Alkuun heti muistutus, että en itse suinkaan ole profeetta, vaan otsikko oli pakko laittaa tuohon muotoon että mahtuu, ja että asian tajuaa.
* * *
Mutta asiaan, kirjoitin jonkun aikaa sitten tästä että miten Israelin asiat tulevat tapahtumaan, kirjoitin että tullaan vahvistamaan sopimus Antikristuksen johdolla, ja tämän sopimuksen pituus on 7 vuotta. Painotin erityisesti sopimuksen pituutta, seitsemää vuotta ja sanoin että tuollaista lukua ei voi vetää aivan hatusta.
Ja nyt:
Helsingin Sanomat, sunnuntai 28. Huhtikuuta 2002, sivu C2, otsikko:
"Entä seuraavaksi, Ariel Sharon?"
ote kirjoituksesta:
(puhuttaessa rauhansuunnitelmista, "joita on olemassa aimo nippu")
"..Mikään nykyehdotuksista ei sellaisenaan miellytä Sharonia.
Hänen esittämäänsä visioon kuuluu kolme vaihetta: ensin tulitauko, sen jälkeen SEITSEMÄN VUOTTA tai kauemmin kestävä väliaikainen sopimus, jonka aikana neuvoteltaisiin lopullinen rauhansopimus."
* * * * *
Näin toteutuu tämä Raamatun profetia.
Eli kun tämä sopimus tehdään, niin sen vahvistaja tulee olemaan siis Antikristus, ja kun tämä sopimus on tehty, niin laittakaa kellonne käyntiin koska silloin on alkaa ihmisen hallitseman maailman viimeinen vuosiviikko, eli 7 vuotta.
Raamatussa lukee että sopimus tullaan vahvistamaan monien kanssa, ja tämä "monien" voi tarkoittaa nyt joko YK:ta tai arabimaiden liittoa taikka molempia, ja niin osuu tuokin kohta täysin kohdalleen.
Ja näin kaikki tulee todentotta tapahtumaan.
Jos ette usko niin pitäkää uutiset televisiosta auki ja nähkää omin silmin se mitä Raamattu sanoo.
* * *
Mutta asiaan, kirjoitin jonkun aikaa sitten tästä että miten Israelin asiat tulevat tapahtumaan, kirjoitin että tullaan vahvistamaan sopimus Antikristuksen johdolla, ja tämän sopimuksen pituus on 7 vuotta. Painotin erityisesti sopimuksen pituutta, seitsemää vuotta ja sanoin että tuollaista lukua ei voi vetää aivan hatusta.
Ja nyt:
Helsingin Sanomat, sunnuntai 28. Huhtikuuta 2002, sivu C2, otsikko:
"Entä seuraavaksi, Ariel Sharon?"
ote kirjoituksesta:
(puhuttaessa rauhansuunnitelmista, "joita on olemassa aimo nippu")
"..Mikään nykyehdotuksista ei sellaisenaan miellytä Sharonia.
Hänen esittämäänsä visioon kuuluu kolme vaihetta: ensin tulitauko, sen jälkeen SEITSEMÄN VUOTTA tai kauemmin kestävä väliaikainen sopimus, jonka aikana neuvoteltaisiin lopullinen rauhansopimus."
* * * * *
Näin toteutuu tämä Raamatun profetia.
Eli kun tämä sopimus tehdään, niin sen vahvistaja tulee olemaan siis Antikristus, ja kun tämä sopimus on tehty, niin laittakaa kellonne käyntiin koska silloin on alkaa ihmisen hallitseman maailman viimeinen vuosiviikko, eli 7 vuotta.
Raamatussa lukee että sopimus tullaan vahvistamaan monien kanssa, ja tämä "monien" voi tarkoittaa nyt joko YK:ta tai arabimaiden liittoa taikka molempia, ja niin osuu tuokin kohta täysin kohdalleen.
Ja näin kaikki tulee todentotta tapahtumaan.
Jos ette usko niin pitäkää uutiset televisiosta auki ja nähkää omin silmin se mitä Raamattu sanoo.
Vastaukset 28
Vanhimmat
miten tuo ennustus ei sopisi juutalaiseen oppiin, jos Sharon toteuttaa sen?
Kopioija pyysi vastaamaan tähän, mutta en ole aivan varma ymmärränkö kysymystä. Tarkoitatko että onko olemassa jotain vaatimuksia olosuhteista tms jotta profetia toteutuisi tai ei toteutuisi? Tai että onko Sharon "arvollinen" toteuttamaan profetian?
Asia on siis yksinkertainen, Raamatussa sanotaan että tulee olemaan 7 vuoden sopimus, ja näin näyttää nyt tapahtuvan, Israel on toinen osapuoli ja toinen osapuoli on "monet", ja näinkin näyttää käyvän. Minä itse en osaa spekuloida tätä asiaa niin taidokkaasti kuin te, koska näen asian yksinkertaisena.
En tiedä mitä siis haet, mutta Ariel Sharon Israelin puolesta on aivan sopiva olemaan toinen osapuoli sopimuksen tekemisessä.
Entä tempaus? Eikö meidät ole silloin jo temmattu pois vihan ajasta?
Juu, rauhansopimusta ei tehdä niin kauan kun temmattavat ovat vielä maanpäällä.
Juu, rauhansopimusta ei tehdä niin kauan kun temmattavat ovat vielä maanpäällä.
aivan totta , ja nyt todella Jeesuksen tulo on lähellä!
Heheh..et voi olla tosissas...heheh SALV.heeeeeeee
Mitäköhän olen sanonut että tuo Alibi on niin syöpynyt mieleesi?
"Heheh..et voi olla tosissas...heheh SALV.heeeeeeee"
Luulen että käytät varmasti täällä toistakin nimimerkkiä jolla kirjoittelet useammin, ja olet kyllä kiitettävän kauan jaksanut seurata kirjoituksiani.
Olen ollut liikaa älyllisessä seurassa, ja unohtanut, että kaltaisiasikin on olemassa.Olen pahoillani puolestasi.
Ei ole ihmisen oma vika olla ...Se on Jumalan vika!
Alibisi olet itse paljastanut ja nahkapääsi. Iso, ruma mies, joka ei tunne mua, vaikka nähdään ainakin kerran kuussa...
Luulen että sinulla taitaa olla nyt hieman väärä henkilö. En ole erityisen iso kooltani, rumuudesta en tiedä, mutta kalju sentään en ole. Enkä usko että myöskään näemme "ainakin kerran kuukaudessa."
Mutta, se henkilö keneksi minua luulet, niin jos todella olisin sitten, niin pyydän että tule sitten juttelemaan minulle ja kysy käytänkö tätä nimimerkkiä. Niinhän se selviää yksinkertaisella tavalla.
ja moni muukin asioista päättävä tuntee varmastikin tuollaiset ns. ennustukset tarpeeksi hyvin ja esittääkin visionsa 7 v. rauhasta tahallaan. Johtajien täytyy olla visionäärejä ollakseen johtajia.
Tämä on pieni osa siitä uutisissa näkymättömästä hallinnasta, mikä liittyy mm. uskomusten ja maailmankuvien ohjailuun suurten massojen parissa. Ihmiset kyllä saadaan keskittymään epäolennaiseen pähkäilyyn, eikä siihen mitä taustalla oikeasti tapahtuu, planeetan ja sen asukkaiden riistoa sen kaikissa muodoissa.
Riistovaltioiden ja asioista päättävien politiikkaa tämäkin, joka ei voi jatkua loputtomiin. Tavallinenkin kansalainen tiedostaa varmaan jossain vaiheessa oikein hyvin taustavaikuttajien motiivit että kuviot ja kansalaiset heräävät siihen ymmärrykseen, että tuollaiselle eliittipaskalle on laitettava loppu, ennen kuin sellainen tulee oikeasti ja itse jää vain nuolemaan rasvasia näppejään.
Eipä kyllä heiluta mielenrauhaani Sharonin visiot eikä hevoisen profetiat, about. ihan piristävää joka tapauksessa. Ja takaisin F1:sten pariin, se vasta tylsää on.
Tätä en ole ennen kuullutkaan:
"ja moni muukin asioista päättävä tuntee varmastikin tuollaiset ns. ennustukset tarpeeksi hyvin ja esittääkin visionsa 7 v. rauhasta tahallaan. Johtajien täytyy olla visionäärejä ollakseen johtajia."
Enpä voi kun kummastuksissani ihmetellä kirjoitustasi. Vai että Sharon ja muut maailmanjohtajat kulkevat fundamentalistikristittyjen talutusnuorassa, vähintäänkin mielenkiintoista.
Vai että vielä "epäolennaista pähkäilyä"..(Tuota en nyt viitsi kommentoida, ettei nyt sentään puheestani löydettäisi sarkasmia).
"Enpä voi kun kummastuksissani ihmetellä kirjoitustasi. Vai että Sharon ja muut maailmanjohtajat kulkevat fundamentalistikristittyjen talutusnuorassa, vähintäänkin mielenkiintoista."
Pakko oli heittää kommentti, vaikken alkuperäiseen ideaan taas kerran syttynytkään...
Siis, Sharonilla on varmasti hanskassaan nuo luvut. Kukakohan numeromagian kehitti? Etteivät vain juutalaiset alunperin.
Varmasti Sharonilla on neuvonantajissaan henkilöitä, jotka näistä asioista muistuttelevat, sillä et Hevoinen ole varmasti ainut numeromagiasta kiinnostunut. Israel sitäpaitsi tarvitsee tässä tilanteessa kaiken probaganda-avun, jonka se voi vain saada. Muutoin Palestiina / Israel tulos on 10-0
Jeninin tapahtumia on siviilin varmasti vaikea ymmärtää, ja sen tajuaa jopa Israelkin.
Sotilaallisena operaationahan se oli lievimmästä päästä. Israel menetti siellä omia joukkojaan, niin ei olisi tarvinnut käydä, jos Israel olisi todella käyttänyt voimaansa.
Se taas miten se saadaan maailman hyväksyntään:-)))
Menivät sitten sekaisin nimimerkki ja otsikkokin, mutta palaan vielä asiaan:
Tämän Raamatun profetian uskominen tällä tavalla kuuluu hyvin pienelle osalle maailman kristityiksi itseään kutsuvista, eikä tämä profetia liikuta mitenkään kristittyjä itseään. Tämä profetia liittyy heihin, jotka juuri EIVÄT usko. Kristityt pelastuvat tästä kaikesta, eikä heillä ole tähän osaa tai arpaa, mutta uskottomat ja jumalattomat saavat osansa kun tämä profetia täyttyy. Juuri he jotka nauravat tällekin profetialle eivätkä sitä usko, saavat osansa.
Mutta olet 100% oikeassa että maailmanjohtajat käyttävät uskontoa aseenaan ja ajamaan omia asioitaan, ja sitähän on tapahtunut kautta historian, parhaimpana esimerkkinä Vatikaani. Nykyaikana tämä kaikki käy tosin paljon helpommin kun humanismia (jonka määrite on käytännössä aivan vapaa) voidaan soveltaa kaikkeen mihin ennen tarvittiin uskontoa, mutta nyt ilman sotia ja paljon ylevämmiltä kuulostavin lopputuloksin.
Vastaan tähänkin saman asian minkä ehdin jo kirjoittaa nimimerkki "lost in spacelle", eli tämän profetian (siis sopimuksen lopullinen solmiminen) on vain ramppi seuraavaan profetiaan, joka on käytännössä tuomio koko maailmalle.
Mutta juu, minun puolestani kyllä Sharon kumppanit saavat itse henkilökohtaisesti toteuttaa vaikka kaikki Raamatun profetiat, kun minulle ei asialla ole juurikaan väliä, vaan se riittää minulle että kunhan ne Raamatun profetiat vain toteutuvat. Se riittää ja siinä riittää minulle ihmettelemistä.
Mutta kun olen tätä mieltä ja sinä olet tuota mieltä, niin me molemmat voimme tosin syyttää toisiamme että emme näe metsää puilta..
Numero"magiaa" tästä ei minun mielestäni ei löydy, vaan tämä asia on yksinkertaisesti tämä:
1. Muutama tuhat vuotta sitten kirjoitettiin että Israel tulee tekemään 7 vuoden rauhansopimuksen.
2. Tänään luin lehdestä että Israel tulee todennäköisesti tekemään 7 vuoden rauhansopimuksen.
Olivatpa siis sopimuksen laatijoiden motiivit mitkä tahansa, se ei pyyhi pois sitä että eräs kirja oli kuin olikin oikeassa.
Tämä kuuluu mielestäni sarjaan itseään toteuttavat ennustukset. Tietenkin asian voi kääntää jumalalliseksi ennustukseksi, mutta kun ihminen on niin sitkeästi raahannut niitä tiettyjä symbolisia numeroitaan mukanaan 2000 vuotta, niin ota siihen sitten kantaa...
Toivon vain, ettei maailmanloppukin toteudu moisien kehäpäätelmien takia.
Luultavaa kyllä on, että maailma loppuu sotaan rauhan ja uskonnon puolesta, ikävä kyllä.
"Toivon vain, ettei maailmanloppukin toteudu moisien kehäpäätelmien takia."
Toivoa sopii, mutta varmuuden vuoksi muista että jos tämä maailmanloppu tuleekin ja olosi käy tukalaksi niin huuda avuksesi Jeesusta.
Ja loppujen lopuksi, eivätkö nämä kaikki Raamatun profetiat lopunajoista ole aika itseään toteuttavan kuuloisia? Raja täytyy johonkin kuitenkin vetää, milloin profetia on Jumalalta saatu ilotulituksin varustettu säihkesanoma ja milloin se on vain "noin olis käyny kuitenkin", eli milloin sitten kelpaa ja milloin ei.
"Raja täytyy johonkin kuitenkin vetää, milloin profetia on Jumalalta saatu ilotulituksin varustettu säihkesanoma ja milloin se on vain "noin olis käyny kuitenkin", eli milloin sitten kelpaa ja milloin ei."
Kävin tuossa selailemassa muitakin foorumeita Suomi24:n alla, ja juutuin juutalaisuuteen hetkeksi, oli joku viitsinyt nähdä vaivaa muutaman ihan hyvän historiallisen artikkelin laittamiseksi palstalle...
Niin rajanvedosta. Sitä ei ihminen lopulta tiedä mitä rajan tuollapuolen on. Varmaa vain on se, etteivät kaikki suuret uskonnot voi olla oikeassa.
En usko lopullisena totuutena myöskään evoluutioon, siinäkin on suuri kysymys, mitä oli ennen alkua:-)
Pitää vain elää ja katsoa, kyllä sen totuuden lopulta saa haltuunsa, harmi vain, että silloin on kuollut...
kuin lampaita narusta, lypseviä ei tapeta, heti.
"Vai että Sharon ja muut maailmanjohtajat kulkevat fundamentalistikristittyjen talutusnuorassa, vähintäänkin mielenkiintoista."
Ei ei eiiii näin hyvä mies, vaan että teidän ja meidän uskomuksia ohjaillaan tietoisesti, Kuten muillakin elämän alueilla, koulutuksessa, työssä, mediassa yms. Siis länsimaisiakin yhteiskuntia ohjaillaan monin eri tavoin, ei tietenkään niin karkeasti kuin esim. Pohjois-Koreassa tapahtuu, mutta jotenkin, aina jonnekin ja pelkästään rahan tarpeiden mukaan, kylmää puuhaa.
Sotia mm. sytytellään tarpeen tullen, ei siinä mitään uutta ole, rauhojakin solmitaan samoilla periaatteilla ja joskus jopa valtioiden rajoista sovitaan. Joillakin tahoilla on tarpeensa, joista meillä tavallisilla maan matosilla pähkäilijöillä ei ole juuri hajuakaan. Saddamikin on ilmeisesti käymässä jo tarpeettomaksi, rahalla on intressinsä, eikä siinä kukaan kansalainen paljoa paina.
En mitenkään halua antaa kuvaa että tämä olisi jotain x-filesiä, maailma nyt vain toimii miten toimii ja demokratiat on lähinnä hyvä vitsi, jotka rahan valta on kalvanut pelkiksi tuotanto-organisaatoiksi ja ihmiset kokevat tietysti siitä tuskansa.
Mutta leipä ja sirkushuvit hoitavat useimmiten hommat, ainakin tähän päivään. Tässähän myös uskonnoilla on myös aina ollut oma tärkeä roolinsa politiikan puunuijana, meitä ohjaillaan, mutta ei mistään taivaista, vaan ihan täältä maan päältä, maan isäntien keinoin.
Ranskan viime aikaiset tapahtumat esim. antavat selkeästi ymmärtää, että heti kun tulee intressiristiriitoja, pitää yrittää harrastaa jo aikasten läpinäkyvää, poliittista väkivaltaa. Heidän tapauksessaan ongelmia on ilmeisesti jo pidempään lakaistu maton alle, ohjailtu huonosti. Kaikenlaiset valtiomuodot kun ovat kuitenkin aina koeluontoisia, niin sattuuhan sitä vahinkoja.
Epäolennaista pähkäilyä on mielestäni se, että tietääkö esim. hevoinen maailman asiat raamattuunsa nojaten, tyyliin; "loppu tulee jos et minua usko", vai eikö tiedä. Kun kumminkaan sitä loppua ei sitten tule, tapahtuu eräs hyvin mielenkiintoinen psykoilmiö, joka toimii aina ja toimii monessa muussakin häbeningissä.
Kun ei tullut suurta loppua, saavat fundikset yllättäen lisää kannattajia uskonsa piiriin. Nimittäin kun aiemman lähdön tunnelmasta osattomiksi jääneet kuulevat, että vielä on muutama paikka vapaana seuraavaan junaan, niin osa jengistä tulee mukaan, aina sinne missä kuuleman mukaan tapahtuu jotain jännää, uskon mukaan. Se on sellainen itse itseään ruokkiva ruokinta-automaatti, josta valuva ruoka on jo osittain pahasti ylittänyt parasta ennen päiväyksensä.
Piiri pieni pyörii ja lapsemmekin siinä jo hyörii, nuppi sekaisin meidän virheistä. Fundisten jälkeläiset istuvat vielä tuhannen vuoden päästäkin kylmässä lätäkössään ja valittavat että kurapöksyt vuotavat ikävästi ja on niin kamala olla, että loppu tulee varmasti ihan heti kohta. (Viimeinen lause oli lavea lainaus "Kotona maailmankaikkeudessa" opuksesta)
En ole muuten missään nähnyt mainitsemaasi Sharonin 7 vee. rauhajuttua, voisitko ystävällisesti antaa linkin aiheesta. Kiitos ja hyvää viikon alkua itse kullekin, pähkäilijälle.
vastata Kassi Kettusen kysymykseen?:-)
Ei mitään uutta auringon alla siis?
Mutta sanoit:
"Epäolennaista pähkäilyä on mielestäni se, että tietääkö esim. hevoinen maailman asiat raamattuunsa nojaten, tyyliin; "loppu tulee jos et minua usko", vai eikö tiedä. Kun kumminkaan sitä loppua ei sitten tule, tapahtuu eräs hyvin mielenkiintoinen psykoilmiö, joka toimii aina ja toimii monessa muussakin häbeningissä."
Tuo "Kun kumminkaan sitä loppua ei sitten tule", niin mutta sitten kerran kun se tuleekin. Lienen kuralätäkössä mielestäsi, mutta olen sentään valmis kuralätäkössäni ja olen varoittanut muita, ja se lämmittää tämän kuralätäkköni.
* * *
"..Nimittäin kun aiemman lähdön tunnelmasta osattomiksi jääneet kuulevat, että vielä on muutama paikka vapaana seuraavaan junaan, niin osa jengistä tulee mukaan, aina sinne missä kuuleman mukaan tapahtuu jotain jännää, uskon mukaan. Se on sellainen itse itseään ruokkiva ruokinta-automaatti, josta valuva ruoka on jo osittain pahasti ylittänyt parasta ennen päiväyksensä."
Kuinka sitä porukkaa tulee lisää sitten jos he kerta toisensa jälkeen vain saavat vanhempaa (huonompaa ilmeisesti) ruokaa? Voi olla niinkuin sanoit tai sitten niin että sitten kun vihdoinkin se loppu tulee, ihmisiä on saatu mukaan paljon enemmän ja odotus on kannattanut (tästä aiheesta taitaa olla Raamatussakin lause "haluaisi ettei kukaan hukkuisi vaan.." jne. Asiassa enemmän kiinni olevana olen sitä mieltä että ruoka paranee koko ajan.
* * *
Sharonin 7 vuoden rauhan suunnitelma (visioksi tituuleerattu vielä tässä vaiheessa siis) löytyy tämän päivän Hesarista sivulta C2 (jos nyt sivun numeron oikein muistan, ulkomaan osastossa kuitenkin).
muistamme profetiasi ylosotosta, jonka piti tapahtua elokuussa 2001.
muista sinun profetiaa. Muistan kuitenkin Harri/Anne/Mikä
lie Veijosen profetian. Siinä hän todisti tämän 7
vuoden jakson jo alkaneen. Katsotaan nyt kenelle ne kellot
kilisevät eli kuka on oikeassa.
niin..
Daniel 9:27 tässä:
"..Ja hän tekee liiton raskaaksi (vahvistaa) monille (monien kanssa) yhden vuosiviikon ajaksi (vuosiviikko=7 vuotta), ja puoleksi vuosiviikoksi (3,5 vuotta siis) hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin (tähän vaaditaan siis temppeli, joka on nyt jo hyvällä mallilla); ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse"
Tässä vielä sama lause englanninkielisestä KJV:stä jotta näet että en keksi itse selityksiä (suluissa):
Dan 9:27 "..And he shall confirm the covenant with many for one week: and in the midst of the week he shall cause the sacrifice and the oblation to cease, and for the overspreading of abominations he shall make it desolate, even until the consummation, and that determined shall be poured upon the desolate"
* * *
Tuosta temppelistä vielä, niin sitä ei ole vielä, mutta jos muistatte uutisissakin oli isolla kun he viime vuoden alussa ja tämän vuoden alussa kun he yrittivät viedä jo perustuskiveä paikoilleen, mutta kun tilanne kuumeni niin että tapahtumaa on aina pitänyt tähän mennessä siirtää.
Temppelin rakentamiselle omistetun järjestön sivut löytyvät osoitteesta:
http://www.templemountfaithful.org/ ,
tuolta voi käydä katsomassa koska seuraavan kerran yritetään viedä perustuskiveä paikoilleen.
Itse temppelin rakentamisessa ja pystyttämisessä kuluu hyvin vähän aikaa, lukemani mukaan kuukausissa lasketaan. Eli kun nämä asiat vihdoin lähtevät pian pyörimään niin ne ovat hyvin nopeasti kiihdyttävät itsensä täyteen vauhtiin.
Perseelles tulet lentämään. Ja vaikka sota lähi-idässä syttyisikin, ei siitä maailmanloppua tule.
Katsotaan sitten 7 vuoden päästä. Ja toivottavasti osaat jättää tuon paskanjauhannan lopullisesti taaksesi kun huomaat luulottelusi vääriksi.
Eihän se lopettanut syksylläkään, vaikka ennusti ylösoton tapahtuvaksi elokuussa 01.
...taitaa olla vänkää,kun on moinen mielikuvituksen lennokas lahja ohjenuoranaan ?!?
Itelläni moiset sepittelyt taisivat loppua jo ennen teini-ikää...mutta ihmisethän kypsyvät henkisesti tosiaan eri tahtia,eli ei hätää,voihan ehkä vielä ennen tuon 7:n vuoden aikarajaa havahtua todellisuuteen...tai sitten ei ?!?
Kukin valitkoon oman todellisuutensa mielikuviensa ja järkensä sekä ymmärryksensä mukaan...tsemppiä !?!