Kauhavalla ei tarjota välipalaa koululaisille

Miten on mahdollista että vuonna 2023 ollaan tilanteessa jossa pienet lapset joutuvat pakkaamaan koulureppuunsa välipalan kouluun lähtiessä. Mihin kaupunki rahat sijoittaa jos lasten kouluruuasta pitää säästää? Lakikin sen jo velvoittaa että koulun tulisi tarjota välipala jos lounaan jälkeen koulupäivä jatkuu yli 3 tuntia.
Kauhavako muka paras paikka elää.. Ja paskat sanon minä 😠
281106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Onpa hirveää

Äänestä
  • On. Ihan kauheeta. Kyllä koulun pitäs antaa lapsille taskurahaa, lounas, välipala ja vaatteetkin. Eihän meille muuten jää rahaa ryyppäämiseen.
    Mihi tää maa on menossa - vittu.

    Äänestä

No ei tarjoilla muuallakaan

Äänestä
  • Eipä taideta ei.

    Äänestä

Laki edellyttää että koulujen on tarjottava koululaisille yksi kunnon ateria päivässä. Kouluruokailu SUOSITUKSEN mukaan oppilaille tulee järjestää mahdollisuus maksuttomaan välipalaan välipalaan jos oppitunnit lounaan jälkeen jatkuvat yli kolmetuntia. Vaihtoehtona maksuttomalle välipalalle on myös maksullinen välipala tai kotoa tuotavat eväät.

Eli laki edellyttää ainoastaan yhden ilmaisen lounaan tarjoamista koulupäivän aikana. Laki ei edellytä kouluja tarjoamaan välipaloja, se on suositus.

Ap/Ip toimintaan osallistuvalle kuitenkin tarjotaan aina välipala.

Kauhavalla sentään tarjotaan tuota ap/ip hoitoa. Lapualla tarjotaan ainoastaan ip hoito kuten Seinäjoellakin. Tosin Seinäjoki meinaa lakkauttaa oppilaiden ip hoidon kokonaan säästöjen vuoksi.

Äänestä

Ei missään ole enää välipaloja.

Äänestä
  • Onneks Kela maksaa vanhempien kaljat. No ei tiätty aina.

    Äänestä

Siis, velvoittaa--> on on ihan muuta kuin: Tulee antaa välipalan.

Laki myöskin velvoittaa käyttää pyöräilykypärää, mutta ei oikeuta(ei pakko) käyttämään.

Eikä kyllä missään kouluissa ole mitään välipalaa kersoille, olet hiukan aikaasi jäljessä, ennen oli ennen nyt on nyt.
Laita kersoille reppuun evästä kaupoista löytyy välipalakeksejä Jne.. äläkä marise, kuin pienet kakarat.

Äänestä

Tarkistin asian muutamalta tutulta, ei tarjota välipalaa. Ei ole tarjoiltu enää kymmeneen vuoteen. Ihme että Kauhavamla tarjottu näinkin pitkään. Omilla välipaloilla muualla matkassa. Laita joku välipalapatukka matkaan.

Äänestä

Ei tarjota missään, laitoin opiskelututuille fb kyselyä kun kaikilla pienet koululaiset tällä haavaa. Mutta sitten ruoesin asiaa miettimään myös toiselta kantilta, jos vanhemmilla ei ole varaa ostaa välipaloja koulupäivään. Niin vinkkinä kaikille jotka tätä palstaa lukee ja aihe kiinnostaa, niin kaikilla on mahdollista hakea (uskonnottomillakin) seurakunnan diakonissalta apua tähän polemiikkiin, auttavat mielellään vähvaraisia perheitä/ tai yksinhuoltajaa. Ja sitten on vielä esim. Seurakuntien ruoka apu päivät, siellä on aika useinkin esim. Välipalapatukoita hedelmiä yms. Eikä ole mikään häpeä hakea kassia vaikka pienessä kaupungissa asutaan. Pyritään pitämään sitä yhteisöllisyyttä yllä millä nämä kaupungit ovat aikoinaan syntyneetkin. Sinne vain rohkeasti kaikki. Netistä löytyy yhteystiedot ja päivät koska näitä jaetaan. Ja ota toki yhteyttä diakonissaan, voivat auttaa myös laskuissakin.

Äänestä
  • Mut ei seurakunta kumminkaa maksa vanhempien kaljoja, vai maksaaks se?

    Äänestä

No väliäkö kun opettajat vaan saa kaffia

Äänestä

Ellei ruoka kelpaa sen voi jättää syömättä, se ei ole velvollisuus.

Äänestä
  • Nyt oli kysymys välipaloista, mitä ei tarjoilla muuallakaan. Aloittajalla sellainen käsitys että pitäis tarjota.

    Äänestä

Meikäläiselle ei ole koskaan koulussa tarjottu, kuin yksi ateria päivässä.

Äänestä

Uskonnollisista syistä joku ei syö possuleikkelettä leivällä, joku ei voi syödä nautaa, joku on kotona pakotettu olemaan vegaani, joku haluaa pelastaa maailman eikä syö mitään..... ennen ei ollut näitä ongelmia.

Äänestä

Laitettu turhiin seiniin rahat....

Äänestä

Alakouluikäisillä ja lähinnä 1 luokkaisilla voisi olla perusteltua saada vaikka banaani. Ei muilla.

Äänestä

Ei ole enää piiitkiin aikoihin ollut missään kouluissa välipalaa. Muistat aikaa jostain 80-luvulta, silloin oli. Nyt eletään vuotta 2023, ja kohta on vuosi 2024. Kauan on aikaa siis...

Äänestä
  • Kauhavalla syötiin näkkileipää vielä 2000 luvulla lounaalla. 😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

Laihialla on välipalana talvisin lumipallo ja lasi vettä.

Äänestä

En muista koskaan saaneeni mitään välipalaa ala- asteella. Kerran ku otin itse välpalapatukan ja yritin tunnilla sitä nakertaa, niin opettaja otti sen pois ja lupasi koulun jälkeen antaa takaisin, ei antanut vaan söi itse tai siivooja, koska seuraavana aamuna mun patukan kuoret oli roskissa ja asiasta ei kuulemma saanu sitte enää puhua.. tämä tapahtui nahkalassa 2001. Käyn edelleen terapiassa asiasta, kovasti vituttaa se patukka edelleen. Silloinen opettaja vetää kaupassa karkuun aina mut nähdessään. Haluaisin vain kysyä kumpi söi¿??

Äänestä
  • Jos se oli twix niin varmaan kristillinen tasajako.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos se oli twix niin varmaan kristillinen tasajako.

    Onneksi jättisuuret koulut tehty joka notkoon.

    Äänestä

Lapset eivät ole Kauhavalla tärkeitä. Lapset nähdään vain pakollisena kulueränä. Lapsiin ei haluta laittaa rahaa yhtään. Vedotaan , että jossain toisaalla on vielä asiat huonommin. Kyllä kauhavan lapset näkevät nälkää. Ei sivistysvaltio suomessa kuulu mennä kouluun eväitten kanssa. Kuolevan paikan ensioireita on se että säästetään lapsista

Äänestä
  • Ei ole rahaa enää mihinkään. Jääkäritilaisuudetkin maksaa.

    Äänestä

  • Tuo ei pidä paikkaansa. Aika paljon satsataan lapsiin ja nuoriin. Ja jos katsoo mm ruokalistaa kouluissa niin aika monipuolista ja laadukasta ruokaa on tarjolla.

    Äänestä

Ei ole kyllä ikinä ennenkään tarjottu välipalaa muuta kuin diabeetikoille. Pienet apip hoidossa olevat saavat aamupalan ja välipalan joka on hieno juttu. Isommille lapsille evästä mukaan jos meinaa nälkä iskeä, turhaa valitusta taas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten on mahdollista että vuonna 2023 ollaan tilanteessa jossa pienet lapset joutuvat pakkaamaan koulureppuunsa välipalan kouluun lähtiessä. Mihin kaupunki rahat sijoittaa jos lasten kouluruuasta pitää säästää? Lakikin sen jo velvoittaa että koulun tulisi tarjota välipala jos lounaan jälkeen koulupäivä jatkuu yli 3 tuntia.
Kauhavako muka paras paikka elää.. Ja paskat sanon minä 😠

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu