Kolme asiaa, mitä et tiennyt uudesta liitosta, jonka Jeremia ja Hesekiel profetoivat.
1. Uusi liitto solmitaan vain Israelin ja Juudan kanssa. Israel ei ollut enää Jumalan omaisuuskansa, koska Israel ei noudattanut lakia, jolloin liitto purettiin. Jumala palauttaa Israelin liittoon Jumalan kanssa ja ottaa takaisin omaisuuskansakseen.
2. Uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta Israel noudattaisi lakia. Uuden liiton ehdot ovat samat kuin ensimmäisessä liitossa. Uutta liittoa ei olisi edes tarvittu, jos Israel olisi lakia noudattanut. Uudessa liitossa Jumala antaa Pyhä Henkensä ihmisten sydämeen, jotta he noudattaisivat lakia. Pyhän Hengen hedelmä on lain noudattaminen.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
3. Pakanat voivat liittyä uuteen liittoon, mutta se edellyttää lain noudattamista uskossa Jeesukseen Kristukseen samalla tavalla kuin juutalaisilta edellytetään. Mitään erotusta ei tehdä pakanoiden ja juutalaisten välillä. Koska luterilaisuus ja helluntailaisuus ovat hylänneet lain, he eivät ole uudessa liitossa Kristuksen kanssa.
Tässä lukee sen uuden liiton ehdot, minkä Jeesus Kristus asetti omalla verellään:
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
35 -- Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä. Hän panee meren kuohumaan, aallot pauhaamaan -- Herra Sebaot on hänen nimensä,
36 ja hän sanoo näin: -- Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani.
37 Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
Hes 36:24 Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.
25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
---
37:25 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti.
26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani
Jes 56:6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
8 Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.
Uusi liitto ei ole sitä, mitä olet luullut sen olevan
100
479
Vastaukset
- Anonyymi
Helluntaiaseurakunnissa usein saarnataan, että lakiliitto on kuopattu ja sen tilalle on tullut uusi armoliitto, joka on ihan erilainen liitto. Itse asiassa he eivät tajua sitä, että uuden liitton ero vanhaan nähden ei tule sen ehdoista vaan lain noudattamisesta. Uudessa liitossa lakia noudatetaan paramemmin, jolloin liitto pysyy voimassa ikuisesti. Liiton ehdot eivät muutu.
- Anonyymi
Tuntuu siltä, ettei luteriaisia ollenkaan kiinnosta se, täyttävätkö he Jumala asettamat liiton ehdot tai muut vaatimukset. Luterilaisille uskonto on enemmän harrastus kuin todellista uskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jotenkin tuntuu siltä, ettei luterilaiset teologian tohtorit aina edes halua ajaa Kristuksen asiaa.
Kirkko ja kaupunki -sanomalehti kirjoitti toukokuussa: ”Raamattu ei ole lakikokoelma, ja sen kanssa saa olla eri mieltä”, sanoo Raamatun käsikirjoitusten historiaa tutkinut Ville Mäkipelto”
Ensinnäkin Raamattu on lakikokoelma. Jumala antaa ihmiskunnalle käskyjä ja muuta opetusta, joita Jumala edellyttää ihmisten noudattavan.
Toiseksi jos joku on Raamatun kanssa eri mieltä, hän ei ole Jumalan kanssa samaa mieltä, mikä on perustavaa laatua oleva ongelma sille, joka sanoo olevansa uskossa.
Luettuani artikkelin, minulle tuli vaikutelma, ettei telologian tohtori Ville Mäkipelto ole oikeasti uskossa. Sama tulee esille hänen monista muistakin lausunnoista, joissa hän antaa mielivaltaisia tulkintoja Raamatusta. Jos Ville Mäkipelto ei voi jotain kohtaa Raamatusta hyväksyä, hän keksii tekosyyt olla siihen uskomatta. Mäkipelto on todellisuudessa käärmeen äänitorvi.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-raamattu-ei-ole-lakikokoelma-ja-sen-kanssa-saa-olla-eri-mielta-sanoo-ville-makipelto-joka-on-tutkinut-raamatun-kasikirjoitusten-historiaa- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin tuntuu siltä, ettei luterilaiset teologian tohtorit aina edes halua ajaa Kristuksen asiaa.
Kirkko ja kaupunki -sanomalehti kirjoitti toukokuussa: ”Raamattu ei ole lakikokoelma, ja sen kanssa saa olla eri mieltä”, sanoo Raamatun käsikirjoitusten historiaa tutkinut Ville Mäkipelto”
Ensinnäkin Raamattu on lakikokoelma. Jumala antaa ihmiskunnalle käskyjä ja muuta opetusta, joita Jumala edellyttää ihmisten noudattavan.
Toiseksi jos joku on Raamatun kanssa eri mieltä, hän ei ole Jumalan kanssa samaa mieltä, mikä on perustavaa laatua oleva ongelma sille, joka sanoo olevansa uskossa.
Luettuani artikkelin, minulle tuli vaikutelma, ettei telologian tohtori Ville Mäkipelto ole oikeasti uskossa. Sama tulee esille hänen monista muistakin lausunnoista, joissa hän antaa mielivaltaisia tulkintoja Raamatusta. Jos Ville Mäkipelto ei voi jotain kohtaa Raamatusta hyväksyä, hän keksii tekosyyt olla siihen uskomatta. Mäkipelto on todellisuudessa käärmeen äänitorvi.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-raamattu-ei-ole-lakikokoelma-ja-sen-kanssa-saa-olla-eri-mielta-sanoo-ville-makipelto-joka-on-tutkinut-raamatun-kasikirjoitusten-historiaa-Lehden artikkelissa Ville Mäkipelto sanoo: – Evankeliumit ovat ensisijaisesti uskon dokumentteja, jotka todistavat tietystä kristillisestä uskosta. Lukija tai kuulija sitten arvioi, onko tämä sellainen uskontulkinta, johon hän haluaa liittyä.
Mäkipelto syöttää ajatusta, että kristitty voi valita ne rusinat pullasta, joista hän pitää, ja heittää loput Lutherin kamiinaan poltettavaksi. Jos tässä joku sensuroi Raamattua, niin se on Ville Mäkipelto itse. Pyrkimys sensuroida Raamattua näkyy hänen "tieteellisessä" tutkimustyössään kautta linjan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu siltä, ettei luteriaisia ollenkaan kiinnosta se, täyttävätkö he Jumala asettamat liiton ehdot tai muut vaatimukset. Luterilaisille uskonto on enemmän harrastus kuin todellista uskoa.
Siis Jeesus teki meidät kristityt kelpaaviksi ihan itse ei ihminen pysty pelastamaan itse itseään ihan yksin Jeesuksen teko.

Toisen ovat toista mieltä.
Että pitää olla synnitön. Ihan itse.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Toisen ovat toista mieltä.
Että pitää olla synnitön. Ihan itse.Minkäs sille mahtaa että siellä kaksi mässäävää nàismaista paksukaista.
Turhaan enää faktoja kiistät. - Anonyymi
S market myy omenamehua missä on venäjän textit onko tämä nyt ihan okay Ukrainan sodan aikana ? Suomen kieli on täällä pääkieli.
- Anonyymi
Koiraa mennä katsoon Palestiinaan sitä MOSKEIJAA Siionin vuorella YouTube kalliomoskeija
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu siltä, ettei luteriaisia ollenkaan kiinnosta se, täyttävätkö he Jumala asettamat liiton ehdot tai muut vaatimukset. Luterilaisille uskonto on enemmän harrastus kuin todellista uskoa.
Mitkä ehdit pöllö ehto on että uskoo poikaan Jeesukseen ja mitä Davidin tulee niin siellä luut kolisee sen arkussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä ehdit pöllö ehto on että uskoo poikaan Jeesukseen ja mitä Davidin tulee niin siellä luut kolisee sen arkussa.
Joku varastelee tavaroita kristityiltä varmaan ylösnoussut David mitä luulette vai varastako Mooses älä varasta
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
helluntailaisuus on eksytys.
- Anonyymi
Sinä olet eksytys!
- Anonyymi
Se on täysin totta, että helluntailaisuus on suuri maailmaan tullut eksytys. Helluntailaisuus perustuu amerikkalaiseen menestysteologiaan, opettamiseen korvasyyhyyn, laittomuuteen, vääriin profetioihin ja vieraaseen tuleen. Luterilaisuudessa ei ole näitä kansaa villitseviä äärikarismaattisia piirteitä, mutta muuten luterilaisuus on samanlainen eksytys, joka perustuu saarnaamiseen korvasyyhyyn, armon vääristelyyn ja laittomuuteen.

Mitäs jos te luterilaiset yrittäiditte joskus kertoa mikä teistä tekee oikeita uskovia, ettekä aina keskittyisi muiden haukkumiseen?

Oletko lukenut ollenkaan Uutta testamenttia? Jeesus ja apostolit nuhtelivat aika railakkaasti niitä "uskovia", jotka eivät olleet uskollisia Jumalan Sanalle. Otetaan tästä pari esimerkkiä:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette." (Matt 23:15)
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:22,23)
Jos nyt sinä olet loukkaantunut, että helluntailaisuutta on sanottu suureksi ekstykseksi, niin eikös sinun pitäisi perehtyä kritiikin perusteluihin ja ottaa opiksi, jos siihen on aihetta? Sama koskee möys luterilaisuutta.
Jokaisen on ojentauduttava Jumalan Sanan mukaan. Joskus se edellyttä eroamista omasta seurakunnasta ja kaikkien aiemmin omaksumiensa oppien hylkäämistä. Jos joku pitää kiinni vääristä opeista, hän on silloin synnin orja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan Uutta testamenttia? Jeesus ja apostolit nuhtelivat aika railakkaasti niitä "uskovia", jotka eivät olleet uskollisia Jumalan Sanalle. Otetaan tästä pari esimerkkiä:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette." (Matt 23:15)
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:22,23)
Jos nyt sinä olet loukkaantunut, että helluntailaisuutta on sanottu suureksi ekstykseksi, niin eikös sinun pitäisi perehtyä kritiikin perusteluihin ja ottaa opiksi, jos siihen on aihetta? Sama koskee möys luterilaisuutta.
Jokaisen on ojentauduttava Jumalan Sanan mukaan. Joskus se edellyttä eroamista omasta seurakunnasta ja kaikkien aiemmin omaksumiensa oppien hylkäämistä. Jos joku pitää kiinni vääristä opeista, hän on silloin synnin orja.Miten liittyy luterilaiseen kirkkoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten liittyy luterilaiseen kirkkoon?
No ainakin niin, ettei luterilaisuus eikä helluntailaisuus ole uuden liiton kristinuskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ainakin niin, ettei luterilaisuus eikä helluntailaisuus ole uuden liiton kristinuskoa.
Mikä sitten on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sitten on?
Paavali opetti noudattamaan juutalaisuutta, joka uskoo Jeesuksen olevan Kristus. Jeesus ei tullut uutta uskontoa perustamaan, mutta 300-luvulla katolinen kirkko aloitti uuden uskonnon, jossa sekoitettiin osia Raamatusta ja pakanauskonnoista toisiinsa. Jeesus ei perustanut katolista eikä luterilaista kirkkoa, joka on lähtöisin katolisesta kirkosta.
Tässä Paavali sanoo, että hän noudattaa kaikkea sitä, mitä Mooseksen laissa ja profeetoissa sanotaan, myös lain käskyä uskoa Kristusta, joten Paavali oli uudessa liitossa.
Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
---
25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."
---
28:23: Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.
Jeesuksen sanojen mukaan vain pieni vähemmistö kristityistä pelastuu. Tämä pienen pieni vähemmistö on messiaaniset juutalaiset ja heidän joukkoonsa kääntyneet pakanat. Kaikki luterilaiset ja helluntailaiset ovat pelastuksen ulkopuolella, koska he eivät ole hylänneet laittomuutta, joten heidän sydämessään ei ole lakia eivätkä he ole uudessa liitossa Kristuksen kanssa.
Matt 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
---
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan Uutta testamenttia? Jeesus ja apostolit nuhtelivat aika railakkaasti niitä "uskovia", jotka eivät olleet uskollisia Jumalan Sanalle. Otetaan tästä pari esimerkkiä:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette." (Matt 23:15)
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:22,23)
Jos nyt sinä olet loukkaantunut, että helluntailaisuutta on sanottu suureksi ekstykseksi, niin eikös sinun pitäisi perehtyä kritiikin perusteluihin ja ottaa opiksi, jos siihen on aihetta? Sama koskee möys luterilaisuutta.
Jokaisen on ojentauduttava Jumalan Sanan mukaan. Joskus se edellyttä eroamista omasta seurakunnasta ja kaikkien aiemmin omaksumiensa oppien hylkäämistä. Jos joku pitää kiinni vääristä opeista, hän on silloin synnin orja.Hellarit tekee SYNAGOGALLE käännynnöisiä varaskoplia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan Uutta testamenttia? Jeesus ja apostolit nuhtelivat aika railakkaasti niitä "uskovia", jotka eivät olleet uskollisia Jumalan Sanalle. Otetaan tästä pari esimerkkiä:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette." (Matt 23:15)
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:22,23)
Jos nyt sinä olet loukkaantunut, että helluntailaisuutta on sanottu suureksi ekstykseksi, niin eikös sinun pitäisi perehtyä kritiikin perusteluihin ja ottaa opiksi, jos siihen on aihetta? Sama koskee möys luterilaisuutta.
Jokaisen on ojentauduttava Jumalan Sanan mukaan. Joskus se edellyttä eroamista omasta seurakunnasta ja kaikkien aiemmin omaksumiensa oppien hylkäämistä. Jos joku pitää kiinni vääristä opeista, hän on silloin synnin orja.Tajuaakohan toi juutalainen että se lukee omista synneistään Raamatusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sitten on?
Palauttaako ne VARASTAMAnsa huonekalut kukkaset hellarit koskaan vaparit jääkö tähän syntimäärään nämä synnit heille ottavat mukaansa kun kuolevat. Onhan niitä virosta Venäjältä paha palautella Israelista mutta lähiöistä voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali opetti noudattamaan juutalaisuutta, joka uskoo Jeesuksen olevan Kristus. Jeesus ei tullut uutta uskontoa perustamaan, mutta 300-luvulla katolinen kirkko aloitti uuden uskonnon, jossa sekoitettiin osia Raamatusta ja pakanauskonnoista toisiinsa. Jeesus ei perustanut katolista eikä luterilaista kirkkoa, joka on lähtöisin katolisesta kirkosta.
Tässä Paavali sanoo, että hän noudattaa kaikkea sitä, mitä Mooseksen laissa ja profeetoissa sanotaan, myös lain käskyä uskoa Kristusta, joten Paavali oli uudessa liitossa.
Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,
---
25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."
---
28:23: Aamuvarhaisesta iltamyöhään Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta ja selitti sitä. Mooseksen lakiin ja profeettoihin vedoten hän yritti taivuttaa heidät uskomaan Jeesukseen.
Jeesuksen sanojen mukaan vain pieni vähemmistö kristityistä pelastuu. Tämä pienen pieni vähemmistö on messiaaniset juutalaiset ja heidän joukkoonsa kääntyneet pakanat. Kaikki luterilaiset ja helluntailaiset ovat pelastuksen ulkopuolella, koska he eivät ole hylänneet laittomuutta, joten heidän sydämessään ei ole lakia eivätkä he ole uudessa liitossa Kristuksen kanssa.
Matt 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
---
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Yritti taivuttaa heitä judeja uskomaan Jeesukseen lukee tossa hyvä jos ymmärrärtäisitte itse mitä kirjoitat te luette
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on täysin totta, että helluntailaisuus on suuri maailmaan tullut eksytys. Helluntailaisuus perustuu amerikkalaiseen menestysteologiaan, opettamiseen korvasyyhyyn, laittomuuteen, vääriin profetioihin ja vieraaseen tuleen. Luterilaisuudessa ei ole näitä kansaa villitseviä äärikarismaattisia piirteitä, mutta muuten luterilaisuus on samanlainen eksytys, joka perustuu saarnaamiseen korvasyyhyyn, armon vääristelyyn ja laittomuuteen.
Peto 666 YouTube Kenneth copperland
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan Uutta testamenttia? Jeesus ja apostolit nuhtelivat aika railakkaasti niitä "uskovia", jotka eivät olleet uskollisia Jumalan Sanalle. Otetaan tästä pari esimerkkiä:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette." (Matt 23:15)
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:22,23)
Jos nyt sinä olet loukkaantunut, että helluntailaisuutta on sanottu suureksi ekstykseksi, niin eikös sinun pitäisi perehtyä kritiikin perusteluihin ja ottaa opiksi, jos siihen on aihetta? Sama koskee möys luterilaisuutta.
Jokaisen on ojentauduttava Jumalan Sanan mukaan. Joskus se edellyttä eroamista omasta seurakunnasta ja kaikkien aiemmin omaksumiensa oppien hylkäämistä. Jos joku pitää kiinni vääristä opeista, hän on silloin synnin orja.Kenelle sä uhraat elukoita oikeasti HERÄÄ JO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellarit tekee SYNAGOGALLE käännynnöisiä varaskoplia
Nippu varastettuja kännyköitä Täs sulle Jeesus mun hyvät tekoni
- Anonyymi
Nykyään on jo kauan ollut tilanne, että vain rikollisia karkoitetaan, jos ovat toisesta maasta tulleita.
Jeesus taisi antaa uuden liiton 11:lle opetuslapselleen.- Anonyymi
Opetuslapset olivat kaikki juutalaisia, koska uusi liitto on tehty vain Israelin ja Juudan kanssa palauttaakseen Israel liittoon takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opetuslapset olivat kaikki juutalaisia, koska uusi liitto on tehty vain Israelin ja Juudan kanssa palauttaakseen Israel liittoon takaisin.
Uusi liitto tehtiin yksilöiden kanssa. Yksilöiden jotka uskovat Jeesukseen.
Vanha liitto tehtiin vain israelilaisten kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi liitto tehtiin yksilöiden kanssa. Yksilöiden jotka uskovat Jeesukseen.
Vanha liitto tehtiin vain israelilaisten kanssa.Puhut palturia. Uusi liitto on tehty Israelin ja Juudan kanssa, jotta Israel palaisi takaisin Jumalan omaisuuskansaksi.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut palturia. Uusi liitto on tehty Israelin ja Juudan kanssa, jotta Israel palaisi takaisin Jumalan omaisuuskansaksi.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.Tulee aika... Niin tulee, mutta mistä päättelet, että se aika on nyt? Aikakausien lopussa, ennen Kristuksen paluuta, Israel kansana kääntyy hänen puoleensa. Vasta silloin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut palturia. Uusi liitto on tehty Israelin ja Juudan kanssa, jotta Israel palaisi takaisin Jumalan omaisuuskansaksi.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.Liitti tehtiin kansan eli Israelin kanssa. Juuda tuli paljon myöhemmin kuten kaikki muutkin Jaakobin muiden 11 pojan alueet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opetuslapset olivat kaikki juutalaisia, koska uusi liitto on tehty vain Israelin ja Juudan kanssa palauttaakseen Israel liittoon takaisin.
Joo elukkaa ei enää tarvi uhrata kun on sovitus JEESUKSESSA MIKÄ NIMI ON PELASTUS
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut palturia. Uusi liitto on tehty Israelin ja Juudan kanssa, jotta Israel palaisi takaisin Jumalan omaisuuskansaksi.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.No näetkö kuinka moni on ottanut Jeesuksen vastaan !??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No näetkö kuinka moni on ottanut Jeesuksen vastaan !??
Todellisuudessa vain hyvin harva kristitty on ottanut vastaan juutalaisten kuninkaan Jeesuksen Kristuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opetuslapset olivat kaikki juutalaisia, koska uusi liitto on tehty vain Israelin ja Juudan kanssa palauttaakseen Israel liittoon takaisin.
Opetuslapsista tuli kristittyjä eikö se ihmeellistä JUDET MUUTTUI KRISTITYIKSI SIMBSALABIM ABRAGARABRA 🪔🪔🪔🪔🪔🪔🪔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut palturia. Uusi liitto on tehty Israelin ja Juudan kanssa, jotta Israel palaisi takaisin Jumalan omaisuuskansaksi.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.NO SE AIKA OLI JO 2000 VUOTTA SITTEN HUPSU HOMPPELI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee aika... Niin tulee, mutta mistä päättelet, että se aika on nyt? Aikakausien lopussa, ennen Kristuksen paluuta, Israel kansana kääntyy hänen puoleensa. Vasta silloin.
SE JEREN AIKA OLI KUN JERE KUOLI MUTTA JEESUS TULI EIHÅN NÄÄ TOLLOT TAJUA NYTKÄÄN MITÄÄN JEREMIA OLI ENNEN JEESUSTA KERTOI JEESUKSESTA JA TÄÄLLÄ TÄÄ YKSI SEKOILEE PEITE SILMILLÄ. MIKÄ JEESUS MINÄ VUONNA 2000 VUOTTA SITTEN JAA MESSIAS TULI OHO JÄÄTIIN KELKASTA SITTEN
- Anonyymi
Ja mistä lähtien Luterilaisuus on jotenkin pohjautunut Raamatun oppeihin?
Yleensä Raamattua luetaan siten, että sieltä otetaan vain rusinat - eli ne asiat, mitkä itseä miellyttää - ja muu jätetään pois.
Otetaan esimerkiksi kiusallinen sianlihan syönti kielto. Mooseksen lakihan kieltää sian lihan syömisen, koska se on saastaista.
Luterilainen poimii Raamatusta esimerkiksi Jeesuksen sanomisen, missä Jeesus kyseenalaisti tarpeen pestä kädet ennen ruokailua - ja väittää, että tämä tarkoitaisi samalla sitä, että sikaa saa syödä. Toinen poiminta on se, missä Paavali sanoo, että saa syödä kaikkea, mitä lihakaupassa myydään. Ja ettei kylässä tarvitse kieltäytyä ruuasta. Paavali ei kuitenkaan sano missään, etteikö sianlihan syöntiä tulisi välttää - vain sen, että on tilanteita, missä sitä voi syödä.
Paavalihan aloittaa tuon:
”»Kaikki on luvallista» – mutta kaikki ei ole hyödyksi. »Kaikki on luvallista» – mutta kaikki ei ole rakentavaa.”
…ja jatkaa:
”Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä.”
Mutta herää kysymys myytiinkö tuolloin lihakaupoissa sikaa… Jos syötiin, niin silloin Paavali rikkoi Jeesuksen käskyn:
”Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi.”
Sitten voimme pohtia kummalla on suurempi auktoriteetti: Varhaisen kirkon johtajalla (vrt. Paavi) vai Jeesuksella.
Tietenkin jokainen mieluummin valitsee tuon Paavalin opin: ”Kaikki on luvallista”- Anonyymi
”Kaikki on luvallista” tarkoittaa kaikki luvallinen on luvallista, mutta ei tarkoita kaikki kielletty on luvallista. Näin sitä laitetaan kupit nurin, kun Raamattua tulkitaan korvasyyhyyn. Paavali puolustaa tässä sitä, ettei luvallista saa kieltää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kaikki on luvallista” tarkoittaa kaikki luvallinen on luvallista, mutta ei tarkoita kaikki kielletty on luvallista. Näin sitä laitetaan kupit nurin, kun Raamattua tulkitaan korvasyyhyyn. Paavali puolustaa tässä sitä, ettei luvallista saa kieltää.
Sianlihan syönnin piti olla kiellettyä, mutta tässä Paavali antaa luvan syödä ”kaikkea, mitä lihakaupoista löytyy” tai ”mitä kylässä tarjotaan” eli kumoaa Vanhan Testamentin lain määräyksen osittain.
Tässä on pari tulkintakysymystä: Tarkoittiko Paavali, että hänen sanomansa yleistettäisiin myös nykyaikaan, missä lihakaupassa myydään myös sikaa? Ilmeisesti tuolloinkin jossain kaupoissa sitä myytiin, muutenhan Paavali lateli itsestään selvyyksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sianlihan syönnin piti olla kiellettyä, mutta tässä Paavali antaa luvan syödä ”kaikkea, mitä lihakaupoista löytyy” tai ”mitä kylässä tarjotaan” eli kumoaa Vanhan Testamentin lain määräyksen osittain.
Tässä on pari tulkintakysymystä: Tarkoittiko Paavali, että hänen sanomansa yleistettäisiin myös nykyaikaan, missä lihakaupassa myydään myös sikaa? Ilmeisesti tuolloinkin jossain kaupoissa sitä myytiin, muutenhan Paavali lateli itsestään selvyyksiä.Kysymys on siitä, meneekö kirkon johtajien sana Moosekselle annetun lain ja Jeesuksen opetusten yläpuolelle. Kristilliset johtajat kumosivat nämä ja sitten valikoivat, mitkä kirjoitukset otetaan Kirkon pyhiksi opetukseksi. Epämiellyttävät kirjat kuten Tuomaksen evankeliumi jätettiin pois. Paavalin opetukset nostettiin Jumalan sanan asemaan. Tässä mielessä kristityt ovat loogisia ja se on myös kristinuskon vahvuus: Uskonnolliset säännöt eli ns. ”Jumalan laki” muuttuu yhteiskunnan kehittyessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sianlihan syönnin piti olla kiellettyä, mutta tässä Paavali antaa luvan syödä ”kaikkea, mitä lihakaupoista löytyy” tai ”mitä kylässä tarjotaan” eli kumoaa Vanhan Testamentin lain määräyksen osittain.
Tässä on pari tulkintakysymystä: Tarkoittiko Paavali, että hänen sanomansa yleistettäisiin myös nykyaikaan, missä lihakaupassa myydään myös sikaa? Ilmeisesti tuolloinkin jossain kaupoissa sitä myytiin, muutenhan Paavali lateli itsestään selvyyksiä.Paavali ei antanut lupaa syödä sianlihaa. Koita lukea Raamattusi paremmin. Syökää kaikkea mitä tarjotaan, ei tarkoita lupaa syödä saastaisia lihoja, vaan kehotusta tyytymään vaikka vaatimattomampaan ruokaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on siitä, meneekö kirkon johtajien sana Moosekselle annetun lain ja Jeesuksen opetusten yläpuolelle. Kristilliset johtajat kumosivat nämä ja sitten valikoivat, mitkä kirjoitukset otetaan Kirkon pyhiksi opetukseksi. Epämiellyttävät kirjat kuten Tuomaksen evankeliumi jätettiin pois. Paavalin opetukset nostettiin Jumalan sanan asemaan. Tässä mielessä kristityt ovat loogisia ja se on myös kristinuskon vahvuus: Uskonnolliset säännöt eli ns. ”Jumalan laki” muuttuu yhteiskunnan kehittyessä.
Siis kaikkea voi syödä mikä on ruuaksi laitettua jos se kypsennettyä ja tutkittua. Ihan mikä paska kikkare peräsuolesta ulos tulee eikä väliä jos ei edes pelastu tai kun pelastuu vain sielun puolesta. Ihminen kuolee söi sikaa tai ei syö. Judet kyllä myy sikoja ja kasvattaa myös lampaita muslimit uhraa myös vuohia kyyhkyjä mitä se auttaa samaa elukkapaskaa suolesta tulee ulos kuitenkin. Ei ne elukat sua pelasta mitenkään. Eikä kukaan muutu lehmäksi vaikka syö lehmän ja ulostaa sen.Kasvis syöjätkin sairastuu vesi voi olla saastunut tai lampaasta saa hullu lehmän. Salmonellan et voi tietää. Saastuneet kasvikset ulosteista on vaarallisia. Koittakaa nyt tajuta ettei silakka ole yhtään sen parempi kuin tyhmä sika.Silakasta saa nykyään elohopeaa.Jeesus opetti kiitä ruuasta syö mitä sattuu olemaan jatka matkaa.Huumepiikittely se vasta epäterveellistä onkin moni kuolee niihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali ei antanut lupaa syödä sianlihaa. Koita lukea Raamattusi paremmin. Syökää kaikkea mitä tarjotaan, ei tarkoita lupaa syödä saastaisia lihoja, vaan kehotusta tyytymään vaikka vaatimattomampaan ruokaan.
Kyllä yhteenveto on että venäläinen hminen kuolee ihan sama mitä syö mutta Paavali kehotti kuin Jeesus laskemaan veret pois joten noi veriset ruuat kahviloissa on helvetistä kyllä veri valutetaan pois aina elukasta ja verta ei syödä. Pula aikana verta keitettiin siihen lisättiin ryynejä nyt ei ole pula aika älä syö verta. Tosin alkuasukkaat juo verta lehmistä eikä ne sairastu kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sianlihan syönnin piti olla kiellettyä, mutta tässä Paavali antaa luvan syödä ”kaikkea, mitä lihakaupoista löytyy” tai ”mitä kylässä tarjotaan” eli kumoaa Vanhan Testamentin lain määräyksen osittain.
Tässä on pari tulkintakysymystä: Tarkoittiko Paavali, että hänen sanomansa yleistettäisiin myös nykyaikaan, missä lihakaupassa myydään myös sikaa? Ilmeisesti tuolloinkin jossain kaupoissa sitä myytiin, muutenhan Paavali lateli itsestään selvyyksiä.No kyllä kun katsoo noita härkää syöviä ja verisiä lihoja salmonella raakoja kanoja niin siihen verrattuna sikaa tai hirveitä ostereita mitkä kiellettyä myös hyi iljetys. Yök. Paskaa tunkee suuhunsa kaataa öljyä päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys on siitä, meneekö kirkon johtajien sana Moosekselle annetun lain ja Jeesuksen opetusten yläpuolelle. Kristilliset johtajat kumosivat nämä ja sitten valikoivat, mitkä kirjoitukset otetaan Kirkon pyhiksi opetukseksi. Epämiellyttävät kirjat kuten Tuomaksen evankeliumi jätettiin pois. Paavalin opetukset nostettiin Jumalan sanan asemaan. Tässä mielessä kristityt ovat loogisia ja se on myös kristinuskon vahvuus: Uskonnolliset säännöt eli ns. ”Jumalan laki” muuttuu yhteiskunnan kehittyessä.
No mutta OLLAANKO NYT TAAS PORSAISSA EIKÄ JEESUKSEN PELASTUSTEOISSA HÄ. PELASTAAKO SUN SIELUSI SE MITÄ SYÖT ET SYÖ VAI JEESUS. MINKÄ SILLE VOI JOS JÄRKI EI TOIMIM
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta OLLAANKO NYT TAAS PORSAISSA EIKÄ JEESUKSEN PELASTUSTEOISSA HÄ. PELASTAAKO SUN SIELUSI SE MITÄ SYÖT ET SYÖ VAI JEESUS. MINKÄ SILLE VOI JOS JÄRKI EI TOIMIM
Pieret lampaan paistia ulos pystyyn mutta menet helvettiin synteisi tähden. Mitä järkeä tossa on ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Kaikki on luvallista” tarkoittaa kaikki luvallinen on luvallista, mutta ei tarkoita kaikki kielletty on luvallista. Näin sitä laitetaan kupit nurin, kun Raamattua tulkitaan korvasyyhyyn. Paavali puolustaa tässä sitä, ettei luvallista saa kieltää.
Judet on pihalla ja moskeijat on SIIONISSA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieret lampaan paistia ulos pystyyn mutta menet helvettiin synteisi tähden. Mitä järkeä tossa on ???
😁😂
- Anonyymi
Jeesuksen asettama liitto oli vielä uudempi liitto, josta profeetat eivät edes puhuneet. Jeesuksen liitossa esim. lakia ei kirjoitettu sydämiin, eikä kukaan edes tunne mitään Jumalan lakeja.
- Anonyymi
Mistä sinä tämän asian ole keksinyt? Omasta päästäsikö?
Jeesus asetti Jeremian kirjassa profetoidun uuden liiton, jossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen. Mitää muuta uutta liittoa ei ole olemassa.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä tämän asian ole keksinyt? Omasta päästäsikö?
Jeesus asetti Jeremian kirjassa profetoidun uuden liiton, jossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen. Mitää muuta uutta liittoa ei ole olemassa.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.juuri niin:
"Tämä on se liitto , jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra :
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä."
Hebr: 10: 16
ristillä Jeesus sanoo: "Se on täytetty" Joh: 19: 30 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juuri niin:
"Tämä on se liitto , jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra :
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä."
Hebr: 10: 16
ristillä Jeesus sanoo: "Se on täytetty" Joh: 19: 30Jeesus puhui omasta kärsimyksestään sanoessaan se on täytetty.
Kyllä perisynnin aiheuttama kuoleman ja sairuksien kirous on vielä voimissaan, ei kaikki ole vielä täytetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus puhui omasta kärsimyksestään sanoessaan se on täytetty.
Kyllä perisynnin aiheuttama kuoleman ja sairuksien kirous on vielä voimissaan, ei kaikki ole vielä täytetty.Jeesus tarkoitti sitä, että hän on täyttänyt profetian uhrata itsensä syntien sovitukseksi, mikä oli myös taivaallisen Isän tahto.
Anonyymi kirjoitti:
juuri niin:
"Tämä on se liitto , jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra :
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä."
Hebr: 10: 16
ristillä Jeesus sanoo: "Se on täytetty" Joh: 19: 30Ei ne pysy muistissa eikä sydämissä.
Se aika on mennyt.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei ne pysy muistissa eikä sydämissä.
Se aika on mennyt.Kaksi nàismaista ToIIoa.
Et koskaan palaa enää Jurvaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä tämän asian ole keksinyt? Omasta päästäsikö?
Jeesus asetti Jeremian kirjassa profetoidun uuden liiton, jossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen. Mitää muuta uutta liittoa ei ole olemassa.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.Katsos kun Jeesus hyppää sydämeen alat rakastaa sun läheisiä et enää vihaa ketään. Siinä se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juuri niin:
"Tämä on se liitto , jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra :
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä."
Hebr: 10: 16
ristillä Jeesus sanoo: "Se on täytetty" Joh: 19: 30No ennen kaikkea hmisst sairastui juuri tuosta huonosta ruuasta huonoista vaatteista mitä venäläiset varastaa eniten lähiöissä on radiot TV vaatteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä tämän asian ole keksinyt? Omasta päästäsikö?
Jeesus asetti Jeremian kirjassa profetoidun uuden liiton, jossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen. Mitää muuta uutta liittoa ei ole olemassa.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heb 8:7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.JEREMIA ENNUSTI JEESUKSESTA MUTTA JUDET TAPPOI SEN JOS JEESUS NYT OLISI TÄÄLLÄ IHMISENÄ TAPPAISITTE SEN TAAS.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi nàismaista ToIIoa.
Et koskaan palaa enää Jurvaan.On nää kyllä niin pimeitä ettei valo loista. Joh3:16
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
juuri niin:
"Tämä on se liitto , jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra :
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä."
Hebr: 10: 16
ristillä Jeesus sanoo: "Se on täytetty" Joh: 19: 30Kyllä fakta on, että yksikään herra, ei Jahve eikä Jeesus ole lakia kirjoittanut kenenkään sydämeen. Jeesuksen liitto on siis eri liitto, ei liity vt:n liittoihin. Jeesus myös liittoutui ainoastaan 12 opetuslapsen kanssa, ei esim. Israelin kansan tms. kanssa. Kukaan viimeisen aterian ulkopuolinen ei ole Jeesuksen kanssa liitossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä fakta on, että yksikään herra, ei Jahve eikä Jeesus ole lakia kirjoittanut kenenkään sydämeen. Jeesuksen liitto on siis eri liitto, ei liity vt:n liittoihin. Jeesus myös liittoutui ainoastaan 12 opetuslapsen kanssa, ei esim. Israelin kansan tms. kanssa. Kukaan viimeisen aterian ulkopuolinen ei ole Jeesuksen kanssa liitossa.
Jumalan Poika on ihmiseksi syntynyt Jumala, joka on ilmoittanut tekevänsä uuden liiton Israelin ja Juudan kanssa, jossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen. Jeesus asetti tämän uuden liiton verellään Israelin ja Juudan kanssa.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
35 -- Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä. Hän panee meren kuohumaan, aallot pauhaamaan -- Herra Sebaot on hänen nimensä,
36 ja hän sanoo näin: -- Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani.
37 Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
- Anonyymi
Vanha liitto
Poika liitettiin vanhan liiton jäseneksi ympärileikkauksessa 8 pv. ikäisenä ja tytöstä piti uhrata kaksi kyyhkysen poikasta syntiuhrina liiton jäseneksi pääsemiseksi.
Uusi liitto
Kristillinen kaste sekä pojalle ja tytölle on uuden liiton alkku. Uusi liitto alkaa kasteesta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Kasteessa Jumala valmistaa ihmisen uuden liiton jäseneksis pesemällä kaiken synnin pois, mukaan lukien perisynnin kiroukset ikuisesta kuolemasta ja katoavaisuudesta.- Anonyymi
>>>Vanha liitto
Poika liitettiin vanhan liiton jäseneksi ympärileikkauksessa 8 pv. ikäisenä ja tytöstä piti uhrata kaksi kyyhkysen poikasta syntiuhrina liiton jäseneksi pääsemiseksi.<<<
Tämä ei ole varsinainen vanha liitto, vaan ainoastaan Abrahamin suvun kanssa tehty liitto mm. siitä, että Abrahamin jälkeläiset omistavat Israelin maan.
Varsinainen vanha liitto on tässä:
2 Moos 19:5 Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun,
6 mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.' Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille."
---
24:3 Mooses palasi ilmoittamaan kansalle, mitä Herra oli sanonut ja säätänyt. Kansa vastasi yhteen ääneen: "Me teemme kaiken, mitä Herra on käskenyt."
4 Mooses kirjoitti muistiin kaikki Herran antamat määräykset. Seuraavana aamuna Mooses rakensi vuoren juurelle alttarin ja pystytti sen luo kaksitoista kivipatsasta Israelin kahdentoista heimon mukaan.
5 Hän lähetti israelilaisia nuorukaisia uhraamaan polttouhreja ja teurastamaan sonneja yhteysuhriksi Herralle.
6 Puolet niiden verestä Mooses pani uhrimaljoihin, ja puolet hän vihmoi alttarille.
7 Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen, ja kansa sanoi: "Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt."
8 Mooses otti veren, vihmoi sillä kansaa ja sanoi: "Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne näillä ehdoilla." - Anonyymi
>>>>Uusi liitto
Kristillinen kaste sekä pojalle ja tytölle on uuden liiton alkku. Uusi liitto alkaa kasteesta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.<<<<
Uusi liitto on profetoitu Jeremian ja Hesekielin kirjoitta, mihin tietenkin liittyy uskovien upotuskaste, mutta myös lain kuuliainen noudattaminen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jos lakia ei noudata, silloin ei ole uudessa liitossa.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Hes 36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
---
37:25 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti.
26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani - Anonyymi

27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani>>>"henkeni minä annan teidän sisimpäänne"<<<
"kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan" Apt: 2: 38 - Anonyymi
” Kasteessa Jumala valmistaa ihmisen uuden liiton jäseneksis pesemällä kaiken synnin pois, mukaan lukien perisynnin kiroukset ikuisesta kuolemasta ja katoavaisuudesta.”
Varsin näppärää. Siis kaikki paha mitä teet sovitettiin jo kasteessa? Onneksi meillä on sentään maalliset tuomioistuiment tuomassa oikeutta.
Ja miksi uskoisimme, että varhaiskirkollisen johtajan sana menisi Jeesuksen opetusten yläpuolelle? Siksikö, että nuo johtajat itse valikoivat, mitkä tekstit otetaan osaksi uskonnollisia kirjoituksia?
Paavali opetti monessa asiassa täysin eri asiaa kuin Jeesus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Kasteessa Jumala valmistaa ihmisen uuden liiton jäseneksis pesemällä kaiken synnin pois, mukaan lukien perisynnin kiroukset ikuisesta kuolemasta ja katoavaisuudesta.”
Varsin näppärää. Siis kaikki paha mitä teet sovitettiin jo kasteessa? Onneksi meillä on sentään maalliset tuomioistuiment tuomassa oikeutta.
Ja miksi uskoisimme, että varhaiskirkollisen johtajan sana menisi Jeesuksen opetusten yläpuolelle? Siksikö, että nuo johtajat itse valikoivat, mitkä tekstit otetaan osaksi uskonnollisia kirjoituksia?
Paavali opetti monessa asiassa täysin eri asiaa kuin Jeesus.>>>>Paavali opetti monessa asiassa täysin eri asiaa kuin Jeesus.<<<<
Olet väärässä. Paavali opetti samalla tavalla kuin Jeesus. Paavali mm opetti, että vanhurskaus tulee lain tekojen kautta.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Laissa on myös käsky uskoa Kristusta, joten Paavali vaati myös sen käskyn noudattamista, muuten ei täytä lakia. Paavalin puheet eivät siis ole ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa.
Room 9:30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu".
Paavali opetti asian Habakukin kirjaa siteeraten, jonka mukaan ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän on uskollinen Jumalalle. Uskollisuus edellyttää lain noudattamista, muuten uskollisuutta siis uskoa ei ole.
Hab 2:4 vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.
Jeesus vaati kadotustuomion uhalla evankeliumiin uskomista ja uskovien upotuskastetta hänen nimessään.
Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Luuk 24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
VT:n ja siten myös juutalaisuuden mukaan syntien sovitus tulee Messiaan antaman uhrin kautta. Messias ottaa kantaakseen kaikki maailman synnit. Temppelin uhripalvelus on kuva ja yhteys Messiaan antamaan uhriin, kuten on myös ehtoollinen.
Sak 12:10 Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.
Jes 53:6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.
8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
1 Kor 10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.
18 Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?
Syntien sovitus edellyttää syntien tunnustamista ja parannuksen tekoa, jotta saisi hyväkseen Kristuksen antaman sovitusuhrin. Jos ei ole uskoa Kristukseen, ei ole sovitusuhriakaan. Tässä ei ole mitään eroa VT:n ja UT:n väillä.
Heb 10:29 Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>Paavali opetti monessa asiassa täysin eri asiaa kuin Jeesus.<<<<

Heb 10:29 Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!>>>"lain tekojen kautta"<<<
"Sillä armosta te olette pelastetut , uskon kautta , ette itsenne kautta - se on Jumalan
lahja , ette tekojen kautta " Ef: 2: 8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>"lain tekojen kautta"<<<
"Sillä armosta te olette pelastetut , uskon kautta , ette itsenne kautta - se on Jumalan
lahja , ette tekojen kautta " Ef: 2: 8Paavali sanoo, että ihmiset pelastuvat lain tekojen kautta. Onko sinulla mitään selitystä, miksi Paavali sanoo näin?
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Minä selitin edellä, miksi on näin.
Laissa on myös käsky uskoa Kristusta, joten Paavali vaati myös sen käskyn noudattamista, muuten ei täytä lakia. Lahja-armo ei tarkoita sitä, etteikö itse tarvitse tehdä mitään vaan, ettei armosta tarvitse maksaa rahalla mitään. Laissa on säädökset niin armosta kuin tulevasta Kristuksesta, joka ei tule mitätöimään lakia vaan sitä noudattamaan.
Room 9:30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Vanha liitto
Poika liitettiin vanhan liiton jäseneksi ympärileikkauksessa 8 pv. ikäisenä ja tytöstä piti uhrata kaksi kyyhkysen poikasta syntiuhrina liiton jäseneksi pääsemiseksi.<<<
Tämä ei ole varsinainen vanha liitto, vaan ainoastaan Abrahamin suvun kanssa tehty liitto mm. siitä, että Abrahamin jälkeläiset omistavat Israelin maan.
Varsinainen vanha liitto on tässä:
2 Moos 19:5 Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun,
6 mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.' Tämä sinun tulee sanoa israelilaisille."
---
24:3 Mooses palasi ilmoittamaan kansalle, mitä Herra oli sanonut ja säätänyt. Kansa vastasi yhteen ääneen: "Me teemme kaiken, mitä Herra on käskenyt."
4 Mooses kirjoitti muistiin kaikki Herran antamat määräykset. Seuraavana aamuna Mooses rakensi vuoren juurelle alttarin ja pystytti sen luo kaksitoista kivipatsasta Israelin kahdentoista heimon mukaan.
5 Hän lähetti israelilaisia nuorukaisia uhraamaan polttouhreja ja teurastamaan sonneja yhteysuhriksi Herralle.
6 Puolet niiden verestä Mooses pani uhrimaljoihin, ja puolet hän vihmoi alttarille.
7 Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen, ja kansa sanoi: "Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt."
8 Mooses otti veren, vihmoi sillä kansaa ja sanoi: "Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne näillä ehdoilla."POLTTOUHREJA JA SONNEJA VOI JUMALAUTA NÄÄ KIELTÄÄ MESSIAAN NYTKIN ✝️✝️✝️✝️✝️✝️. Antimessiaiset täällä 666✡️✡️✡️✡️tässä teille todistus kuka on anti peto 666
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>Uusi liitto
Kristillinen kaste sekä pojalle ja tytölle on uuden liiton alkku. Uusi liitto alkaa kasteesta Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.<<<<
Uusi liitto on profetoitu Jeremian ja Hesekielin kirjoitta, mihin tietenkin liittyy uskovien upotuskaste, mutta myös lain kuuliainen noudattaminen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Jos lakia ei noudata, silloin ei ole uudessa liitossa.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Hes 36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
---
37:25 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti.
26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansaniDavid ja Goljat kuoli jo ENNEN JEESUSTA KUULKAA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>>Paavali opetti monessa asiassa täysin eri asiaa kuin Jeesus.<<<<
Olet väärässä. Paavali opetti samalla tavalla kuin Jeesus. Paavali mm opetti, että vanhurskaus tulee lain tekojen kautta.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Laissa on myös käsky uskoa Kristusta, joten Paavali vaati myös sen käskyn noudattamista, muuten ei täytä lakia. Paavalin puheet eivät siis ole ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa.
Room 9:30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu".
Paavali opetti asian Habakukin kirjaa siteeraten, jonka mukaan ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän on uskollinen Jumalalle. Uskollisuus edellyttää lain noudattamista, muuten uskollisuutta siis uskoa ei ole.
Hab 2:4 vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.
Jeesus vaati kadotustuomion uhalla evankeliumiin uskomista ja uskovien upotuskastetta hänen nimessään.
Mark 16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Luuk 24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
Ap.t 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
VT:n ja siten myös juutalaisuuden mukaan syntien sovitus tulee Messiaan antaman uhrin kautta. Messias ottaa kantaakseen kaikki maailman synnit. Temppelin uhripalvelus on kuva ja yhteys Messiaan antamaan uhriin, kuten on myös ehtoollinen.
Sak 12:10 Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.
Jes 53:6 Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.
8 Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois -- kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
9 Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
10 Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
1 Kor 10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.
18 Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?
Syntien sovitus edellyttää syntien tunnustamista ja parannuksen tekoa, jotta saisi hyväkseen Kristuksen antaman sovitusuhrin. Jos ei ole uskoa Kristukseen, ei ole sovitusuhriakaan. Tässä ei ole mitään eroa VT:n ja UT:n väillä.
Heb 10:29 Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!UHRAATTE HÄRKIÄ POLTTO UHRIKSI MIKÄ MUISTUTTAA SYNNISTÄ MUTTA KIELLÄTTE SEN VANHURSKAAN JOKA VOI PELASTAA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
UHRAATTE HÄRKIÄ POLTTO UHRIKSI MIKÄ MUISTUTTAA SYNNISTÄ MUTTA KIELLÄTTE SEN VANHURSKAAN JOKA VOI PELASTAA.
Ei tässä kukaan ole kieltänyt Jeesusta.
- Anonyymi
Okei, eli uskon lisäksi on pidettävä sapatti sekä uhrattava teurasuhreja ja polttouhreja. Mites tuo uhrauspuoli, kun kerrostaloyksiööni ei mahdu härkiä eikä lampaita, ja parvekkeelle ei saa tehdä avotulta uhrilihojen polttamiseksi?
- Anonyymi
Et voi olla noin tyhmä.
- Anonyymi
Mooseksen laki kieltää uhraamasta eläimiä muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa. Koska näitä ei ole, juutalaiset eivät uhraa.
Kristittyjen ainoa uhriateria on tällä hetkellä leipä ja viini Kristuksen sovitustyön muistoksi, joka on Mooseksen lain tarkoittama ruoka- ja juomauhri. Kaikki uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan Jeesukseen Kristukseen.
1 Kor 5:7 Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.
8 Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.
---
10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.
18 Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa? - Anonyymi
>>>Okei, eli uskon lisäksi on pidettävä sapatti <<<
Jos et pidä sapattia, sinulla ei ole edes uskoa. Uskolla Raamattu tarkoittaa uskollisuutta. Sellaista usko ei ole edes olemassa, jossa tehdään ansiotyötä sapattina.
Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Hab 2:4 vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Sapatin pitäminen on ikuinen liiton merkki ja ehto pakanoille päästä uuteen liittoon kaiken muun säädetyn lisäksi. Luterilaiset ovat hylänneet sapatin, koska luterilainen kirkko ei ole Kristuksen kirkko eikä kirkko ole myöskään uudessa liitossa sapatin Herran Jeesuksen kanssa.
2 Moos 31:17 Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."
Jes 56:6 Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani,
7 he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mooseksen laki kieltää uhraamasta eläimiä muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa. Koska näitä ei ole, juutalaiset eivät uhraa.
Kristittyjen ainoa uhriateria on tällä hetkellä leipä ja viini Kristuksen sovitustyön muistoksi, joka on Mooseksen lain tarkoittama ruoka- ja juomauhri. Kaikki uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan Jeesukseen Kristukseen.
1 Kor 5:7 Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.
8 Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.
---
10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.
18 Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?”Mooseksen laki kieltää uhraamasta eläimiä muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa.”
Ei kiellä. Jokaisella heimolla on oma uhrauspaikka. Sinä et kuulu Israelin heimoon, joten sinulla on toinen uhrauspaikka kuin Jerusalemin temppeli. Kysy papilta apua rukouksen kautta, missä päin Suomea oikea uhripaikka löytyy.
5. Moos. 12:13-14
”»Varokaa uhraamasta polttouhreja missään itse valitsemassanne paikassa. Niitä saatte uhrata vain yhdessä ainoassa paikassa, siinä, jonka Herra valitsee jonkin teidän heimonne alueelta. Siellä teidän on tehtävä kaikki se, mistä olen antanut teille määräykset.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mooseksen laki kieltää uhraamasta eläimiä muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa.”
Ei kiellä. Jokaisella heimolla on oma uhrauspaikka. Sinä et kuulu Israelin heimoon, joten sinulla on toinen uhrauspaikka kuin Jerusalemin temppeli. Kysy papilta apua rukouksen kautta, missä päin Suomea oikea uhripaikka löytyy.
5. Moos. 12:13-14
”»Varokaa uhraamasta polttouhreja missään itse valitsemassanne paikassa. Niitä saatte uhrata vain yhdessä ainoassa paikassa, siinä, jonka Herra valitsee jonkin teidän heimonne alueelta. Siellä teidän on tehtävä kaikki se, mistä olen antanut teille määräykset.”Nyt olet ymmärtänyt täysin väärin ko. kohdan. Suomessa ei saa missään nimessä toimittaa eläinuhreja.
Herra on valinnut vain yhden paikan, jossa saa uhrata ja se on Jerusalemin temppeli. Se on yhden heimon alueella, jonne muut heimot tulivat uhraamaan.
2 Aik 6:5 'Siitä päivästä saakka, jona minä vein kansani Egyptistä, en minä ole mistään Israelin sukukunnasta valinnut yhtään kaupunkia, että siihen rakennettaisiin temppeli, missä minun nimeni asuisi, enkä myöskään ole valinnut ketään olemaan kansani Israelin ruhtinaana.
6 Mutta Jerusalemin minä olen valinnut nimeni asuinsijaksi, ja Daavidin minä olen valinnut vallitsemaan kansaani Israelia.'
1 Kun 8:16 'Jo kauan sitten toin Israelin pois Egyptistä, mutta tähän mennessä en ollut valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi. Nyt olen sen tehnyt ja olen myös valinnut Daavidin johtamaan kansaani Israelia.' - Anonyymi
Muslimi uhraa sulle vuohipukin 🐐. Ole hyvä tää pelastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mooseksen laki kieltää uhraamasta eläimiä muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa. Koska näitä ei ole, juutalaiset eivät uhraa.
Kristittyjen ainoa uhriateria on tällä hetkellä leipä ja viini Kristuksen sovitustyön muistoksi, joka on Mooseksen lain tarkoittama ruoka- ja juomauhri. Kaikki uhrit ovat kuva ja yhteys Jumalan Karitsaan Jeesukseen Kristukseen.
1 Kor 5:7 Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu.
8 Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.
---
10:16 Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
17 Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.
18 Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?Menkää antimessiaita sinne Palestiinaan muiden noitien kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Okei, eli uskon lisäksi on pidettävä sapatti <<<
Jos et pidä sapattia, sinulla ei ole edes uskoa. Uskolla Raamattu tarkoittaa uskollisuutta. Sellaista usko ei ole edes olemassa, jossa tehdään ansiotyötä sapattina.
Jaak 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Hab 2:4 vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.
Room 2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Sapatin pitäminen on ikuinen liiton merkki ja ehto pakanoille päästä uuteen liittoon kaiken muun säädetyn lisäksi. Luterilaiset ovat hylänneet sapatin, koska luterilainen kirkko ei ole Kristuksen kirkko eikä kirkko ole myöskään uudessa liitossa sapatin Herran Jeesuksen kanssa.
2 Moos 31:17 Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."
Jes 56:6 Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani,
7 he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.POLTTO UHRIT VAI NIIN TEMPPELISSÄ ON MOSKEIJAT VIETKÖ SINNE HÄRKIÄ KALLIOMOSKEIJAAN ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Mooseksen laki kieltää uhraamasta eläimiä muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa.”
Ei kiellä. Jokaisella heimolla on oma uhrauspaikka. Sinä et kuulu Israelin heimoon, joten sinulla on toinen uhrauspaikka kuin Jerusalemin temppeli. Kysy papilta apua rukouksen kautta, missä päin Suomea oikea uhripaikka löytyy.
5. Moos. 12:13-14
”»Varokaa uhraamasta polttouhreja missään itse valitsemassanne paikassa. Niitä saatte uhrata vain yhdessä ainoassa paikassa, siinä, jonka Herra valitsee jonkin teidän heimonne alueelta. Siellä teidän on tehtävä kaikki se, mistä olen antanut teille määräykset.”TÄÄLLÄ EI UHRATA ELUKOITA HETI PAIKALLE ELÄIN SUOJELU TÄÄLLÄ ON KIDUTTAJIA !!! Lennot Palestiinaan parhaat Pietarista tai Latviasta Ukrainan sodan takia. Menkääs uhraamaan jahvelle pari härkää SIIONIN VUORELLE KATSOTAAN TULEEKO TAIVAASTA TULI SIIONIN VUORELLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olet ymmärtänyt täysin väärin ko. kohdan. Suomessa ei saa missään nimessä toimittaa eläinuhreja.
Herra on valinnut vain yhden paikan, jossa saa uhrata ja se on Jerusalemin temppeli. Se on yhden heimon alueella, jonne muut heimot tulivat uhraamaan.
2 Aik 6:5 'Siitä päivästä saakka, jona minä vein kansani Egyptistä, en minä ole mistään Israelin sukukunnasta valinnut yhtään kaupunkia, että siihen rakennettaisiin temppeli, missä minun nimeni asuisi, enkä myöskään ole valinnut ketään olemaan kansani Israelin ruhtinaana.
6 Mutta Jerusalemin minä olen valinnut nimeni asuinsijaksi, ja Daavidin minä olen valinnut vallitsemaan kansaani Israelia.'
1 Kun 8:16 'Jo kauan sitten toin Israelin pois Egyptistä, mutta tähän mennessä en ollut valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi. Nyt olen sen tehnyt ja olen myös valinnut Daavidin johtamaan kansaani Israelia.'No DAVID ON KUOLLUT ONKO SUN JÄRJESSÄ JOKU VIKA sen arkku on Jerusalemissa käy katsomassa miten kuollut se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olet ymmärtänyt täysin väärin ko. kohdan. Suomessa ei saa missään nimessä toimittaa eläinuhreja.
Herra on valinnut vain yhden paikan, jossa saa uhrata ja se on Jerusalemin temppeli. Se on yhden heimon alueella, jonne muut heimot tulivat uhraamaan.
2 Aik 6:5 'Siitä päivästä saakka, jona minä vein kansani Egyptistä, en minä ole mistään Israelin sukukunnasta valinnut yhtään kaupunkia, että siihen rakennettaisiin temppeli, missä minun nimeni asuisi, enkä myöskään ole valinnut ketään olemaan kansani Israelin ruhtinaana.
6 Mutta Jerusalemin minä olen valinnut nimeni asuinsijaksi, ja Daavidin minä olen valinnut vallitsemaan kansaani Israelia.'
1 Kun 8:16 'Jo kauan sitten toin Israelin pois Egyptistä, mutta tähän mennessä en ollut valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi. Nyt olen sen tehnyt ja olen myös valinnut Daavidin johtamaan kansaani Israelia.'Kirjaimen vanhassa. Ton takia temppelin paikalla on moskeijat ! MOSKEIJAT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjaimen vanhassa. Ton takia temppelin paikalla on moskeijat ! MOSKEIJAT.
Sen takia ortodoksijuutalaisten hanke rakentaa temppeli on täysin jumissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen takia ortodoksijuutalaisten hanke rakentaa temppeli on täysin jumissa.
Raamatun profetioiden mukaan ortodoksijuutalaiset eivät edes tule rakentamaan kolmatta temppeliä. Sen rakentaa Messias.
- Anonyymi
Biblia (1776)
1Piet. 3:4 Vaan salainen ihminen ilman vikaa sydämessä, lakialla ja hiljaisella hengellä, se on kallis Jumalan edessä.
Mark13:19
🔥 repent- Anonyymi
Joo Jumala tutkii sydämet eikä härän perseitä.
- Anonyymi
ILAHDUTTAA RYÖVÄRIEN LUOLASSA MISSÄ ON MOSKEIJAT JUMALAUTA KUIN VOIT ELÄÄ NOIN SOKEENA ETTET NÄE EDES ETTÄ RUKOUSHUONEES ON MOSKEIJANA TEIDÖN SYNTIEN TÄHDEN PAHAT TEOT.
- Anonyymi
Uhraat sitten ryöväri härkiä luvatta vai niin ja moskeijassa Siionin vuorella vai niin Rukoushuonekin on muuttunut moskeijaksi jo satoja vuosia sitten Sodoman Jerusalem.
- Anonyymi
Jaaha, miten tämä nyt liittyy uuteen liittoon ja tähän aloitukseen?
- Anonyymi
Juha Ahvio tapansa mukaan puhuu ympäripyöreää filosofiaa. Ei tuosta haastattelusta oikein saanut mitään irti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juha Ahvio tapansa mukaan puhuu ympäripyöreää filosofiaa. Ei tuosta haastattelusta oikein saanut mitään irti.
Ahvion vika on, että hän yrittää päteä sivistyssanoilla ja olla liian nokkela. Vaikka suu käy, niin puhuu itse asiassa vähän asioita.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko821635- 401279
En malta odottaa mies että tulet minuun
Sykkivänä ja intohimon palossa ujutat hitaasti upean rakkauden miekkasi minuun, ja antaudutaan kiihkeään rakasteluun. Hu87976Siltojen varjoissa
Siltojen varjoissa Yksinäinen susi kulkee, hiljaisuudessa sanoja punnitsee. Sydän auki, paljas liekki rinnassa, siltoja201936- 53862
- 61853
Vanhemmalle naiselle
Ihastuin sinuun kauan sitten. Luonteeseen, ulkonäköön ja iloisuuteen. Olen haaveillut sinusta sen jälkeen monet kerrat.66838Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon20830- 34784
- 37779