Glossolaliaa esiintyy kaikissa maailman kolkissa. Se on hyvin yleistä pakanauskonnoissa ympäri maailman. Niihin kuuluvat Sudanin shamaanit, shango-kultti Länsi-Afrikan rannikolla, zor-kultti Etiopiassa, voodoo-kultti Haitissa sekä Etelä-Amerikan ja Australian alkuperäiskansojen uskonnot. Pyhien miesten harjoittama mystinen siansaksan mongertaminen tai mutiseminen on muinainen tapa. Kielilläpuhumista esiintyy myös karismaattisissa kristinuskon suuntauksissa, esimerkiksi helluntailaisuudessa.
Helluntailaisten kielilläpuhuminen on "glossolaliaa"
Anonyymi-ap
159885
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 159
Vanhimmat
Älä pilkkaa Pyhää Henkeä. Edestäsi löydät och säkert.
pilkkasiko Paavalikin ,
"Niin myös te , jos te kielillä puhutte , ja ette puhu selkiästi ; kuinka se ymmärretään , mitä
puhuttu on ? Sillä te puhutte tuuleen." 1 Kor: 14: 9
Totta. Kielillä puhumisen esittäminen on törkeää Pyhän Hengen pilkkaamista.
Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
(1Ko 14:1-2)
Jätit tämän pois.
jatketaan.
Mutta mitä hengellisiin lahjoihin tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä. Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin. Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama. Mutta
kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat,
toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
toinen saa uskon samassa Hengessä,
toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja;
toinen profetoimisen lahjan,
toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo. 1Ko 12:1-11)
Sitten kysymys! Mitä armolahjoja Henki on SINULLE antanut?
Mussuttamisen ja panettelun henkilahjanko? Onko muuta?
Kertokaas niistä omista henkilahjoista, ennkuin otatte ammupalan ja lähdette korvausopin siunaaman sunnuntai- auringonapalvojien yleisuskonnon kirkkoihinne palvelemaan kirkkoisen tapaan opetettuja muotokuvioita ja toistelemaan päänuskontojen tunnustusta.
Tuottaa selkeää kieltä / kaikki kielet ymmärrettävissä / enkelien kielillä vaikka puhuu ilman rakkautta ei mitään ole / pitää osata selittää kielet kääntää ymmärrettäviksi / salaisuuksia Jumalan kanssa kielillä eli kielillä puhuminen katoaa jäljelle jää rakkaus hyvyys ystävällisyys.Kyllä myös luterilaiset katoliset voi puhua enkelien kielillä joskus mutta ne on hallittavissa ja Jeesus on puhunut ristinsä kautta jo kaiken.
Et lukenut kohtaa EI HÄNTÄ KUKAAN YMMÄRRÄ.Profetoimista ei tarvi muussa kuin Ristillä että todistaa ristin totuutta.Mikään muu ei pelasta kuin ristiin naulittu totuus.
Profetiat täytettiin pojassa Jeesuksessa jo.
HENGEN ILMOITUS YHTEISEKSI HYÖDYKSI onko lukihäiriö nyt paha ettei ymmärrä mitä lukee !!!! Yhteiseksi HYÖDYKSI.Evankeliumi ei ole Jehovan alku ennustusta kärsivästä Jeesuksesta ristillä enää Jesaja Esaias 53 vaan todellista todeksi tullutta tapahtunutta jo tehtyä todistusta.JÄITTEKÖ AIKAAN ENNEN RISTIÄ ???
Kaikki viisaus on pojassa jo annettu meille ja aurinkoa otetaan ei palvota ja sana son on joskus sana sun riippuu kielestä aurinkoa kirkkaammin loistaa poika korotettu.Läpi taivasten kulkenut ristiin naulittu. Kaikki viisaus on ristiin naulitussa.Henkien arvosteleminen ei tarkoita enää vanhan liiton demoneita vaan uuden liiton henkiä tutkitaan onko ne pojasta Jeesuksesta !
Kiellä Jeesus ja kadotut kadonneet on kadonnut
Jos ette saa selvää puhetta suusta ne miten kukaan voi sanoa siihen amen
Jeesus on Herra eli Jumala itse kyllä tämä on kaikissa kirkoissa tiedetty.
No, jotain järkeä alkoi joku jo kertomaan. Luulin jo teitin puolella olevan niin, että armolahjat kokonaan kielletään. Sanoohna kirjoitukset, ettei kaikki puhu kielillä, tai ole sitä tai tätä armolahjaa....
Niin, mutta on siellä enemmänkin kirjoitettu. Ettei vain raamattu ole yhden lauseen mittainen, kuten monesti luullaan. Oletko kokeillut hikiliinoja- sairaitten päällä?
Sellainenkin maininta on ja ovat jopa parantuneet.
1Ko 13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
ts. on ihmisten kieli ja enkelien kieli, varmaan se, jossa puhutaan Jumalalle salaisuuksia Hengessä. Eihän kaikki puheet ole kaikkien korville tarkoitettu. Ei jokaisen ole tarvetta sanoa aamenta sinne ja tänne.
Ehkä ennemmin vitaisiin puhua "enkeleidenkielistä" se, että voisi olla rukouskammiokieli.
tässä voisi aloittaa, mutta jätetään käsittelemättä sanaa sielu.
Ihmisessä on tavallaan katsottavissa näkyvyyteen "kaksisieluisuus."
Ensin ihmiseen puhalletaan elämänhenki ja ihmisestä tulee eläväsielu.
Tätä sielua on tavallaan opettava näkemään Taivaalliset asiat, että sielu voisi tarttua pyhyyden tartuntapintoihin, eli pyhittyä. Näin pääsee Jumallallisuus esiin, Jumalantyönä meissä ja ei niin se "tavallinen" eläimellinen, jos tätä nimikettä käytän sielusta ole niin vallitseva. Maailmassa sielu, joka syntiä tekee - on eläimellinen, väkivaltainen jne. jne. Eikä sellainen sielu pysty käsittämään pyhiä asioita.
Jaa'a - olisikohan siinä sitä asiaa, että uskovia, niin luterilaisuudessa kuin vapaissa suunnissa, joiden sielu on pyhittynyt, puhuvat tätä "enkeleidenkieltä".. Salaisuuksia Hengessä.
Mutta rukouspiireissä, illanistujaisissa, kokouksissa jne, puhutaan asiaa. Eli uskova luterilainenkin profetoi, kun jumalaton tulee "kirkkoon" kirkottumaan, paljastaa tästä sellaisia asioita, että tämä on polvillaan Herran edesssä.
Kyllä kirkonpiirissäkin "tupa" kokouksissa, missä ei viihdy niin nämä "eläimelliset" sielut, sekä muotouskontosielut, niin armolahjat toimivat.
Nämä pyhittymättömät sielun ovat sitten suu korviamyöten auki puhumassa pehmosia.
2Ko 12:4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään? Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
(1Ko 12:29-31)
Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama. Mutta
kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja;
toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta
kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo. Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
(1Ko 12:3-12)
---Toimiiko, tai toimitteko te raamatun ohjeen mukaan kokouksissanne?
tässäpä sitä ja katsokaa, meneekö näin?
Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville. Jos
nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne? Mutta
jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.
Ja nyt, kuinka siis on?
Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa:
millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. Jos
kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta. Ja
profeettain henget ovat profeetoille alamaiset; sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
(1Ko 14:22-33)
ts. tuon opetuksen mukaan tehdäänkö näin, vain olemmeko oman "hengen johtamissa" kirkoissa, ja Pyhän Hengen johto puuttuu! Ja kun Pyhän Hengen johto puuttuu, alkaa päpätys sitten siitä ja tuosta!
Miksi? Siksi - koska olemme lihallisia, oman kultaisen vasikkamme äärellä.
Eikös vain? Ollaan rehellisiä asissa..... hieman pitää myöntää, ettei se Henki taida kulkea missään.
Toimintamalli seurakunta ohjelmansuhteen olisikin hieman uusi.
Ehkä joku on se vetäjä, mutta listaa ei tiedä kukaan. Aloitus, sitten seurakunta kertoo laulun, tai pari- sitten kukin vuorollaan tulee Hengen johtamana ja välissä seurakunnasta aina laulu tai pari. jne. Siinäpä ei oikein voi suitteilla vedetä sinne tai tänne, vaan kokoontuminen onkin Pyhän Hengen johdossa. Uudenliion uskova on hengellinen pappi.
Ehkä rajataan puheet sovitusti - ehkä 10-15 minuuttiin. - jos puhujia on monta, ettei kokoontumisen suhteen mentäisi seuraavaan päivään.
Ei kannata yleistää
Korintossa vaikutti voimakkaasti Delfoin orakkeli, jonka hurmostilassa tapahtuvaa outoa puhetta kutsuttiin kielilläpuhumiseksi, enkelien kieleksi, glossolaliaksi.
Paavalikin kokeli ja puolusteli glossolaliaa Kreikassa Korinton seurakunnassa saadakseen Korinttolaisten hyväksynnän. Koska glosolalia se oli siellä yleinen ja arvostettu uskonnollinen tapa. Vain Korintossa Kreikassa puhuttiin glossolaliaa ei missään muussa seurakunnassa.
[Jerusalemissa helluntaina kukaan puhunut sekavia hurmoskieliä, glossolaliaa.]
Paavali oli lopulta kiitollinen, kun pääsi hurmoskielestä (glossolaliasta) eroon, koska glossolaliasta ei ole mitään hyötyä. Sekavat hurmoskieliset molotukset eivät ketään rakenna eikä kehitä yhtään mitenkään. Päinvastoin saa ihmisen pään sekaisin. Eikä hurmoskielisiin rukouksiin tule mitään vastauksia.
"Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa.
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja."
"Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin."
ateistiselle kirjanoppineelle.
Mutta mitä hengellisiin lahjoihin tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä. Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin. Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä. Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
(1Ko 12:1-11)
Mar 16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. Totisesti,
totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
(Joh 14:11-12)
Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
(Apt 19:11-12)
..... toimisiko sinun hikiliinasi - kun hikoilet palstalla paljon kirjoittaessasi panetteluja. Kokeilepa. Hieman liinaa panettelukielelle ja sairaanpäälle asetat.
Varmaankin tuolla työllä tapahtuu ihmeitä.----a kielihikeä.
Minulla on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa; sillä minä en rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus, saattaakseen pakanat kuuliaisiksi, on minun kauttani vaikuttanut sanalla ja teolla, tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen, ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle, vaan niinkuin kirjoitettu on: "Ne, joille ei ole julistettu hänestä, saavat hänet nähdä, ja jotka eivät ole kuulleet, ne ymmärtävät".
(Rom 15:17-21)
Kuinka voisi vastata amen jos ei ymmärrä mitä puhutaan.
Kristuksen evankeliumia lukee tossa mutta kenen evankeliumia te julistatte.
Eikä julista evankeliumia siellä missä muut on jo julistanut YMMÄRRÄTKÖ MITÄÄN MITÄ LUET ja kopioit tänne.
Ihan vaan tiedoksi täällä pohjoisessa ei juuri käytetä hikiliinoja mutta voit viedä sairaan päälle piposi ellei ole täitä nyt kun päiväkodeissa alkaa taas täi aika.Hellarivapareissa on töitä syyhyä aina syksyllä niitä tuodaan hoitoon laitoksiin pesemättömiä.
Näillä on luetun ymmärtämättömyyden lukihäiriö
Sulla ei ole uskoa, vaan oma pyhittymätön sielu on äänessä. "hauki on kala".
Lapissa helluntailaiset pitivät telttakokouksiaan.
Kaksi nuorta saamelaismiestä menivät uteliaisuuttaan katsomaan millaista se heluntailaisten uskonto on. Miehet istuivat penkissä ja juttelivat keskenään saamenkielellä.
Ei aikaakaan kun lahkosaarnaaja riensi heidän luokseen ja sanoi: "Rakkaat veljet, nyt kun teillä on jo kielet, niin eiköhän sovita aika upotuskasteelle."
Aika ajoin kopiot saman kirjoituksesi. Köyhää on elämäsi. Mielikuvituksen tuote.
Myös LESTA FARIT ELI LEEVILÄISET JUDET PITÄÄ TELTTA KOKOUKSIA MISSÄ SAATANALLE LAITTAJAISET HOITO NIMELLÄ.
Lessut parantaa ihmisiä laittamalla saatanalle Jumalan terve niillä on diabetes usein.
Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
Sana "siansaksa" kyseessä on Natsi-Saksan pilkkasana juutalaisten puhumasta jiddisin kielestä, jossa heprean ja saksan kielet ovat sekoittuneet.
Siis aloittaja onjoko natsi tai natsien ihailija!
helluntailaisille tiedoksi:
sana "siansaksaa" on ihan yleinen käytössä oleva sana eikä sanan merkitys ole helluntailaisuudesta lähtöisin,
nykysuomen sanakirja: "siansaksa" > käsittämätöntä puheen mongerrusta
Sian Saksa tarkoittaa SAKSAN KANSALAISIA JOITA PIDETÄÄN SIKOINA SIKA PUHUU SAKSAN KIELTÄ ELI JUUTALAISET NIMITTELEE KRISTITTYJÄ MYÖS ORTODOKSEJA SIOIKSI SAKSASSA.
No, älä sitten jatkuvasti mongerra. Katso peiliisi.
Lopeta ryyppäminen... että selviät
Wittenbergin juutalais-sikaveistos, kaupunginkirkon seinällä on Lutherin saarnakirkon häpeätahra. Siinä se on yksi monista, joita yhä on Saksassa.
Lutherin teoksessa Vom Schem Hamphoras und vom Geschlecht Christi (vuodelta 1543) Luther kommentoi Wittenbergin Judensau-reliefiä, myötäilee kuvan antisemitismiä.
Reliefi on jatkuva loukkaus ja elävä vihan lietsonnan väline juutalaista kansaa ja heidän uskontoaan kohtaan.
Reliefi on myös kristillisen jumalanpalveluspaikan edustalla – paikan, joka tulisi koristaa kunniakkaasti ja arvokkaasti, ei rivosti eikä etenkään juutalaisvihaa esittävän kuvan avulla.
2023 -Saksalainen kirkko peittää antisemististisen keskiaikaisen veistoksen.
Hyvä näin.
Minä osaan kirjoittaakin en pelkästään puhua eri kielillä:
naH-raS'IS
Hörhöuskisten pelleilyä tuommoinen siansaksan pölöttäminen. Kun ihmeet ja merkit ovat muutoin poissa, niin sitten niitä tehdään itse. Samalla vesitetään kaikki muukin mitä he pitävät tärkeänä. Viisaampi vain jaksaisi odottaa aitoja ihmeitä ilman itsensä ja aatteensa nolaamista.
Ihme se on kun hellari istuu varastamista ja palauttaa niitä niin harvinainen ihme. Jopa muiden kodeista otetut tavarat löytyy heidän asunnoista tai kirppikseltä.Ei mitään häpeä paatuneet vaikka toisten tavarat on käsissä. Menkääpä hellarin asuntoon ja kysymään mistä tuo on mistä otit tuon kenen tuo on mistä varastit tuon ja sitten juutalainen kenen kassi sulla on mistä veit huijausta tuon matkalaukun kenen kello sulla on mistä ostit noi hanskat kenen kenkiä pidät jalassa.Älä varasta älä himoitsee toisen omaa käskyt rikottu.
Judet levitti budhaa jo kauan sitten ennen jeesustakin. Ne hakee nytkin huumeet ja hinduhenget Intiasta new age fiiliksiä.
🐃🐃🐃👻👻🐏🐏💩🐏💩🦹🦹🦹🧞🧞🧞🧞🧝🧝🧟🧟🐖🐖🐂🐂🐐⛩️⛩️⛩️🎠🎠🎠🧧🧧🧧🧧🉐🉐☯️☯️🕉️🕉️🕉️🕉️🕉️🕉️🕉️☪️☪️☪️✡️✡️🕉️✡️🕉️✡️🕉️✡️🕉️🕉️🕉️🕉️☯️☯️budha tulee oletko valmis
Helluntailaisuus on levittänyt kälätys-kielillä puhumista koko maailmaan.
Ennen glossolia oli heillä jäseneksipääsy ehto.
Varastetut kännykät puhelimet puheli nmuistiot kirjat radiot kelloradiot seinäkellot jopa varastettu asunnoista peltipurkkeja toisten tekemiä ostoksia kaupoista verhoja lakanoita kattolamppuja työkaluja älä varasta Mooses laki rikottu.Mistä veit kameran videosoittimen mistä viherkasveja parveke laatikot mistä varastit pöydän tuoleja sohvan astioita juomalaseja KLEPTOMANIA liittyy synteihin nimeltä pahahimo kateus ahneus epäjumala palvonta epäuskon synti huijaus annat väärin rahasta takaisin viet toisten vaatteita toisten lahjaksi saatua ja jopa matkamuisto esineitä olet vienyt mitä toiset on tuonut matkoilta.Kaupoista kodeista työpaikoilta varastettuja kenkiä.Kasseja matkalaukkuja kohta Mooses älä himoitse mitään mikä on toisen omaa Paavali varas älköön enää varastako Ilmestyskirja varkaat ei pääse taivaaseen.
Budhan henki se on Aasiasta tuotu
Sulta meni sitten talo tyhjäksi. voi, voi. Etkö aikaisemmin huommannut.
Luterilaisuus tuottaa kirkonpolttajia ja Pyhän Hengen pilkkaajia!
Heillä ei ole toivoa!
Helluntailaisuus ihannoi kirkonpolttoa ja väkivaltaa
Luterilaiset ei polta kirkkoja eikä toisen omaisuutta eikä pilkkaa poikaa Jeesusta.
Epämääräisillä tajunnan tilaan heikentävästi aikaasaaduilla helluntailaisten voimavaikutuksien avulla ihminen saadaan riippuvaikseksi niistä, hurmoshenkiin tulee riippuvuus. Niiden kokemuksien vaikutus ei kestä kauan. Erikoisempia
ja voimakkaampia henkimaailman kokemuksia pitää saada koko ajan lisää.
Kun ihmisen elämä pyörii erilaisten henkikokemuksien ympärillä ja tajunnan tila on heiketynyt, nii sellaista ihmistä on helpompi käsitellä ja johdatella esim. tukemaan rahallisesti lahkon toimintaa.
Nokia missiossa saatua pahat henget jogabudha ja hindujen kundalin käärme henki
Hellarit käy sivustolla arannuksen kasteilla ja puhdistumiskasteilla moneen kertaan pesee käsiään altaissa juutalaiseen tapaan mutta synti riippuu vaan kiinni
Judehellarit ottaa pääsylippu hinnan myyntijeesuksesta Mooses käännyttää MOOSEKSEEN
Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli ja varoitti lahkosaarnaajien käyttämistä tekniikoista.
---------------------------------
Näin on käynyt ihmisille, kun ovat luopuneet kristinuskosta ja lähteneet helluntailaiseksi.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Jos Lääkärilehdessä tosiaankin on uskallettu ottaa kantaa tähän sinänsä tärkeään asiaan, niin ko artikkeli olisi hyvä saada esille laajemminkin.
Esim. usean ihmisen yhtä aikaa kaatamiseen käytetään 1700-luvulla eläneen saksalaisen lääkärin kehittämää hypnoosin sovellusta, nimeltä "Mesmerismi".
Mesmerismi eli animaalinen magnetismi (saks. tierischer Magnetismus) on 1700-luvulla käytössä ollut Franz Mesmerin kehittämä hypnoosiin perustuva hoitomenetelmä.
Lue nyt vaikka siitä lääk.tri M.Miettisen tekemästä lväitöskirjasta.
"Sinä paranet, nyt, Tsiisuksen nimessä", kuten Niilo julisti jonossa vakavasti sairaita ihmisiä täysin terveeksi pelkästään käskemällä kuuluvalla äänellä.
Sitten tönäisi otsasta ihmisen nurin selälleen suorilta jaloilta lattialla ja nauroi päälle sitä outoa ja pirullista nauruaan.
Oikea lääkäri tutki väitöskirjaansa varten kaikki Ylivainion väittämät helluntailaisten kokemat 1403 ihmeparanemiset.
Tutkimuksen lopputulos: kukaan ei ollut parantunut.
Lääkäri kutsui niitä ihmisten pararanemiskokouksia "tunnelmointiefekteiksi".
Yliopiston väitöstilaisuuden turvatoimia piti lisätä helluntailaisten uskonkiihkon takia.
Toivotukset helvettiin saivat niin yliopiston rehtori, arkkipiispa, piispat ja Lut.kirkon papit, vaikka heillä ei ollut mitään tekemistä ko. tutkimuksen kanssa.
15.v sen jälkeen kaksi helluntailaista Hirsilä ja Maanselkä tekivät samanlaisen laajan tutkimuksen uusista helluntailaisten väittämistä ihmeparanemisista kokoksissa.
Senkin tutkimuksen lopputulos oli ihan sama. Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään helluntailaisten käsitttelyssä.
Hellarit vaparit myy rahasta pelastusta se maksaa sekä myy sanaa rahasta ollaan samoilla linjoilla Juudaksen kanssa rahanvaihtajien temppeliä.
Oikeasti vapaakirkossa on myös tätä pilkkaa ja myy Jeesusta rahastaa ja myy sekä henkiä jotka riivaa ihmisiä. Yksi juutalainen nainen tärisee kokoajan horkassa kleptomaani.
Ylivainio Nokia missio Siion seurakunta hellarit kaataa kuulkaa hinduun se on aivan samaa Intian gurujen kanssa hirveää naurua päälle kun kaatuillaam hallelujaa manalaan menossa sitä ennen valaistutaan NIRVANASSA !!! Itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi varastaa koiria huonekaluja esiintyy YLISTYKSEN johtajana worship leader tehty timanteista langennut enkeli
Timantti ylistyksen johtaja on se sama koko maailman villitsijä riivaajien päämies valheen henki
Intian gurut Thaimaan gurut kaataa kyllä ihan
Hellari nuori katseli alastomia miehiä netissä näkyi hyvin kannettavasta siinä kuin hellari miehet käy Thaimaassa naiset harrastaa muuta
No, mikä ongelma sinulla siitä on? Kiristääkö pipoa, - onko saunatiellä lapsena sinua liiankovaa talutettu?
Jeesuksen aikana - "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan"! tajuatko?
Vai meneekö se hilseen yli?
Ei Niilo paranna. Vaan raamatun opin mukaan kohteen uskolla on se avain terveeksitulemiseen. Noinko vähän te luette kirjoituksia, mutta huudatte kuorossa, kun joku huutaa.
Matt. 8:13 Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: "Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon." Ja palvelija parani sillä hetkellä.
Nokia Missio on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä syntynyt karismaattinen herätysliike,
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Nokia+Missio
Nokia Missio
Nokia Missio on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä syntynyt karismaattinen herätysliike, joka organisoitui omaksi kirkkokunnakseen vuonna 2008. Kirkon nimi on Nokia Missio Church, missiokirkko.
Liike sai alkunsa Nokialla pidetyistä rukousilloista. Keskushahmo on pastori Markku Koivisto, joka toimi aiemmin Nokian kirkkoherrana. Koivisto luopui kirkkoherran virastaan karismaattisen liikkeen ja seurakunnan välisten ristiriitojen vuoksi. Nokia Mission ja Koiviston vaiheita on käsitelty myös Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa erityisesti vuosina 2006–2007.
Nokia Missio Churchin keskeisintä toimintaa ovat edelleen rukous- ja parantumisillat, mutta liikkeellä on myös esimerkiksi pienryhmä- ja nuorisotoimintaa. Liikkeen keskuspaikka on Tampereella, mutta vakinaista toimintaa on myös Helsingissä, Jyväskylässä ja Kokkolassa.
Aloittaja on eksyttäjä.
Ja sinä olet syyttäjä.
Helluntailaisuus, Jehovantodistajat, Mormonit ovat kaikki käännyttäjiä.
Uskonnonvapuas mahdollistaa vaikka minkälaisten psykologisten keinojen käytön tahansa ihmisen käännyttämiseksi heidän uskoonsa jäseneksi.
Jenkkilahkot eivät yritä käännyttää toisiaan, eikä muslimeita,
vaan kohderyhmä heillä on entuudestaan kristityt, joiden uskon he yrittävät mitätöidä ja vähätellä ja tarjota sen tilalle edustamaansa uskoa ja heidän omia kasteitaan ja muita rituaaleja, joilla henkilö sidotaan uskonnollisen yhdistyksen tai uskonkultin jäseneksi.
Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin. Helluntaipalstalla rikotaan avoimesti Suomen lakeja ja pilkataan Jumalaa ja vainotaan helluntailaisia ja levitetään valheita anabaptisteista, joita helluntailaiset ovat.
Taidat olla vain kateellinen!?
Kun MEILLÄ on AINOA OIKEA usko! Mietippä kuule sitä!
JOS osaat!
Niin nämä ei mene moskeijaan käännyttämään edes jehovat ei mene eikä judetkaan mutta kristittyjen kimppuun käyvät kuin kiljuva jalopeura
Aloittajan otsikointi on rasistinen, sillä se on yleistävä.
Helluntailaistenkin "kielilläpuheissa" on eronsa.
Jos jotkut puhuvatkin jotain sekavaa glossolaliaa, on myös aitoa kielilläpuhetta.
Henkilö rukoilee, kiittää ja ylistää Jumalaa jollakin aidolla, vieraalla kielellä, jota ei itse tunne, eikä ymmärrä.
Minä ylistän mielelläni häpykielellä. Sieltä kun oikealla tavalla koskettaa, niin suusta tulee ulos mitä ihmeellisintä äännähtelyä. :)
"Henkilö rukoilee, kiittää ja ylistää Jumalaa jollakin aidolla, vieraalla kielellä, jota ei itse tunne, eikä ymmärrä."
Öööö.... Tästä on varmaankin antaa jokin konkreettinen esimerkki?
Eihän niistä molotuksista ota itse pirukaan selvää, mitä hyö tahtoo.
1. Kor. 14:9
Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin.
Ihmisille uskotellaan, että se on pelastusvarmuus ja nyt on matkalla taivaaseen, kun suusta alkaa tulla hurmoskielistä sekavaa molotusta (glossolaliaa).
Judet leipoo venäläiset sitten ilman maitoa kaiken tehkää siis ihan itse oikeaa. Judet eksyttää myös kääntymään pois ristiltä.
Sekavasta merkityksettömästä puheesta tai puheen yrityksestä " kielestä" käytetään nimityksiä siansaksaa ja lampaan latinaa, täyttä hepreaa tms. ilmaisuja.
Se on epämääräistä puhetta ja kieltä vailla mitään järkevää merkitystä ja informaatiata.
1. Kor. 14:9
Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin.
Jeesus ei puhunut sekavia hurmoskieliä, eikä kehottanut ketään niin tekemään. Jeesus on paras esikuva kaikissa uskonasioissa.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
Jeesus puhui aina ymmärrettävästi.
Ai niinkö? Miksi hän useita kertoja kyseli opetuslapsiltaan ”ettekö te vieläkään ymmärrä”?
Jeesus kyllä tosiaan on tehnyt meidän puolesta jo kaiken ristillä ei siihen mitään voi enää lisätä eikä ottaa pois.✝️
Kuten tekin ette ymmärrä edes textiä mitä luette
Tuon siansaksan pölöttämisen ainoa tarkoitus on kohottaa tunnelmaa ja lisätä esittäjänsä uskottavuutta samanmielisten keskuudessa. Pölöttämistä ei ole tarkoitettu ulkopuolisten kuultavaksi, vaan se on tarkoitettu jo vähintäänkin semihörhöjen kuultavaksi. Näin digiaikana, kun monet tallentavat kånnykällään kaikkea näkemäänsä mielenkiintoista, niin nämä tallenteet ovat päätyneet kaiken kansan hämmästeltäväksi.
Uskonnollisen lahkohurmoksen tarkoitus on saada ihmisen kontrolli pettämään ja päästämään henkivalloista tulevat helluntailaisten joukossa toimivat henget ihmisen sisälle asuvaisiksi.
1. Piet. 5:8
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. [Luuk. 22:31; 2. Kor. 2:11; 1. Tess. 5:6]
Hurmostilaan kiihotettu ihminen ei kykene enää valvomaan sitä henkien toimintaa, mitä hänen ympärillään ja hänessä itsessään alkaa tapahtumaan.
Glossolalia ei ole kristillinen ilmiö. Itse asiassa Jeesus viittaa Raamatussa glossolaliaan pakanallisena käytäntönä. (Matt 6:7)
Platonin kolmessa eri dialogissa hän viittaa ekstaattiseen puheeseen, joka on käsittämätöntä, samoin kuin Vergilius Aeneiksessa.
Glossolaliaa esiintyi Eleusinuksen, Dionysian ja Orfin mysteeriuskonnoissa sekä Mithran ja Osiriksen muinaisissa kulteissa.
Myös sibyllien ja pythialaisten tiedettiin harjoittaneen glossolaliaa ja ekstaattista puhetta transsin aiheuttamissa tiloissa. Muiden ekstaattisten ja shamanististen käytäntöjen joukossa on myös glossolaliaa.
George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että "glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. "
Glossolaliaa pidetään jumalallisena kielenä riippumatta siitä, mistä uskonnollisesta perinteestä tulet. Se vaihtelee siitä, että se on Pyhän Hengen, enkelien, jumalten tai henkien kieltä ekstaattisessa transsitilassa. Sitä on usein verrattu maagisten perinteiden barbaarisiin sanoihin, kuten joihinkin kreikkalaisten maagisten papyrusten lauseisiin ja sanoihin.
Glossolalia löysi tiensä myös varhaiseen mormonikirkkoon, sillä Joseph Smith totesi, että "palautettu" (mormonien) kirkko "uskoo kielten lahjaan, profetoimiseen, ilmestyksiin, näkyihin, parantamiseen ja kielten tulkitsemiseen". Glossolalialla on myös vahva historia meediossa, spiritismissä ja spiritismissä. Spiritismin (joka oli vähemmän uskonnollisesti suuntautunut kuin spiritismi) perustaja Allan Kardec viittasi glossolaliaan todisteena hengen läsnäolosta. Allan Kardecin työ oli perustana monille nykyaikaisen meedioinnin käytännöille.
Myös Carl Jung on teoksessaan Psychology and the Occult havainnoinut transsimediumia ja mainitsee glossolalian osana hänen ekstaattista transsitilaansa: "Hänen somnambulistista minuuttaan rekonstruoidessamme olemme täysin riippuvaisia hänen myöhemmistä lausunnoistaan, sillä ensinnäkin valveillaolotilaan liittyvät minuuden spontaanit lausunnot ovat harvinaisia ja enimmäkseen hajanaisia, ja toiseksi monet ekstaasit menevät ohi ilman pantomiimia ja puhetta, joten ulkoisista esiintymisistä ei voida tehdä johtopäätöksiä sisäisistä prosesseista".
Glossolalian esiintyminen sekä kristillisissä että nykyisissä ei-kristillisissä (pakanallisissa) uskonnoissa ei voi olla herättämättä useita uusia kysymyksiä. Mikä on glossolalian alkuperä? Mikä on sen tarkoitus? Mikä yhteys on glossolaliaa harjoittavien kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä? Kenen työ se on, mikä henki? Eikö se ole kuolleiden henki, kuten joissakin paikoissa väitetään? Vai onko Saatana kaiken takana? Voisiko olla mahdollista, että glossolalia on ihmisen keksintö? Nämä ja muut kysymykset ansaitsevat perusteellista tutkimusta ja pohdintaa.
Vanhin todiste, joka meillä on, on kertomus Winamonista, nuoresta miehestä, joka oli egyptiläisen jumalan Amonin palvoja. Noin vuodelta 1100 eKr. peräisin olevassa kertomuksessa kerrotaan, että kun hän palvoi Amonia temppelissä, hänet valtasi hurmiotila, joka jatkui koko yön, ja hän puhui jotakin ekstaattista kieltä. Emme tiedä, oliko se laillista kieltä vai vain uskonnollista hulluutta, siansaksaa, mutta on selvää, että kielenkäyttö oli suoraa seurausta tällaisesta jumalan riivaamasta ja hallitsemasta kielestä, vaikka se saattoi johtua vain tunteista, mikä on totta monissa tapauksissa.
Muinaisista ajoista lähtien on harjoitettu uskonnollista lausumista, ekstaattista lausumista, avaimena henkisyyteen. Ainakin vuodesta 1000 eKr. lähtien on todisteita siitä, että pakanallisessa uskonnossa palvoja on pyrkinyt samaistumaan palvomaansa jumalaan tai jumalattareen niin, että se on ottanut hänen äänihuulensa haltuunsa ja puhuu hänelle, ja tämä oli merkki ylihengellisyydestä. Mutta näin ei tapahdu raamatullisesti. Silti tietyn pinnallisen samankaltaisuuden vuoksi monet ihmiset muinaisessa maailmassa sekoittivat raamatullisen kielilahjan tähän uskonnolliseen ekstaattiseen lausumiseen, jonka kanssa he olivat kasvaneet.
Myös kreikkalaisessa maailmassa nousi tähän aikaan esiin niin sanottuja mysteeriuskontoja. Ne olivat kaikki mystisiä ja emotionaalisesti suuntautuneita, eivätkä ne eronneet liikaa monista new age -uskonnoista, joita näemme omassa kulttuurissamme, eivätkä ne eronneet liikaa myöskään joistakin äärimmäisistä karismaattisista ryhmistä, ja ekstaattiset lausahdukset liittyivät lukuisiin muihin ryhmiin.
Muinaisessa maailmassa vuodesta 1100 eKr. aina Uuden testamentin aikakauteen asti oli väärennettyjä kieliä, ekstaattista lausumista, joka oli tyypillistä monille muinaisille Lähi-idän uskonnoille, joissa ajateltiin, että tapa tulla hengelliseksi ja samaistua omaan jumalaansa oli mennä ekstaattiseen transsiin, jossa jumala astui yksilön ruumiiseen, hallitsi sitä ja puhui yksilön kautta. Näemme, että taustalla on pseudokieli tai ekstaattinen lausunta, joka kulkee läpi kaikenlaisten uskontojen ja maiden muinaisessa maailmassa.
Lisäksi glossolalista puhetta esiintyy muissakin uskonnoissa. Eräät MUSLIMIT, eräs Grönlannin eskimoheimo.
Lisäksi glossolalista puhetta esiintyy muissakin uskonnoissa. Eräät MUSLIMIT, eräs Grönlannin eskimoheimo, jolla on yksilön johtamia jumalanpalveluksia, joissa he lyövät rumpuja, laulavat ja tanssivat, tanssivat paljon alastomasti ja harjoittavat glossolaliaa, ja Tiibetissä on buddhalaisten keskuudessa ryhmä, joka harjoittaa glossolaliaa.
Tiibetissä on buddhalaisten keskuudessa ryhmä, joka harjoittaa glossolaliaa.
https://www.divineviewpoint.com/sane/dbm/setup/1Corinth/1Cor087.htm
There has been since ancient times the practice of religious utterance, ecstatic utterance, as the key to spirituality. Going back to at least 1000 BC we have evidence that in pagan religion there has been the attempt for the worshipper to become so identified with the god or goddess that he is worshipping that it has taken control of his vocal cords and speaks to him, and this was the sign of super spirituality. But that is not what happens biblically. Yet, because of a certain similarity on the surface many people in the ancient world confused the biblical gift of languages with this religious ecstatic utterance that they grew up with.
https://christianreformedink.wordpress.com/reformed-theology-2/pneumatology/the-pagan-problem-of-pentecostal-charismatic-tongues/
The Pagan Problem of Pentecostal – Charismatic Tongues
Nykyajan karismaattisten keskuudessa puhutun kaltainen mystinen kielenkäyttö ei ole peräisin karismaattisesta yhteisöstä, eikä se ole ainutlaatuista karismaattiselle yhteisölle. Niin sanottua mystistä kielenkäyttöä esiintyy muissa uskonnoissa, kuten pakanuudessa, shamanismissa ja muissa mediumistisissa uskonnoissa. Itse asiassa kanavointi on ollut yksi karmaisevista seuraavista askelista, joka voidaan helposti jäljittää karismaattisen teologian juurille. Se on mystisten painotusten luonnollinen kehitysaskel. Riittää, kun sanotaan, että nykyaikainen karismaattinen kielenkäyttö ei ole ainutlaatuista kristinuskon karismaattiselle versiolle. Ne ovat yhteisiä useille muille uskonnoille. Se, että tämä voisi olla totta ja että Paavali opettaa kielten puhumisen olevan merkki uskottomille, on edelleen sovittamaton mysteeri. Mikä on niin ihmeellistä ilmiössä, jota harjoitetaan yleisesti muiden uskontojen keskuudessa? Miten sellainen voisi olla merkki sanan merkki missään merkityksessä? Jos muut uskonnot kokisivat samoja ihmeellisiä ilmiöitä kuin kristinusko, kristinuskon olisi epäloogista osoittaa tällaisia ilmiöitä uskontonsa tunnusmerkiksi.
Useimmat helluntailaiset tunnustavat Charles Parhamin johtajaksi, jonka kautta Jumala toi lahjojen uudistumisen. Parham oli niin innoissaan tästä uudesta Jumalan liikkeestä, että hän julisti liikkeen lähettävän lähetyssaarnaajia ympäri maailmaa julistamaan evankeliumia omalla kielellään. Niinpä, kuten asiaan kuuluu, myös modernin helluntailaisuuden perustaja ajatteli, että he puhuivat tunnetuilla kielillä. Ajatus siitä, että puhe olisi täysin käsittämätöntä, ei koskaan tullut hänen mieleensä. Kun osakas A.G. Garr kuitenkin matkusti Intiaan saarnaamaan evankeliumia, hän oli äärimmäisen hämmentynyt huomatessaan, etteivät intialaiset ymmärtäneet hänen siansaksaansa.
Parhamin harhaanjohtavan optimismin lisäksi Parhamin teologiassa oli monia muita, paljon vakavampia ongelmia. Parham uskoi kadotettujen tuhoutumiseen helvetissä. Hän uskoi kahteen erilliseen luomiseen. Hän katsoi, että Aatami ja Eeva olivat eri rotu kuin me. Parham väitti, että ennen vedenpaisumusta eläneillä ihmisillä ei ollut sielua. Hämmästyttävää on, että jopa Charles Parham tuomitsi yksiselitteisesti Asuzu St. herätyksen, johon useimmat helluntaiuskonnot juontavat juurensa.
Näiden tosiasioiden lisäksi on kysymys William Samarinista, Toronton yliopiston kielitieteilijästä. Samarin julkaisi vuonna 1972 tutkimuksen, joka sisälsi hänen intensiivisen tutkimuksensa tulokset nykyaikaisen kielten puhumisen ilmiöistä. Hänen tutkimuksessaan paljastui useita hämmästyttäviä tosiasioita, jotka monet jatkumon kannattajat ja karismaatikot sivuuttavat vielä tänäkin päivänä. Hänen tutkimuksensa kattoi ryhmiä, kuten Appalakkien helluntailaisia, jotka harjoittavat käärmekäsiteltävää, ryhmiä Italiassa, Kanadassa, Jamaikalla ja jopa Alankomaissa. Mitä hän havaitsi?
George B. Cutten kirjoittaa teoksessaan An Ethnological Study of Glossalalia, että "glossolaliaa harjoitetaan ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. "
https://wildhunt.org/2019/01/speaking-in-tongues.html
We know many people set a new year’s goal for learning a new language. We start with the best intentions, and, just like losing weight, language learning means commitment, time and concentration, with the last two commodities increasingly difficult to come by. But like any goal, this project can be tackled by breaking down the objectives into simpler pieces and recognizing both the frustration and the achievements inherent in the process.
The Lukumi religion tells us that Orisha Elegguá speaks all languages and as the trickster he is also the source of all frustrations around communication. So, like in the Yoruba tradition, we first honor Elegguá before embarking on language learning, in this case, even exploring language learning.
http://www.researchthetruth.com/christian/televangelists4.html
Kielilläpuhuminen on hyvin yleistä helluntailiikkeessä, jolla on myös pakanalliset juuret.
Helluntaipappeja kutsutaan "pastoreiksi".
Aiemmin mainittu: Pakanallisten jumalien pappeja kutsuttiin myös "papeiksi". Sana voidaan kirjoittaa "Patre", "Pator" tai "Pietari". 31
On mahdollista, että sana "Pastori" on peräisin tästä.
39662575_xxl_resize.jpgGlossolaliaa esiintyi muinaisten pakanallisten uskontojen, kuten joidenkin muinaisten kreikkalaisten uskontojen, seuraajien keskuudessa. 334 Platon (429-347 eaa.) mainitsee sen olleen ilmiö hänen aikanaan. Hän väittää, että henkilö alkaa puhua kielillä jumalallisen riivauksen alaisena, ja joskus niihin liittyi fyysinen parantuminen. 335 Vergilius (70-90 eaa.) toteaa, että samanlaista tämäntyyppistä puhumista käyttivät pakanalliset papittaret yhdistääkseen itsensä pakanajumala Apollon kanssa.
Ihmiset puhuivat ennen Baabelin tornin kaatamista yhtä ja samaa kieltä, mikä liittyi pahuuteen.
Jumala määräsi jokaiselle kansalle oman kielen, jota sen tulee käyttää.
Helluntaina Jerusalemissa apostolit puhuivat oikeita vieraita kieliä, ei mitään glossolaliaa.
Glossolaliaa esiintyi vain Korintossa, missä vaikutti entuudestaan Delfoin oraakkeli, joka puhui glossolaliaa, mitä siellä kutsuttiin enkelien kieleksi. Sitä selittämään oli erityisiä pappeja, jotka yrittivät muuttaa molotuksen ennustuksiksi.
Parhamin harhaanjohtavan optimismin lisäksi Parhamin teologiassa oli monia muita, paljon vakavampia ongelmia. Parham uskoi kadotettujen tuhoutumiseen helvetissä. Hän uskoi kahteen erilliseen luomiseen. Hän katsoi, että Aatami ja Eeva olivat eri rotu kuin me. Parham väitti, että ennen vedenpaisumusta eläneillä ihmisillä ei ollut sielua. Hämmästyttävää on, että jopa Charles Parham tuomitsi yksiselitteisesti Asuzu St. herätyksen, johon useimmat helluntaiuskonnot juontavat juurensa.
Tosiasia on, että helluntailaisilla ja karismaattisilla ei ole mitään objektiivista keinoa tietää, ovatko heidän puhumansa kielet samoja kuin Raamatussa puhutut kielet. Käytäntö katosi vuosisadoiksi. Kielilläpuhumisen katkeamatonta peräkkäisyyttä ei ole helluntaista tähän päivään. Koska PC-kielet eivät ole todellisia kieliä, PC-liikkeellä ei ole kriteerejä, joiden avulla he voisivat erottaa väärennetyt tai demoniset kielet raamatullisista kielistä olettaen, että heidän teologiansa on oikea. Itse asiassa he eivät voi edes vahvistaa, onko toisella henkilöllä, kenellä tahansa muulla henkilöllä sama lahja kuin heillä, vai teeskenteleekö tämä henkilö, koska he rajoittuvat kokemukseen, kun he vahvistavat käytäntöä. Jos Benny Hinn on huijari, hänen kielensä täytyy olla väärennös! Mutta on miljoonia karismaattisia, jotka väittävät Hinnin olevan suuri Jumalan mies. Siksi hänen kielensä ovat aitoja! Mistä me voisimme koskaan tietää? Se on sekasorto ja kaaos, ja totuus on, että heidän oman teologiansa vuoksi erottelukyky on käytännössä mahdotonta. Ja se, hyvät naiset ja herrat, tekee täysin selväksi, ettei se voi olla jumalallista alkuperää. Mikä tahansa käytäntö, jota ei voida testata, joka aiheuttaa sekaannusta ja kaaosta ja joka poistaa erottelukyvyn mahdollisuuden, ei voi olla raamatullinen.
https://christianreformedink.wordpress.com/reformed-theology-2/pneumatology/the-pagan-problem-of-pentecostal-charismatic-tongues/
The Pagan Problem of Pentecostal – Charismatic Tongues
Chrysostom writing as early as the 380s, just 300 years after Paul’s correspondence to the Corinthians says this in his comments on 1 Cor. 14:2:
“At this point he makes a comparison between the gifts, and lowers that of the tongues, showing it to be neither altogether useless, nor very profitable by itself. For in fact they were greatly puffed up on account of this, because the gift was considered to be a great one. And it was thought great because the Apostles received it first, and with so great display; it was not however therefore to be esteemed above all the others. Wherefore then did the Apostles receive it before the rest?
Alkoiko kristinusko auringonjumalan palvonnasta?
Kristinuskon "Kristus" saattoi olla vain yksi taivaanjumala. Erilaisten pakanallisten/mysteeristen kulttijumalien ja kristinuskon välillä on useita yhtäläisyyksiä. Nämä ovat joitakin niistä.
Useimpien auringonjumalien syntymäpäivä on joulukuun 25. päivä. Se on talvipäivänseisauksen päivämäärä ja päivä, jonka kirkko on hyväksynyt Jeesuksen Kristuksen syntymäpäiväksi. Joulukuun 25. päivä on annettu, vaikka Raamatun mukaan paimenet olivat pelloillaan, kun Jeesus syntyi, eli Jeesuksen on täytynyt syntyä keväällä (Luuk. 2:8).
Talvipäivänseisauksen aikaan aurinko "kuolee" kolmeksi päiväksi alkaen noin 22. joulukuuta, jolloin se pysäyttää etelään liikkumisensa; se syntyy (herää henkiin) 25. joulukuuta, jolloin se alkaa liikkua pohjoiseen.
Auringon nähtiin kulkevan eläinradan 12 merkin kautta. On mahdollista, että Jeesuksen 12 opetuslasta symboloivat eläinradan merkkejä. Auringonjumalilla oli usein opetuslapsia tai palvelijoita (joskaan ei aina 12:ta).
Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.
Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.
Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.
Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.
Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.
Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).
Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.
https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity
Paganism In Christianity
As the goddess of love and fertility, Ishtar's symbols were—you guessed it—eggs and rabbits! Rabbits can bear several litters of young each year and thus were highly fertile animals familiar to these ancient people. Worshipping Ishtar during an annual spring festival was intended to ask her blessing of fertility on the crops being planted at that time of year. Decorating eggs as a means of worship seems harmless until you consider that the people also practiced ritual sex acts, often with temple prostitutes, to honor the goddess (Nelson's New Illustrated Bible Dictionary, p. 509, "Gods, Pagan"). That doesn't sound very Christian, yet most Christians continue to associate eggs and bunnies with what they think is the most solemn holiday of the year.
Perinteiset kristilliset opit
Valitettavasti jotkin perustavanlaatuisimmista asioista, joihin useimmat kristityiksi tunnustautuvat uskovat, ovat peräisin muinaisesta pakanuudesta eivätkä niinkään Raamatusta. Ajatus siitä, että ihmisillä on kuolematon sielu, opetettiin ensimmäisen kerran muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Myös kreikkalaiset opettivat, että sielu erottuisi kuoleman hetkellä fyysisestä ruumiista (Jewish Encyclopedia, 1941, Vol. 6, s. 564, 566, "Immortality of the Soul"). Tämä ajatus sulautui kristinuskoon kreikkalaisesta filosofiasta. Se ei tullut innoitetusta Raamatusta.
Muinaiset egyptiläiset kehittivät käsitteen taivaaseen pääsemisestä. Heidän mytologiassaan jumala Osiris tapettiin, mutta herätettiin sitten henkiin, minkä jälkeen hän siirtyi kaukaiseen taivaalliseen valtakuntaan. Egyptiläiset päättelivät, että jos hän pystyi tähän, niin myös ihmiset voisivat seurata häntä (Lewis Browne, This Believing World, s. 83-84). Tämä taivaallinen palkinto oli keskeinen opetus useissa muinaisissa mysteeriuskonnoissa - mutta ei heprealaisten tai varhaiskristittyjen uskonnossa.
Jopa jotkin Jeesusta koskevat kristilliset opetukset ovat peräisin pikemminkin pakanuudesta kuin Raamatusta. Babylonian mytologiassa Ishtarista väitettiin, että hänellä oli poika nimeltä Tammuz. Hän kuoli joka vuosi, mutta syntyi uudelleen keväällä. Sekä äidin että lapsen babylonialainen kunnioitus vaikutti kristinuskon myöhempiin versioihin, joissa Jeesuksen äitiä Mariaa jumaloitiin yhtä paljon kuin Jeesusta itseään (Sir James Frazer, The Golden Bough, 1993, s. 326). Tämä on ristiriidassa Raamatun kanssa, joka kunnioittaa Mariaa mutta ei tavallista ihmistä - ainoastaan Kristusta.
Kaldealaisten symboli Tammuzille oli kirjain tau, joka esiintyy san-serif-kirjaimella kirjoitettuna "t":nä ja jota yleisesti pidetään ristinä (Babylonian Mystery Religion, s. 51; Vine's, "Cross, Crucify"). Vaikka Raamattu todellakin opettaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman. Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että alkukirkko olisi koskaan käyttänyt ristiä uskonnollisena symbolina, mutta useat pakanalliset uskonnot olivat käyttäneet sitä jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää.
Miksi suuri osa nykyajan kristillisistä rituaaleista ja uskomuksista perustuu muinaisiin pakanallisiin käytäntöihin eikä niinkään Raamattuun?
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/10/paasiainen
Pääsiäinen yhdistää kristillisiä ja pakanallisia perinteitä
Hellari ottaa toisen tavaroita pitää omanaan myy niitä mutta ei anna mitään muille ilmaiseksi laittaa hintalapun.
Kreikan juutalaisten mytologiat ei kuulu kristityille
Kreikan juutalaisia oli vääriä jeesuksia bar mitzva bar Jeesus noitia ja jotka kieltää sen oikean esittää uusia jeesuksia nytkin ehdolla. Älkää mennä mihinkään missä höpistään myyntijeesusta rahasta Jeesus täällä osta lippu.
Al on muslimi ja kreikkalaiset etsii viisautta judet ihmeitä me kristityt julistamme ristiin naulittua. Älkää päästäkää näitä rahanpesijöitä kirkkoon eikä judeja yhtäkään huijaamaan heillä on omat tilat.
Sehän riippuu mitä puhuu jos ei toiset ymmärrä ei sillä ole mitään merkitystä edes mutta yleensä julistetaan evankeliumia kaikille kielille heidän kielellä. Se oli ideana tässä.
Sörnäisissä hilluu sekä Afrikan huumejengiä että Thaimaan että arabien eikä kukaan heille julista HEIDÄN KIELELLÄ evankeliumia ymmärrettävästi mitä heitä hyödyttää jos molotat kieltä mitä he ei ymmärrä.
*Kreikan juutalaisten mytologiat ei kuulu kristityille*.
Siitä huolimatta, että kristinuskon juuret ovat pakanuudessa?
Kristinuskolla on pakanallinen alkuperä.
Niin, juuri niin.
yep, yep.
"että Jeesus ristiinnaulittiin, ristiinnaulitsemisen muodosta ei ole tietoa. Tuohon aikaan roomalaiset käyttivät erimuotoisia pystypaaluja, joista osa oli ristipalkeilla ja osa ilman" Etkö tiedä, jo Vanhan liiton aikaa käytettiin ristin muotoa ja risti löytyy VanhastaTestamentista? Kovin ovat kevyet eväät sinulla.
"Ja kantaen itse omaa RISTIÄNSÄ , hän meni ulos , niinsanotulle Pääkallonpaikalle , jota
kutsutaan hebreankielellä Golgataksi." Joh: 19: 17
ristinpuu on tappoväline samalla tavalla kuin giljotiini, joten tappovälineiden palvominen ei ole oikein
Ei Jeesuskaan halua, että hänet kuvataan puolialastomana ristinpuulla. Ja sillä mielikuvalla herkutellaan.
Hepr. 6:6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
ei kukaan ristiä itsessään palvo, vaan "hänen ristinsä veren kautta"
"Sillä Kolme , on jotka todistavat: "Henki ja vesi ja veri , ja ne kolme yhdessä ovat"
1 Joh: 5: 8
"hänen haavainsa kautta me olemme paratut" Jes: 53:
Sairautta on edelleen ja perisynnin vuoksi kaikki kuolee edelleen.
Seimi on tyhjä, hauta on tyhjä, risti on maatunut, verta ei näy missään.
1.Korinttolaiskirje:
2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. >> Jakeen lisätiedot
Galatalaiskirje:
3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
>>>"Seimi on tyhjä , hauta on tyhjä"<<<
"Kristus nousi kuolleista , kuolemalla kuoleman voitti , ja haudoissa oleville elämän antoi"
Paavalin kirjoitukset ja puheet ovat väritettyjä kuvakielisiä illuusioita. Yhden miehen ilmaisuja, joita on väritetty jopa valheilla. Niiden hokemiseen ei kannata jäädä koukkuun.
Jumalan sana Raamattu on kokonansa totuus ja sitä pitää tutkia perusteellisesti ja asettaa kysymyksiä, mitä on lukenut.
Room. 3:7
Mutta jos minun VALHEELLISUUTENI vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Svenska Bibeln 1917 saoo suoraa, että Paavali oli luonteeltaan valheellinen eli epärehellinen...lögnaktighet,
Kyse ei ole mistään yksittäisestä retorisesta valheen lipsahduksesta.
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
Ap. t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Kuolleista herättäminen - tästä puhutaan paljon Raamattua vanhemmissa teksteissä.
Monessa paikassa. Yksi kertomus on sellainen:
Kovin paljon lyhennettynä sillä tavalla.
Lyhyesti sanottuna kuningas Citraketu oli lapseton ja yritti pitkään saada lapsia. Lopulta hän sai pojan.
Poika kuoli , murhattiin. Tämä on pitkä tarina.
Viisaat miehet, tietäjät, tulivat kuninkaan luokseen ja onnistuivat palauttamaan lapsen sielun takaisin lapsen kehoon (herättivät kuolleista).
Raamattua tuhansia vuosia vanhemmissa teksteissä on monia kuolleista herättämisiä. Niitä tarinoita ei ole ainoastaan Raamatussa.
Ja mystisen voimanavulla lapsi herätettiin henkiin.
Silloin tietäjä sanoi: "Saarnaa tälle miehelle!". Ja silloin sielu alkoi saarnata, hän (lapsen muodossa).
Ja lapsi alkoi puhua kuin aikuinen, lyhennettynä, tiivistettynä näin:
"Miksi ihmeessä kutsut itseäsi isäkseni? Ja miksi hän kutsuu itseään äidikseni? Miksi luulet, että olen sinun poikasi? Kuinka monta poikaa sinulla oli, kun siirryit ruumiista toiseen tässä maailmassa?
Minulla itselläni on ollut lukemattomia äitejä ja isiä. Mutta nämä suhteet ovat vain mayaa.
Pidätte minua kehona, mutta minulla ei ole mitään yhteistä tämän kehon kanssa. Olen ikuinen sielu."
Tästä kertomuksesta on kuvakin:
https://back2godhead.com/wp-content/uploads/2012/12/119_1976_11-12-35-crop-1024x804.jpg
Kristitty nimitys ei tarkoittanut mitään ristiin uskomista, vaan Antiokiassa Kristukseen kastettuja alettiin kutsua Kristityiksi. Sillä heidät oli kasteessa naulattu Kristuksen ruumiin jäseneksi.
Kristukseen kastettuja eli kasteessa liitettyjä alettiin kutsua uskoviksi kreikaksi "pistis" ja Antiokiassa kastettua alettiin kutsua Kristityksi, Kristukseen liitetyksi.
Ap. t. 16:14 -15
Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUNTANSA OLI KASTETTU, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan USKOVAISENA, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
Room.6: 3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Kaikki te Kristukseen kastetut, olette Kristuksen sovintoverestä osalliseksi tulleet.
Kristukseen kasteessa liitetty on Kristuksen veren suojassa.
Room.6: 3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Kaste tarkoitta tässä yhtä kastetta (Ef.4:5), missä on yhdessä ja samassa kasteessa Henki, vesi ja sovintoveren osallisuus.
1. Joh. 5:8
"Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat. "
Amen.
Kyriake=Herran omat, Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitettyjen suuri joukko.
Sanasta Kyrieke tulee suomen kielen sana Kirkko, mikä tarkoittaa Kristuksen ruumista.
Ei siis pelkkää kirkkorakennusta.
"Amen".
OM ja Aamen
Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen...
OM=AUM=Aamen
KAIKKI ALKOI OM ÄÄNESTÄ.
Luominen alkoi OM:sta.
Aivan kuten valonsäteellä on taipumus laajentua, niin Vedat olivat ensin olemassa mantran siemenen OM tai AUM muodossa, ja sitten ne alkoivat laajentua ja kasvaa selityksiksi. Aivan kuten siemen sisältää jo kaiken tiedon jättiläismäisestä puusta tiiviissä muodossa, tämä mystinen tavu AUM sisältää kaiken tiedon. Siksi kaikki Vedan mantrat alkavat tällä tavulla. A-kirjain tarkoittaa Jumalaa kaiken alkulähteenä, U-kirjain tarkoittaa hänen erilaisia energioitaan, ja M-kirjain tarkoittaa maailman monimuotoisuutta, joka on syntynyt Jumalan ja hänen energioidensa yhteydestä.
Kristilliset käsitykset ovat peräisin muinaisista, juutalaisista, ja juutalaiset assyrialaisista, ja assyrialaiset intialaisista, ja kaikki menevät taaksepäin: mitä uudempi, sitä alempi, mitä vanhempi, sitä korkeampi.
Ihminen joka hyökkää Paavalia vastaan ei ole kristitty.
Apostolinen uskontunnustus ja koko kristinuskon historia tunnustaa Paavalin kirjeiden auktoriteetin kristinopin perustaksi.
Uskonpuhdistaja Luther ymmärsi että Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje ovat UTn tärkeimmät kirjeet.
Jenkkilahkojen strategia on käännyttää omilla opeillaan entuudestaan kristitty mukaan heidän harhaoppisiin vierashenkisiin uskonkultteihinsa jäseneksi.
Käännyttäjät ensin vähättelevät kristityn ihmisen uskoa ja väittävät, että kristityn kastekin on mitätön, ja heilla on se totuus oikea oppi, ei muilla.
Paavalia vastaan hyökkäävä ihminen ei ole kristitty vaan harhaoppinen.
Protestanttinen kristinusko Raamatullinen kristinuskon muoto.
Lutherin löytämä vanhurskauttamisoppi on Raamatun oikea tulkinta.
"Vanhurskauttaminen yksin uskosta ei koskaan tapahdu vuodattamalla vanhurskautta, vaan lukemalla syntisen synti Kristukselle ja Kristuksen vanhurskaus uskovan hyväksi."
"Koska uskonpuhdistajat opettivat meille, että uskonpuhdistuksemme tulee olla aina jatkuvaa, olemme kirjoittaneet seuraavat teesit seurakunnan rakennukseksi:
Roomalaiskatolinen kirkko on väärässä väittäessään, että ainoastaan he pystyvät tulkitsemaan Raamattua oikein.
Roomalaiskatolisella kirkolla ei ole välittävää roolia pelastuksessa.
Roomalaiskatolinen kirkko on perustettu ihmisten perinnäissäännöille, mikä pitää sisällään Magisteriumin ja paavi-instituution. Näin se on asettunut vastustamaan Raamattua ja kieltää Jeesuksen Kristuksen, hänet, joka on todellisen seurakunnan (ecclesia) ainoa Pää."
Jeesusta Kristusta vastaan hyökkäävä ei voi olla kristitty.
Jeesus ei edes tunne helluntailaisia:
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Kristittyjä uudestaan lahkoihinsa pakkokastavat hurmahenget eivät ole oikeita kristittyjä!