Se on taas kurpitsojen aika

Teinpä tosi hyvää laatikkoruokaa hokkaidon kurpitsasta (saman tyylinen kuin perinteinen halloweenkurpitsa, kuori oranssi ja sisältä keltainen, mutta pienempi) aja kanajauhelihasta aikaisemmin illalla. Paistoin jauhelihaa ja maustoin sen suolalla, valkosipulijauheella ja sweet chili -kastikkeella. Pilkoin kurpitsan, josta olin poistanut siemenet ja kuorin palat. Sitten asettelin paloja ja jauhelihaa kerroksittain vuokaan ja kuohukermaa ja juustoraastetta päälle. Tuli suussa sulavaa, kun otin uunista =)

Syksyllä mun yks suosikki ruoka-aine on yleensä yllä mainittu kurpitsalajike. Olen täyttänyt sitä esim. jauhelihalla, soijarouheella tai pavuilla ja paistanut uunissa ja myös tehnyt siitä gratiinia. Nyt ensimmäistä kertaa tein tällaista laatikkoruokaa, tosin gratiini oli jo melkein sama paitsi ilman jauhelihaa.

21

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki kasvisruuat, joilla saa maistuvampaa ja parempaa kiinnostaa aina. Ainakin kesäkurpitsalla, paprikalla ja porkkanalla saa lihapullista alkuperäistä parempia. Hokkaidon kurpitsa on vielä kokeilematta.

    • Kurpitsoista voi tehdä myös marmeladia, mutta jotkin lajikkeet sopivat siihen paremmin kuin muut.

    • Nyt kuulostaa kyllä herkulliselta.😋. Täytyy kokeilla joskus vaikka tekis mieli kyllä maistaa tuota sunkin tekemää.😊.

      • Anonyymi

        Etkö pitäydy vaan makkispekkiksissä ja karvakäsipitsoissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö pitäydy vaan makkispekkiksissä ja karvakäsipitsoissa?

        Ihanan älykäs ja rakentava kommentti. Vau! Kunpa olisin itsekin yhtä lahjakas älyllisesti ja ulosanniltani. Olen kateellinen sinulle!

        >simiti<


      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö pitäydy vaan makkispekkiksissä ja karvakäsipitsoissa?

        Eipä ne kyseiset juurikaan kuulu mun ruokavalioon kuin hyvin harvoin eli en.😄.


      • Anonyymi
        Mikkojuhan kirjoitti:

        Eipä ne kyseiset juurikaan kuulu mun ruokavalioon kuin hyvin harvoin eli en.😄.

        Suosittelen bratwursteja ja hapankaalia aamupalaksi.

        P. Laukka


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen bratwursteja ja hapankaalia aamupalaksi.

        P. Laukka

        Bratwurstit on makkaroiksi kyllä hyviä, hapankaalista taas en oikein suuremmin välitä enkä mä niitä kyllä aamupalaks söisi mutta kiitos suosituksesta.🙂.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen bratwursteja ja hapankaalia aamupalaksi.

        P. Laukka

        Der ist eine SauerGrauten in meine Lederhosen!


    • Anonyymi

      Kurpitsat, kesäkurpitsaa lukuunottamatta, ovat sellainen raaka-aine, jota en ole oikein koskaan oppinut käyttämään. Siis tietysti olen tehnyt kurpitsasta keittoa, mutta enpä juuri muuta ja erilaiset kurpitsalajikkeet ovat pitkälti kokeilematta. En oikein edes itsekään tiedä miksi näin, sillä kyllä mä olen useampana syksynä miettinyt, että pitäisi kokeilla kurpitsaruokia. Jotenkin mä varmaan koen kurpitsat niin isotöisiksi sen kuoren takia. Makuhan sinällään on hyvä ja neutraali, ainakin niissä mitä olen kokeillut. Yksi syy voi ehkä olla ne säilötyt kurpitsat, jota esim. koulussa ja työpaikkaruokalassa on aina välillä ollut tarjolla (yleensä sellasia keltasia kuutioita). En pidä niiden mausta yhtään ja varsinkin kun niitä on joskus tungettuna salaattiin, niin se on sitten liki syömäkelvotonta. Voi olla, että mulla on ehkä jopa pientä vastenmielisyyttä kurpitsoihin yleensä noiden takia.

    • Itse laitoin just kaalilaatikon uuniin 😀 Aamulla ostokset oli kaali, sipuli, kermaa, jauhelihaa, westitoppa mikä riittää viikoksi, ja viimeisenä bensaa kanisteriin 2-pyöräisen jalkatilassa 😂 Jos eivät tuntisi mua kaupassa, niin varmaan olisivat luulleet venäläiseksi, mitä henkilökohtaisesti en edes ottaisi loukkauksena 😅

      Kurpitsaa en ole oikein koskaan tykännyt kokata, vaikka joskus lapsuudessa niitä täällä kasvoikin. No kesäkurpitsa sellaisenaan tai leivän päällä on ihan ok, mutta noin ylipäätään en juuri tykkää makeanpuoleisista ruoka-aineista enkä varsinkaan etikkasäilötyistä. 🙄

    • Anonyymi

      Kurpizza kannattaa tehdä päitä niistä jos on kasvattanut pyöreitä keltaisia halloween-päitä.

    • Anonyymi

      Kaikkia kolmea ns, talvikurpitsaa voi tehdä vuoassa laatikkoruokaa ja paistaa ne uunissa, Norpalla oli yks perusohjeista! Yksinkertaisesti hyvää ravitsevaa ruokaa ja edullista. Tuota voi vielä hieman jalostaa eteenpäin, laittaa lasagnelevyjä joukkoon noin puolet ja puolet sekä paistetut sipulit/jauhelihat sopivasti kerrosten väleihin!
      Suolalla ja sveet chilly saucella; maustettu kerma + juokseva sulatejuusto.

      Jos suolasit paistetut sipulit/jauhelihan; ota se huomioon kermaa ja sulatejuustoa käyttäessäsi. (sulatejuustokin on jonkin verran suolainen)

      Kurpitsa käy myös kuivakakkuun; raakana raastettuna, taikinaan. Antaa makua ja mehevää kosteutta kakkuun. Mä teen sellaisen pyöreään täytekakkuvuokaani, kypsän kakun kippaan lautaselle jäähtymään.
      Tarjoillessa siihen voi päälle laittaa; jäätelöä tai,tai kermavaahtoa, ehkä maustettua rahkaa...ja hedelmiä jos haluaa juhlavan kakun.
      Sen kakun täytteet kun löytyy kakun päältä, eikä kakun välistä!

      Eikä niitä lisukkeita ole edes pakko laittaa edes koko kakkuun!
      Voihan ne olla tarjolla vaikka erillisissä tarjoiluastioissa... valinnan vapaus.
      Kakku säilyy ns. tuoreena, kun sen päälle voi laskea taas, sen paistovuokan;
      Eikä kuivu tarjoilulautaselle!
      trollikka

      • Hyviä ohjeita, kurpitsalasagne voiskin olla hyvää sekä kurpitsakakku tai kurpitsapiirakka.


    • Anonyymi

      Jep, Kurpitsapiirakka vaniljarahkalla, Faija söi viimeisen palan lounaan jälkeen kahvin kanssa. Meillä naisilla oli kaurakeksejä ja kahvia, Mimmillä mansikkamehua ja kaurakeksejä, joista osan antoi Pojulle, Faijan kielloista huolimatta!
      trollikka

    • Anonyymi

      pitsanaamoja ja pallopäitä kummittelemaan.

    • Anonyymi

      Kurpat valloillaan sinkut palstalla.

    • En osaa tehdä kurpitsasta ruokaa. Kaivertelu ja askartelu sujuu jotenkuten. Tai jopa aika hyvin, kun välillä itseäkin melkein pelottaa.

    • Anonyymi

      On kyllä tosi vaikea mahtua sinne kurpitsan sisään!

    • Anonyymi

      Osta sepalus, tereveisin Megsmik

      Jodewlla hauskoja voi keksiä itse tietokone nimistä jotain hassuja juttujasw.
      Ja niin tuo osio toimii aika hauskastikin, koska niin aina on low-level -ohjelmoijan käsissä että minkälaisia tekee...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      252
      45482
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      39
      11300
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      219
      10936
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9755
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8568
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      263
      6610
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3240
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2279
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      40
      1912
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1580
    Aihe