HALUTTOMUUS!

Aivan mielettömän hirveää ajatella, että harrastamme kumppanini kanssa seksiä vaan noin varmaan 1-2 kertaa vuodessa...eli ei koskaan!! Minun ei tee mieli miestäni! Ollaan seurusteltu n.kuusi vuotta ja meillä on reilun vuoden ikäinen lapsi!
Olen pettänyt kumppaniani yhden yhteisen tuttavan kanssa ja hänen kanssaan olisi niin hyvä olla! Kyse ei ole siitä kuinka hyvä kukakin on sängyssä vaan yksinkertaisesti vaan suhteen lopahtaminen...
Yhteistä aikaa ei edes kiinnosta viettää kumppanin kanssa joten ahdistaa koko suhde todella! En haluaisi lähteä keskustelemaan minkäänlaisien psykologien kanssa tästä aiheesta, koska tuskin siitä olisi apua!! Kumppanini on kyllä hyvä isä ja minua pelottaa erota, kun miettii miten tulisinkaan toimeen yksinhuoltajana jne...kaikki tulevaisuus jännittää, eli tuntuu, että vaan pakko jaksaa tässä nykyisessä paskassa suhteessa ihan vaan lapsen kannalta, vaikka se ei ole oikein sekään...
Onkohan kenelläkään samanlaisia tunteita?? Miten olette selvinneet tällaisesta suhteesta???
41407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samassa tilanteessa, mutten kyllä pettäny ole ja meillä minä se joka pihtaan. ei jaksa seksiä kun toinen ahdistaa muuten. minä olen sanonu sille että mua ahdistaa tää suhde ja hän vastasi sua se perkele ahdistaa aina joku. ero olisi kai ratkaisu, uutta miestä en hevin huolisi, sen verran tämä 14vuotinen liitto on opettanu. Yksin kyllä pärjää, raha on tiukilla, henkiseti pitää vaa hyödyntää ystäviä, sanoa et nyt on paha olo. auttakaa. ajanmittaan alkaa asiat sujua ja varmaan iloa tulee elämään. mulla on kokemusta lyhyestä ja väkivaltaiseta liitosta ennen tätä avoliittoa. vika kai mussa kun teen mukavista miehistä vittumaisia ukkoja, mut tästä kun eroon pääsen, jätän suhteet muille. tsemmppiä sulle elämääsi.

Äänestä

itse jos lasta ajttelisin niin parempi se ero on tassa vaiheessa kun lapsi on pieni, kun sitten kun on jotain 5 tai 6 ja muistaa sen koko loppuelamansa.. lapsi ei osaa kaivata sellaista mita silla ei ns koskaan ole ollut. omana esimerkkina on etta itse en ole koskaan tavannut biologista isaani eika minulla ole koskaan lapsena ollut "isankorviketta". aiti meni naimisiin kun olin 17 ja tama mies adoptoi sitten minut. kaikki aina kyselivat etta etko sa kaipaa sun isaa tai eiko oo hirveeta ku ei oo isaa, mutta sellasta mita ei oo koskaan ollu tai ei muista olleen ei voi kaivata, eli ei se lapsi osaa kaivata taydellista perheidyllia (tai sita kulissia) jos eroatte kun han on pieni. en nyt yrita sanoa etta kannattaisin eroa, mutta joskus erokin on parempi kuin ainainen kulissi!

Äänestä

Painin nimenomaan sen kanssa, että mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? En rakasta miestäni, en halua häntä seksuaalisesti. Meillä on kaksi alle 5v. lasta ja ihmettelenihmettelen, meneekö tämä ohi, löytääkö sen rakkauden uudelleen, koska lasten takia haluaisi säilyttää perheen, vai onko tämä vaan tässä? 12 vuotta yhdessä, ja nyt loppu? Mieheni sanoo rakastavansa minua edelleen ja haluavansa jatkaa...Mutta minä en vaan tunne enää mitään häntä kohtaan! Hirveää!

Äänestä

Itsellä on kokemus että rakkaus voi kadota kokonaan ja silti vielä löytyä uudestaan. Meillä meni kaikki päin P:tä jokunen vuosi sitten eikä oikein kiinnostanut tehdäkään mitään suhteen eteen. Lasten takia tilanne ei kuitenkaan ollut yksinkertainen. Ei voitu erota vaan oli pakko jotenkin parantaa tilanne. En edes muista mitkä asiat johti siihen päästiin muutaman vuoden pohjamutajaksosta, mutta lopulta kuitenkin elettiin suhteemme parasta aikaa. Nyt aina kun ottaa päähän antavat nuo lähimenneiysyydessä olevat hyvät ajat toivoa.

Eipä tainnut tuosta olla neuvoa/apua. Kannattaa kuitenkin muistaa että asiat voi muuttua myös parempaan suuntaan. Toivottavasti käy niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimetönkin.. kirjoitti:

Aivan mielettömän hirveää ajatella, että harrastamme kumppanini kanssa seksiä vaan noin varmaan 1-2 kertaa vuodessa...eli ei koskaan!! Minun ei tee mieli miestäni! Ollaan seurusteltu n.kuusi vuotta ja meillä on reilun vuoden ikäinen lapsi!
Olen pettänyt kumppaniani yhden yhteisen tuttavan kanssa ja hänen kanssaan olisi niin hyvä olla! Kyse ei ole siitä kuinka hyvä kukakin on sängyssä vaan yksinkertaisesti vaan suhteen lopahtaminen...
Yhteistä aikaa ei edes kiinnosta viettää kumppanin kanssa joten ahdistaa koko suhde todella! En haluaisi lähteä keskustelemaan minkäänlaisien psykologien kanssa tästä aiheesta, koska tuskin siitä olisi apua!! Kumppanini on kyllä hyvä isä ja minua pelottaa erota, kun miettii miten tulisinkaan toimeen yksinhuoltajana jne...kaikki tulevaisuus jännittää, eli tuntuu, että vaan pakko jaksaa tässä nykyisessä paskassa suhteessa ihan vaan lapsen kannalta, vaikka se ei ole oikein sekään...
Onkohan kenelläkään samanlaisia tunteita?? Miten olette selvinneet tällaisesta suhteesta???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu