Vetovoimaa tai ainakin pitovoimaa

Siitähän kaupungin johto on puhunut kauan. Viimeisen 12 kuukauden aikana väkiluku on laskenut 88 hengellä. Jotain tarttis tehdä. Tuskin jää muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Eihän täällä mitään hätää ole vaikka väkeä olisi puolet nykyisestä. Palvelut sitä mukaa.
221185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ahterissa on 2 Kiinalaista joiden elatus maksaa enemmän kuin muiden yhteensä.

Äänestä

pandojen elättäminen kaikki kulut laskien noin 3 miljoonaa euroa vuosi.

Äänestä

Aiheuttaako se väkiluvun laskua? Esim. Halkoniemenhän piti houkutella muuttajia. Moniko muutti? Pandabisneksen piti tuoda uusia työpaikkoja. Kuinka paljon toi? Voi kävikö päinvastoin?

Kai noin ison investoinnin vaikutuksia seurataan vai eivätkö vaikutukset miellytä?

Äänestä
  • Ei ole ollut mitään postiivisia vaikutuksia. Ähtäri on edelleen lutusista pandoista huolimatta peräkylä, sivuraiteella, pois ihmisten ja kasvua hakevien yritysten mielistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole ollut mitään postiivisia vaikutuksia. Ähtäri on edelleen lutusista pandoista huolimatta peräkylä, sivuraiteella, pois ihmisten ja kasvua hakevien yritysten mielistä.

    Pian alkaa pöhinä.

    Äänestä

Tehkää niitä kakaroota...vai eikö ähtärin ukoilla ota eteen

Äänestä
  • Voidaan tulla astumaan naisia tiineeksi täältä Alavudelta. Täällä seisoo muukin kuin järki päässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Voidaan tulla astumaan naisia tiineeksi täältä Alavudelta. Täällä seisoo muukin kuin järki päässä.

    ai "pohojalaiset" sonnit tulloo!!! hahahahhhhhahh..!!

    Äänestä

Ei ole vetovoimaa pitäjällä, jossa mummo ja kaksi paappaa mesoaa mielestään ikoneina. Antaa kuvan, että Ahteri on peräseinäjoen peräseinäjoki, joka on irti muun EP-alueen kehityksestä.

Äänestä
  • niihä seonkin on hirttäyrytty niihin pandoohin eikä nährä että pitäs jo antaa pois ku ei vaan toimi!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    niihä seonkin on hirttäyrytty niihin pandoohin eikä nährä että pitäs jo antaa pois ku ei vaan toimi!

    Eiköhän Ähtäri ole hirttäytynyt vähäiseen yrittämiseen, somen korpikommunismiin, tyhjään kapungin haukkumisern, kepulaisuuteen, wanna-be persuiluun ja aktiiviväestön hiljaisuuteen asettua vetämään pitäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eiköhän Ähtäri ole hirttäytynyt vähäiseen yrittämiseen, somen korpikommunismiin, tyhjään kapungin haukkumisern, kepulaisuuteen, wanna-be persuiluun ja aktiiviväestön hiljaisuuteen asettua vetämään pitäjää.

    Yrittäjyyttä on. Keväällä myönnettiin entisen Shellin tontin varaukselle jatkoaikaa. Liikekeskus on tulossa? Taitaa olla joku taivaanrannan maalari asialla. Tälläiset olivat perustelut jatkoaikahakemuksessa:

    Neuvottelut liikekeskushankkeen käyttäjien kanssa ovat edenneet odotusten mukaisesti ja neuvottelut saataneen loppuun niin, että vuokrasopimukset voidaan allekirjoittaa touko-kesäkuun aikana ja hanke voidaan käynnistää syys-lokakuussa kun tontilla oleva päiväkoti on siirretty uuteen paikkaansa. Tavoite on, että uusi liikekeskus on valmis ja avattavissa kevääksi 2024, arviolta toukokuussa 2024. Liikerakennukseen tulee sijoittumaan 2, enintään 3 toimijaa, joista kaksi valtakunnallisia kaupan toimijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    hurrjhaa!! litli ja tokmanni samasa paketisa!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    hurrjhaa!! litli ja tokmanni samasa paketisa!

    Lidl olis kyllä hyvä. Edullisimmat hinnat joka paikassa missä toimii. Joutaisi toinen marketti pois. Ähtärin kepulaiset eivät Lidliä tänne päästä, se on selvä eikä Alavuden kepulaiset Keskisen alueelle.

    Äänestä

  • Pelkkä kaupan määrän kasvattaminen ei tuo verotuloja eikä ole elinkelpoista, nähty on...
    Aito kannattava yritystoiminta toisi, minne se on unohtunut hömpötysten keskellä

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Pelkkä kaupan määrän kasvattaminen ei tuo verotuloja eikä ole elinkelpoista, nähty on...
    Aito kannattava yritystoiminta toisi, minne se on unohtunut hömpötysten keskellä

    Kyllä kai Lidl on kannattava ja asukkaat hyötyvät halvemmista hinnoista.

    Kauppakeskuksesta on turha haaveillakaan, ähtäriläisten kauppakeskus on jo Tuurissa. Kaupungin bisnesnerot taisivat haaveilla kun tontin lunastivat.

    Äänestä

Ahterissa tuntuu olevan työntövoimaa.

Äänestä
  • Joo, ihan niin kuin raketissa. Kuuluu perästä vain trööt...

    Äänestä

  • Kaikkihan sieltä hiljalleen pakenee, ainakin ne jotka vielä pystyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kaikkihan sieltä hiljalleen pakenee, ainakin ne jotka vielä pystyvät.

    Ei me täältä minnekään lähetä, mutta uusia ei muuta eikä synny, joten?

    Hyvinvointialueen pitää säästää 40 miljoonaa sanoo pomo. Se on tosin vain 4% budjetista, mutta varmaan keskittäminen ei vähene. Matkakulut lankeavat Kelalle ja potilaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei me täältä minnekään lähetä, mutta uusia ei muuta eikä synny, joten?

    Hyvinvointialueen pitää säästää 40 miljoonaa sanoo pomo. Se on tosin vain 4% budjetista, mutta varmaan keskittäminen ei vähene. Matkakulut lankeavat Kelalle ja potilaille.

    Kysymys on nyt vain siitä jääkö Alavudelle mitään, vai meneekö ihan kaikki Seinäjoelle.
    Ahteriin ei jää mitään. Ei yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kysymys on nyt vain siitä jääkö Alavudelle mitään, vai meneekö ihan kaikki Seinäjoelle.
    Ahteriin ei jää mitään. Ei yhtään mitään.

    uiiuiuiiuiuiuiuiuiiuiuiiiiiii,,,,,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Siitähän kaupungin johto on puhunut kauan. Viimeisen 12 kuukauden aikana väkiluku on laskenut 88 hengellä. Jotain tarttis tehdä. Tuskin jää muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Eihän täällä mitään hätää ole vaikka väkeä olisi puolet nykyisestä. Palvelut sitä mukaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu