Miksi kaikenlaiset akateemiset hirviöt saavat stalkkeroida muiden ihmisten elämää. Eihän heidän mielensä ole kunnossa, koska stalkkerointi jatkuu vielä kieltojen jälkeen, eli on jo ajat sitten sanottu: EN TAHDO ENÄÄ IKINÄ NÄHDÄ SINUA, EN TAHDO SINULTA MITÄÄN JA EN MAKSA ELÄMÄÄSI JA MINULTA ET VARASTA.
Tyhmiähän ne on. Kiinnijääneitä on eniten valtioteiteiden maistereissa, eirtyisesti toimittajat. Toisena suurena ryhmänä ovat NAISET, OPETTAJAT, jotka eivät toimi omalla alallaan lainkaan. Esimerkiksi Tilastokeskus on näitä täynnä ja he tekevät ylioppilaiden kesätöiksi tarkoitettuja duuneja, kuten: HAASTATTELEVAT SATAMASSA TAI HAASTATTELEVAT JUNASSA TAI OVAT HAASTATELTAVIEN ESIMIEHIÄ. Näihin kouluttaa firma, työllä ei ole mitää tekemistä yliopiston kanssa.
VITUN HAISEVAT JUOPOT.
Olen pyytänyt, että Interpol poistaa nämä kaksi ammattia kokonaan, sillä nämä haastattelijat seuraavat eli stalkkaavat sopivaa haastateltavaa kotiin saakka. Salatuiksi luvatut tiedot ovat julkisia mm. PUHELINMYYJILLE, joka on näidenkin duunien taso.
Pahimmat ovat kuitenkin yliopistojen hissan laitoksella tai lääkäreinä. Lääkäreitä ei saa olla, sen kieltää INTERNATIONAL LAWS, PAINOS YKSI, VUOSILUKU: TUORE.
Heitä en arvostele, mutta pidän yhteiskunnan tyhmimpänä ja valheellisimpina mätäpilkkuina, jotka FEIKKAAVAT PARISUHTEITA, KOSKA SE ON HEIDÄN MAAILMASSAAN SALLITTU RIKOS. VARASTAVAT JA VALEHTELEVAT, JOPA NIMENSÄ JA OSOITTEENSA.
Ei parisuhteita heille ja toivon, että Interpol suojaa jokaisen Kristityn ja vain Kristityn ihmisen heiltä. Syylliset ei mitään suojaa saa, eikä tarvi: kuolkoot.
Kirjoittanut,
Peter Parker.
(TGDM!)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Spiderman Spiderman...