Mamujen puutteet ja vajavaisuudet muuttavat Suomea

Anonyymia rekrytointia aletaan edistää vain ja ainoastaan maahanmuuton vuoksi

Maahanmuuttajien tietotaidollisia puutteita yriteään kompensoida lukemattomin eri tavoin. Yliopistossakin opettaja totesi-
7224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ettei enää vaadita kuin osa siitä mitä aikaisemmin on vaadittu. Tämä jo 15 vuotta takaperin. Yliopiston opettaja kuullosti hyvin pettyneeltä riman alentamisiin. Kirjastot eivät ole enää paikkoja joissa saa lukea rauhassa. Kirjastojen uusi tarkoitus on toimia foorumina älbätiwällää-typpiselle riehumiselle.

Äänestä

Kokemuksesta voi sanoa, että ympäristö alkaa vähitellen muuttua kehitysmaaksi, kun kehitysmaalaiset muuttavat taloon, sen oikein aistii jokainen, joka astuu sellaiseen rappuun jalallaan, eivät nämä kunnioita suomalaisia ja heidän tapojaan, heillä on oma piirinsä ja omat tapansa, jotka ovat valitettavasti alkeellisempia suhteessa omiimme.

Jotkut pölvästit kuvittelevat, että tässä ympäristössä heistä tulee kaltaisiamme, mutta kun ei tule, erilaisuus on luonnollista, eikä ihmisiä voi samanlaistaa, katsotaan vaikka intiaaneja, jotka asuu reservaateissaan, heitä on yritetty samanlaistaa jo 1800-luvun lopulta saakka, viedä heiltä kielensä, kulttuurinsa, oikeastaan kaikki mikä vaan tekee heistä erilaisia, silti he asuvat siellä reservaateissaan.

Eli ei ihmisiä voi samanlaistaa edes väkisin, miten sitten ilman pakko voisimme samanlaistaa nämä kehitysmaalaiset, jotka eroavat meistä aivan samoin, kuin intiaanitkin. Annetaan ihmisten olla erilaisia, mutta sitten heidän on ehkä kuitenkin parempi antaa olla omilla alueillaan, kuten intiaanitkin ovat Yhdysvalloissa, miksi pitää sotkea kaikki erilaisuus keskenään, ei siitä tule mitään, pelkkiä ongelmia.

Äänestä
  • Suomessa uskotaan kotouttamiseen kuin pässi sarviinsa. Käytännössä todetusti kotouttaminen toimii Suomessa vain väärinpäin. Kun kehitysmaalainen muuttaa asuinympäristöön, suomalaisten pitää muuttaa tapansa ja tottumuksensa sellaisisksi joita noudatetaan kehitysmaissa. Oodi ja muut kirjastot ovat hyvä esimerkki pilatusta kirjastosta, joka ei enää toimi rauhallisena lukemispaikkana.
    Kotouttaminen on sellainen hirviö termi että se pitäisi polttaa roviolla. Missä on yksikin kehitysmaataustainen joka on kotoutunut ja omaksunut suomalaiset normit vaikka viidessä vuodessa?
    Kehitysmaalainen saa olla toteuttaa tapoja ja tottumuksiansa kunhan tavat ja tottumukset eivät ole loukkaa suomalaisia normeja. Yöelämä kerrostalossa ei ole sallittua, eikä huumeiden pössyttely. Roskapusseja ei saa heitellä parvekkeeltä pihalle eikä lattioille saa heitellä vettä ämpärillä. Sähköuunia ei saa käyttää asunnon lämmittämiseen, eikä suihkua ilman kostuttamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suomessa uskotaan kotouttamiseen kuin pässi sarviinsa. Käytännössä todetusti kotouttaminen toimii Suomessa vain väärinpäin. Kun kehitysmaalainen muuttaa asuinympäristöön, suomalaisten pitää muuttaa tapansa ja tottumuksensa sellaisisksi joita noudatetaan kehitysmaissa. Oodi ja muut kirjastot ovat hyvä esimerkki pilatusta kirjastosta, joka ei enää toimi rauhallisena lukemispaikkana.
    Kotouttaminen on sellainen hirviö termi että se pitäisi polttaa roviolla. Missä on yksikin kehitysmaataustainen joka on kotoutunut ja omaksunut suomalaiset normit vaikka viidessä vuodessa?
    Kehitysmaalainen saa olla toteuttaa tapoja ja tottumuksiansa kunhan tavat ja tottumukset eivät ole loukkaa suomalaisia normeja. Yöelämä kerrostalossa ei ole sallittua, eikä huumeiden pössyttely. Roskapusseja ei saa heitellä parvekkeeltä pihalle eikä lattioille saa heitellä vettä ämpärillä. Sähköuunia ei saa käyttää asunnon lämmittämiseen, eikä suihkua ilman kostuttamiseen.

    Tiettyyn rajaan asti homma voi toimia tyydyttävästi, mutta vähänkin suurempi porukkaa alkaa merkitä reviiriään ja sitten kaikki alkaa mennä päin peetä.

    Millään emme voi tätä kehitystä estää, koska maassamme on vapaa liikkuvuus ja ihmiset hakeutuu kaltaistensa pariin, Sääliksi käy niitä suomalaisia, jotka sitten joutuvat sietämään sen kaiken perseilynkin, ehkä pitäisi meillekin saada reservaatit, joissa saamme elää omiemme parissa kuten vielä 1980-luvulla.

    20 vuoden päästä moni alue Pk-seudulla voi olla varsin hirveä paikka, kun tätä porukkaa alkaa notkua joka puolella, kaaos ja rikollisuus voi olla jotain aivan käsittämätöntä, pitää vaan toivoa ihmettä ja kehitystä, joka tekee ihmisistä rauhallisia ja fiksuja, jotka vaan harrastaa hyviä harrastuksia. Tämä mamutaustainen porukka tuntuu kuitenkin vain pyörivän kaduilla, ei niitä kiinnosta urheilu tai tietotekniikka, miten tämän sitten muutat, voi olla aika mahdoton tehtävä, näille kunniajututkin on suoraan jostain varhaiskeskiajalta, rahkeet ei riitä mihinkään, pakko hengailla kaduilla, saada sieltä sitä rispektiä, kun ei sitä voi muualtakaan saada.

    Vituttaa tämä sivistyksemme välillä, joskus kaipais kunnon otetta härkää sarvista, loppuu tämä pelleily, ei tätä olis ennen vanhaan katottu kovinkaan kauaa, ennen kuin olis kovat otteet otettu käyttöön, tämä on tätä aikaa, pitää vaan purra vissiin hammasta. Ajat muuttuu, mutta ei sitä ihan sentään dystopiaa olis joskus nuorena voinut kuvitella tulevaisuudesta.

    Äänestä

Mutta leipäjonot säilyy suomalaisina

Vuodessa n 200 000 suomalaista hakee ruokaa leipäjonoista
Ja jonot pitenee
Mukana myös työssäkäyviä pienituloisia

Äänestä
  • Alluha limppubar

    Äänestä

Miksi näitä ölyäviä ja pölyäviä päästetään suomen rajojen läpi.

KAIKEN HYVÄN TUHOOJIÄ

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymia rekrytointia aletaan edistää vain ja ainoastaan maahanmuuton vuoksi

Maahanmuuttajien tietotaidollisia puutteita yriteään kompensoida lukemattomin eri tavoin. Yliopistossakin opettaja totesi-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu