Suomen ja Kiinan välissä on vain Venäjä!

Kiina on ollut kahdesti jo maailman suurin kauppa- ja tuotantovaltio, 1400-luvulla (keisari Zhu Di ja maailmanmatkaaja, eunukkiamiraali Zheng He) ja toistamiseen 1800-luvulla kiinalaisena teollisuus- ja maatalousvallankumouksena.

Nyt meneillään oleva vuosisata on Kiinan vuosisata, jos ympäristömme jaksaa kiihtyvän materiaali- ja energiakäytön.

Kiinassa ympäristönkäyttö per asukas on harmonisesti aikalailla suhdeluku 1: ~1, kun esimerkiksi meillä suomalaisilla se on luokkaa 1:6 – 1:8, riippuen laskentatavasta – me siis syömme yhteisiä maapallovaroja keskiarvoon nähden huomattavasti enemmän.
---
INFO - Kiinalaiset rakastavat muistikoita!

---
Maailmassa napaisuus vaihtuu lännestä itään, ja suuria kansannousuja nähdään seuraavien 80 vuoden aikana muun muassa USA:ssa ja meidän EU-Euroopassa, jonka ”lopullista” muotoa erityisesti Saksa jo nyt pohdiskelee, huomioimalla maailman suurin raaka-aineaitta Venäjä.

”Maailma muuttuu, eskoseni”
– oli pruukattu sanoa.

Tänään tieteellisten artikkelien yleisin nimi ei ole enää Mr. Smith, vaan Mr. Li (Kiinan ”virtanen”).
..

Vielä 2000-10 Kiinassa oli meneillään maailman suurin maaltamuutto jättiläismäisiin kaupunkeihin. Kiinan voima oli ja on halpa maaseututyöväestö, jonka työpanosta myydään myös ulkomaille. Yhtäältä mustikan parantaessa näkökykyä kiinalaisille, toisaalla ilmansaasteet ja muun muassa pakokaasupäästöt estävät yhä enemmän näkyvyyttä Kiinan suurkaupungeissa*.

Kiinassa vielä vuonna 2010 65% väestöstä asuu maaseudulla, se on sama prosentti kuin meillä kaupungeissa. Kiinan vaurain alue on rannikkoseutu ja erityisesti Shanghain - ja Honkongin pohjoispuolella oleva erityistalousalue (1985-2015).


Kiina on osin vielä kehitysmaa, jossa valmistetaan miltei kaikkea,

.. paitsi suuria matkustajasuihkukoneita, sekä pitkälle kehitettyjä tietotekniikan prosessoreja. Kiinasta valmistuu 340.000 ylempää insinööriä, joka vuosi, ollen enemmän kuin koko EU:sta ja USA:sta yhteensä.

Kiinalainen suunnitteluvoima on jo ylittänyt länsimaat, ja ei ole, systematisoituessaan ja verkottuessaan, syytä epäillä tämän voimavaran henkisistä ja innovatiivisista kyvyistä - katso Kuun pimeä puolen valloitus.


Kiinalainen uskoo luonnonlääkitykseen,

.. ja muun muassa mustikoihin. Kiinalainen luottaa suomalaiseen taitoon suunnittelussa, rehdissä tavassa tehdä kauppaa ja pitää lupauksensa.

Suomi tarjosi ja myi 1950-luvulla yhtenä ainoana maana käytettyjä paperikoneita, nimenomaan käytettyinä.
Suomi oli yksi ensimmäisistä maista, joka tunnusti Kiinan jo 1950-luvulla.

Kiinalaisilla on pitkä muisti ja he arvostavat luottamussuhteita, eivätkä vaihda hevillä uskottavaa kumppania. Nokia teki aikansa jatkuvaa kauppaa vuosikausia samojen operaattoreiden kanssa ja Nokia olikin suurimmillaan ja voitollisimmillaan juuri Kiinassa.


Sitten Kiina kohtasi kaikki länsimaalaiset elintasonnousun ongelmat

Me Suomessa tiedämme nämä ongelmat. Kiina luottaa suomalaiseen muun muassa energiankäytön hyötysuhdetehokkuuden hallintaan. Kiinalaiset tiesivät, että Suomessa osattiin suunnitella tehokkaita puhdistusjärjestelmiä ..
- esimerkiksi vedenpuhdistus.

Suomessa on kykyä ja innovaatiota nähdä huomisen asumismuodot ja asumisen ekologia. Suomessa on innovaatio, joka voi muuttaa ratkaisevasti tapaa elää, tehdä työtä ja asua tuhoamatta ympäristöä ja ihmisen omaa psyykettä. Suomalainen EkoCity –ajattelu etenee Kiinassa hyvää vauhtia.


Suomi voisi olla kiinalainen portti EU:hun

Finnair sai vielä joitain aikoja käyttää ylivoimaansa, kunnes lopulta kiinalaisten omatkin lentoyhtiöt tulevat samoille reiteille. Finnair oli saanut pienenä, mutta uskomattoman turvallisena yhtiönä lentää lähes monopolissa Euroopan ja Kiinan lyhimpiä reittejä.
Kiinalaisten lentokonepula, maailman suurimmista konekaupoista huolimatta, esti Air China –koneiden näkymisen Helsinki-Vantaa kentällä.


Suomi on investoinut runsaasti Kiinaan,

.. vieden sinne pääomia, työmahdollisuuksia sekä kokoonpanoa tunnettujen syiden vuoksi. Kiinalaiset mahdollisuudet ovat nostaneet monet suomalaiset yhtiöt (Kone Oyj) tuloskuntoon ja kasvuun, jota ei Suomessa olisi voitu tehdä. Kiina on yksi maailman suurimpia markkinoita ja siellä on "loputon" ja työteliäs työvoima. Ammattiyhdistysliike ei Kiinassa määrittele palkkatasoja, vaan kysyntä.


Kiina avasi ovensa jo 1420-luvulla

Kiina suuntasi tuolloiset maailman suurimmat kauppalaivastot joidenkin tietojen mukaan kaikille maailman merille, ennen Kolumbusta ja Magalhaes' ia. Kiina oli utelias, kauppahaluinen ja ulotti laivastonsa, ilman valkoisen miehen uskon- ja tapojen tuputusta, uusille kaupallisille alueille, mieluumminkin huomaavaisuudella ja lahjonnalla kuin verisin miekoin.

Ja sulki sitten rajansa

Kauppa- ja valistuskeisarin Zhu Di:n kuollessa 1420-luvun aikana, kiinalaiset mandariinit (virkamiehistö) tuhosivat tuon ajan arkistot ja historianmerkinnät. Uusi keisari veti rajat kiinni ja sulki oven (pitääkö Suomenkin tehdä näin, kun valuutat horjuvat ja ruoka käy vähiin). ..

__
124591

84

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikähän tulee olemaan Kiinan rooli Brics-valtioiden ryhmässä?

      • Veikkaisin että kokonsa ja vaikutteensa mukainen.


      • ilkka.luoma kirjoitti:

        Veikkaisin että kokonsa ja vaikutteensa mukainen.

        Aika noloa vastata itselleen. 🤫


      • Anonyymi

        Eiköhän don Putler pidä huolen siitä, että viime käden mafiavalta on Kremlissä.


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Veikkaisin että kokonsa ja vaikutteensa mukainen.

        Xi on unohtanut putistanin takataskuunsa.

        Venäjän osuus Brics-ryhmässä on sen talouden koon ja poliittisen uskottavuuden mukainen . Kuin itikka komentaisi norsua.


      • Anonyymi

        Kokonsa ja vaikuttavuutensa mukainen.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Aika noloa vastata itselleen. 🤫

        Kaikki kunnossa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kunnossa?

        Valitettavasti ei näytä olevan. Loputon moneen kertaan vastattujen kysymysten jankuttaminen kertoo ihmisen psyykkisestä tilasta aikas huonoa.


    • Anonyymi

      Kyllin pitkä hajurako välissä..vaikkakin Puten lätti haisee kyllä sekin

      • Anonyymi

        Olipa huippuammattimainen arvio. Oletko ylpeä saavutuksestasi analyysikirjoittajana? Mihin instituuttiin lähdit - jouduit kansakoulun jälkeen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa huippuammattimainen arvio. Oletko ylpeä saavutuksestasi analyysikirjoittajana? Mihin instituuttiin lähdit - jouduit kansakoulun jälkeen?

        Entä miksi jätit oman peruskoulusi kesken?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa huippuammattimainen arvio. Oletko ylpeä saavutuksestasi analyysikirjoittajana? Mihin instituuttiin lähdit - jouduit kansakoulun jälkeen?

        Putin on naZi.


    • 2

      Kiina vetäytyi kalliin "maailmanvalloituksen" jälkeen kuoreensa tuolloin 1420 ja -30-luvuilla. Jäljelle jäivät kiinalaiset vuosituhantiset tavat ja Kiina keskittyi jo tuolloin maailman suurimman maan, itsensä, omiin sisä- ja rajanaapurimaiden markkinoihin.


      Kiina avautui ja suuntasi jättimäisiä valuuttavarantojaan - mihin suuntaan nyt?
      [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/08/mika-on-brics-liittokunta-mitka-ovat.html - ]
      "Mikä on BRICS-liittokunta, mitkä ovat sen tavoitteet ja millaisin eväin -"

      Kiina avasi vuonna 2006 investointimahdollisuudet laajemmin myös ulkomaille ja jättiläismäisen valuuttavarantonsa turvin voisi tehdä ja tekikin suuria omistusjärjestelyjä muun muassa länsimaissa (esimerkkinä Volvo) ..
      -kiintoisa on tämä Haminan akkutehdasprojekti Suomessa 2023. Kiinalainen integroituminen globalisaatioon on alkanut vajaan 600 vuoden tauon jälkeen, tuoden mahdollisuuksia myös Suomelle ..

      -entä nyt, osaammeko ymmärtää hyveen sekaantumattomuudesta muiden sisäisiin asioihin ja ymmärrämmekö mitä merkitsee geopolitiikasta irrotettu kauppa ja sen myötä vapaa kilpailu. Meidän ei tulisi niin hanakasti sekaantua lännestä viritettyyn idän ja lännen kiihtyvään vastakkain asetteluun! |***

      |*** A ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/17569568/a-on-yha-syvemmassa-emvastakkainasetteluemssa---lannen-ja-idan - | B ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/15487850/idan-ja-lannen-valinen-vastakkainasettelu-kiihtyy -


      Akupunktionaalinen piristysruiske

      Kiinalainen raha, toimintatavat ja ahkeruus voisivat olla ratkaiseva piristysruiske Suomen yhteiskunnalle, jos olisimme haluttavia uusille sijoittajille ja työvoimalle. Suomi näivettyy, kuten monet EU-maat? Meillä syntyy yksinkertaisesti liian vähän lapsia (myös Kiinassa?) ja innovaatioita. Kykymme lepäävät osaamisessa ja sitä vielä arvostetaan toistaiseksi, erityisesti Kiinasta.


      Suomi on matkailun tuleva suurvalta ympäristö- ja ilmastomuutoksen vuoksi
      Meillä vihreys kasvaa, kun taas nykyiset massaturismimaat aroutuvat, jopa aavikoituvat seuraavien 50 vuoden aikana. Suomi on puhdas ja tyhjä. Suomi kykenee ylihuomenna elättämään 50 miljoona ihmistä.
      Keräämmekö sittenkin mustikkamme itse?

      Voimme mainiosti kasvaa 10 miljoonaan ja olkaamme huolellisia mistä ottaisimme uudet asukkaamme. Suomen maahanmuuton tarve kasvoi jo 2011 alkaen ja meidät tekee mielenkiintoiseksi rajanaapuruus maailman suurimman raaka-ainelähteen |2, Venäjän vieressä, joka onkin ainut maa meidän ja Kiinan välissä.

      |2 ~ https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vieraskolumni-venajastako-maailman-ruoka-aitta/4a4029a7-096d-3193-807c-2e129878a44a -
      "Vieraskolumni: Venäjästäkö maailman ruoka-aitta?"

      __
      e

      • Anonyymi

        Putin on naZi.


      • Anonyymi

        Kiina on pitkälti jo ottanut haltuunsa venäjän itäisten osien talouden. Tämä kykyjen mukainen väistämätön kehitys jatkuu .


    • Anonyymi

      Missä viipyy se NOKIAn suuri NATO tilaus, mistä lyötiin kättä päälle NATO johtajien kanssa?

      • Anonyymi

        Odottavan aika voi päätyä ikuisuudeksi. Mediakin hehkuttaa ennen aikojaan.


      • Anonyymi

        Löytyykö jokin linkki aiheesta?


      • Anonyymi

        Aihe, johon us-pr. Bidenkin puuttui?


      • Anonyymi

        Entä Venäjän voitonparaati Kiovassa? Se piti olla viime vuonna voiton päivänä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Löytyykö jokin linkki aiheesta?

        Olen huomannut, että kun tiltu väittää jotain, hän samalla antaa muille hauskan puuhatehtävän löytää tiltun väitteelle lähde. Tämä on uusi normaali.


    • Anonyymi

      Yksi mikä on varmaa, Kiina paskoo ilmaston ja suurin osa kansaansa elää kurjuudessa ja puutteessa.

      • Anonyymi

        Noin 400 miljoonaa kiinalaista elää köyhää ja ulkomaista tietämätöntä kehitysmaaelämää vailla toivoa paremmasta huomisesta.


    • Anonyymi

      Maailman ja rauhan välissä on vain Venäjä.

      • Anonyymi

        Vaikein este on sotainen Yhdysvallat. Oletko tietoinen sen hyökkäyssodista vuosina 2001-21?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikein este on sotainen Yhdysvallat. Oletko tietoinen sen hyökkäyssodista vuosina 2001-21?

        Tarkastellaanpä viime vuosisadan alusta

        1. maailmansota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Venäjä oli yksi aloittajista
        2. maailmansota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Neuvostoliitto oli toinen aloittaja
        Indokiinan sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Kiina ja Neuvostoliitto olivat aloittajat
        Korean sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Kiina ja Neuvostoliitto olivat aloittajat
        Vietnamin sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Kiina ja Neuvostoliitto olivat aloittajat
        Afganistanin sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Neuvostoliitto oli aloittaja
        Persianlahden sodat: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Saddam oli aloittaja
        Tsetsenian sodat : mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Venäjä oli aloittaja
        Georgian sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Venäjä oli aloittaja
        Moldovan sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Venäjä oli aloittaja
        Syyrian sisällissota : mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Assad oli aloittaja
        Libyan sisällissota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Gaddafi oli aloittaja
        Jemenin sisällissota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Iran oli aloittaja
        Kosovon sota : mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Serbia oli aloittaja
        Ukrainan sota: mutta hupsista - ei se ollutkaan USA vaan Venäjä oli aloittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikein este on sotainen Yhdysvallat. Oletko tietoinen sen hyökkäyssodista vuosina 2001-21?

        Tietysti. Ei ensimmäistäkään valloitussotaa sitten Texasin vapauttamisen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikein este on sotainen Yhdysvallat. Oletko tietoinen sen hyökkäyssodista vuosina 2001-21?

        Minä en ole! Mikset koskaan kerro niistä meille?

        Haluaisin kuulla myös 1941-uhosta, mutta mitään ei kuulu, ei ikinä.


    • Anonyymi

      Venäjä on toistaiseksi liikaa, raja tulisi olla Ussuurijoessa toveri.

    • Anonyymi

      Kiina ottaa Venäjän rengikseen.

      • Anonyymi

        venäjä kohta hajoaa pariksikymmeneksi itsenäiseksi valtioksi.
        Ihmisoikeusrikkoja-Kiinan ja Suomen välissä on silloin useita valtioita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        venäjä kohta hajoaa pariksikymmeneksi itsenäiseksi valtioksi.
        Ihmisoikeusrikkoja-Kiinan ja Suomen välissä on silloin useita valtioita.

        USA:n mielestä Venäjä on liian suuri liian vähille, täytyy pilkkoa, jotta saadaan raaka-aineita halvalla lännen tuotantokoneisiin, eikä Kiinan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n mielestä Venäjä on liian suuri liian vähille, täytyy pilkkoa, jotta saadaan raaka-aineita halvalla lännen tuotantokoneisiin, eikä Kiinan!

        Sellaista päätit valehdella. Oletko ylpeä itse keksimästäsi "USAn mielipiteestä"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista päätit valehdella. Oletko ylpeä itse keksimästäsi "USAn mielipiteestä"?

        Reaganin "pahan valtakunta" aloitti tuon pilkkomisen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reaganin "pahan valtakunta" aloitti tuon pilkkomisen.

        BUAHHAHAHHAHAHHAHAHAHHAAHAAHHAAHHAAAA!!!!!!

        Eihän Venäjää ollut edes Reaganin aikana.

        Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto lakkasi olemasta 1991, koska ne tasavallat päättivät itsenäistyä. Sen jatkumo IVY - Itsenäisten valtioiden yhteisö on löyhästi organisoitunut useimpien entisen Neuvostoliiton neuvostotasavaltojen muodostama yhteisö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n mielestä Venäjä on liian suuri liian vähille, täytyy pilkkoa, jotta saadaan raaka-aineita halvalla lännen tuotantokoneisiin, eikä Kiinan!

        Ei Usa näin tuumi, mutta Kiina kyllä! Kiina tulee parin vuosikymmenen sisään tekemään "sotilasoperaation" Siperiaan.

        Venäjä on jo antanut näytteen siitä, että sillä on ihan paska armeija ja "operaatio Siperia" tulee olemaan helppo nakki Kiinalle!


      • Anonyymi

        On jo.


    • Anonyymi

      Vale- ja vihakirjoitus "Verranto vuoteen 1941 on huomattavasti osuvampi" on eliminoitu.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko Ilkka ylpeä tuosta kirjoituksestasi? Sehän poistettiin tältäkin alustalta eikä sitä varmasti voisi julkaista missään muuallakaan

        En tiedä Ilkasta, mutta luin sen ja hyvä oli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän et voi tietää, mutta kommentteja ei trollikirjoituksellesi ole herunut yhtään. Ehkä itse voisi kommentoida anonyyminä kuten täällä S24:ssä.

        Laskuri näyttää yli 400 tuhatta ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskuri näyttää yli 400 tuhatta ..

        On siinä ollut sulla kämmen hellänä kun olet hiirtä vispannut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä Ilkasta, mutta luin sen ja hyvä oli.

        Ainakin S24:n YP poisti kirjoituksesi, jonka lukijat olivatkin kommenteillaan jauhottaneet.

        Mutta ala-arvoinen öyhötys on varmasti parasta mihin pystyt - ehkä jopa ylitit itsesi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä Ilkasta, mutta luin sen ja hyvä oli.

        Ilkan päässä asuu monta sivupersoonaa. Eikä ne kaikki tunne toisiaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilkan päässä asuu monta sivupersoonaa. Eikä ne kaikki tunne toisiaan.

        Joskus ne jättävät allekirjoituksen Ilkan anonyymiavauksen perään, joku Erkki oli kerran. Tai ainakin nimikirjaimet. Erittäin viihdyttävää!😊


    • Anonyymi

      Et ilmeisesti seuraa mailman menoa. Tietäisit että Kiina on talousromahduksen partaalla kuten Venäjänkin. Yritykset ovat muuttaneet Vietnamiin, Intiaan ja muihin yritys ystävälliseen maahan.
      BRICS on perseestä luuseri valtioiden pesäpaikka. Etelä Afrikka ei pysty pitämään sähköverkkoaan toiminnassa kun politiikot varasti rahat. Brasilia on itsetuhoisen sosialismin tiellä. Muut BRICSin köyhät maat ovat kädet ojossa toivomassa lainoja BRICSin tulevasta investointi rahastosta, joita eivät kuitenkaan pysty maksamaan takaisin. Saudit ovat liittymässä BRICSiin koska Kiina on heidän suurin asiakas.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltojen syytä on Kiinan vaurastuminen ja nyt myös köyhtyminen. Muuttavat teollisuuttaan muualle mailmaan. Xi Pingin idioottimaisen politiikan syytä että firmat lähtevät Kiinasta pois.

      • Anonyymi

        Sehän on hyvä juttu - siis firmojen poislähtö Kiinasta


    • Anonyymi

      Tiesitkö, miksi eräs kokoomus-porrvari toivoi kiinan hyökkäävän suomeen ?

      • Anonyymi

        Varmaankin joku persu?


      • Anonyymi

        Ota yhteyttä terveydenhuoltoon ja kerro havaintosi heille. Saat apua.


    • Anonyymi

      Asiasta toiseen.
      On hyvä, että täältä siivotaan disiformaation levitystä.
      Aloittajan NATO - palstalle tänään tekemä aloitus Suomen virheellisestä jäsenyyshausta sai täystyrmäyksen lukijoilta, ja nyt koko ketju on poistunut.
      Näin on käynyt ennenkin, ja nyt jäädään odottelemaan koska Luoma palaa NATO - kysymykseen, ja tekee sen kuuluisan kysymyksensä, "kertokaa miten Venäjä on meille uhka".

      • Anonyymi

        Niin eihän Ilkan mielestä natsi-Venäjä ole uhka Ukrainallekaan. Eihän sotaa halua venäläinen milloinkaan! "Sotilasoperaatio" on ihan toinen juttu Ilkan pimeästä mielestä.


    • Anonyymi

      Avauksen "Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu kiihtyy"- linkin viimeiset kommentit kertovat tylysti mistä on avauksessa kysymys:

      Viimeinen kommentti:

      "Onpa paatoksellista propagandaa - mistä tuollainen viha?"

      2. viimeinen kommentti:

      "Yhden ukkelin ristiretki mediaa vastaan jatkuu periaatteella "paskallakin on tekijänsä". "

      • Anonyymi

        Putin on naZi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on naZi.

        Kun niin kovasti puhut vihollisestasi, etkö menisi ottamaan erän häntä vastaan? Ei kukaan puhu sellaisesta, mikä ei kiinnosta. Jos sua siis kovasti kiinnostaa Putin ja Veäjä, mikset muuta sinne?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun niin kovasti puhut vihollisestasi, etkö menisi ottamaan erän häntä vastaan? Ei kukaan puhu sellaisesta, mikä ei kiinnosta. Jos sua siis kovasti kiinnostaa Putin ja Veäjä, mikset muuta sinne?

        Natsit on iljettäviä. Niin oli Hitler ja niin on Putler. Ja aikamoinen kusipää oli Stalinkin, natsiksi voi hyvin tituleerata.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun niin kovasti puhut vihollisestasi, etkö menisi ottamaan erän häntä vastaan? Ei kukaan puhu sellaisesta, mikä ei kiinnosta. Jos sua siis kovasti kiinnostaa Putin ja Veäjä, mikset muuta sinne?

        Ehkä se on vähän epätasaista, kun yhtä tsuhnaa vastassa olisi koko suurvallan väkivaltakoneisto. Siinä ei sitkeämmälläkään sissillä ole häävi ennuste.


    • Miten Ilkka kommentoit sitä, että Kiinalla tuntuu olevan ihan omia käsityksiään maansa rajoista? Eikö BRICS-maiden välillä olekaan täyttä harmoniaa?

    • Anonyymi

      Toistaiseksi.
      Ehkäpä jonain päivänä venäjä hajoaa toimiviksi ja kansaa hyödyttäviksi yksiköiksi.

      • Anonyymi

        Venäläisyys historiana on jo kestänyt jo 1 000 vuotta.

        Ruhtinas Monomah

        " .. Oli mielenkiintoista lukea mitä Venäjän eräs alkuunpanija, suuriruhtinas Vladimir Monomah kirjoitti jälkisäädöksessään vuonna 1117 (suora lainaus 1913 julkaistusta Venäjän historian oppikirjasta; kustannusosakeyhtiö Kirja / Weilin & Göös, kirjoittajina Virkkunen ja Toikka):

        ”Jumalanpelko ja ihmisrakkaus ovat kaikkien hyveiden perustuksena. Eivät paastot, ei yksinäisyys, eikä munkiksi rupeaminen voi teitä pelastaa, vaan hyvät teot. Älkää unohtako köyhiä; pitäkää huolta niiden elatuksesta ja muistakaa, että kaikki omaisuus on Jumalan ja että se on teille vain vähäksi aikaa annettu.

        Älkää mielessänne ja sydämessänne ylpeilkö, vaan ajatelkaa: tänään me elämme ja huomenna haudassa makaamme. Kavahtakaa valhetta, juoppoutta ja hekumaa, sillä ne turmelevat sielun ja ruumiin.

        Kunnioittakaa vanhoja kuten isiänne ja rakastakaa nuoria niin kuin veljiänne. Ja ennen kaikkea kunnioittakaa muukalaisia, jalosukuisia ja alhaisia, kauppiaita ja lähettejä, sillä he saattavat meidät hyvään taikka huonoon huutoon vieraissa maissa. Oppikaa mitä ette tiedä. Laiskuus on kaikkien paheiden äiti, varokaa sitä. Ihmisen tulee aina olla toimessa. Älkööt teitä päivä vuoteessa tavatko”.

        ...
        Lopuksi suuriruhtinas, pyhimykseksi korotettu kansaansa rakastanut ja vähä osaisiakin huolehtinut Vladimir Monomah kehotti aikaisin aamukirkkoon kiittämään Jumalaa, sillä niin ovat kaikki hyvät isät tehneet.

        Näin kirjoitti Vladimir. Kerrottuaan hänen kuolemastaan lausuu vanha aikakirja: ”Hän kuoli, tuo oikeauskoinen ruhtinas, Kristusta rakastava koko Venäjän suuriruhtinas Vladimir Monomah, joka oli valaissut Venäjän maata, sillä hänestä lähti valoa niin kuin auringosta”. Oliko hän ensimmäinen isä aurinkoinen - suuri ruorimies?

        Huomaammeko paljon yhtäläisyyksiä jo 900 vuoden takaa, historian pimeydestä, Venäjänmaan synnyistä syvistä nyky päiväämme. .. "


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläisyys historiana on jo kestänyt jo 1 000 vuotta.

        Ruhtinas Monomah

        " .. Oli mielenkiintoista lukea mitä Venäjän eräs alkuunpanija, suuriruhtinas Vladimir Monomah kirjoitti jälkisäädöksessään vuonna 1117 (suora lainaus 1913 julkaistusta Venäjän historian oppikirjasta; kustannusosakeyhtiö Kirja / Weilin & Göös, kirjoittajina Virkkunen ja Toikka):

        ”Jumalanpelko ja ihmisrakkaus ovat kaikkien hyveiden perustuksena. Eivät paastot, ei yksinäisyys, eikä munkiksi rupeaminen voi teitä pelastaa, vaan hyvät teot. Älkää unohtako köyhiä; pitäkää huolta niiden elatuksesta ja muistakaa, että kaikki omaisuus on Jumalan ja että se on teille vain vähäksi aikaa annettu.

        Älkää mielessänne ja sydämessänne ylpeilkö, vaan ajatelkaa: tänään me elämme ja huomenna haudassa makaamme. Kavahtakaa valhetta, juoppoutta ja hekumaa, sillä ne turmelevat sielun ja ruumiin.

        Kunnioittakaa vanhoja kuten isiänne ja rakastakaa nuoria niin kuin veljiänne. Ja ennen kaikkea kunnioittakaa muukalaisia, jalosukuisia ja alhaisia, kauppiaita ja lähettejä, sillä he saattavat meidät hyvään taikka huonoon huutoon vieraissa maissa. Oppikaa mitä ette tiedä. Laiskuus on kaikkien paheiden äiti, varokaa sitä. Ihmisen tulee aina olla toimessa. Älkööt teitä päivä vuoteessa tavatko”.

        ...
        Lopuksi suuriruhtinas, pyhimykseksi korotettu kansaansa rakastanut ja vähä osaisiakin huolehtinut Vladimir Monomah kehotti aikaisin aamukirkkoon kiittämään Jumalaa, sillä niin ovat kaikki hyvät isät tehneet.

        Näin kirjoitti Vladimir. Kerrottuaan hänen kuolemastaan lausuu vanha aikakirja: ”Hän kuoli, tuo oikeauskoinen ruhtinas, Kristusta rakastava koko Venäjän suuriruhtinas Vladimir Monomah, joka oli valaissut Venäjän maata, sillä hänestä lähti valoa niin kuin auringosta”. Oliko hän ensimmäinen isä aurinkoinen - suuri ruorimies?

        Huomaammeko paljon yhtäläisyyksiä jo 900 vuoden takaa, historian pimeydestä, Venäjänmaan synnyistä syvistä nyky päiväämme. .. "

        Nykyinen Venäjä on syntynyt Neuvostoliiton hajotessa 1991. Se on nuori valtio.
        Tsaarin Venäjä on taas syntynyt noin 1500 Moskovan ruhtinaskunnasta.

        Venäläisiä ei ole voinut ennen Venäjän syntyä


    • Anonyymi

      "Suomen ja Kiinan välissä on vain Venäjä!"

      Mielummin tuossa Venäjä, kuin Kiina. Suomessahan ei ole julkaistu kun Pihon sivuilla kiinalaisista nationalisteista. Kiinalaiset ovat eri rotua kun suomalaiset ja venäläiset. Siellä on jo yksi kentsu uhonnut, että Kiina puolustaa aasialaista rotua, joka on muiden yläpuolella.

      Itse olen nähnyt unen, jossa japanilaisen näköiset lastasi kuolleiden valkoisten ruumiita liukuhihnalle jossain tehtaassa sanoen, että siksi tekevät sitä, koska aasialaiset ovat parempia.

      • Anonyymi

        Kiina puolustaa kokonsa (1,42/8,2) mukaista rooliaan maailmassamme. EU: n vastaava populaatiosuhde on 0,44/8,2 ja US:n noin 0,35/8,2. Mainittakoon Suomen suhde: 0,0055/8,2.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiina puolustaa kokonsa (1,42/8,2) mukaista rooliaan maailmassamme. EU: n vastaava populaatiosuhde on 0,44/8,2 ja US:n noin 0,35/8,2. Mainittakoon Suomen suhde: 0,0055/8,2.

        Koska Kiinassa kansa on valinnut johtajansa?
        Joten Kiinan hallitseva eliitti puolustaa omia etujaan, ja hyvinvointiaan.


      • Unien, näkyjen ja pään äänien uskominen tuo käytännössä VKK:n kunniajäsenen käädyt.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiina puolustaa kokonsa (1,42/8,2) mukaista rooliaan maailmassamme. EU: n vastaava populaatiosuhde on 0,44/8,2 ja US:n noin 0,35/8,2. Mainittakoon Suomen suhde: 0,0055/8,2.

        Äläpä unohda demokraattista Intiaa, jonka suhde on noin 1,43/8,2.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Äläpä unohda demokraattista Intiaa, jonka suhde on noin 1,43/8,2.

        Kuuluuko de facto kastilaitos demokratiaan?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluuko de facto kastilaitos demokratiaan?

        Tietääkseni se ei ole laillinen enää. Monituhatvuotisia perinteitä ei muutamassa kymmenessä vuodessa noin vain haudata.


    • Anonyymi

      Kiina on kahtia jakautunut maa: vanha ihmisoikeudet ja demokratian tunnustava hallinto sijaitsee Taiwanissa ja kommarit Pekingissä. He eivät hyväksy ihmisoikeuksia eikä demokratiaa.

      • Anonyymi

        Oletko perehtynyt Kiinan sisällissotaan? Ellet, googlaa se :-)


      • Kauan se tosin kesti, että Taiwanin hallinto muuttui demokraattiseksi. Toki sen nyt sanotaan olevan Aasian paras demokratia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko perehtynyt Kiinan sisällissotaan? Ellet, googlaa se :-)

        Mikä sinua siinä sodassa erityisesti elähdyttää?


    • Anonyymi

      Molemmat diktatuureja, Venäjä fasistinen, Kiina kommunistinen.

    • Ilkka: miten kommentoit Kiinan aluevaatimuksia BRICS - kunppaneiltaan?

    • Ilkka.luomalla ei ole Kiinan historia täysin hallussa. Kiina oli kaikkein avoimin muulle maailmalle ja kaupankäynnille Han- ja Tang-dynastioiden aikaina. Nuo kaksi dynastiaa olivat Kiinan loistoaikaa, jolloin silkkitiekin kukoisti. Myös Kublai kaanin aikana silkkitie oli vilkkaassa käytössä kun mongolihallitsijoiden valta ulotui ketjuna Kiinasta Eurooppaan. Mongolihallitsijat olivat kauppateiden suojelijoita. Ming-keisari Zhu-Di sen sijaan ei ollut niinkään kaupankäynnin ystävä vaan pikemminkin halusi esitellä maailmalle Kiinan (ja keisarin) mahtia. Keisari halusi, että kaiken maailman kuninkaat sun muut hallitsijat tunnustaisivat Keskuksen Valtakunnan ylivallan ja alistuisivat Kiinan vasalleiksi. Keisarin mahtavan (ja kalliin) laivaston piti tehdä vaikutus paikallisiin hallitsijoihin. Varmaan kauppayhteyksiä siinä sivussa syntyi, mutta ilmeisesti Zhu Din seuraajat ja mandariinit eivät nähneet niistä saadun hyödyn vastaavan rahan tuhlausta.

      Nyky-Kiinassa voi nähdä piirteitä sekä Tang-dynastian ja Ming-dynastian alun ajoista. Kauppaa käydään, mutta samalla halutaan edistää Kiinan mahtia. Kiina voi myös tilanteen mukaan olla avoin maailmalle kuten Tangin aikana tai vetäytyä kuoreensa kuten Ming-dynastia teki Zhu Din jälkeen.

      Lännnen ahneitten kapitalistien ja höttöidealististen liberaalien innokkaasti kannatama globalisaatio oli Kiinan kommunisteille lottovoitto, todellinen super megapotti. Globalisaation avulla Kiina sai lopultakin toteutettua oman teollisen vallankumouksensa uskomattoman tehokkaasti ja nopeasti. Nyt sitten taivastellaan seurauksia. Turha Kiinaa on syyttää. Eikö mukamas tiedetty, että Kiina on kommunistien johtama totalitaarinen imperiumi? Ahneet kapitalistit ja omaa erinomaisuuttaan hehkuttavat liberaalit eivät tietenkään tunnusta virheitään. Tosiasia kuitenkin on, että kapitalistit ja liberaalit eivät puolustaneet omien maittensa kansalaisia eivätkä demokratiaa, joka polarisoitui ja kriisiytyi.. Globalisaatio oli vallanhimon, ahneuden ja Kiinan kommarien juhlaa.

    • Anonyymi

      niinpä vain. Nyt kun venäjä on tekemässä konkurssia niin suomi ja kiina voisivat jakaa venäjän puoliksi, puolet suomelle ja puolet kiinalle.
      niin venäjän maa-alue olisi paremmissa käsissä,. eikö totta...
      eikä venäjältä tulis hulluja maailmanvalloitussotia, mitä se ei edes sitten hallitsekaan... ja veikkaan että koko maailma hyväksyisi tuon jaon, kukaan ei halua olla tekemisissä putlerin ja muiden hullujen kanssa.

    • Anonyymi

      Olen tohtori Marten Nike Oblastista. HATO tranny Holhol -kengät eivät ole vertaansa vailla upeiden venäläisten jalkakääreiden kanssa. Meidän on luovutettava heille kaikki nahkatarvikkeet ja annettava Putinille Adidaksen omistusoikeus.

    • Anonyymi

      George Humbleberry Crockington Lontoon alueesta täällä. Moraalini on silmiinpistävän deflatoitu. En voi uskoa noiden epämiellyttävien ukrainalaisten räpyttömien uskallusta päästää hienoimpia brittiläisiä haarniskaamme kukistamaan luotettavalla ja tehokkaalla Neuvostoliiton aseilla, koko tilanne on melkoisen sekava. Selvästikin he ovat kyseenalainen erä, jonka kanssa meidän pitäisi lopettaa kauppa välittömästi, etteivät ne pilaa lisää hänen majesteettinsa arsenaalia. Tally Ho!

    • Kiina on itsenäinen maa tiedän teille on vaikea ymmärrä mitä tarkoita itsenäinen
      80 vuotta koko Eu seura Amerikka sama kuin Lammas siksi lammas ryhmä hyvä sana hhhhhhhhhhh

    • Anonyymi

      ATTENTION COMRADES!!!! 同志們注意了 THIS IS TO INFORM YOU THAT YOU MUST SUBMIT YOURSELF TO THE CHINESE COMMUNIST PARTY!!!!! 這是通知你,你必須向中國共產黨投降 WE WILL BE TAKING OVER TAIWAN 我們將接管台灣 AND THE REST OF THE WORLD TOO 以及世界其他地方 THIS IS AN IMPORTANT OPPORTUNITY FOR ALL OUR FUTURE UNDERLINGS 這對我們所有未來的下屬來說都是一個重要的機會 JOIN OUR PROPAGANDA NOW AND RECIEVE +100 SOCIAL CREDITS IN ADVANCE 立即加入我們的宣傳活動,提前獲得 +100 社會信用 IF YOU IGNORE THIS MESSAGE AFTER SEEING IT, WE WILL REMOVE ALL YOUR SOCIAL CREDITS AND YOUR EXECUTION WILL TAKE PLACE AFTER WE TAKE OVER THE WORLD 如果您在看到此消息後忽略此消息,我們將刪除您的所有社會信用,並在我們接管世界後執行您的死刑 LONG LIVE MAO ZEDONG AND LEADER XI 毛澤東和習近平主席萬歲 THE CCP SHALL REIGN ETERNAL 中共將永遠統治 GLORY TO PEOPLE'S REPUBLIC OF CHINA 中華人民共和國光榮

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      250
      2421
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1595
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1404
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1285
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1202
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1132
    7. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      978
    8. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      81
      962
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      922
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      99
      815
    Aihe