala ei kutsu ihmistä sisälle pelastukseen, sisälle Jeesukseen Kristukseen, eikä puhu ihmiselle, hän ei ole edes kiinnostunut uskoontulosta.  Siksi hän ei tule Jeesuksen luokse, eikä hän tee mitään uskon ratkaisua. Ilman Jumalaa (Sanaa, Herraa Jeesusta Kristusta,) sydämessään ihminen menee kadotukseen.

Siksi uskoontulomme on aina Jumalan vaikutusta. Se ei ole meidän oma älynväläyksemme. Se ei ole varsinkaan toisen ihmisen aikaansaamaa onnistunutta käännytystä. Kukaan ihminen ei voi saada meitä uskoon ja synnyttää meitä Jumalan lapsiksi. Sen saa aikaan ja tekee Jumala. Kukaan ihminen ei saa meitä kiinnostumaan uskonasioista. Sen vaikuttaa ja saa meissä aikaan Jumala kun Hän alkaa kutsua meitä.

Jumala puhuu aina siellä, missä evankeliumin Sanaa pidetään esillä. Hän puhuu siinä Sanassa ja tulee evankeliumin Sanassa ihmisen luokse ja kutsuu ihmistä yhteyteensä Sanassa, Kristuksessa Jeesuksessa.

Kukaan ihminen ei voinut pelastaa minua eikä sinua. Sen teki/tekee Jumalan Sana ja Pyhä Henki yhteistyössä. Ja niin mekin saimme syntyä Jumalan lapsiksi otettuamme Sanan vastaan uskossa. Näin synnyimme Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä: Jumalasta. Näin Raamattu todistaa meidän uudestisyntymisestämme. Uskoontulo on uudestisyntyminen."

https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/452311287

Mvh J - K

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu