Ukraina vonkaa 160 kpl F16 hävittäjää

Enemmän kuin mitä Ruotsilla ja Suomella on yhteenlaskettuna. Helvetin pummit ja kerjäläiset. Ukrainan kerjäläisille ei riitä mikään.
77668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Pelkästään Suomi on lahjoittanut Ukrainaan kolmenmiljardin euron edestä sotakalustoa ja rahaa. Uusi hallitus kertoo aikovansa leikata sosiaaliturvaa vähäosaisimilta. Silti sponsoroidaan vieraan valtion sotaa miljardien edestä?! Suomessa on hulluus huipussaan!

Äänestä
  • Hävittäjillä ei tee mitään silloin kun vastapuolella on ilmapuolustus. Nyt on nähty kuinka Ukraina tuhoaa kalliita suihkuhävittäjiä pahvisilla Droneilla jotka ei näy tutkassa.

    USA sai vääristynyttä mainosta suihkuhävittäjilleen hyökäyssodissaan Irakia ja Afganistania vastaan joilla ei ollut riittävää ilmapuolustusta. Kehittyneissä sodissa puhaltava uudet tuulet. Pahvista kyhätyt, 120 kilometrin toimintasäteellä operoivat ja viiden kilon pommia kantavat pahvidronet tuhoavat miljoonia ja miljardeja maksavia suihkuhävittäjiä lähtötelineisiinsä. Suomi löi kätensä paskaan ostaessaan F-35 laukaisualustoja joilla ei nykysotastrategian mukaan tee paljon mitään. Kallista romua jonka tekniikka vanhenee muutamassa vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hävittäjillä ei tee mitään silloin kun vastapuolella on ilmapuolustus. Nyt on nähty kuinka Ukraina tuhoaa kalliita suihkuhävittäjiä pahvisilla Droneilla jotka ei näy tutkassa.

    Ukrainan konflikti onkin ensimäinen todellinen tulikaste amerikan horneteille. Siellä nähdään onko ne vanhentuneita ja onko niistä mihinkään?

    Äänestä

  • Kuinka monta vanhaa rynnäkkökivääriä tai sergeitä Suomen vähäosaiset sinun mielestäsi tarvitsevat?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hävittäjillä ei tee mitään silloin kun vastapuolella on ilmapuolustus. Nyt on nähty kuinka Ukraina tuhoaa kalliita suihkuhävittäjiä pahvisilla Droneilla jotka ei näy tutkassa.

    USA sai vääristynyttä mainosta suihkuhävittäjilleen hyökäyssodissaan Irakia ja Afganistania vastaan joilla ei ollut riittävää ilmapuolustusta. Kehittyneissä sodissa puhaltava uudet tuulet. Pahvista kyhätyt, 120 kilometrin toimintasäteellä operoivat ja viiden kilon pommia kantavat pahvidronet tuhoavat miljoonia ja miljardeja maksavia suihkuhävittäjiä lähtötelineisiinsä. Suomi löi kätensä paskaan ostaessaan F-35 laukaisualustoja joilla ei nykysotastrategian mukaan tee paljon mitään. Kallista romua jonka tekniikka vanhenee muutamassa vuodessa.

    Irakilla oli myös ilmapuolustus ja vuonna 1990 se oli yksi vahvimpia maita torjuntähävittäjien ja ilmatojuntaohjusten määrässä. Lisäksi sen ilmatorjuntaa kontrolloi moderni ranskalainen tietokonejärjestelmä, mutta sekään ei estänyt ilmatoimintaa.

    Sota ei ole mitään ristinollaa. Aivan viime vuonnakin huudeltiin ettei tankeilla enää tee nykysodassa mitään, mutta nekin huutelut ovat sittemmin vaienneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuinka monta vanhaa rynnäkkökivääriä tai sergeitä Suomen vähäosaiset sinun mielestäsi tarvitsevat?

    Romuhinnastosta : rautaromu 6-10 c/kg.
    Sen verran pelkästä romusta maksetaan, ukrainalaiset eivät maksa sitäkään !

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pitääkö jokaisen vähäosaisen itse kustantaa saamiensa aseiden romutus vai kustantaako valtio ison romutusoperaation? Jos ensimmäinen vaihtoehto, kuinka valvotaan etteivät aseet jää romuttamatta ja luiskahda muuhun käyttöön?

    vähintään viisi miljoonaa, eli jokaiselle omansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukrainan konflikti onkin ensimäinen todellinen tulikaste amerikan horneteille. Siellä nähdään onko ne vanhentuneita ja onko niistä mihinkään?

    Noh noh, ei nyt sentään liioitella. Hornetit oli mukana jo 1991 Gulf warissa jossa vastassa oli sentään silloinen maailman 4. suurin Irakin armeija jolla oli vieläpä kymmenen vuoden tuore sotakokemus Irania vastaan.

    Liittouma menetti nelisenkymmentä hävittäjää Irakin ilmapuolustuksen ja hävittäjien alasampumana. Muistaakseni Hornetteja ammuttiin alas 2, joista toinen ilmataistelussa Mig-25 vastaan.

    Kustanukset syntyvät siitä kun lahjoitettujen aseiden tilalle pitää ostaa uusia aseita. Nyt tosin näyttää siltä että pahviset Dronet ovat uusinta uutta ja parasta mitä rahalla saa. Niillä voi tuhota miljoonia maksavia suihkuhävittäjiä jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kustanukset syntyvät siitä kun lahjoitettujen aseiden tilalle pitää ostaa uusia aseita. Nyt tosin näyttää siltä että pahviset Dronet ovat uusinta uutta ja parasta mitä rahalla saa. Niillä voi tuhota miljoonia maksavia suihkuhävittäjiä jne.

    Suomen armeija on pistämässä kaluston uusiksi ihan Ukrainasta riippumatta, joten tyhjän päälle jää paljon vanhaa tavaraa.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005735238.html

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rk-62-vaihtuu-nato-ajan-rynnakkokivaariin-eversti-kertoo-mtv-lle-mita-puolustusvoimat-vaatii-aseelta-aivan-keskeinen-ominaisuus-nykypaivan-sodassa/8664504#gs.4n1gqv

    Äänestä

  • Ettehän te huomaa kusetusta korruptio on pahempaa tuolla kuin Italiassa on tai Turkissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hävittäjillä ei tee mitään silloin kun vastapuolella on ilmapuolustus. Nyt on nähty kuinka Ukraina tuhoaa kalliita suihkuhävittäjiä pahvisilla Droneilla jotka ei näy tutkassa.

    USA sai vääristynyttä mainosta suihkuhävittäjilleen hyökäyssodissaan Irakia ja Afganistania vastaan joilla ei ollut riittävää ilmapuolustusta. Kehittyneissä sodissa puhaltava uudet tuulet. Pahvista kyhätyt, 120 kilometrin toimintasäteellä operoivat ja viiden kilon pommia kantavat pahvidronet tuhoavat miljoonia ja miljardeja maksavia suihkuhävittäjiä lähtötelineisiinsä. Suomi löi kätensä paskaan ostaessaan F-35 laukaisualustoja joilla ei nykysotastrategian mukaan tee paljon mitään. Kallista romua jonka tekniikka vanhenee muutamassa vuodessa.

    No niin kun stalinistit lypsää rahat tavarat muilta ja tyhjentää lännen aseista niin on helppo miehittää sitten niinhän Stalin teki aikanaan varasti kaiken muilta myi ne rahasta ja miehitti.Mitä täällä muuten valkovenäläisiä Ukrainan kansalaisia venäläisiä liikkuisi massoina samoin kun arabit ryöstelee nämä myös eri tyyli vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukrainan konflikti onkin ensimäinen todellinen tulikaste amerikan horneteille. Siellä nähdään onko ne vanhentuneita ja onko niistä mihinkään?

    Ukrainalla on oma armeija josta ei ole käytössä puoliakaan edes.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuinka monta vanhaa rynnäkkökivääriä tai sergeitä Suomen vähäosaiset sinun mielestäsi tarvitsevat?

    Mitähän helvettiä noi niin sanotut vapaaehtoiset tuolla tekee kun ovat tiellä oikeiden sotilaiden tiellä ihan.Ainoa mihin niitä voi ehkä käyttää on haavoittuneiden kuljetus mutta ei he osaa ensiapua.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Irakilla oli myös ilmapuolustus ja vuonna 1990 se oli yksi vahvimpia maita torjuntähävittäjien ja ilmatojuntaohjusten määrässä. Lisäksi sen ilmatorjuntaa kontrolloi moderni ranskalainen tietokonejärjestelmä, mutta sekään ei estänyt ilmatoimintaa.

    Sota ei ole mitään ristinollaa. Aivan viime vuonnakin huudeltiin ettei tankeilla enää tee nykysodassa mitään, mutta nekin huutelut ovat sittemmin vaienneet.

    Kyllä tankki onkin vanhaa aikaa mutta tuolla ne antaa vain jonkun verran luotisuojaa tai kuljettaa tavaraa niillä jokunen on oikeakin tankki että tykkiä käyttää useimmin vain konekiväärejä. Yhdessä videossa oli nyt aito tai ei niin tykki ampui venäjän sotilaan taivaan tuuliin maan ja taivaan välille että lensi kyllä palasina taivaaseen siinä ulkomaan uutiset näyttää myös näitä parhaita paloja miten venäläiseen osuu ja hän sätkyttelee maassa se vaan että monet kuolleet onkin kristittyjä eikä muita uskontoja tasapuolisesti olisi hyvä että kuolee myös muita uskontoja.

    Äänestä

  • Suomessa ei ole mitään helvetin miljardeja täältä on kaikki varastettu ja myyty.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hävittäjillä ei tee mitään silloin kun vastapuolella on ilmapuolustus. Nyt on nähty kuinka Ukraina tuhoaa kalliita suihkuhävittäjiä pahvisilla Droneilla jotka ei näy tutkassa.

    USA sai vääristynyttä mainosta suihkuhävittäjilleen hyökäyssodissaan Irakia ja Afganistania vastaan joilla ei ollut riittävää ilmapuolustusta. Kehittyneissä sodissa puhaltava uudet tuulet. Pahvista kyhätyt, 120 kilometrin toimintasäteellä operoivat ja viiden kilon pommia kantavat pahvidronet tuhoavat miljoonia ja miljardeja maksavia suihkuhävittäjiä lähtötelineisiinsä. Suomi löi kätensä paskaan ostaessaan F-35 laukaisualustoja joilla ei nykysotastrategian mukaan tee paljon mitään. Kallista romua jonka tekniikka vanhenee muutamassa vuodessa.

    No Venäjällä tuhoutui muutama hävittäjä ja pommikone tai kuljetus mutta missä Wagner tiputettiin se oli venäjän sotilastukikohdan alueella ihan .SEN VERRAN VOI KATSELLA GOOGLE WIKIPEDIOITA ETTÄ NÄKEE SUORAT SATELLIITTI KUVAT VENÄJÄN ARMEIJAN TUKIKOHDISTA EIKÖ NIIN.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukrainan konflikti onkin ensimäinen todellinen tulikaste amerikan horneteille. Siellä nähdään onko ne vanhentuneita ja onko niistä mihinkään?

    Ensimmäinen tulikaste ai niinkö oikeesti eikä hornetit ole jo vanhaa kalustoa ollut kaikissa sodissa ympäri maapalloa mitä ihmeen pellejä

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuinka monta vanhaa rynnäkkökivääriä tai sergeitä Suomen vähäosaiset sinun mielestäsi tarvitsevat?

    Venäjällä naiset opettelee pistään kiväärin päässä olevalla veitsellä ihmisiä sellaisia ystäviä on sun naapurissa ja rajan takana OIKEITA TOVEREITA TOV TOV TOV TOVAAAAA hebrealaisia Golanin kukkuloilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Irakilla oli myös ilmapuolustus ja vuonna 1990 se oli yksi vahvimpia maita torjuntähävittäjien ja ilmatojuntaohjusten määrässä. Lisäksi sen ilmatorjuntaa kontrolloi moderni ranskalainen tietokonejärjestelmä, mutta sekään ei estänyt ilmatoimintaa.

    Sota ei ole mitään ristinollaa. Aivan viime vuonnakin huudeltiin ettei tankeilla enää tee nykysodassa mitään, mutta nekin huutelut ovat sittemmin vaienneet.

    Ja mikään asia Iranin vuorilla ei muutu sillä että tullaan tänne pohjoiseen murhaamaan varastamaan päin vastoin kukaan ei näitä halua tänne enää eikä auta vähääkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Romuhinnastosta : rautaromu 6-10 c/kg.
    Sen verran pelkästä romusta maksetaan, ukrainalaiset eivät maksa sitäkään !

    10 centtiä kilo tankki painaa tonneja ! Ääliö
    ja täällä arabit repii kaiteita ja kupari kaapelia ahneuden himossa kuljettaa virosta myyntiin niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Pitääkö jokaisen vähäosaisen itse kustantaa saamiensa aseiden romutus vai kustantaako valtio ison romutusoperaation? Jos ensimmäinen vaihtoehto, kuinka valvotaan etteivät aseet jää romuttamatta ja luiskahda muuhun käyttöön?

    Polttamalla aseen saa sulatettua ja kierrätys metallia siitä saa sekä poliisi ottaa tuhottavaksi myös armeija romut.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    vähintään viisi miljoonaa, eli jokaiselle omansa.

    Onko lisää LIDL Alepan lisäksi äärikommari STALININ KAUPPAA.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Noh noh, ei nyt sentään liioitella. Hornetit oli mukana jo 1991 Gulf warissa jossa vastassa oli sentään silloinen maailman 4. suurin Irakin armeija jolla oli vieläpä kymmenen vuoden tuore sotakokemus Irania vastaan.

    Liittouma menetti nelisenkymmentä hävittäjää Irakin ilmapuolustuksen ja hävittäjien alasampumana. Muistaakseni Hornetteja ammuttiin alas 2, joista toinen ilmataistelussa Mig-25 vastaan.

    Paljon koneita varastetaan ja myydään eri maihin KYLLÄ AIKA TYHMÄ TÄYTYY OLLA USKOO KAIKKIA HUIJAUKSIA NYTKIN.

    Äänestä

  • Menette Kampin alakertaan mistä bussit lähtee luukulle missä lukee Pietari

    Äänestä

  • MITÄÄN TÄÄLLÄ EI TEE KUTEN TE VENÄLÄISET LUULETTE TAI ARABIT TÄÄLLÄ ON EUROOPAN UNIONIN EYRO RAHA KREIKAN HUIJAUKSET JA BRYSSELIN EI TÄÄLLÄ ENÄÄ OLE MITÄÄN SUOMEN MARKKOJA MISSÄÄN MEILLÄ ON SAMA EVRO KUIN ESPANJASSA TÄÄLLÄ TOLLOT. SAMAT TUET MYÖS KUIN SIELLÄ KUIN TÄÄLLÄ VAIKKA TÄÄLLÄ ILMASTON TAKIA ON OLTAVA SUUREMMAT TUET TIETYSTI VAI SATAAKO ESPANJASSA LUNTA PALJONKIN.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukrainan konflikti onkin ensimäinen todellinen tulikaste amerikan horneteille. Siellä nähdään onko ne vanhentuneita ja onko niistä mihinkään?

    Minä vuonna sinäkin olet tähän VALMIISEEN MAAILMAAN SYNTYNYT ?Toitko jotain tullessasi ???

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukrainan konflikti onkin ensimäinen todellinen tulikaste amerikan horneteille. Siellä nähdään onko ne vanhentuneita ja onko niistä mihinkään?

    Just joo ja minä vuonna synnyit tänne ehkä 2008 ?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Polttamalla aseen saa sulatettua ja kierrätys metallia siitä saa sekä poliisi ottaa tuhottavaksi myös armeija romut.

    Polttamalla tuhoat vain hyvän materiaalin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Pitääkö jokaisen vähäosaisen itse kustantaa saamiensa aseiden romutus vai kustantaako valtio ison romutusoperaation? Jos ensimmäinen vaihtoehto, kuinka valvotaan etteivät aseet jää romuttamatta ja luiskahda muuhun käyttöön?

    Et vissiin ole koskaan mitään myynyt, materiaali viedään romun ostajalle ja valtio saa myymästään romusta rahaa, joka voitaisiin jakaa omalle kansalle, eikä kerjääville puliukroille.
    Kuinka valvotaan etteivät aseet luiskahda ukrainalaisilta muuhun käyttöön ? Ei valvota yhtään mitenkään !

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Eli valtion, meidän itsemme, täytyy joka tapauksessa sinunkin mielestäsi kustantaa kaiken sen materiaalin kuljetus. Miksei me sitten vain yhtä hyvin voida ottaa samasta hyötyä irti Venäjän armeijan vähentämisen muodossa?
    Ja mitä sinä välität mitä Ukrainassa luiskahtelee? Sinä et ole Ukrainassa, se ongelma on heidän hallituksensa päänsärky.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    JOS Ukraina maksaisi edes rahdin.
    JOS Ukraina Maksaisi edes romun hinnan.
    JOS Ukraina lopettaisi tai pitäisi edes taukoa ruikuttamiseltaan, ruinaamiseltaan, jne.
    Se mitä Ukrainassa luiskahtelee, näkyy kyllä muualla Euroopassa erinäisten turvallisuusvirastojen ratsioissa ja takavarikoissa.
    "Venäjän armeijan vähentämisen muodossa ? " Voi kunpa ne vähentäisivätkin sitä venäjän armeijaa, vaan ainoat asiat mitä puliukrot ovat onnistuneet vähentämään ovat : omaa kansaansa ja reserviin kuuluvaa miehistöainesta ja nekin, muualle ja muiden elätettäviksi..
    Mihin sinä mielestäsi tarvitset Ukrainaa? Minä arvostan Ukrainaa yhtä paljon kuin...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuinka monta vanhaa rynnäkkökivääriä tai sergeitä Suomen vähäosaiset sinun mielestäsi tarvitsevat?

    kyllä kaikki kelpaa, niillähän voi metsästää ja saada siten ruokaa, hirveen riittää yksi sergein ammus.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    JOS Ukraina maksaisi edes rahdin.
    JOS Ukraina Maksaisi edes romun hinnan.
    JOS Ukraina lopettaisi tai pitäisi edes taukoa ruikuttamiseltaan, ruinaamiseltaan, jne.
    Se mitä Ukrainassa luiskahtelee, näkyy kyllä muualla Euroopassa erinäisten turvallisuusvirastojen ratsioissa ja takavarikoissa.
    "Venäjän armeijan vähentämisen muodossa ? " Voi kunpa ne vähentäisivätkin sitä venäjän armeijaa, vaan ainoat asiat mitä puliukrot ovat onnistuneet vähentämään ovat : omaa kansaansa ja reserviin kuuluvaa miehistöainesta ja nekin, muualle ja muiden elätettäviksi..
    Mihin sinä mielestäsi tarvitset Ukrainaa? Minä arvostan Ukrainaa yhtä paljon kuin...

    Miksi? Mehän tässä hankkiudumme vanhasta roinasta eroon ja saamme vielä hyötyä siitä. Ja jos EU:n valvonta toimii niin hyvä vain.
    Mikäli et ole vielä asiasta kärryillä, tässä on Oryxin listaus tunnetuista Venäjän armeijan tappioista tähän asti. Ukrainalaiset on tehneet niistä aika silppua.
    https://www.oryxspioenkop.com/2022/02/attack-on-europe-documenting-equipment.html
    - 2281 tankkia
    - 2715 jalkaväen taisteluajonevoa
    - yms.

    Kuka välittää sinun arvostuksistasi. Minulla ei ole mitään valittamista niin kauan kuin ukrainalaiset jatkavat tämän maan pääasiallisen turvallisuuhkan, Venäjän armeijan, nitistämistä tuohon tahtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    kyllä kaikki kelpaa, niillähän voi metsästää ja saada siten ruokaa, hirveen riittää yksi sergein ammus.

    Joo, keräät vain lihat puolen hehtaarin alueelta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hävittäjillä ei tee mitään silloin kun vastapuolella on ilmapuolustus. Nyt on nähty kuinka Ukraina tuhoaa kalliita suihkuhävittäjiä pahvisilla Droneilla jotka ei näy tutkassa.

    USA sai vääristynyttä mainosta suihkuhävittäjilleen hyökäyssodissaan Irakia ja Afganistania vastaan joilla ei ollut riittävää ilmapuolustusta. Kehittyneissä sodissa puhaltava uudet tuulet. Pahvista kyhätyt, 120 kilometrin toimintasäteellä operoivat ja viiden kilon pommia kantavat pahvidronet tuhoavat miljoonia ja miljardeja maksavia suihkuhävittäjiä lähtötelineisiinsä. Suomi löi kätensä paskaan ostaessaan F-35 laukaisualustoja joilla ei nykysotastrategian mukaan tee paljon mitään. Kallista romua jonka tekniikka vanhenee muutamassa vuodessa.

    Kyllä Irakilla ja Afganistanissa oli ilma puolustus, mutta Usa ylivoimaisella ilmaherruudella tuhosi ensin ilmavoimien johtokeskuksen , jonka jälkeen koneet olivat sokkona ja ne ammuttiin osaksi alas. Osaksi piilotettiin maan alle kun niitä ei haluttu menettää. Jos oikeasti Naton joukot taistelisi niin alkuun taivaalla yli 500 hävittäjää ja pommikonetta jotka laittaisivat kivikasoiksi kaikki tietoliikenne paikat, sitten alkaisi täystuho.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Miksi? Mehän tässä hankkiudumme vanhasta roinasta eroon ja saamme vielä hyötyä siitä. Ja jos EU:n valvonta toimii niin hyvä vain.
    Mikäli et ole vielä asiasta kärryillä, tässä on Oryxin listaus tunnetuista Venäjän armeijan tappioista tähän asti. Ukrainalaiset on tehneet niistä aika silppua.
    https://www.oryxspioenkop.com/2022/02/attack-on-europe-documenting-equipment.html
    - 2281 tankkia
    - 2715 jalkaväen taisteluajonevoa
    - yms.

    Kuka välittää sinun arvostuksistasi. Minulla ei ole mitään valittamista niin kauan kuin ukrainalaiset jatkavat tämän maan pääasiallisen turvallisuuhkan, Venäjän armeijan, nitistämistä tuohon tahtiin.

    Kerrotko vielä mitä hyötyä on Suomelle rahoittaa ulkomaisia sotia ?
    Tätä roinaa voi oikeasti myydä (sinusta se on arvotonta kuluja tuottavaa kaatopaikalle joutavaa ongelma-jätettä, jota kukaan ei halua ostaa, kyllä, olet kertonut sen ihan tarpeeksi montaa kertaa, sinä sitten haluat viedä tuota jätettä ukrainaan, kun se kerran on turhaa jätettä... huoh ! ) ja saada siitä rahaa suomalaisten parhaaksi.
    Kerrot Suomi 24 Ukrainan "Voitoista", siten kun ukrut ovat hyväksi nähneet ilmoittaa, kertoisitko välillä onko Ukrainalla vieläkään muita tappioita kuin se että Sergei jätti kielensä AK-47 lukon ja rungon väliin asetta puhdistaessaan...
    Kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, se ettei sinua muiden mielipiteet kiinnosta ei ole uutinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ai siis muuta kuin tämän maan tärkeimmän turvallisuusuhkan, Venäjän armeijan, rusikoiminen? Onko sinulla jokin erityinen syy, miksi haluat Venäjän hyökkäysjoukkoja suojeltavan?
    Sinä itse jo myönsit vanhentuneen aseistuksen olevan kuluja tuottavaa, joten et voi vetäytyä siitä enää. Ja Oryxin lista muuten ei käsitä mitään Ukrainan ilmoituksia vaan kuvamatskun perusteella vahvistetut tappiot.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Venäjä turvallisuusuhka ? Varmasti on uhka mikäli Suomi käyttäytyisi kuten Ukraina käyttäytyi ennen Venäjän hyökkäystä.
    Voi kunpa sitä "rusikoimista" tapahtuisikin, muutenkin kuin heidän omien tiedotteidensa väittäminä. Venäjää en halua suojella Ukrainaa enempää, enkä vähempääkään, molemmat valtiot yhtä tärkeitä ja välttämättömiä kuin vaikkapa Sudan, Somalia..
    Kirjoitin vanhan romun myymisestä, kun joku myy jotain ja toinen ostaa niin myyjä saa siitä rahaa ja vaikka raha tulisi romukauppiaalta, se on silti rahaa.
    Ja sitten, onko Ukrainalla tappioita lainkaan, mikset kerro niistä samalla "tarkkuudella" kuin Venäjän tappioista ?

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Käyttäytyisi kuten Ukraina eli olisi olemassa? Siinä tapauksessa pelkään, että minulla on sinulle huonoja uutisia, koska tuo iso Somalia on meistä nähden rajan takana.
    Ja edelleenkään sinun ei tarvitse Ukrainan tiedotteita lukea vaan vilkaista Oryxin tekemiä listauksia. Minä en ole se voima, joka estää sinua katsomasta.
    https://www.oryxspioenkop.com/2022/02/attack-on-europe-documenting-equipment.html
    Kun valtio joutuu organisoimaan tavaran säilytyksen ja kuljetuksen, se maksaa silti rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Kerrotko vielä mitä hyötyä on Suomelle rahoittaa ulkomaisia sotia ?
    Tätä roinaa voi oikeasti myydä (sinusta se on arvotonta kuluja tuottavaa kaatopaikalle joutavaa ongelma-jätettä, jota kukaan ei halua ostaa, kyllä, olet kertonut sen ihan tarpeeksi montaa kertaa, sinä sitten haluat viedä tuota jätettä ukrainaan, kun se kerran on turhaa jätettä... huoh ! ) ja saada siitä rahaa suomalaisten parhaaksi.
    Kerrot Suomi 24 Ukrainan "Voitoista", siten kun ukrut ovat hyväksi nähneet ilmoittaa, kertoisitko välillä onko Ukrainalla vieläkään muita tappioita kuin se että Sergei jätti kielensä AK-47 lukon ja rungon väliin asetta puhdistaessaan...
    Kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi, se ettei sinua muiden mielipiteet kiinnosta ei ole uutinen.

    "Sergei jätti kielensä AK-47 lukon ja rungon väliin asetta puhdistaessaan..."
    Ylen mukaan myös toinen samanlainen juttu sattui Alekseille ja yhtään ukrainalaista sotilasta ei ole vielä menehtynyt ja Venäjä on menettänyt miljoona miestä. Suomen median mukaan ylivoimainen Ukrainan armeijaa saattaa miehittää koko venäjän joulukuun loppuun mennessä.

    Äänestä

Suomella ja Ruotsilla ei ole ensimmäistäkään F-16 hävittäjää, joten voit lopettaa hikoilemisen siihen.

Äänestä
  • Ukraina on kuin suomenruotsalaiset jotka ovat vaatineet esim. pakkoruotsin suomen-ja muun kielisille, virkamiesruotsin vaatimuksen kaikkiin valtion ja kunnan virkoihin, eli he jotka osaavat ruotsinkieltä parhaiten ovat etuoikeutetussa asemassa virkoihin haettaessa. Sokerina pohjalla on kielikiintiöt korkeakouluihin. Kielikiintiöt tarkoittavat tietenkin vain ja ainoastaan suomenruotsalaisia, ei tietenkään muita. Romaanit ja saamelaiset jonottavat suomenkielisten kanssa samoissa jonoissa kun suomenruotsalaiset menevät V.I.P-kaistaa heidän ohitseen. Suomessa on maailman etuoikeutetuin kielivähemistö. He ovat niitä kun puhutaan maailman onnelisimmasta kansasta jolla ei suinkaan tarkoiteta pienipalkkaista duunia puskevaa suomenkielistä hikiniskaa vaan valtion kultaisella oksalla hyvää eläkettä odottelevaa suomenruotsalaista.

    Wanna be suomenruotsalaisen Paavo Juudas Lipposen ( SDP ) ollessa pääministerinä oli Lipponen sitä mieltä että suomenruotsalaisille pitää antaa kaikki mitä he ymmärtävät vaatia ja toivoa. Nyt Ukraina on samassa asemassa. Kaikki annetaan mitä pyydetään, ja vähän päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ukraina on kuin suomenruotsalaiset jotka ovat vaatineet esim. pakkoruotsin suomen-ja muun kielisille, virkamiesruotsin vaatimuksen kaikkiin valtion ja kunnan virkoihin, eli he jotka osaavat ruotsinkieltä parhaiten ovat etuoikeutetussa asemassa virkoihin haettaessa. Sokerina pohjalla on kielikiintiöt korkeakouluihin. Kielikiintiöt tarkoittavat tietenkin vain ja ainoastaan suomenruotsalaisia, ei tietenkään muita. Romaanit ja saamelaiset jonottavat suomenkielisten kanssa samoissa jonoissa kun suomenruotsalaiset menevät V.I.P-kaistaa heidän ohitseen. Suomessa on maailman etuoikeutetuin kielivähemistö. He ovat niitä kun puhutaan maailman onnelisimmasta kansasta jolla ei suinkaan tarkoiteta pienipalkkaista duunia puskevaa suomenkielistä hikiniskaa vaan valtion kultaisella oksalla hyvää eläkettä odottelevaa suomenruotsalaista.

    Länsi-aseet koeponnistavat Venäjän sotavoimat että Venäjä voisi päivittää sotastrategiansa ja kalustonsa vastamaan tämän päivän vaatimuksia. Samalla koeponnistetaan Venäjän talous, omavaraisuus, teollisuus, maatalous ja kaikki muu jossa Venäjällä on ollut parannettavaa.

    Ukrainassa näyttäisi olevan maailman etuoikeutetuin kielivähemmistö. Ilmeisesti venäjänkieliset ovat niin tärkeitä, että niiden vuoksi pitäisi Venäjän armeijan saada koko tuhota.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tällä hetkellä Venäjä päivittää T-55:a vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Niissä varmaan onkin parannettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ukrainassa näyttäisi olevan maailman etuoikeutetuin kielivähemmistö. Ilmeisesti venäjänkieliset ovat niin tärkeitä, että niiden vuoksi pitäisi Venäjän armeijan saada koko tuhota.

    Ukraina kohtelee etuoikeutettua kielivähemmistöään huonosti. 2014-2022 välisenä aikana Ukrainan vallan kaapanneet aikoivat tappaa kielivähemistösä tai ajaa heidät Venäjälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitä mieltä presidentti Zelensky, yksi tuohon kielivähemmistöön kuuluvista, oli hänen suunnitelmastaan karkoittaa hänet Venäjälle?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Zelenskyi toimi vielä TV-koomikkona 2014 kun äärioikeisto ja Azovin pataljoona kaapasivat Ukrainan vallan ja aloitti venäjänkielisten vainot ja hyökkäysotansa Donbasin asukkaita vastaan.

    Venäjällä on KAIKKI OLLUT AINA NURINPÄIN KIRJAIMIA MYÖTEN JA KAASUJA. MUSTÄ LUULETTE SAKSAN SAANEEN KAASUNSA HISTORIASSA NIIN RIOT NOVA TOV MIETI NATSITTELIJA TÄTÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ukraina kohtelee etuoikeutettua kielivähemmistöään huonosti. 2014-2022 välisenä aikana Ukrainan vallan kaapanneet aikoivat tappaa kielivähemistösä tai ajaa heidät Venäjälle.

    Antakaa niille vain vain vain luoteja sinne saavat ampua toisiaan maailman loppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitä mieltä presidentti Zelensky, yksi tuohon kielivähemmistöön kuuluvista, oli hänen suunnitelmastaan karkoittaa hänet Venäjälle?

    YouTube art zelenskyi dance

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Zelenskyi toimi vielä TV-koomikkona 2014 kun äärioikeisto ja Azovin pataljoona kaapasivat Ukrainan vallan ja aloitti venäjänkielisten vainot ja hyökkäysotansa Donbasin asukkaita vastaan.

    Ai onko kaikki maapallon yhteisesti hniset heti ÄÄÄÄÄÄRI OIKEISTOA JOS INHOAA VENÄLÄISIÄ ! TOV TOV TOV

    Äänestä

  • Ei mitään väliä kun ei pelastu kuitenkaan miten täällä käyttäytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei mitään väliä kun ei pelastu kuitenkaan miten täällä käyttäytyy.

    Siirtelevät varastettua huonekalua suomalaisilta venäläisille tämähän onkin hauska leikki Jahve käskee.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ukrainassa näyttäisi olevan maailman etuoikeutetuin kielivähemmistö. Ilmeisesti venäjänkieliset ovat niin tärkeitä, että niiden vuoksi pitäisi Venäjän armeijan saada koko tuhota.

    No ei mitään pentik myy aitoja Vietnamissa tehtyjä KUN USKOTTE KAIKKIA KOPIOIJIA PUHALTAJIA VARASTETUN MYYJIÄ

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Zelenskyi toimi vielä TV-koomikkona 2014 kun äärioikeisto ja Azovin pataljoona kaapasivat Ukrainan vallan ja aloitti venäjänkielisten vainot ja hyökkäysotansa Donbasin asukkaita vastaan.

    Zele tanssimassa HAAREMIHOUSUISSA korkokengissä kyllä ja TV elokuvassa se trikkikuvattiin kuin KUIN IKÄÄNKUIN EI OIKEASTI se istuisi armeijan paraatissa kenraalien kanssa. Älkää nyt virtuaalikuvia tosiaan totena pitäkö tai tietokone pelejä joku erotuskyky pitää olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Zelenskyi toimi vielä TV-koomikkona 2014 kun äärioikeisto ja Azovin pataljoona kaapasivat Ukrainan vallan ja aloitti venäjänkielisten vainot ja hyökkäysotansa Donbasin asukkaita vastaan.

    Eli Zelenskyi on siis syrjäyttänyt ne äärioikeistolaiset? Mitä ihmettä sitten valitatte enää?

    Äänestä

Ukrainalaiset ovat fiksuja. He ovat huomaneet että pitää "reippaasti" vaatia, eikä hiljaa pyytää, niin aina tulee jotain. Maailmssa on näenmä hölmöjä riittämiin.
Mitä tulee suomen lahjoituksiin, niin niitä "jakavat" suomen kansalaisten valitsemat "päättäjät"!!
Mikä tässä on syy ja mikä on seuraus?

Äänestä
  • Ukrainalaiset ovat tunnettuja ahneudestaan. Heti kun annat jotain on käsi ojossa, että lisää.

    Äänestä

  • Syy on se, että Putin hölmöyttään aloitti sodan
    Seuraus on se, että hänen armeijaansa rusikoidaan nyt Naton virnistellessä selän takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ukrainalaiset ovat tunnettuja ahneudestaan. Heti kun annat jotain on käsi ojossa, että lisää.

    Mustalaisilta oppineet. Ota, ota että käsi tottuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Mustalaisilta oppineet. Ota, ota että käsi tottuu.

    Hellareiden kirppikset täynnä varastettua

    Äänestä

Pelkäätkö sinä venäläisenä mitä vahinkoa he noin vähällä määrällä lentokoneita saisivat aikaan rakkaassa kotimaassasi ja jos venäjä sulle noin rakas on muuta takas sinne kai sinne niihin viemäreihin vielä asumaan mahtuu

Äänestä

160 hävittäjää maksaa yli 10-11 miljardia euroa, eikä hävittäjillä tee mitään ilman aseistusta. Ohjuksia, raketteja sun muuta. Hävittäjäpyynnin hinta all-inklusive on rapiat 15 miljardia. Antakaa meille meidän hävittäjämme, terv. ukrainan kerjäläiset.

Äänestä
  • Ne myy heti pitää rahat ostaa taloja ulkomailta

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ne myy heti pitää rahat ostaa taloja ulkomailta

    Ukrainan judet kieltää Jeesuksen

    Äänestä

  • Ei minulla ainakaan ole mitään tuota ehdotusta vastaan ja toivottavasti saavat F-16 koneensa. Meillä ei ole niitä koneita, ei ole meidän huolemme.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ei minulla ainakaan ole mitään tuota ehdotusta vastaan ja toivottavasti saavat F-16 koneensa. Meillä ei ole niitä koneita, ei ole meidän huolemme.

    Arvaa kuka maksaa niitä koneita? Työtä tekevät veronmaksajat EU:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Tottakai Tanska ja Hollanti ovat maksaneet niistä koneista, mutta niillä on paljon vähemmän tarvetta niille.
    Ja kaikkien eduksihan Venäjän armeijan murjominen on.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Arvaa kuka maksaa niitä koneita? Työtä tekevät veronmaksajat EU:ssa.

    "Arvaa kuka maksaa niitä koneita? Työtä tekevät veronmaksajat EU:ssa."

    Eli jos se pirun paskiainen lopettaisi Staliniksi pääsyn tavoittelunsa ja vetäisi sotilaansa pois Ukrainasta oman maansa puolelle, me eurooppalaiset säästäisimme ihan sikana?

    Eli muistetaan sitten jatkossa aivan kaikissa kauppaneuvotteluissa yms. millaisen kustannuserän Kremlin jäteläjä on aiheuttanut!!

    Ihan hyvä että maadoitit tämän veronmaksajan tasolle.

    Äänestä

On se vaan kerrassaan erinomaisen hyvä asia jotta Ukrainaa autetaan kaikin tavoin sen puolustustaistelussa Venäjän fasismidiktatuurin rosvojen ja raiskaajien joukkioiden hyökkäystä vastaan.
Maata niille hyökkääjille pitää Ukrainassa antaa kullekin se 1x2 metriä määräala.

Ei siinä tiltuilta ynnä muilta Vladimir Putinin fasistihallinnon pikkuapulaisilta ja nöyriltä saappaannuolijoilta kysytä mitään kun Ukrainalle annetaan F-16 -hävittäjiä ja niihin ohjuksia.
Saattaahan siinä vähän tiltun alahuuli väpättää vaan semmostahan se tuppaa tiltun kaalipierulta löyhkäävä kurja elo maan päällä olemaan.

Äänestä

Kohta varmaan Zelensky on pummaa tupakkaa ja kortsuja.
Ajatelkaapa jos Zelensky asuisi naapurissa joka aamu postiluukussa olisi käsi "anna money"

Äänestä
  • Ajattelepa, että tuo naapuri olisi normaalilla työllä itsensä elättävä henkilö. Sitten ilmestyy maarosvo-murhaaja Kalsarinmyrkyttäjä, joka alkaa tuhota naapurin omaisuutta.

    Sinun mielestä se on naapurin vika, että silloin pyytää apua?

    Parempi vaan, että vakoojapelle pistetään ruotuun, ja se Kremlin virkajuoppo siinä samassa.

    Äänestä

Mitä 160 jos koko Ukraina heillä on 12 kpl f 16 kuski hhhhhhhhhhhhhhhhhh
Tarkoita jokainen aja 15 kpl sama aika kaikki mahdollista Amerikka kanssa hhhhhhhh

Äänestä

Ukraina on siinä ikävässä tilanteessa, että heidän maallaan on tuholaisia, vähän samalla tavalla kuin luteet tai rotat saattavat vallata huonokuntoisia tms. kiinteistöjä.

Ei poisto halpaa ole. Mutta ei kai sitä tuholaistorjujaa tai kiinteistön omistajaa pidä syyllistää - ellei sitten ole jättänyt talousjätteitä tms.

Tajuatko yhtään, että hävittäjätarve poistuu kovin nopeasti, jos Venäjä vie sotilaansa oman maansa puolelle, häh?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Enemmän kuin mitä Ruotsilla ja Suomella on yhteenlaskettuna. Helvetin pummit ja kerjäläiset. Ukrainan kerjäläisille ei riitä mikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu