Kaikki alkoi siitä kun persut räksytti 4 vuotta

Kukaan ei jaksa jatkuvaa perusteetonta haukkumista ja loukkauksia, ei edes Sanna Marin. Pääministeri kautensa jälkeen hän pyysi että hän ja perheensä saisi olla enemmän rauhassa, mutta mikäån ei muuttunut. Ei ole ihme että haluaa siirtyä muuhun työhön, monelle olisi pakko jo mielenterveyden vuoksi. Ja mikä on siirtyessä, hänellä on arvostusta myös, ja ennen kaikkea ulkomaillakin, hän on ainutlaatuinen suomalainen sen suhteen minllaisen arvostuksen on saanut kansainvälisesti.
Käykö niin että Tony Blair Institute for Global Change saa toimeksiannon Suomesta ja Marin tulee ohjaamaan Orpon hallitusta kun se kärvistelee laman kourissa. Sopisi hyvin olemassa olevaan kuvaan.
Kukaan ei kiellä esim Purraa hankkimaan samanlaista arvostusta, Orposta ei kukaan sitä odota.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kukaan ei jaksa jatkuvaa perusteetonta haukkumista ja loukkauksia, ei edes Sanna Marin. Pääministeri kautensa jälkeen hän pyysi että hän ja perheensä saisi olla enemmän rauhassa, mutta mikäån ei muuttunut. Ei ole ihme että haluaa siirtyä muuhun työhön, monelle olisi pakko jo mielenterveyden vuoksi. Ja mikä on siirtyessä, hänellä on arvostusta myös, ja ennen kaikkea ulkomaillakin, hän on ainutlaatuinen suomalainen sen suhteen minllaisen arvostuksen on saanut kansainvälisesti.
Käykö niin että Tony Blair Institute for Global Change saa toimeksiannon Suomesta ja Marin tulee ohjaamaan Orpon hallitusta kun se kärvistelee laman kourissa. Sopisi hyvin olemassa olevaan kuvaan.
Kukaan ei kiellä esim Purraa hankkimaan samanlaista arvostusta, Orposta ei kukaan sitä odota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu