PEPSI MAX

Olen ollut "riippuvainen" Pepsistä jo pitkään, noin kaksi vuotta. Parhaimmillaan päivässä on mennyt kaksi 1,5 litran pulloa. En ole uskaltanut ajatella, kuinka paljon siitä on minulle haittaa, kun ajattelee asia hampaitteni ja lisäaineiden määrän kannalta.
Onko kukaan huomannut, että sokerittomat limsat, kuten juuri Pepsi Max, kerääntyvät elimistöön ja turvottavat paljon enemmän, kuin esimerkiksi vesi?
Liikun paljon. Siitä huolimatta painoni on noussut viimeisien kuukausien aikana yli 5 kiloa. En ole löytänyt sille syytä. Omasta mielestäni se ei voi olla pelkkää rasvaa :(
148990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

nukkumaan? mä join joskus pepsiä puolesta litrasta litraan päivässä kun "mukalaihdutin". Vetelin sitä surutta pitkin päivää ja kuvittelin että se pitäis muun makean himotuksen poissa. Eipä pidemmän päälle tullut tuosta mitään. Univaikeuksia kyllä oli. En saanut nukahdettua millään sen limsan takia. Noissahan on kofeiinia tai jotain noissa kolajuomissa. Mä en nukkuis varmaan silmällistäkään jos joisin noin paljon ku sinä.

Äänestä
  • Itse en ainakaan huomannut, että Pepsi olisi vaikuttanut unensaantiini. Kolajuomissa on kofeiinia, mutta tietääkseni erittäin vähän. Esimerkiksi kahvista sitä saa paljon enemmän :)

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    Itse en ainakaan huomannut, että Pepsi olisi vaikuttanut unensaantiini. Kolajuomissa on kofeiinia, mutta tietääkseni erittäin vähän. Esimerkiksi kahvista sitä saa paljon enemmän :)

    Kyllähän kolajuomissakin kofeiinia löytyy ihan suht kohtuudella.

    Kahvissa on enemmän, mutta sitä ei juoda esimerkiksi 2 litraa päivässä ;)

    Äänestä

  • vomps kirjoitti:

    Kyllähän kolajuomissakin kofeiinia löytyy ihan suht kohtuudella.

    Kahvissa on enemmän, mutta sitä ei juoda esimerkiksi 2 litraa päivässä ;)

    kyllähän 10 kupillista menee aika helposti jos vain kotona istuu. no onneksi en ole pelkästään kokona kuin joskus mutta 5-8 kupillista silti menee aika helposti päivässä vaikka olisi kiirettäkin.

    Äänestä

Mitäpä siitä, jos maha on turvoksissa eikä nukuta, mutta aspartaami on juttu erikseen. Aspartaamin saantirajoitukset on vedetty pitkälti kaupankäynnin turvaamiseksi, eikä ihmisen sietokykyä olla ajateltu kunnolla. Aspartaamin vaaroja ei ole kuuluteltu ääneen, koska elintarvikemarkkinat panostavat tähän laihissokeriin suurella volyymilla.

lainaus keskustelusta:
http://www.tuuli.net/zalk/tuulinet/zalk02/4741.php

"Aspartaami on hidasvaikutteinen, elimistöön kertyvä hermomyrkky. Aspartaamin hajoamistuotteet elimistössä ovat:
-Metyylialkoholi eli metanoli, joka sokeuttaa ja vaurioittaa maksaa. (esim. 57mg
per litra Coca-Cola Light:ia)
-Formaldehydi, joka vaurioittaa munuaisia ja aiheuttaa vatsan limakalvon
tuhoutumista ja vatsahaavoja. Käytetään ruumiiden balsamointiin.
-Muurahaishappo, joka aiheuttaa aivoverisuonten laajentumista ja kudosten
riittämätöntä hapensaantia. Käytetään teollisuudessa aktivaattorina
irrottamaan epoksi- ja uretaanipinnoitteita.
-Fenyylialaniini, joka vaurioittaa aivoja, vähentää serotoniinin määrää aivoissa ja aiheuttaa syntymävikoja.
-Aspartiinihappo, joka vaurioittaa aivoja.

Vuonna 1974 aspartaami oli markkinoilla puoli vuotta. Tutkimustulosten takia
se poistettiin (rottien aivoissa syöpää ja /reikiä/). Vuonna 1981
aspartaamia valmistavan yrityksen (Monsanto) johtaja nimitettiin USA:n
elintarvikeviraston (FDA) johtoon. Asia käsiteltiin uudestaan, aspartaamia
ei hyväksytty, mutta hän yksin kumosi kieltävän päätöksen.

Aspartaami ei ole luonnollinen aine. Se ei käyttäydy elimistössä kuten muut ruoasta saatavat aineet. Aspartaamilla on 92 virallista dokumentoitua vaikutusta, mukaanlukien
-Sokeus
-MS-tauti
-Alzheimer
-Aivosyöpä
-Jatkuva väsymys
-Muistin ja ajattelukyvyn huomattava heikkeneminen
-Persoonallisuusmuutokset
-Käsien ja jalkojen tunnottomuus ja pistely
-Näköhäiriöt
-Kuolema
Aspartaami on ollut Pentagonin kemiallisten aseiden listalla. Aspartaamin käyttö lasten ruoissa on kielletty EU:n alueella. USA:n ilma- ja merivoimien ja useiden lentoyhtiöiden lentäjät eivät saa käyttää sitä. Aspartaamimyrkytys on kumulatiivinen, se kertyy elimistöön. Aspartaamin
hajoamisessa syntyvä formaldehydi varastoituu rasvaan. Aspartaami ei kestä kuumentamista."

Äänestä

Jatkuva hapokkaiden juomien lipittäminen (limut ja vissyt) kuluttaa rajusti hampaita. Purukalusto kestää muistaakseni 5-6 happohyökkäystä päivässä, mikä yleensä täyttyy normaaleista syömisistä. Jos limua juo koko ajan, hampaat on happohyökkäyksen kourissa koko ajan.

Äänestä

Tuttua minulle, olen ollut riippuvainen PepsiMaxista sen myyntiin tulosta asti. Minäkin juon sitä 1-2 puolentoista litran pulloa päivässä.

Ei varmaan ole terveellistä, tiedetään, muita haittavaikutuksia en ole huomannut kuin kova päänsärky, jos ilman koettaa olla.

Sepä sitten onkin ainoa paheeni. Paino on pysynyt samana kymmenen vuotta, en ole ylipainoinen.

Itse en juo kahvia,teetä, alkoholia tms.

Nauti huoletta Pepsistä, mutta jos asia vaivaa, niin pistä tietoa millä pääsit eroon, itse en ole edes yrittänyt.

Äänestä
  • Eroon pääseminen oli paljon helpompaa kuin osasin odottaa. Sain vain yhtenä iltana tarpeekseni. Päätin, että nyt juominen vain loppuu. Ihmeellistä, ettei minulla ole tehnyt mieli Pepsiä kertaakaan lopettamisen jälkeen. Olen myös laskenut, kuinka kalliiksi se tulee jo kuukaudessa, jos juo 1-2 pulloa päivässä. Kahden Pepsin pakkaus maksaa muistaakseni hieman alle 4 €.
    Ainoa ongelma on pinttynyt tapa juoda Pepsiä istuessani tietokoneeni ääressä. Nyt tuntuu oudolta, suorastaan tyhjältä, kun ei ole mitään, mitä hörppiä samalla. Löysin ratkaisuni, kun ostin vesikannun ja laitoin jääpaloja pakkaseen. Teen itselleni jäävettä ja juon sitä Pepsin sijaan. Täysin ilmaista ja ennen kaikkea huomattavasti terveellisempää elimistölle :)

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    Eroon pääseminen oli paljon helpompaa kuin osasin odottaa. Sain vain yhtenä iltana tarpeekseni. Päätin, että nyt juominen vain loppuu. Ihmeellistä, ettei minulla ole tehnyt mieli Pepsiä kertaakaan lopettamisen jälkeen. Olen myös laskenut, kuinka kalliiksi se tulee jo kuukaudessa, jos juo 1-2 pulloa päivässä. Kahden Pepsin pakkaus maksaa muistaakseni hieman alle 4 €.

    Luin joskus jotain aspartaamista, että se on aine joka saa ihmisen tuntemaan janontunnetta. Ja kun sinulla onkin jano vaikka olet hörppinyt limua vaikka kuinka paljon, syytä aspartaamia! Ainakin bisnes rullaa loistavasti.

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    Eroon pääseminen oli paljon helpompaa kuin osasin odottaa. Sain vain yhtenä iltana tarpeekseni. Päätin, että nyt juominen vain loppuu. Ihmeellistä, ettei minulla ole tehnyt mieli Pepsiä kertaakaan lopettamisen jälkeen. Olen myös laskenut, kuinka kalliiksi se tulee jo kuukaudessa, jos juo 1-2 pulloa päivässä. Kahden Pepsin pakkaus maksaa muistaakseni hieman alle 4 €.
    Ainoa ongelma on pinttynyt tapa juoda Pepsiä istuessani tietokoneeni ääressä. Nyt tuntuu oudolta, suorastaan tyhjältä, kun ei ole mitään, mitä hörppiä samalla. Löysin ratkaisuni, kun ostin vesikannun ja laitoin jääpaloja pakkaseen. Teen itselleni jäävettä ja juon sitä Pepsin sijaan. Täysin ilmaista ja ennen kaikkea huomattavasti terveellisempää elimistölle :)

    2 pepsin pakkaus on 2€ vähän pääälle🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2 pepsin pakkaus on 2€ vähän pääälle🤪

    Vastasit 14 vuotta vanhaan ketjuun. Silloin hinta on voinut ollakin sen 4€. Mutta eipä tuosta Pepsi Maxista mitään haittaa ole laihtumisen kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2 pepsin pakkaus on 2€ vähän pääälle🤪

    Vain tarjouksissa, eikä ihan sitäkään. 2,15 euroa on yhden Pepsi Max pullon hinta!

    Äänestä

vaihdoin fantan tammikuussa novelee 3 pietä fantapulloa juonut nevelen jälkeen haen aina 24 pullon novelle korin tokmanilta ja mauton .saan saman fiiliken novelesta kun juo pullon suusta.oisko 8e 24 pulloa.

Äänestä

pepsi on elämä saatana<333

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luna kirjoitti:

Olen ollut "riippuvainen" Pepsistä jo pitkään, noin kaksi vuotta. Parhaimmillaan päivässä on mennyt kaksi 1,5 litran pulloa. En ole uskaltanut ajatella, kuinka paljon siitä on minulle haittaa, kun ajattelee asia hampaitteni ja lisäaineiden määrän kannalta.
Onko kukaan huomannut, että sokerittomat limsat, kuten juuri Pepsi Max, kerääntyvät elimistöön ja turvottavat paljon enemmän, kuin esimerkiksi vesi?
Liikun paljon. Siitä huolimatta painoni on noussut viimeisien kuukausien aikana yli 5 kiloa. En ole löytänyt sille syytä. Omasta mielestäni se ei voi olla pelkkää rasvaa :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu