Olen huomannut, että auringonotto matalallakin uv-tasolla vaikuttaa seuraavaan päivään positiivisesti. Eilenkin otin aurinkoa alkuillasta/loppupäivästä, kun uv oli indeksin mukaan enää "vihreällä", eli tasolla 1. Tänään pysty nousemaan aika hyvin 4-5h unien jälkeen ja olo on tavallista virkeämpi ja fyysisesti tuntuu aika hyvältä. Useamman kerran tullut havaittua sama vaikutus. En ole huomannut talvisella D-vitamiinilisällä olisi samanlaista vaikutusta. Voiko se olla vain jotain kirkkaan valon tuomaa vireyslisää, ei D-vitamiini? Noin alhaisella uv-tasolla ei pitäisi D-vitamiinia oikeastaan syntyä. Kuitenkin tuntemus on, että ei auta vaatteet päällä olla auringossa, vaan paljasta ihoa tarvitsee, että positiivinen vaikutus tulee. Ja lisäksi tuntemus on, että tarvitsee olla sellainen 20-30min, että vaikuttaa. Siinä ajassa alkaa tulemaan lämmin ja sellainen mukava olo, jolloin tietää, että se "alkaa vaikuttamaan". Olen lukenut, että elimistö/iho tunnistaa valon, vaikka sitä ei näkisi, vaikuttaen sisäiseen kelloon. Liekö tässä jokin liittymä asiaan? Mukava olo on myös mielihyvähormoneista ja endorfiineista johtuvaa. Ne kai voi kantaa seuraavaan päiväänkin, mutta vaikuttaako ne vireystilaan? Dopamiini ainakin näytti lisäävän vireystilaa. Nämä kuitenkin (serotoniini, dopamiini, oksitosiini) taitaa vaatia pääasiassa, että D-vitamiinia syntyy? Silmän kautta ilmeisesti valo tuotti jonkin verran dopamiinia myös elimistöön, mutta se ei selitä omaa havaintoa, että tarvitsee iholle saada aurinkoa, jotta hyötyä. Endorfiinit ei taas taida olla mikään vireystilaboosteri?
Aurinko ja vireystila
Anonyymi-ap
2
77
Vastaukset
- Anonyymi
Valo tekee aina hyvää kenelle vaan.
Itse olen huomannut, että aurinkoiset päivät saavat mielialan paljon paremmaksi.
Pilviset synkemmät sadepäivät taas, tuntuvat synkiltä.
Sitä en ole miettinyt, miten auringossa olo mahdollisesti vaikuttaa seuraavaan päivään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4452170Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2201921Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1891552- 1091531
- 521293
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit31261Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1461237Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt381084- 631036
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s991034