Olen seurustellut avopuolisoni kanssa noin vuoden. Nyt on tilanne niin että olen kuulunut erääseen yhtyeeseen jo ennen kuin suhteemme alkoi. Pitkät keikkamatkat aiheuttivat sen että joskus hän joutui viettämään yönsä yksin kotona. Nyt keikkaa pukkaa jo enemmän ja matkat voivat kestää viikkoja. Olemme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä.
Hänen mielestään on väärin että teen niin, mutta mitä muutakaan pitäisi tehdä jos en halua erota yhtyeestä?
En voisi kuvitella elämää ilman musiikkia enkä ilman rakastani. Olisi epäreilua estää bändikavereita keikkailemasta koska oma kultani ei halua olla erossa minusta. Hänen mielestään minä olen itsekäs. Hän on myös mustasukkainen, minkä ymmärrän, mutta se alkaa jo pikkuhiljaa kasvaa yli ymmärrykseni. Ja minähän en petä, se on yksi suurimmista periaatteistani.
En haluaisi erota, mutta jos tulisi valinnan paikka, valitsisin mielummin bändin, koska jos hän ei anna minun katsoa kuinka pitkälle bändimme pääsee, ei hän ole arvoiseni nainen. Tiedän kyllä missä vaiheessa pitää pistää raja siihen kuinka paljon vuodesta ollaan poissa kotona.
Olenko sitten itsekäs? Onko kukaan samassa tilanteessa? Vai osaako muiden naiset ottaa miestensä reissut vähän vähemmän raskaasti? Kuitenkin suurin osa muusikoista, jotka tunnen, ovat suhteessa.
Hänen mielestään on väärin että teen niin, mutta mitä muutakaan pitäisi tehdä jos en halua erota yhtyeestä?
En voisi kuvitella elämää ilman musiikkia enkä ilman rakastani. Olisi epäreilua estää bändikavereita keikkailemasta koska oma kultani ei halua olla erossa minusta. Hänen mielestään minä olen itsekäs. Hän on myös mustasukkainen, minkä ymmärrän, mutta se alkaa jo pikkuhiljaa kasvaa yli ymmärrykseni. Ja minähän en petä, se on yksi suurimmista periaatteistani.
En haluaisi erota, mutta jos tulisi valinnan paikka, valitsisin mielummin bändin, koska jos hän ei anna minun katsoa kuinka pitkälle bändimme pääsee, ei hän ole arvoiseni nainen. Tiedän kyllä missä vaiheessa pitää pistää raja siihen kuinka paljon vuodesta ollaan poissa kotona.
Olenko sitten itsekäs? Onko kukaan samassa tilanteessa? Vai osaako muiden naiset ottaa miestensä reissut vähän vähemmän raskaasti? Kuitenkin suurin osa muusikoista, jotka tunnen, ovat suhteessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki mikä vie erilleen tulkitaan helposti uhkaksi, jos ei kyetä hyväksymään sitä, että molemmilla on oikeus omaankin elämään myös parisuhteessa. Ja mikäs sen parempi ase pelokkaalle kuin vastauhkaus tyyliin mä tai bändi.
Pelko lähtee aina itsestä ja omasta epävarmuudesta. Nyt aikuisena sen tajuaa miten heikoissa kantimissa se omakin itseluottamus nuorena oli ja kuinka siitä syytti sitä kumppania, jonka poissaolo laukaisi epäilyksen ja pelot hylätyksitulemisesta sun muusta.
Syytön hänkin siihen oli, mutta mielikuvitus on hurja epävarman päässä... Meillä se johti eroon kolmen keikkailuvuoden jälkeen ja päätöksen tekijä olin minä ja mun ymmärtämättömyyteni.
Jos vaan voit, ota se naisesi mukaan keikoille silloin tällöin, että hän näkee sen todellisuuden jossa sä elät keikkailtoina. Se sinällään jo hälventää turhia kuvitelmia.
Soittele, lähetä textareita, muista häntä kun olet matkoilla, sillä sitähän se epävarma ja rakastunut sydän kaipaa: huomiota. Hyvien kokemusten myötä hänen itseluottamuksensa sekä luottamuksensa sinuun vahvistuu ja hän kykenee pian olemaan erossa susta ahdistumatta.
Tai jos hän ei kertakaikkiaan kykene pääsemään sen faktan yli, että muusikon vaimo(ke) saa olla usein yksin kotona, niin sillehän sinä et voi mitään. Sä voit vain tehdä parhaasi yrittäessäsi yhdistää rakkaan ammatin ja rakkaan ihmisen kanssa elämisen ja se riittää. Ei sun naisellasi ole oikeutta asettaa sua valinnan eteen vain siksi, että hän ei kestä olla yksin. Sellainen pelon sanelema itsekkyys ruokkii vain syyllisyydentunnetta ja tyytymättömyyttä.
Mun mies, on ainakin sellainen, että heti, jos suutun hänelle siitä, että hän lähtee johonkin ILMOITTAMATTA tai OTTAMATTA HUOMIOON yleensäkään MINUA mitenkään, hän yleensä luulee , että olen vihainen hänelle siitä lähtemisestä.
Sitten tulee tinka siitä, että lähteekö vai ei, vaikka minua painaa ihan muut asiat.
Niitä asioita hän ei saa ikinä selville, koska spontaania keskustelua ei synny, koska heti kun kerron hänelle, miltä minusta TUNTUU, niin hän rupeaa karvat pystyssä hätäilemään, että pääseekö reissuun vai ei.
Kysypä siltä naiselta, että onko silläkin joskus se vitutus tullut enempi siitä, että lähdet
a) varoittamatta
b) ilmoitat lähdöstä töksähtäen.
(eli mutiset sanomalehden takaa, että olis keikka aattelin lähteä-sanomitä sanot)
Tai yleensäkin siitä, että on paljon selvittämättömiä asioita, ja nainen murehtii niitä. Näitä selvittämättömiä asioita on muitakin, ja lievempiä, en tarkoita mitään pahoja ongelmia. Ehkä sillä naisella on joku asia. Me ei olla niinku jätkät. Mulle kaikista noilointa on PYYTÄÄ mun mieheltä ystävyyttä.
Mykkäkoulua en tee tahallani, en vain SAA sanaa suustani joskus, varsinkin kun tiedän, että jos hän ei heti ymmärrä, niin alkaa vaan meuhkaamaan niinku SILLÄ olis joku hengen hätä.
Mulla ainakin mies saa lähteä vaikka kiinaan jos haluaa, kunhan katsoo minua silmiin kun kertoo sen,
ja ilmaisee , että on miettinyt esim yhteistä lomaa sitten reissun jälkeen, tai jotain muuta, mikä koskee nimenomaan minua.
Ainoa mikä minua kiinnostaa, on se, onko mitään odotettavissa minulle häneltä, jos ei ole, niin suhde ei aja silloin asiaansa, eli kumppanuutta ja jakamista ja ystävää, joka on LÄSNÄ silloin kun on paikalla.
Voi ajatella, että minulla ei ole omaa elämää, jos olen niin huolissani ukon menoista, mutta totuus on se, että siitä ukosta meidän yhteiselo riippuu.
Olen hyvin aktiivinen ihminen, ja viihdyn itekseni, mutta tiedän itsestäni sen, että minusta ei ole kantamaan miespuolen kanssa perustamaani suhdetta omilla harteilla yksin.
Eli jos mies ei tahdo esim. viedä minua leffaan tai syömään ikinä, niin ei minusta ole sen patistajaksi.
MInä joutuisin silloin miettimään, että pitiköhän hän nyt leffasta, ja toivottavasti kukat olivat kauniita? Vittu miten se ressaa!
Mies kun lähtee reissuun, niin odotan häntä kaivaten .se on positiivista. Mutta
Jos hän ei anna mitään hyvää syytä minulle häntä odottaa, eli on tultuaan reissusta poissaoleva,niin alan vittuuntua siitä, että hän yleensäkin lähtee, koska tiedän, että ensi kerralla on taas sama homma.
Mahassa kokoajan möykky, että vitun jätkä, ja kun se tulee sieltä takaisin, niin olen ihan onneton jo.
Tuokin jo hepotti. Se olikin arvattavissa että yleensä epävarmuus ym. aiheuttaa kaikenmoisia pelkoja, mutta kun toisen itsetuntoa tuntuu olevan melko hankalaa nostaa.
Tossa sun vastauksessas tuli iso liuta hyviä pointteja, mutta miten ihmeessä saan sanottua ne kullalleni ilman taas uutta kinaa? En jaksais enää kuulla että kun "niin vain jätän" hänet kotiin yksin. Olen sanonut kaikesta hyvissä ajoin ja se vain aiheuttaa sen että asiaa ehtii murehtimaan ja märehtimään vielä pidempään.
Koitan olla kaikessa mahdollisimman hienovarainen mutta sitten kun minulta kysytään että miksi vain lähden niin vaikeatahan siihen on mitään järkevää vastausta keksiä, paitsi että jos bändi lähtee keikalle, niin se on kaikki tai ei ketään. Mutta kun se ei koskaan kelpaa.
Sitten tulee jauhot suuhun ja keskustelu ei edisty vaan lykkääntyy ja ilmapiiri on vähän masentava itsekullakin...
Kiitos kuitenkin vastauksista, niitä lukiessa olo parani hieman.