Yritin aikani saada palstan ateisteja uskomaan evankeliumin, mutta en onnistunut. Yksikään ei kääntynyt kristityksi. Kävi päinvastoin. Tulivat lujemmaksi ateistisessa vakaumuksessaan ja alkoivat entistä kovemmin pilkata minua kristittyä poloista.
Olisiko nyt järkevää lopettaa ateistien käännyttäminen tällä palstalla ja lähteä jonnekin muualle kalastelemaan? Ei sitä evankeliumia kyllä missään muuallakaan oteta vastaan.
Kristittyjen uskovien suhteellinen määrä väestöstä pienenee jatkuvasti. Ketään en ole saanut elämäni aikana käännytettyä eikä yksikään sukulainen, ystävä tai perheenjäsen ole tullut uskoon.
Evankeliumi ei käy kaupaksi. Mitä sitä tekisi, kun ei julistaminen enää kiinnosta. Vai yrittäisikö vielä kerran...
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että...
ja pah! Helmiä sioille ja pyhä koirille. Parempi, että joutuvat helvettiin ateistit kaikki. En viihtyisi taivaassa, jos sinne heitä päästettäisiin.
Olisiko nyt järkevää lopettaa ateistien käännyttäminen tällä palstalla ja lähteä jonnekin muualle kalastelemaan? Ei sitä evankeliumia kyllä missään muuallakaan oteta vastaan.
Kristittyjen uskovien suhteellinen määrä väestöstä pienenee jatkuvasti. Ketään en ole saanut elämäni aikana käännytettyä eikä yksikään sukulainen, ystävä tai perheenjäsen ole tullut uskoon.
Evankeliumi ei käy kaupaksi. Mitä sitä tekisi, kun ei julistaminen enää kiinnosta. Vai yrittäisikö vielä kerran...
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että...
ja pah! Helmiä sioille ja pyhä koirille. Parempi, että joutuvat helvettiin ateistit kaikki. En viihtyisi taivaassa, jos sinne heitä päästettäisiin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kauanko tässä on nyt mennyt? Kuusi vuotta? Muistelen sinun kirjoittaneen silloin nimimerkeillä G4G ja cretu—-. Olitko lyönyt vetoa kavereiden kanssa, että vedät ateistit kölin ali ja käännytät muutaman? Lopputulos on juuri kuten totesi, yksikään ei kääntynyt ja sinä olet vereslihalla jatkuvasta kölin ali laahaamisesta 😂
Ei minulla ole kavereita enkä ole kirjoittanut aiemmin tälle palstalle. Tuo yllä oli ensimmäinen viestini vuosiin. Ajattelin kokeilla vieläkö irtoaa "ny kylä lähtee!" tyyliin. Olis voinu kyllä paremminki laukoa. Vanhoja kummituksia vain herätteli tuo saarna. Keitä lie...
Ei mitään helvettiä ole olemassakaan. Jos olisi, niin hihhulit sinne pitäisi ensimmäisenä heittää. Eivät suostu kärsimään rangaistusta itse omista pahoista teoistaan. Yrittävät päästä kuin koira veräjästä. Juuri sellaisia pitäisi rangaista, ei ateisteja, jotka tunnustavat aina pahat tekonsa ja kärsivät niistä heti vapaaehtoisesti rangaistuksen.
Eivät ateistit tee pahaa. Olet pahasti erehtynyt. Siitähän ateistin juuri tuntee, että hän ei tee lainkaan pahaa ja tekee vain hyvää. Määrittelee vielä itse sen, mikä hyvää ja pahaa on. Ei voi siten erehtyäkään. On aina oikeassa.
Pudistaa reilusti kun eivät välitä kuullakaan, eikä istu heidän pöytiinsä jatkossakaan.
Eihän sillä ole mitään väliä, tuleeko ateisti uskoon vai ei, SE ON HÄNEN OMA ASIANSA.
Sillä on väliä että toteutat lähetyskäskyä, ei millään muulla ole väliä.
Näin teki myös Jeesus maan päällä ollessaan opetuslastensa kanssa!
Juuri tästä on kyse, valitkoon ateisti ihan itse mitä sähköä ja pilaa elämänsä
Minusta ateistien käännyttäminen on niin mukavaa puuhaa, että en mistään hinnasta voisi luopua siitä. Olisi suorastaan kurjaa, jos he kääntyisivät kaikki uskoon, silloin ei olisi ketä käännyttää.
valheiden julistajien elämä ei ole helppoa , jos ihmiset ovat älykkäitä 🤣
Niitä on juuri ateistit, soopaa ainoastaan tulee suusta!
Missä se jumala on ? jeesus nousi taivaisiin 🤣🤣🤣
Ei pidä luovuttaa, esimerkki on paras opettaja. Katsos, ihminen yrittää takertua yhä enemmän omiin päätelmiinsä, jos joku yrittää valaista elämän hengellistä puolta.
Niin, ei korkeus ei syvyys eikä itä tai länsi saa väittelyyn järkiperäisen pakanan kanssa. Ja johtaja maaperän.
Niin paljon on Jumala ihmiskuntaa vihannut, että hukutti sen vedenpaisumukseen. Naurettavaa odottaa niin sairaalta myöhemminkään mitään hyvää. Poikansakin kidututti kuoliaaksi ihan vain itseään viihdyttääkseen. Kamala Perkelehän se on!!!!
Minä teen vankilalähetystyötä yhdessä tiimini kanssa. Toimintamme kautta tulee uskoon keskimäärin kolme vankia per vuosi. Se on noin prosentti tilaisuuksissamme käyvistä uskosta osattomista vangeista. Uskovaisia kävijöistä on yli puolet, mutta heitä on vähän suhteessa vankien kokonaismäärään, ehkä pari prosenttia ja nämä ovat pääsääntöisesti kaikki tulleet uskoon vankilassa ollessaan. Rikokset he tekivät ollessaan vielä ateisteja.
Hyvä niin. Kolmoismurhaaja Latestakin tuli erinomaisen hyvän podcastin juontaja kun pääsi kaidalle polulle. Ei varmaankaan tulotaso ole samaa luokkaa kuin rikollismaailmassa, mutta eipä tarvitse pakoilla poliisiakaan.
Podcastissa on ollut vieraan todella mielenkiintoisia henkilöitä, joista olen tullut tietämään, noiden henkilöiden itsensä kertomina, monia erittäin mielenkiintoisia asioita. Vetäjät osaavat hoitaa lähetyksen uskonnollisuudenkin tavalla, joka ei ärsytä eikä karkota kuuntelemasta edes agnostikkoa.
Älä masennu.
Evankeliumien "parasta ennen" päivä meni jo tuhat vuotta sitten, joten saavutuss sinällään, että edes jokku uskoo.
Avaaja lisää: NIIN korkeintaan PH:ta
Palli Hikeensä lappona imevä vajakki LUTERILAAANI
ÄLLÖTTÄVÄ kirkossa piereksijä ja juoppo
KAIKKI LUTERILAISET OVAT SÄÄLITTÄVIÄ
T. AVAAJA
Joskus olen ajatellut tulla Luteriaiseksi ja kaataa Tolun alas kurkustani
T. AVAAJA