Marinin hallitus viivytteli terrorismilain kanssa.

Vasta viime vuonna tuli voimaan laki, jonka perusteella voidaan tuomita Suomeen tullut henkilö, joka on osallistunut terroristijärjestöjen toimintaan. Lähes koko vaalikauden Marinin tuhoviisikko riskeerasi suomalaisten terveyttä ja henkeä pitämällä rajat apposen auki... Kuten muistamme, "Suomi on kaikille avoin! Tervetuloa!"

Nyt kun on saatu oikea hallitus, jossa tehdään oikeita töitä, oikeilla motiiveilla ja järjellä, tullaan terrorismilaki uudistamaan kokonaisuudessaan, eli mm. tukkimaan punavihreät terroristin mentävät porsaanreijät. Tämä on erittäin hieno asia suomalaisten turvallisuuden kannalta, että punavihreä välinpitämättömyys ja lepsuilu, jota kutsutaan harhaanjohtavasti myös "empatiaksi", on ohi. Kiitos äänestäjät <3
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Terrorismilakeja on päivitetty vuodesta 2018 lähtien useampaan kertaan. Suuri osa Syyriaan lähteneistä oli palannut jo ennen Marinin hallitusta. Syyriaan lähteminen ei ollut rikos. Laista ei ole hyötyä, ellei ole todisteita sen rikkomisesta. Poliisi olisi jo ryhtynyt toimenpiteisiin, jos todisteita olisi.

Äänestä
  • Pekka toi diplomaattikyydillä isisterroristit tänne. Suomi on maailman ainoa maa missä näin toimitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasta viime vuonna tuli voimaan laki, jonka perusteella voidaan tuomita Suomeen tullut henkilö, joka on osallistunut terroristijärjestöjen toimintaan. Lähes koko vaalikauden Marinin tuhoviisikko riskeerasi suomalaisten terveyttä ja henkeä pitämällä rajat apposen auki... Kuten muistamme, "Suomi on kaikille avoin! Tervetuloa!"

Nyt kun on saatu oikea hallitus, jossa tehdään oikeita töitä, oikeilla motiiveilla ja järjellä, tullaan terrorismilaki uudistamaan kokonaisuudessaan, eli mm. tukkimaan punavihreät terroristin mentävät porsaanreijät. Tämä on erittäin hieno asia suomalaisten turvallisuuden kannalta, että punavihreä välinpitämättömyys ja lepsuilu, jota kutsutaan harhaanjohtavasti myös "empatiaksi", on ohi. Kiitos äänestäjät <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu