Minkä kokoinen ikäero mielestänne on liikaa?
Kuinka paljon itsellänne on ikäeroa kumppaniinne?
Kuinka paljon itsellänne on ikäeroa kumppaniinne?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Miehelläni ja minulla on 7 vuoden ikäero. Sitä on vaikea sanoa, millainen ikäero on liikaa... Ehkä sukupolven mittainen.... 20 vuotta. Ise en ikinä voisi kuvitella seurustelevani isäni ikäisen miehen kanssa.
20 vuoden ikäero alkaa jo olla aika utopistinen noin niinku yhteisten intressienkin suhteen. Omien vanhempien ikäisten ihmisten kanssa ku ei oikein meinaa aina löytyä edes jutunaihetta...
Itsellä 2 vuotta ikäeroa omassa suhteessa ja nainen on se "vanhempi".
Itselläni ja miehelläni on ikäeroa 22½ vuotta, minä olen se nuorempi. Yhdessä ollaan oltu jo 18 vuotta. Ei ole ikäero rassannut vaan ihan muut jutut.
Exäni kanssa oli reilusti yli 17 vuoden ikäero (itse nuoerempi). Suhteessa ei ainakaan silloin ikäero haitannut, mutta selvisi kyllä miksi se vanhempi osapuoli oli tavattaessamme vieläkin sinkku. On siis kumppani nyt entinen.
Eli ikäero ei ole este, mutta kannattaa tosiaan olla tarkkana sen suhteen ja miettiä miksi se vanhempi osapuoli on edelleen sinkku ellei sitten ole eronnut jotain pitkästä suhteesta esim. 10 vuoden suhde/avioliitto takana. Ehkä tuollainen 15 vuoden tai 10 vuoden ikäero alkaa olla maksimiluokkaa. Vaikka henkisellä tasolla ei ikäero haittaisikaan niin silti fysiikka tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan eikä siihen mikään urheilu auta.
Heips.
iällä ei mielestäni ole mitään merkitystä silloin kun se ei suhteessa "tunnu". Olen itse seurustellut vanhempien miesten kanssa, toki ikäisenikin kanssa. En tietoisesti ole etsinyt vanhempaa seuraa, mutta näin vain on käynyt.
Seurustelen nyt, toivottavasti seurustelen loppu elämänikin, ihanan 38 vuotiaan miehen kanssa.
Trollipeikko, mene muualle kalastelemaan. Ei noin vakavalla asialla saa leikkiä, jotain rotia sentään...
täh, nyt meno ohi ja pahasti!
Olisikohan tuo "Mau" olettanut, että tuo 14v otsikossa on ikäsi? Ilmeisesti se kuitenkin on ikäeronne?
Minulla ja miehelläni on ikäeroa vajaa vuosi. En voisi kuvitella ainakaan seurustelevani isäni ikäisen kanssa. Tiedän kyllä erään pariskunnan joilla on suuri ikäero. Näyttää aivan siltä kuin olisivat isä ja tytär. Miehellä käynyt tuuri kun on saanut nuorta lihaa.
aika hankala sanoa mikä on liikaa... mulla ja mun miehellä on ikäeroa 11 vuotta ja välillä vois luulla että minä olen se vanhempi...ukko kun välillä on niin saakelin lapsellinen...
mutta sitten on niitä juttuja että minä haluaisin vielä tehdä jotain ja kokeilla sellaista mitä en ole ennen tehnyt (esim. naida huoltoaseman vessassa...no joo...enpä nyt äkkiseltään muuta keksinyt... =) niin mieheni on sen jo tehnyt...luonnollisesti jonkun toisen kanssa...no eipä tämän jälkeen ainakaan minua enään innosta... vaikka eipä miestänikään enää kiinnosta tuollaiset asiat...tämä meillä hiertää...minä haluaisin tehdä ja kokea, mutta mieheni on sen jo tehnyt taikka sitten ei muuten vain enää ole kiinnostunut sellaisesta...
Äitini serkku on ollut jo 12-13 vuotta naimisissa itseään 17 vuotta vanhemman miehen kanssa, lapsia heillä on tällä hetkellä kolme, ja onnellisia ovat.
Yksi parhaimmista ystävistäni puolestaan on kihloissa itseään 13-vuotta vanhemman miehen kanssa, seurustelleet ovat kai kaksi ja puoli vuotta, joista kihloissa puolitoista. Ostivat puoli vuotta sitten yhteisen omakotitalon, ja yhdessä onnellisina ne tälläkin hetkellä ovat.
Itsellä ei muuta "kokemusta" vanhemmista miehistä, paitsi yhdestä itseäni 19-vuotta vanhemmasta jota tapailin vuosi sitten. No, meidän jutustamme ei tullut mitään, luonteet liian erilaisia. (mies oli aluksi ihana, mutta sitten kiero luonne... tai siis luonne-erot - alkoi tulla esiin. En tosin tiedä johtuiko se eromme sitten ikä- vai kulttuurierosta, mies oli nimittäin amerikkalainen.
Ja julkkiksista, eikös se Celine Dion ole seurustellut/ollut naimisissa itseään 26 vuotta vanhemman miehen kanssa jo melkein 20 vuotta (tosin salaisestihan ne kuulemma olivat Celinen nuoruudessa joutuneet seurustelemaan...)? Onnellisiltahan nekin vaikuttavat, lapsikin on tullut.
Ihan sama se sen ikäeron kanssa on, jos se ei haittaa sinua itseäsi, niin muille voit haistattaa pitkät pas*at.
onko teidän mielestä liikaa ikäeroa jos tyttö on vm -90 ja poika -88?
Minä 19, mies 28 ja yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Ikäero on ihan turha käsite. Kysehän on siitä kohtaako kahden ihmisen mieli ja tunteet... ja se taas ei riipu numeroista.
PS. Tunnen Suomen lakia sen verran että siihen viittaavat kommentit eivät ole valistusarvoltaan kovin hääppöisiä.
eli eikai sillä ikäerolla mitään väliä ole, jos tulee hyvin toimeen keskenään.
Minä olen 22v ja poikaystäväni 23v.
jos ei lakeja riko elikkäs on aikuinen. Minä olen 40v ja miesystävä 28v.
Meillä ikäeroa 8 vuotta ja hyvin menee, nainen nuorempi. Tiedän monia saman ikäeron omaavia. Tärkeintä on mielestäni yhteiset elämänarvot, luonteenpiirteiden sopivuus eikä ikä!!!Jos on sitä sielujen sympatiaa ja kemiaa niin ei sille voi mitään, rakkaus vie mennessään ; )) Mukavaa kesää kaikille
Minä siis 14v vanhempi kuin avomieheni. Hän 20 ja minä 34.. Ei tunnu missään.. Paitsi kun puhumme vanhoist ajoist.. Minä 15 hän oli 1v : )))
Kaikki mun katsomat "hyvät" sarjat on tullu uusintana eli molemmat on katsonu vaikka ritari ässää... ; )))