Paavolan mukaan Jeesus kumosi verellään vanhan liiton järjestyksen. Olen vähän ihmetellyt tuota, koska en löydä mistään sellaista tietoa Raamatusta, että Jeesus olisi kumonnut vanhan liiton järjestyksen. Vanha liitto purettiin, koska Israel ei ollut uskollinen, mutta uusi liitto ei näytä muuttaneen järjestystä ollenkaan.
Jeremian kirjassa on säädetty uusi liitto, jonka mukaan Herra tekee ensimmäisen liiton uudestaan Israelin ja Juudan kanssa, jotta heistä tulisi Jumalan kansa uudestaan. Siinä sanotaan selvästi (31:36), että Herra asettaa uuden liiton, jossa on sama järjestys kuin ensimmäisessä liitossa ja siten Israel saa olla edelleen Jumalan valittu kansa. Sama laki on edelleen voimassa.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
35 -- Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä. Hän panee meren kuohumaan, aallot pauhaamaan -- Herra Sebaot on hänen nimensä,
36 ja hän sanoo näin: -- Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani.
37 Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
Jotenkin tulee pettymys taas kerran Paavolaan, joka puhuu ihan puuta heinää uudesta liitosta.
Jeremian kirjassa on säädetty uusi liitto, jonka mukaan Herra tekee ensimmäisen liiton uudestaan Israelin ja Juudan kanssa, jotta heistä tulisi Jumalan kansa uudestaan. Siinä sanotaan selvästi (31:36), että Herra asettaa uuden liiton, jossa on sama järjestys kuin ensimmäisessä liitossa ja siten Israel saa olla edelleen Jumalan valittu kansa. Sama laki on edelleen voimassa.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
35 -- Herra on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet radoilleen valaisemaan yötä. Hän panee meren kuohumaan, aallot pauhaamaan -- Herra Sebaot on hänen nimensä,
36 ja hän sanoo näin: -- Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani.
37 Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
Jotenkin tulee pettymys taas kerran Paavolaan, joka puhuu ihan puuta heinää uudesta liitosta.
Vastaukset 107
Vanhimmat
Jeesus asetti uuden liiton omalla verellään, mutta Jeesus sanoi, ettei hän muuta lakia. Sen takia en ymmärrä ollenkaan, miten Petri Paavola voi sanoa, että on tapahtunut lain muutos. Se on täysin ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Paavalikaan ei muuttanut laista mitään.
Room 2:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.
Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."
Hebrealaiskirjekään ei muuta laista mitään. Lain hylkääjät menettävät armonsa ja joutuvat helvettiin.
Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Lue sitä Raamattuasi edes vähän enemmän:
Hepr. 7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
Laajemmin:
9 Ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni, on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut kymmenyksiä;
10 sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan.
11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
20 Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista-nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
21 mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.
Asia on siis täysin selvästi Raamatussa kerrottu !
Miksi te ette usko ?
No, kun ette halua kuulla Totuutta, kun olette niin kovasti mielistyneet valheeseen !
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
"Hepr. 7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos."
Itse asiassa, tämä ei nyt tarkoita sitä, mitä haet.
Heprealaiskirje perustelee sen, miksei ylipappina voi enää jatkaa Aaronin poika. Ylipappeus vaihtuu Aaronilta Melkisedekille, mutta kyse ei ole lain muutoksesta vaan lain soveltamiskohdan muutoksesta, koska Messias tuli.
Petri Paavola yrittää tämän varjolla selittää, että koko laki olisi muuttunut. Sitä ei Heprealaiskirjeen luku 7 edes väitä, vaan perustelee ylipappeuden muutoksen lainmukaisuuden. Lakiin ei tehdä muutosta vaan palataan alkuperäiseen järjestykseen, joka oli voimassa jo ennen Aaronin aikaa.
Paavola yrittää laajentaa jakeen soveltamisalaa sen tarkoituksen vastaisesti. Sen takia Paavola törmää teologiseen ongelmaan muiden jakeiden kanssa. Jeesus ei tullut lakia muuttamaan ja lain kumoajat tuomitaan, joten kyse ei ole lain muutoksesta vaan soveltamiskohdan muutoksesta, joka ei tule selvästi ilmi suomalaisesta käännöksestä.
Hepr. 7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
Hepr. 10: 28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Paavolan ongelma on, ettei hän analysoi näiden kahden jakeen suhdettä toisiinsa. Hän irroittaa jakeen 7:12 asiayhteydestä ja menee itse karille harhaoppinsa kanssa.
Jeesus ei sanonut muuttavansa lakia, joten sekin olisi Petri Paavolan tullut ottaa huomioon. Tosin hänellä on tapana mitä törkeimmällä tavalla vääristellä jakeita oman mielensä mukaisesti, joten hän on keksinyt omat tekosyynsä kiertää nämäkin jakeet:
Matt. 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Itse Luther kehoitti: ”Tee rohkeasti syntiä, muuten Jeesus kuoli turhaan”. Hän oli teologian tuntija, uskolleen omistautunut munkki. Teesit naulattiin Wittenbergin kirkon oveen ja anekauppaan laitettiin piste.
Paavali muutti mm uskovien pukeutumissääntöjä, jotka olivat Jumalan määräämiä.
Raamatusta löytyy kolmisenkymmentä tapausta, jossa Jumala on muuttanut omia lakejaan; tehnyt niihin lisäyksiä, poistoja tai muuten vaan muutellut niitä.
Onneksi tuossa jo kerrottiinkin, että mikä siinä laissa muuttui, ettei tarvitse ruveta siitä väittelemään, että dekalogi ei olisi enää voimassa. Tuossahan sanotaan, että lainmuutos koski sitä asiaa, että ylipapin olisi oltava leeviläisten sukua. Jeesuksen tapauksessa riitti, että hän oli pappi Melkisedekin määräämän järjestyksen mukaan.
“11. Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, johon laki sitoi kansan, miksi sitten oli vielä tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä häntä nimitetty Aaronin järjestyksen mukaan? 12. Pappeuden vaihtuessa vaihtuu välttämättä myös laki. 13. Se, josta näin sanotaan, kuuluu toiseen heimoon, josta ei kukaan ole hoitanut alttaritointa. 14. Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka heimon papeista Mooses ei ole puhunut mitään.” (Hebr 7:11-14, FinRK)
Teologian professori Martti Luther tajusi lopulta, että hänen kehittämä oppi "yksin uskosta, yksin armosta" ei ollutkaan evankeliumin mukainen. Luther ei kuitenkaan luopunut omasta harhaopistaan, vaan yritti poistattaa mm. Jaakobin kirjeen ja Ilmestyskirjan pois Raamatusta, jotta hänen oppinsa voisi jotenkin toimia. Itse asiassa Roomalaiskirje ja Jaakobin kirje kumoaa Lutherin opin täysin:
"Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)
"Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)
"Paavali muutti mm uskovien pukeutumissääntöjä, jotka olivat Jumalan määräämiä."
Paavali ei muuttanut uskovien pukeutumissääntöjä. Hän puhui miesten sekä naisten hiusten pituuksista viitaten kummallekin sukupuolelle ominaiseen pukeutumiseen. Sitä sivuaa mm. tämä lain käsky:
"Nainen ei saa pitää yllään mitään miehen asuun kuuluvaa, eikä mies saa pukeutua naisen vaatteisiin. Jokainen, joka niin tekee, on iljetys Herralle, teidän Jumalallenne." (5 Moos 22:5)
"Raamatusta löytyy kolmisenkymmentä tapausta, jossa Jumala on muuttanut omia lakejaan; tehnyt niihin lisäyksiä, poistoja tai muuten vaan muutellut niitä."
Tämä ei pidä paikkansa. Raamatusta ei löydy yhtään tapausta, että Jumala olisi kumonnut jokun aiemmin antamansa käskyn.
Sen sijaan Raamatussa on opetusta ja käskyjä, jotka täydentävät lakia. Itse lain perusajatus on säilynyt samana koko ajan. Jumala on lainsäätäjä, joten hän tietenkin saa täydentää lakiaan koska tahansa.
"Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?" (Jaak 4:12)
Mooseksen laki tuntee kaksi ylipappeutta Aaronin ja sitä korkeamman Melkisedekin ylipappeuden. Kummallekin on maksettu kymmenykset.
Melkisedek on Jumalan Pojan yksi nimistä, jolla ei ole päivien alkua eikä loppua, koska hän on Jumala. Kun Messias tulee, ylipappeus siirtyy Jumalan Pojalle Melkisedekin järjestyksen mukaan. Tässä ei ole varsinasta lain muutosta vaan selitys siitä, mikä ylipappeus on voimassa kulloinkin.
"Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet; jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas"; jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti. Katsokaa, kuinka suuri hän on, jolle itse kantaisä Aabraham antoi kymmenykset parhaimmasta saaliistaan." (Heb 7:1-4)
"Daavidin psalmi. Herra sanoo minun herralleni: "Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen. Herra, Siionin valtias, ojentaa sinulle hallitsijan sauvan. Ulottukoon sinun mahtisi myös vihollistesi yli! Nyt sinulla on valta, kansasi seuraa sinua yhtenä miehenä. Pyhillä vuorilla minä sinut synnytin, sinä synnyit kuin kaste aamuruskon helmasta." Näin on Herra vannonut, eikä hän valaansa peruuta: "Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta." (Ps 110:1-4)
”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”
Galatalaiskirje 5:1 FB38
Miksi tuota kohtaa siteerataan lahkoissa helvetin vähän? 🤔
Väärin. Luetun ymmärtämisestä huomautus.
Eräs esimerkki näin hätäisesti ulkomuistista:
Ensin jumala vaatii polttouhreja, koska kertoi rakastavansa palavan lihan tuoksua. Myöhemmin jumala kertoo, että en tarvitse uhreja ja niiden savu ällöttää.
>>>Ensin jumala vaatii polttouhreja, koska kertoi rakastavansa palavan lihan tuoksua. Myöhemmin jumala kertoo, että en tarvitse uhreja ja niiden savu ällöttää.<<<
Sinä vääristelet Raamattua kuin piru. Otat jakeita irti asiayhteydestä ja selität ne väärin vastoin käskyjen alkuperäistä tarkoitusta.
Ensinnäkin Jumala on käskenyt uhraamaan, mutta on myös muistuttanut, miten kansan tulee puhdistautua myös synneistään, jotta Jumala ottaisi vastaan heiltä uhrit.
Toiseksi, jos kansa ei halua tehdä parannusta synneistään, silloin Jumala ei ota vastaan heiltä uhreja. Syntien anteeksisaaminen edellyttää myös syntien tunnustamista ja parannuksen tekoa laittomuuksista.
Kolmanneksi Jumala on ilmoittanut, että hän haluaa ennemmin lainkuulaisuutta mm. noudattamalla käskyä olla laupias köyhälle kuin uhreja. Tämä ei tietenkään mitätöi käskyä toimittaa uhreja, mutta opettaa, mitä varten käskyt on annettu.
Matt 5:23 "Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.
25 "Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan.
26 Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.
Kiitos piruksi vertaamisesta, otan sen kohteliaisuutena. :) Hyvää päivää sinulle.
Ane kauppa tarkoittaa ettet voi myydä pelastajaa rahasta enää etkä voi ostaa pelastusta
VARASTI JONKUN HUONEKALUT KOIRAN NO PALAT HELVETISSÄ SITTEN
NÄYTÄS YMPÄRILEIKATTU VARASTETUT TAVARAT KIRPPUTORILLAS JA KIERRÄTYS SEKÄ KERTAALLEEN SYÖDYT RUUAT MYYNNISSÄ TOISILTA VARASTETUT VAATTEET KASSIT MATKALAUKUT MITÄ KULJETTELET NÄYTÄS MISSÄ KOHTAA ET RIKO MOOSEKSEN KÄSKYÄ ÄLÄ VARASTA
Varastitko työpaikalta
Paukkupete puhuu Rumblessa ihan omiaan. Uusimmat videot ovat kuin kauhuelokuvasta, joiden tarkoitus on pelotella.
Puuta heinää on sekin, että tuossa puhuttaisiin Uuden testamentin Jeesuksen verestä, joka on se uusi liitto. Tuo Jeremian kirjan liitto tapahtui jo kauan ennen kuin Jeesus kuoli ristillä.
Jeremia profetoi, että TULEE AIKA, jolloin Herra tekee uuden liiton. Tämä aika toteutui vasta Jeesuksen aikana, jolloin hän asetti uuden liiton omalla verellään. Liitto tulee vahvistaa veren vuodatuksella, joten se tapahtui vasta Golgatalla.
"Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa." (Jer 31:31)
Miksi joillakin on niin kauhea himo tuoda omia hyviä tekojaan ja omaa vanhurskauttaan esille joka paikassa?
Luulevatko he todellakin, että taivaaseen valmistaudutaan joitakin pikku yksityiskohtia korottamalla?
He siivilöivät hyttysen, mutta nielevät kamelin.
Vaikka kuinka selittäisi, että Jeesus tuli täyttämään LAKIA JA PROFEETTOJA, siis Mooseksen kirjojen esikuvia ja profeettojen ennustuksia, omien sanojensa mukaan, niin silti vängätään että meidän tulisi täyttää sellaista mikä on jo täytetty.
Luuk.24:44 Jeesus sanoi heille: »Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.»
Meidän ei tarvitse enää uhrata, ei noudattaa vuotuisia juhlia, ei erotella maitoa ja lihaa, ei välittää siitä onko meillä pellava-ja villavaatteita samaan aikaan päällä, ei tarvita ympärileikkausta, jne. Onko tuo aivan mahdotonta ymmärtää?
Jeesus puhuu samassa saarnassa, joka varmaan oli tunteja pitkä, ja josta meillä on vain joitakin kohtia, myös kymmenestä käskystä, joita ei tullut ainoastaan kirjaimellisesti noudattaa, vaan joihin kuului lähimmäisen rakastaminen. Tuo viimeinen kohta unohtuu toraisteilta ja fariseuksilta, he noudattavat käskyjä vain muodollisesti, mutta eivät tajua että laki on hengellinen, ja siksi sen pitää pohjautua rakkauteen.
He ovat niinkuin ryövärin uhriksi joutuneen miehen ohi kulkevat papit ja leeviläiset: pelkäävät saastuvansa , eivätkä auta, koska ei ole mitään täsmällistä ohjetta tilanteeseen. Mieshän saattoi olla jo kuollut, jolloin olisi saastunut, toisekseen he halusivat vain tehdä omien rituaaliensa mukaan. Samarialainen taas puolestaan auttoi enemmän kuin tarpeeksi, jolloin hän täytti hengellisen lain, toiset eivät edes täyttäneet lain kirjainta.
Lopettakaa tuo omahyväinen jankkaaminen siitä kuinka meidän pitäisi noudattaa 613 käskyä, kun ne eivät meille kuulu, ettekä itsekään niitä noudata!
Tai alkakaa kutoa kankaita ilmestysmajaa varten, niinkuin Mooses kehottaa. Mooseksen lakihan on sama teille koko ajan, vai voiko sekin muuttua?
>>>>Vaikka kuinka selittäisi, että Jeesus tuli täyttämään LAKIA JA PROFEETTOJA, siis Mooseksen kirjojen esikuvia ja profeettojen ennustuksia, omien sanojensa mukaan, niin silti vängätään että meidän tulisi täyttää sellaista mikä on jo täytetty.<<<<
Uudessa liitossa kirjoitetaan Mooseksen laki sydämeen. Jos sinä et täytä siis noudata Mooseksen lakia, sinun sydämessäsi ei ole lakia etkä ole myöskään liitossa Herra Jeesuksen kanssa. Jeesus ei tullut kumoamaan laista mitään vaan vaati kaikkia myös suomalaisia noudattamaan lakia.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
>>>>Meidän ei tarvitse enää uhrata, ei noudattaa vuotuisia juhlia, ei erotella maitoa ja lihaa, ei välittää siitä onko meillä pellava-ja villavaatteita samaan aikaan päällä, ei tarvita ympärileikkausta, jne. Onko tuo aivan mahdotonta ymmärtää?<<<<
Sinä et tätäkään asiaa ymmärrä, koska et osaa edes lakia etkä muutenkaan Raamattua.
Vuosittaiset ja viikottaiset juhlat ovat pakollisia kaikille ihmisille ja kansoille. Esim. sapatin pitäminen on ikuinen merkki liitosta Jumalan kanssa. Sapatin pitäminen on edellytys pelastuksella monien muiden käskyjen kanssa. Jos et pidä sapattia, et ole uskollinen Kristukselle etkä ole liitossa Kristuksen kanssa, joten et pelastu.
2 Moos 31:17 Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin."
Jes 56:6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.
>>>ei erotella maitoa ja lihaa,<<<
Tällaista käsky ei ole Mooseksen laissa. Ortodoksijuutalaisilla on sellainen perinnäissääntö, mutta se ei perustu lakiin. Laki kieltää noudattamasta sellaista pakanallista tapaa, että vohlaa keitetään emänsä maidossa, joka lienee liittynyt epäjumalanpalvelukseen.
>>>onko meillä pellava-ja villavaatteita samaan aikaan päällä<<<
Itse asiassa tälläistäkään käskyä ei ole laissa. Laki kieltää tekemästä kangasta pellava ja villakuiduista, koska silloin kangas kutistuisi pesussa piloille ja muutenkin repeäisi helposti, koska kuiduilla on erilaiset jousto-ominaisuudet. Tämä käsky on erittäin järkevä:
5 Moos 22:11 Älä käytä vaatteita, jotka on kudottu kahdesta eri lankalajista, villasta ja pellavasta.
>>> ei tarvita ympärileikkausta, jne. Onko tuo aivan mahdotonta ymmärtää?<<<
Sinä et tätäkään ymmärrä, koska et osaa Raamattua.
Lain mukaan ympärileikkaus on pakollinen Abrahamin suvulle mm. sen takia, että he omistavat Israelin maan. Käsky ympärileikkauksesta ei koske ulkomailla asuvia pakanoita, koska he eivät omista maata Israelissa ja siten eivät ole mukana tässä liitossa. Sen takia apostolien kokous ei määrännyt Kreikassa asuville pakanoille ympärileikkausta, koska se olisi ollut enemmän, mitä laki vaatii. Muuten Mooseksen laki koskee kaikkia kansoja.
1 Moos 17:4 "Tällainen on liitto, johon minä sinut otan. Sinusta on tuleva monien kansojen kantaisä.
5 Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän.
6 Minä annan sinulle paljon jälkeläisiä, ja sinusta on polveutuva kansakuntia ja kuninkaita.
7 Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala.
8 Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."
9 Jumala puhui edelleen Abrahamille: "Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.
10 Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.
11 Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.
12 Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
13 siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja. Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.
>>>>Jeesus puhuu samassa saarnassa, joka varmaan oli tunteja pitkä, ja josta meillä on vain joitakin kohtia, myös kymmenestä käskystä, joita ei tullut ainoastaan kirjaimellisesti noudattaa, vaan joihin kuului lähimmäisen rakastaminen. <<<<
Rakkauden kaksoiskäsky löytyy Mooseksen laista, mitä Jeesus opetti Vuorisaarnassaan. Käskyistä suurin on rakastaa Jumalaa ja Raamatun mukaan Jumalaa rakastetaan noudattamalla lakia kirjaimellisesti.
5 Moos 6:5 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.
1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
>>>>Lopettakaa tuo omahyväinen jankkaaminen siitä kuinka meidän pitäisi noudattaa 613 käskyä, kun ne eivät meille kuulu, ettekä itsekään niitä noudata!<<<<
Sinä vastustat Kristuksen käskyä ja purat lakia. Olet menettänyt pelastukseksi, koska olet purkanut Kristuksen käsyn vastaisesti lakia. Kristus ei tule antamaan armoa laittomuuden tekijöille, mutta tulee antamaan armoa niille, jotka uskossa häneen tekivät parannuksen ja alkoivat noudattaa lakia.
Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Olet julkea toraisti, kun luulet voivasi jo antaa kadotustuomioita, vaikka et ole vuorisaarnan mukaan edes päässyt taivasten valtakuntaan!
Oletko jo ottamassa Jumalan paikan?
"Yksi on lainsäätäjä ja tuomari," mutta mikä olet sinä tuomitsemaan toisia!
En minä ole kenellekään määrännyt kadotustuomiota, vaan ainoastaan kertonut, mitä Raamattu ilmoittaa lain purkajien tuomioksi. Jumalan Sana tuomitsee lain purkajat kadotukseen ja se lukee Raamatussa. Sen saa kertoa.
Sinä olet idiootti toraisti! Jeesuskin vihaa sinua.
Sinun kielenkäyttösi on niin törkeää, että tiedän sinun olevan valehtelija ja pimeyden palveluksessa.
Minä tiedän, että juutalaisten kuningas Jeesus Kristus rakastaa minua.
Joh 15:10 Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
”Karitsan keittäminen emänsä maidossa” tarkoittaa, ettei elämän antaja (maito karitsalle) saa olla sen ottaja (karitsan lihan keittäminen maidossa).
Se siitä. Symboliikan avautuminen ihmisille on toisinaan hyvin vaikeaa.
Ko. käsky ei kuitenkaan kiellä juomasta maitoa liharuan kanssa.
kuka tämä paavola oikein on ja kuka hänet on kutsunut opettamaan suomen uskoville raamattua !??
luulen että kukaan ei ole kutsunut, eli mitä jää jälelle?
Petri Paavola on väärä profeetta.
Hän on onnistunut eksyttämään herkkauskoisia ja sensaationnälkäisiä ihmisiä.
Kyllä verellä on valta kumota Vanha liitto. Tämä nähtiin Ranskan vallankumouksessa 1789.
Silloin kumoutui kuninkaat, keisarit ja aatelisto kun vallankumous vuodatti omaa vertaan tavattomalla vauhdilla.
Samoin inkvisition uhrit osittain, vajaavaltaisesti saivat aikaan reformaation. Raamattu jaettiin kansan kielellä joka kotiin Paavin vastustuksesta huolimatta. Hekin vuodattivat oman verensä.
Tänä päivänä Islam on se joka vuodattaa vertaan ja sen veren voimasta vanhat liitot ovat jälleen kumoutumassa.
Se mahtava Israelille luvattu liitto joka on tuleva ei perustu vanhurskauteen eli oman veren antamiseen, vaan Jehova oman nimensä kunnian tähden suuressa alennustilassa armonsa ja sääliväisyytensä tähden kirkastaa nimensä ja armahtaa luomakuntaansa ja Israelia.
Vuodattamalla henkeä. Koska? Sitä ei tiedä kuin yksin Jehova itse.
>>>Kyllä verellä on valta kumota Vanha liitto. <<<
Jeesus ei verellään kumonnut vanhaa liittoa eikä myöskään lakia. Se purettiin jo profeetta Sakarjan aikana, koska Israel ei lakia noudattanut. Hoosean kirja kertoo avioerosta, mutta profetoi uudesta avioliitosta Iraelin kanssa.
Hoos 1:9 Herra sanoi Hoosealle: "Anna hänelle nimeksi Lo-Ammi, sillä te ette ole minun kansani enkä minä ole teidän Jumalanne."
Sak 11:10 Tämän sanottuani löin palasiksi toisen sauvoista, "Armon", ja näin kumosin sen liiton, jonka Herra oli solminut kaikkien kansojen kanssa.
Vaikka ensimmäinen liitto purettiin Israelin laittomuuden takia, niin lakia ei ole kumottu. Se on edelleen voimassa myös uuden liiton aikana. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan sitä noudattamaan.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
"Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Tämä on syy olla rupeamatta lainkiivailijaksi.
Toraisti toteuttaa näitä käskyjä tai valehtelee:
»Jos joku vahingoittaa toista, niin että tämä kuolee, häntä rangaistakoon kuolemalla. Mutta ellei hän tehnyt sitä tahallaan, vaan Jumala antoi sen tapahtua hänen kätensä kautta, hän voi paeta paikkaan, jonka minä osoitan. Mutta jos joku tekee niin pahasti, että salakavalasti murhaa toisen ihmisen, hänet on minun alttarinikin äärestä haettava surmattavaksi. Jos joku lyö isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla. Jos joku syyllistyy ihmisryöstöön, häntä rangaistakoon kuolemalla katsomatta siihen, myykö hän ryöstetyn vai löydetäänkö tämä hänen hallustaan. Jos joku kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla.
»Jos joku riidellessään lyö toista kivellä tai lapiolla, niin että tämä joutuu vuoteenomaksi mutta ei kuole vaan toipuu ja pystyy liikkumaan ulkosalla kepin varassa, niin lyöjää älköön rangaistako. Hänen tulee silti maksaa toiselle korvaus sairauden ajalta ja huolehtia hänen parantumisestaan. Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan. Jos ihmiset tappelevat keskenään ja samalla töytäisevät raskaana olevaa naista, niin että hän saa keskenmenon mutta hänelle ei aiheudu muuta vahinkoa, lyöjä maksakoon sakkoa sen mukaan, mitä naisen aviomies vaatii tai miten asia oikeudessa ratkaistaan. Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, ruhje ruhjeesta. Jos joku lyö orjaltaan tai orjattareltaan silmän sokeaksi, hän päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi silmästä. Jos hän lyö orjaltaan tai orjattareltaan hampaan suusta, hän päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi hampaasta."
Ellei hän voi edes näitä käskyjä noudattaa, pitäköön suunsa kiinni!
Mooseksen laissa ei anneta kenelekään oikeuttaa surmata verekseltään kiinni jäänyttä rikollista. Hänet tulee toimittaa esivallan asettaman tuomarin eteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Ketään ei saa tuomita ilman kahta todistajaa ja syytetylle tulee antaa mahdollisuus antaa vastine. Jos et ole esivallan asettama tuomari, et saa surmata ketään rikollista omavaltaisesti.
No, toimita sinä rikolliset tuomarin eteen ja jää odottelemaan kivitystuomion täytäntöönpanoa. Odotellasi kivittäjäisiä voit muuttaa islamistiseen maahan. Afganistan on aatteesi mukainen.
Vaikka Suomen käräjäoikeuden tuomari ei antasi kivitystuomiota, niin yksittäinen kansalainen ei saa sellaista tehdä. Raamattu kieltää omavaltaisen tuomitsemisen ja tunnustaa esivallan oikeuden kantaa lain miekkaa.
Monissa mielipidekysymyksistä tulee esille, että Suomen kansan enemmistö hyväksyisi kuolemantuomiot, mutta Suomen eduskunta ei sellaista ole pystynyt päättämään kansainvälisen painostuksen takia.
Esim. Singaporessa annetaan joitain kuolemantuomioita vuosittain huumerikollisille. Maa on yksi maailman turvallisimmista maista, jossa huumeongelmaa ei käytännössä ole ollenkaan. Singaporen turvallisuusviranomaisia pidetään lainkuuliaisina ja luotettavina.
Suomessa huumeiden yliannostukseen kuolee vuosittain yli 200 henkilöä. Jos Suomessa olisi kuolemantuomio huumeiden käyttäjille, niin todennäköisesti silloin tulisi vähemmän kuolemantuomioita verrattuna huumeiden aiheuttamiin kuolemiin, koska huumekauppa kuihtuisi kokonaan pois, kuten se on kuihtunut Singaporessa. Samalla poistuisi kaikki huumeiden käyttöön liittyvät lieveilmiöt.
"hammas hampaasta"
Jos pahuudessasi lyöt toiselta hampaan irti, miki sinun pitäisi saada pitää hampaasi?
Suvaitse kunkin pitää uskonsa ja ei kaikkia pidä seurata. Jos joku opettaa vatsastaan on hän vatsastapuhuja. https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/bf8db8b8-8683-45fc-b52d-88f91e326696
Jää arvioitavaksi onko siis hänen vatsansa hänen jumalansa.
"Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet."
- Room 16:18
Aloittajan täytyy olla umpisokea, kun ei näe selvääkään asiaa !
No, nythän on kyse vain ap:n omasta halusta, hän ei edes halua löytää selvää Totuutta !
Luuk. 5:39 Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: 'Vanha on hyvää'."
Jotta sanoma ei jää epäselväksi:
36 Ja hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi.
37 Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat.
38 Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin.
39 Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: 'Vanha on hyvää'."
Jeesus ja Hänen ristintyönsä ja veriuhrinsa ei ole siis mikään "paikkapala" / paikkaus, lakiliiton järjestykseen !
>>>lakiliiton järjestykseen !<<<
Uusi liitto on uudestettu lakiliitto. Vanhan liiton tilalle tuli uusi lakiliitto, jotta Israel palaisi takaisin Jumalan kansaksi. Tätä sinä et halua millään tajuta. Lakia ei ole kumottu ja laki on voimassa uudessa liitossa samalla tavalla, mitä se oli voimassa vanhassa liitossa.
Jer 31:33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Jumalan tekemiä liittoja on useita, ne täydentävät toisiaan, eikä Jumala itse sano mitään niistä kumonneensa.
Eksyttäjät niitä kumoaa ja tekee omia selityksiään niiden tilalle.
Ensimmäinen liitto piti sisällään ehdon, että luvatut siunaukset voidaan peruuttaa ja niinhän siinä kävi, ettei Isreal pitänyt liiton ehtoa noudattaa lakia, joten liitto purettiin. Toisaalta Jumala oli antanut lupauksen Abrahamille, Iisakille ja Jaakobilla luvatusta maasta, joten sen takia Jumala ei voinut kansaansa hylätä ja teki uuden liiton Isrealin ja Juudan kanssa sanoimma ehdoilla kuin Vanha liittokin solmittiin. Olet sikäli oikeassa, ettei vanha liitto tullut lopullisesti mitättömäksi, koska sen tilalle tehtiin uusi liitto.
Petri Paavola on erittäin taitava vääristelemään Raamattua. Hän osaa pelotella ihmisiä olemattomilla asioilla. Esim. Paavolan mukaan, jos joku kehottaa noudattamaan Mooseksen lakia, se olisi taivuttelua vanhan liiton alaisuutteen. Paavali noudatti kaikessa lakia, mutta hän ei ollut Kristuksessa erossa oleva vanhan liiton "judaisti", kuten Petri Paavola syyttää niitä, jotka lakia noudattavat.
"Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." (Ap.t 25:8)
Katsotaan miten Petri Paavola osaa kieroilla tämän asia tiimoilta, kun hän saarnaa nettisivuillaan tällä tavalla: "Myös tänä päivänä on sellaisia ihmisiä Jeesuksen opetuslapsiksi itseään kutsuvia, jotka pyrkivät viemään uskovia vanhan liiton ikeen alle. Paavali sanoi Galatian seurakunnille, että nämä vanhan liiton lainkiivailijat tahtovat eristää uskovia, jonka ymmärrän, niin että he pyrkivät eristämään uskovia pois seurakunnan yhteydestä sekä Jumalan sanan totuudesta. Ja kun he tällä tavalla pyrkivät eristämään, niin he pyrkivät ohjaamaan uskovia pois totuudesta, niin että nämä totuudesta pois langenneet uskovat intoilisivat (alkutekstin mukaan kiivailevat), eli kiivailisivat vanhan liiton säädösten puolesta."
Paavali vaati itse kaikkia krisitttyjä, myös ympärileikkamaattomia pakanoita noudattamaan lakia sillä uhalla, että he menettävät armonsa Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä ei ole lainkiivailua eikä viemistä vanhan liiton alaisuuteen.
Petri Paavolan opetuksen voi havaita helposti vääräksi, kun lukee Jeremian kirjasta uuden liiton ehdot ja Jeesuksen vuorisaarnan. Uudessa liitossa Toora siis Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, joten lain noudattamisen vaatiminen ei vie ketään vanhan liiton alaisuuteen. Jeesus sanoi vuorella, ettei hän muuta laista mitään vaan pikemminkin käski kaikkia lakia noudattamaan. Sekään ei ole vanhan liiton opetusta.
Petri Paavola sanoo lisäksi: "Emme ole enää vanhan liiton säädösten ja järjestyksen alaisuudessa, vaan paremman Liiton, Uuden Liiton alaisuudessa uskon kautta Herraan Jeesukseen."
Jos Paavolan lahko todellisuudessa olisi uudessa liitossa, silloin heidän sydämessä olisi Mooseksen laki ja he sitä noudattaisivat. Sitä he eivät kuitenkaan tee, joten Petri Paavola puhuu ihan omiaan.
>>>>liiton lainkiivailijat tahtovat eristää uskovia, jonka ymmärrän, niin että he pyrkivät eristämään uskovia pois seurakunnan yhteydestä sekä Jumalan sanan totuudesta<<<<
Paavolalle tuleekin antaa seurakuntiin porttikielto. Ei uskovien keskinäinen rakkaus tarkoita sellaista, että pitää sietää häirikköä, joka ei ole totuudessa. Paavola tekee kaikkensa johtaakseen uskova harhaan, joten hänen kanssa ei saa aterioida eikä häntä tervehtiä.
2 Joh 10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä.
1 Kor 5:11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa.
12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Petri Paavolan opetus on helppo todistaa vääräksi.
Hän saarnaa nettisivuillaan tällä tavalla: "Paavali opettaa, että uskossa Herraan Jeesukseen elämme nyt Uudessa Liitossa, joka on Herra Jeesuksen veressä asetettu voimaan. Sanokoon kuka tahansa, mitä tahansa ja vaikka kuinka uhkailee, syyttää ja tuomitsee sinut "pelastumattomaksi", jos et noudata vanhan liiton säädöksiä, niin olet silti pelastettu Jumalan armosta Herran Jeesuksen veren ollessa lunastus sinun synneistäsi, kun olet katuen tunnustanut syntisi Jumalalle. Vanha liitto säädöksineen ei ole enää voimassa, koska Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta saamme elää uskossa paremmassa Liitossa, Uudessa Liitossa, amen, kiitos Herralle."
Vanhassa ja uudessa liitossa on samat säädökset, kuten aloittajakin totesi.
Petri Paavola varoittaa lahkoaan uskomasta sellaisia opettajia, jotka sanovat pelastumattomiksi niitä, jotka eivät noudata Mooseksen lakia. Petri Paavola itse asiassa kieltää kuuntelemasta Herraa Jeesusta, joka sanoi juuri niin. Jos et noudata Mooseksen lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, et saa syntien sovitusta. Niin Jeesus sanoi ja se asia ei mihinkään muutu, vaikka Petri Paavola selittäisi mitä tahansa.
"Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)
Paavolan tekee perustavaa laatuaan olevan virheen, kun hän puhuu syntien katumisesta ja parannuksen teosta synneistä, mutta sen jälkeen puhuu lakia vastaan. Uudessa testamentissa opetetaan, että lain rikkominen on aina syntiä. Jos et edes halua noudattaa lakia, silloin syntiseksi tunnustautuminen on täysin mitätöntä, koska et tunnusta riikkoneesi lakia vastaan, joka on syntiä. Jos et tunnusta rikkoneesi lakia vastaan ja ala noudattaa lakia, silloin et ole katunut syntejäsi etkä tehnyt vaadittavaa parannusta.
"Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 5:3)
"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:" (Heb 10:26-28)
Toteuttaako lainkiivailijat esimerkiksi kolmatta Mooseksen kirjaa jossain kohden? Mitä kohtaa?
Miksi ei kaikkia?
Miksi toisten pitäisi noudattaa sääntöjä, mitä et itse noudata?
"He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja, mutta eivät itse tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa..."
Alkakaahan taas selittää kuinka noudatatte koko lain paitsi... ja paitsi... ja paitsi...!
>>>Toteuttaako lainkiivailijat esimerkiksi kolmatta Mooseksen kirjaa jossain kohden? Mitä kohtaa?<<<
Ensinnäkin Mooseksen lakia noudattavat eivät ole lainkiivailijoita.
Toiseksi kolmannessa Mooseksen laissa on säädökset mm. vuotuisista juhlita, jotka ovat edelleen voimassa.
Kolmanneksi laki kieltää uhraamasta muualla kuin Jerusalemin temppelissä leeviläisten pappien kanssa, joten kukaan ei uhraa eläimiä, koska temppeliä ja papistoa ei ole. Kristittyjen ruoka- ja juomauhri on tällä hetkellä leipä ja viini Kristuksen uhrin muistoksi.
>>>"He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja, mutta eivät itse tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa..."<<<
Siteeraat Matteuksen evankeliumin lukua 23, jossa Jeesus käskee noudattaa Mooseksen lakia, mutta kieltä noudattamasta fariseusten Mooseksen lain vastaisia perinnäissääntöjä, joita fariseukset eivät itsekään viitsineet noudattaa.
Selitys selityksen jälkeen miksi Mooseksen lakia ollaan noudattavinaan, mutta ei kuitenkaan noudateta.
Mooses käski rakentamaan ILMESTYSMAJAN, uhraamaan eläimiä, maksamaan silmä silmästä,jne.
Nyt näköjään lainkiivailijoiden kelpaa pitää ehtoollista uhritoimituksena , vaikka se on van muistotilaisuus, ei uhri. Ei siis siinäkäöän kohdassa noudateta lakia.
Ja koska laki ei edes käske uhraamaan Jerusalemin temppelissä, vaan ilmestysmajassa, niin miksi koko ajan yritetään puolustautua sillä, ettei temppeliä ole? Ei sitä ollut erämaassakaan! Vai voiko Mooseksen lakia muuttaa miten vain? Jos voi, muutetaan niin että se sopii itse kullekin!
Eivät nykyajan lainoppineet kanna kenenkään toisen taakkoja, kun heidän aikansa menee omien pikku sääntöjensä tarkkailemiseen ja toisten arvostelemiseen.
Tietysti lainkiivailijat yrittävät saada Paavalia mustamaalattua, jotta voisivat kiivailla yhä erinäisten vuotuisten juhlien pitämisellään, koska Paavali sanoo, että ne olivat vain tulevaisten varjo, ja kukin sai pitää jos huvitti.
Epäonnistuiko Jeesus täyttämään LAKIA JA PROFEETTOJA? Hän itse sanoo, että Hän toteutti kaiken sen mitä Hänestä oli puhuttu edeltäpäin Luuk.24:44? Miksi sitten jankataan siitä, että meidän tulisi yhä täyttää profeettoja ja lakia? Ja miten toraistit täyttävät niitä, kun itse sanovat, etteivät voi tehdä juuri mitään ilman temppeliä, jota ei ollut edes käsketty rakentaa koko laissa!
Kyllä on sekasotkua!
Temppeliä ei mainita Mooseksen kirjoissa.
Ensimmäisen kerran lain arkki vietiin temppeliin filistealaisten toimesta , 1.Sam.5:2
Seuraavan kerran vasta Salomon toimesta satoja vuosia myöhemmin, eikä sitä silloinkaan Jumala vaatinut, vaan Daavid ja Salomo.
Jumala nuhteli hieman Daavidia siitä, että hän kuvitteli voivansa rakentaa temppelin, vaikka Jumala ei edes sellaista ollut vaatinut, ja lupasi samalla itse rakentavansa Daavidille temppelin, mikä toteutui kun Jeesus rakensi seurakunnan temppelikseen. Ei kukaan muu Daavidin suvusta saanut ikuista kuninkuutta, eikä pysyvää temppeliä. Lukekaa 2.sam.7.luku.
On eri asia, että Daavid ymmärsi suvulleen tulleen ikuisen maallisen kuninkuuden., mikä ei toteutunut kuin muutamia sukupolvia.
Sinä vääristelet Raamattua. Jumala käski suorittamaan uhripalvelun valitsemassaan paikassa ja siksi paikaksi Jumala myöhemmin ilmoitti Jerusalemin temppelin.
Sain sanoman, jonka minun tulee julkaista tässä keskustelussa:
"Petri Paavola käy omaa kuolinkamppailuaan".
Hän käyttäytyy tällä hetkellä Rumblessa kuin haavoitettu karjuva jalopeura, joka julkaisee mitä härskeimpiä videoita villitäkseen lahkoaan. Tällä tavalla hän yrittää pitää kiinni niistä, jotka ovat vielä hänen seuraajiaan ja jotka eivät ole vielä häntä hylänneet, kuten monet ovat jo tehneet. Tämä on todellakin tuhon tie ja päättyy huonosti.
Uuteen liittoon liittyen kannattaa huomata myös tämä:
"Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit. Ja Herra, sinun Jumalasi, antaa kaikkien näiden kirousten kohdata sinun vihollisiasi ja vihamiehiäsi, jotka sinua vainosivat. Ja sinä kuulet jälleen Herran ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan. Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ylen runsaasti hyvää kaikissa sinun kättesi töissä, hän tekee sinun kohtusi hedelmän, karjasi hedelmän ja maasi hedelmän ylen runsaaksi. Sillä niinkuin Herra iloitsi sinun isistäsi, hän jälleen iloitsee sinusta, siitä, että tekee sinulle hyvää, "
Viides Mooseksen kirja 30:6-9
Tämä on sikäli hyvä huomio, koska tässä kohtaa Mooseksen laissa profetoidaan uusi liitto. Sydämen ympärileikkaus tarkottaa Mooseksen lain kirjoittamista sydämeen siten, että lakia myös noudatetaan.
Mooseksen kiimassaan valhejuutalainen tappaa vaikka parhaan ystävänsä. Jos sinun veljesi, sinun äitisi poika, tai sinun poikasi tai tyttäresi tai vaimo, joka on sylissäsi, tai ystäväsi, joka on sinulle kuin oma sielusi, salaa houkuttelisi sinua ja sanoisi: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita et sinä tunne eivätkä sinun isäsi tunteneet-
niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne, lähellä sinua tai kaukana sinusta, maan äärestä toiseen-
niin älä noudata hänen mieltään äläkä kuule häntä; älä sääli äläkä armahda häntä äläkä salaa hänen rikostansa,
vaan tapa hänet: oma kätesi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi.
Kivitä hänet kuoliaaksi, sillä hän koetti saada sinut luopumaan Herrasta, sinun Jumalastasi, joka vei sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
Sinä toistat tuota samaa litaniaa jatkuvasti yrittääksesi mustamaalata lakia, vaikka sinulle on huomautettu jatkuvasti, ettei kukaan saa tuomita toista kuolemaan omavaltaisesti.
Mooseksen laissa ei anneta kenelekään oikeuttaa surmata verekseltään kiinni jäänyttä rikollista. Hänet tulee toimittaa esivallan asettaman tuomarin eteen tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Ketään ei saa tuomita ilman kahta todistajaa ja syytetylle tulee antaa mahdollisuus antaa vastine. Jos et ole esivallan asettama tuomari, et saa surmata ketään rikollista omavaltaisesti.
Kuten täällä aiemmin on kerrottu, koko ajatus temppelistä on Mooseksen lain vastainen.
Se on vähintään muutos tuohon lakiin.
Jos siis lakia voi muutella miten vain, miksi sitten sitä ei sitten voi soveltaa niinkuin se meille sopii tai olla soveltamatta.?
Eivät lainkiivailijatkaan noudata lakia kuin joitakin harvoja kohtia.
On paljon helpompi kirjoittaa tänne ne kohdat, joita voisi edes teoriassa noudattaa, kuin kirjoittaa ne, joita ei voi noudattaa.
Juhlia voi noudattaa vaikka ei ohjeiden mukaan. Ruokia voi valita.
Entä muuta?
>>>Kuten täällä aiemmin on kerrottu, koko ajatus temppelistä on Mooseksen lain vastainen.<<<
HAHAHAHAH, mikä valhe.
Raamatussa ei ole sellaista opetusta, että temppelin rakentaminen olisi Mooseksen lain vastaista.
Sen sijaan Hesekielin kirja profetoi, miten Herra Jeesus palaa takaisin temppeliinsä, jossa hänen valtaistuimensa sija tulee olemaan ikuisesti.
Hes 43:2 Ja minä näin: Idästä saapui Israelin Jumalan kirkkaus. Sen ääni oli kuin suurten vesien pauhu, ja Herran kirkkaus sai maan hohtamaan.
3 Näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se, minkä olin aikaisemmin nähnyt, se oli niin kuin se, minkä näin, kun Herra tuli hävittämään kaupunkia, niin kuin se, minkä olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Minä heittäydyin maahan kasvoilleni.
4 Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti.
5 Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin.
6 Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni.
7 Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti.
Ilmestyskirja profetoi JUMALAN TEMPPELISTÄ, jossa kokoontuu Jeesus Kristus ja 144000 messiaanista juutalaista:
Ilm 11:1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.
2 Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.
---
14:1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
2 Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua.
3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.
Lakiliitto ja sen kaikinpuolinen noudattaminen edellyttää TULIKASTETTA. Pitää olla palava sydän. Se on portolla, jonka Karitsa voittaa.
Hengellinen Uusi liitto eli HENKIKASTE edustaa suvaitsevaista kirjavaa sydäntä. Sellainen on väärällä profeetalla joka tuli jumalattoman raidaamaksi suvaitsevaisuuden tähden ja janoaa kostoa. Jumalan Sana voittaa henkikasteen saaneet.
Kaikkein paras on KASTEEN armo ja VESIKASTE. Sen edustajat ovat neitsyitä ja totuudellisia, vilpittömiä ja viattomia. Hengeltään köyhiä.
Mitä näistä kolmesta kukin edustaa on selvitettävä asia ensin. Itse olen Henkikasteen oma ollut ja rukoillut paljon Tulikastetta jotta saisin Jumalan koko taisteluasun. Jotta saisin vanhan liiton kirouksiin myös tuntuman.
VESIKASTE olisi pitänyt säilyttää puhtaana mutta siihen en kyennyt. Se yksin selviää voittajana.
Minkä KASTEEN oma Petri mielestänne on?
Ainakin sen tiedän, ettei Paavola opeta kastetta oikein.
Jeesu on uusi Israel
Uusi liitto minun veressäni, vanha lupaus täyttyi Jeesuksessa ristillä, "se on täytetty".
Johanneksen evankeliumi 10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Lopputulos: on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Jumala hallitsee.
Miten niin muka uusi Israel? Jeesus on juutalaisten ja Israelin kuningas, mikä on se sama Israel, mitä on aina ollut.
https://www.youtube.com/watch?v=hkW3vFN_ezw
Tolla videolla puuhapaukkupete taas puhuu vanhan liiton kumoamisesta ja puhuu uusi liitto on nyt voimassa.
Petri Paavola, on raukkamaista yrittää laittaa anonyyminä linkkejä omiin videoihisi. Voisit esiintyä omalla nimelläsi.
Mitä tulee liittoihin, niin ensimmäin purettiin, koska Israel ei lakia noudattanut. Se ei kuitenkaan purkanut lakia pois.
Uusi liitto uudistaa vanhan liiton järjestyksen. Uudessa liitossa on ehtona lain nudattaminen, kuten oli vanhassa liitossa. Uusi liitto ottaa Israelin ja Juudan takaisin Jumalan kansaksi.
Sinä opetat väärää uutta liittoa ja väärää järjestystä, sellaista mitä ei ole Raamatussa ja siten eksytät lahkosi eroon Kristuksesta.
Voi sinua, voi sinua, mitä oletkaan tehnyt !!!
Petri Paavolan saarna on kehno. Otsikko on, Jeesus ei kumonnut lakia, mutta siitä huolimatta tapahtui lain muutos. Tämä on ristiriitainen väite. Paavola ei käsittele Hebrealaiskirjettä oikein.
Hepr. 7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
Hepr. 10: 28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Paavolan ongelma on, ettei hän analysoi näiden kahden jakeen suhdettä toisiinsa. Hän irroittaa jakeen 7:12 asiayhteydestä ja menee itse karille harhaoppinsa kanssa.
Jeesus ei sanonut muuttavansa lakia, joten sekin olisi Petri Paavolan tullut ottaa huomioon. Tosin hänellä on tapana mitä törkeimmällä tavalla vääristellä jakeita oman mielensä mukaisesti, joten hän on keksinyt omat tekosyynsä kiertää nämäkin jakeet:
Matt. 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Heprealaiskirje perustelee sen, miksei ylipappina voi enää jatkaa Aaronin poika. Ylipappeus vaihtuu Aaronilta Melkisedekille, mutta kyse ei ole lain muutoksesta vaan lain soveltamiskohdan muutoksesta, koska Messias tuli.
Petri Paavola yrittää tämän varjolla selittää, että koko laki olisi muuttunut. Sitä ei Heprealaiskirjeen luku 7 edes väitä, vaan perustelee ylipappeuden muutoksen lainmukaisuuden. Lakiin ei tehdä muutosta vaan palataan alkuperäiseen järjestykseen, joka oli voimassa jo ennen Aaronin aikaa.
Paavola yrittää laajentaa jakeen soveltamisalaa sen tarkoituksen vastaisesti. Sen takia Paavola törmää teologiseen ongelmaan muiden jakeiden kanssa. Jeesus ei tullut lakia muuttamaan ja lain kumoajat tuomitaan, joten kyse ei ole lain muutoksesta vaan soveltamiskohdan muutoksesta, joka ei tule selvästi ilmi suomalaisesta käännöksestä.
Pakanamessiaanisten yksi tärkeimmistä opin kohdista ja heidän uskontonsa perusta on uuden Jerusalemin temppelin rakentaminen ja temppelijumalanpalvelus eläinuhreineen ja Mooseksen laki. Näin ollen voi hyvin ymmärtää heidän raivonsa ja melskaamisensa Paavolan opetuksista.
Pakanamessiaaniset ovat kuin olisi tulta heidän perseensä alla, jos vain kuka edes hiukan näyttää Sanan valoa heidän pimeyteensä.
Onko sinulla paha olo? Kopioit tuot samaa herjaa uudestaan ja uudestaan. Siitä huolimatta paha olosi ei helpota!
Puhut myös ohi asian. Tässä keskutelussa ei edes puhuta mitään temppeleistä.
Ei kannata uskonelämässä jumittautua yhden julistajan opetuksen varaan. "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme". Jaak. 3.
Yksi ymmärtää toisen asian, toinen toisen ja eiköhän jokaisella julistajalla ole vahvuutensa ja heikkoutensa. Kannattaa lukea Raamattua rukoillen ja kuunnella hyviä julistajia yli seurakuntarajojen niin muodostuu yhtenäinen perusrunko kristinuskosta.
En ymmärrä kaikkea Paavolan tulkinnan mukaan.
Kyllä Raamatun voi ymmärtää oikein. Paavolalle ei ole edes tarkoitus ymmärtää sitä oikein. Sen takia hänen saarnoista voi löytää helposti paljon virheitä.
>>>Kannattaa lukea Raamattua rukoillen ja kuunnella hyviä julistajia yli seurakuntarajojen niin muodostuu yhtenäinen perusrunko kristinuskosta.<<<
Ainakin Petri Paavola ei kuulu hyvien julistajien joukkoon.
Kaikille tiedoksi, aloituksessa oleva teksti oli Petri Paavolan Rumble-kanavalla yleisökommenttina. Mitään vastausta Paavola ei antanut. Hän ei kestänyt saamaansa palautetta. Paavola sensuroi kommentin pois.
Tässä on taas kerran yksi esimerkki siitä, miten lahkot toimivat. He vaientavat saamansa kriittisen palautteen, koska se paljastaa heidän opetuksensa vääräksi.
Kun tutkii tarkasti, mitä Paavola oikeasti sanoo ja mihin hän pyrkii, niin Paavola on vastustaa jyrkästi Israelia, juutalaisia, judaismia ja temppeliä. Se on ollut yksi hänen elämän tehtävistään. Todellisuudessa Paavola on antisemitti.
Kuka kuuntelee tuollaista saarnaajaa, joka levittää QAnonin salaliittoteorioita?
Rikkinäiset ja oikkujen vaivaamat naiset jotka etsivät uskonnollista viihdettä Paavolan saarnoista.
>>Tämä on sikäli hyvä huomio, koska tässä kohtaa Mooseksen laissa profetoidaan uusi liitto. Sydämen ympärileikkaus tarkottaa Mooseksen lain kirjoittamista sydämeen siten, että lakia myös noudatetaan.>>
Mooseksen lakia osattiin noudattaa jo vanhassa liitossa.
>>Vaikka ensimmäinen liitto purettiin Israelin laittomuuden takia, niin lakia ei ole kumottu. Se on edelleen voimassa myös uuden liiton aikana. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia vaan sitä noudattamaan.>>
Noudatti niin hyvin että päätyi ristille.
>>Tämä ei pidä paikkansa. Raamatusta ei löydy yhtään tapausta, että Jumala olisi kumonnut jonkun aiemmin antamansa käskyn.>>
Jumalasta en tiedä mutta Jeesus kumosi.
Matteus 19:3-9. Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän lähti Galileasta ja tuli sitten Jordanin itäpuolta kulkien Juudeaan. Häntä seurasi suuri joukko ihmisiä, ja hän paransi heitä. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: ”Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
Fariseukset kysyivät häneltä: ”Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?” Hän vastasi:”Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
Sinä et nyt ymmärrä ollenkaan, mitä Jeesus opetti avioerosta. Jeesus ei muuttanut laista mitään eikä Mooseksen laissakaan muutettu mitään.
Alun perin avioliitto oli tarkoitettu kestämään ikuisesti, Koska vaimot olivat niin kovasydämisiä, että he rikkoivat avioliiton, niin lakiin piti ottaa säädökset, miten tulee toimia vaimon ollessa uskoton. Jumala ei hyväksy avioeroa, mutta jos vaimo tekee huorin, mies saa hylätä vaimonsa. Haureudesta on laissa lisäksi rangaistussäädöksiä niin miehille kuin naisille.
Kyllä on taas niin harhaoppinen palsta ettei jaksa edes lukea, olisiko jotain edes oikein. Laki ei koskaan ole voinut pelastaa ketään. Kukaan ei pystynyt täyttämään lakia, vaikka tosissaan olisi yrittänytkin. (Paavali)
Laki tuli väliin, että synti olisi suureksi tullut. Jeesus tuli noudatti ja täytti lain puolestamme ja siten sovitti kuolemallaan ja kärsimisellään meidät kaikki. Laki ei siis loppunut, mutta siitä tulee siis synnin tunto, että voimme turvautua Kristukseen Jeesus totuudessa ainoaksi pelastukseksemme.
Laki on periaatteessa hyvä, jos sitä noudatettaisiin todella, mutta myös aikojen saatossa se on entistä heikommaksi käynyt eikä sovellu kirjaimena nykyaikaan, joten Uusi Testamentti kehottaa uudestisyntymään Jeesuksen sovituksessa ja anteeksiannossa ja tavoittelemaan sitä mikä hyvää on maailmassamme (laki ohjeistaa), mutta ei lisää mitään pelastuksekseemme. Syntiä ei tule ehdoin tahdoin tehdä, se kadottaa. Pitää osata olla ja elää Armosta Armon alla. Emme ole enää Lain alla on Uuden Testamentin selvä todistus. Kymmen Käskyä on hyvää ja sitä tulee noudattaa. Tiivistelmähän Jeesukselta on se: "Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta... ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!"
Joka tämän täyttää (Jeesus) me muut valehtelemme, jos sanomme että täytämme, vaikka pyrkimyksemme tulee jatkua ja tämän hylkääminen kadottaa, koska ei elä totuudessa.
Kyllä Raamatun (Uuden Testamentin) mukaan myös juutalaisten tulee turvautua Kristukseen Jeesukseen ainoana pelastajanaan. Pelottavaa on, että niin harva uskoo. Sekin on kerrottu etukäteen Raamatussa jne.
Lakiin ei voi siis yhtään turvata eikä ole koskaan voinut. Se on aina ollut uskosta: "Uskosta vanhurskas saa elää." Rukoilkaa Pyhän Hengen johdatusta Raamattua lukiessanne ja muistakaa, että täydellisiä ei meistä eikä parhaistakaan Sanan selittäjistä voi silti tulla, mutta Ydinasia kyllä Raamatussa loistaa kirkkaana ja selvänä totuudelliselle. "Mannaa on saatava uunituoreena joka päivä."
Kyllä esim. Lutherilla/Paavalilla oli totuus kirkkaana ja Pyhän Hengen johdatus, vaikka eivät itsessään mitään pulmusia olleetkaan. Paavali oli syntisistä suurin ja Lutherkin sitä mitä oli 'aikansa lapsi' jne.
Kaikki muu vänkääminen on eksytystä ja kadottavaa.
Raamattu ilmoittaa Mooseksen lain ja Mooseksen laki on satojen käskyjen kokonaisuus, josta on todistettu: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Mooseksen omat sanat ja lain käsky:
Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois." Jeesuksen opetti Mooseksen käskyn mukaisesti: Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Mooses antoi määräyksen: Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
Pietari lainasi Moosesta helluntaipäivän puheessaan: Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.
Helluntaipäivän puheessaan Pietari osoitti ja todista Jeesuksen olleen Mooseksen laissa mainittu profeetta.
Mooses sanoi: Häntä kuulkaa kaikessa. Siis suomeksi Mooses EI sanonut: Vaikka nousee profeetta, Jumalan lähettämä ja minun kaltaiseni, niin minua Moosesta kuulkaa yhä, vaan Mooses sanoi: HÄNTÄ KUULKAA KAIKESSA=JEESUSTA KUULKAA KAIKESSA.
Mooseksen laki sisälsi käskyn luopua Vanhan liiton laista: Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
Herran Jeesuksen omat sanat: Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.
sanoessaan"uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
Jeesuksen vuodattaessa verensä syntien sovitukseksi alkoi uusi liitto, jonka Päämies ja ylimmäinen pappi Jeesus on. Uudessa liiton Ylimmäinen pappi antoi uudet käskyt: tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Mooseksen käskyt eivät velvoita uuden liiton Päämiehen, Jeesuksen seuraajia. Mooseksen laki oli voimassa vain väliaikaisesti ja koski vain Israelin heimoja ja oli voimassa vain luvatussa maassa:
Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä
Herran Jeesuksen sanat sisältävät myös Mooseksen lain käskyn luopua Vanhasta liitosta: Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa.
>>>Kyllä on taas niin harhaoppinen palsta ettei jaksa edes lukea, olisiko jotain edes oikein. Laki ei koskaan ole voinut pelastaa ketään. Kukaan ei pystynyt täyttämään lakia, vaikka tosissaan olisi yrittänytkin. (Paavali)<<<
Sinä olet itse harhaoppinen. Kirjoitat paljon lihallisia mielipiteitäsi, jotka eivät perustu Raamattuun. Sinähän et siteeraa yhtäkään jaetta Raamatusta.
Paavalin sanojen mukaan vain ne pelastuvat, jotka täyttävät lain uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
Raamatun mukaan lain pystyy täyttämään.
5 Moos 30:11 Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana.
---
14 Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää.
>>>Jeesus tuli noudatti ja täytti lain puolestamme<<<
Tällaista ilmoitusta ei ole Raamatussa. Jeesus täytti vain oman velvollisuutensa noudattaa lakia ja laissa olevat Messias profetiat. Jeesus ei täyttänyt kenenkään velvollisuutta noudattaa lakia vaan käski kaikkia kristittyjä täyttämään lain. Jeesuksen sanojen mukaan hän ei armahda niitä, jotka eivät halua täyttää lakia. Kristuksen armo ei ole tarkoitettu laittomuutta vaan parannuksen tekoa varten.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
---
19:16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?"
17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
18 "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,
19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
---
23:1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.
3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
>>>Lakiin ei voi siis yhtään turvata eikä ole koskaan voinut. Se on aina ollut uskosta: "Uskosta vanhurskas saa elää."<<<
Paavali siteerasi Habakukin kirjaa sanoessaan, että vanhurskas elää uskollisuudesta. Raamatun mukaan usko tarkoittaa uksollisuutta. Jos joku ei noudata lakia, hänellä ei ole uskollisuutta siis uskoa. Usko on täysin kuollut, jos ei ole lain tekoja. Paavalin sanojen mukaan vain Jeesuksen uskovat ovat vanhurskaita, jotka täyttävät lain.
Hab 2:4 vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.
Room 1:17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."
---
2:13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Jaak 2:9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi.
---
14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
---
24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
---
26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Matt 19:19:16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?"
17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
18 "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,
19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
>>>Raamattu ilmoittaa Mooseksen lain ja Mooseksen laki on satojen käskyjen kokonaisuus, josta on todistettu: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.<<<
Sinä et tajua ollenkaan, mitä Jaakobin kirjeen toinen luku tarkoittaa sanoessaan, jos rikot yhtä kohtaa vastaan, niin olet syypää kaikissa kohdissa. Mooseksen laissa on ns. vapauden laki, joka velvoittaa vapauttamaan (armahtamaan) köyhät veloista ja puutteesta, mitä seurakunta ei näyttänyt noudattaa, joten se ei ollut vanhurskas. Jaakob arvosteli seurakuntaa siitä, että se piti vain osan käskyistä, mutta noudattanut laissa olevaa käsyä olla laupias köyhälle. Sen takia seurakunta ei voinut saavuttaa vanhurskautta, koska se suosi rikkaita köyhien kustannuksella ja laiminlöi velvollisuutensa pitää huolta köyhistä uskonveljistä ja -sisarista.
Jaak 2:9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi.
10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin.
11 Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat.
12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin.
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.
14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa,
16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
---
24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
---
26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
5 Moos 15:1 "Joka seitsemäs vuosi pane toimeen vapautus.
2 Ja näin on vapautuksesta määrätty: jokainen saamamies luopukoon siitä, minkä hän on lähimmäiselleen lainannut, älköönkä velkoko lähimmäistänsä ja veljeänsä, sillä silloin on Herran kunniaksi vapautus julistettu.
3 Vierasta saat velkoa, mutta luovu siitä, mitä sinulla on saamista veljeltäsi.
4 Tosin ei köyhää sinun keskuudessasi tulisi ollakaan, sillä Herra on runsaasti siunaava sinua siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi ja jonka saat ottaa omaksesi,
5 jos vain kuulet Herran, sinun Jumalasi, ääntä ja tarkoin noudatat kaikkia näitä käskyjä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.
6 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on siunaava sinua, niinkuin hän on sinulle puhunut; ja sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei tarvitse lainaa ottaa, ja sinä vallitset monia kansoja, mutta he eivät vallitse sinua.
7 Jos sinun keskuudessasi on joku köyhä, joku veljesi jossakin porttiesi sisäpuolella siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi,
8 vaan avaa auliisti kätesi hänelle ja lainaa mielelläsi, mitä hän puutteessansa tarvitsee.
9 Varo, ettei sydämessäsi synny tämä paha ajatus: 'Seitsemäs vuosi, vapautusvuosi, on lähellä', ja ettet sen tähden katso karsaasti köyhää veljeäsi etkä anna hänelle mitään. Jos hän silloin huutaa sinun tähtesi Herran puoleen, niin sinä joudut syyhyn.
10 Anna mielelläsi hänelle, älköönkä sydämesi olko vastahakoinen antaessasi, sillä lahjasi tähden on Herra, sinun Jumalasi, siunaava sinua kaikissa töissäsi, kaikessa, mihin ryhdyt.
11 Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sentähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on.
>>>Mooseksen laki sisälsi käskyn luopua Vanhan liiton laista:<<<
Tällaista käskyä ei ole Mooseksen laissa eikä myöskään missään muualla Raamatussa. Jeesus itse sanoi, älkää edes luulko, että minä olen tullut kumoamaan lain vaan sitä noudattamaan. Mooseksen laissa ei ole missään sellaista profetiaa, että Messias tulisi muuttamaan lain.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä noudatetaan. Uudessa liitossa on voimassa sama järjestys, mitä oli vanhassa liitossa, joka purettiin Israelin uskottomuden takia. Jos joku ei lakia osaa eikä sitä noudata, hänen sydämessään ei ole lakia eikä hän ole myöskään uudessa liitossa. Uusi liitto solmittiin Israelin ja Juudan kanssa sen takia, että Israelista ja Juudasta tulee uudelleen Jumalan kansa, koska Jumala ei voi hylätä omaa niitä.
Jer 31:31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.
32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
---
36 ja hän sanoo näin: -- Yhtä varmasti kuin minä pidän voimassa tämän järjestyksen, yhtä varmasti pidän huolen siitä, että Israelin jälkeläiset ovat aina minun kansani.
37 Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
>>>Mooseksen käskyt eivät velvoita uuden liiton Päämiehen, Jeesuksen seuraajia.<<<<
HAHAHAHAHAH, mikä valhe.
Jeesus käski kaikkia seuraajiaan noudattamaan Mooseksen lakia ja opettamaan sen kaikille kansoille.
Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
---
23:1 Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
2 "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.
3 Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.
---
28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni
---
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.
Paavali vaati kaikkia pakanoita noudattamaan Mooseksen lakia pelastuksen menettämisen uhalla. Pietari vaati samalla tavalla pakanoita noudattamaan lakia.
Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34+]
12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
Ap.t 10:34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
>>>Mooseksen käskyt eivät velvoita uuden liiton Päämiehen, Jeesuksen seuraajia. Mooseksen laki oli voimassa vain väliaikaisesti<<<
Sinä valehtelet kuin Saatana.
Laki on voimassa ikuisesti kuten laissa lukee ja kuten Jeesus asian opetti.
5 Moos 4:2 Älkää lisätkö mitään näihin käskyihin älkääkä poistako niistä mitään. Pitäkää Herran, Jumalanne, käskyt, jotka minä teille annan.
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
Jeesus varoitti purkamasta lakia ankarilla sanoilla. Joka niin tekee, ei tule saamaan syntien sovitusta Jeesukselta. Sinä olet purkanut lakia ja johtanut seurakuntaa harhaan, joten sinun mahdoton pelastua.
Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Ei näistä väännöistä toisuskoisten kanssa voi mitään tulla, eikä voi sanoa muuta kuin että HUOH!
Ilkeyttäni kysyn, että oletko Sinä täyttänyt koko lain? Näkyykö Sinun uskosi teoistasi?
Jos olet rehellinen, etkä tee Jumalaakin valehtelijaksi, niin miten sinun sitten käy Tuomiolla?
(Viheltelen huvittuneesti ilkeyttäni ajatellen tätä)
>>Paavali vaati kaikkia pakanoita noudattamaan Mooseksen lakia pelastuksen menettämisen uhalla. Pietari vaati samalla tavalla pakanoita noudattamaan lakia.>>
En ole naimisissa enkä mene. Rikonko lakia?
>>Uudessa liitossa Mooseksen laki kirjoitetaan sydämeen, jotta sitä noudatetaan. Uudessa liitossa on voimassa sama järjestys, mitä oli vanhassa liitossa, joka purettiin Israelin uskottomuden takia.>>
Toisin sanoen, oli Jumalan syytä että vanhassa liitossa ei noudatettu lakia.
Jospa perehtyisit itse Sanaan, vähän tarkemmin ja tutkisit sitä ihan itse ensin. Aloita vaikka Hebrealaiskirjeestä, jossa puhutaan Jeesuksesta ja Hänen Ristinsovitustyöstään!
Jumala teki uuden ja paremman liiton, kun lähetti Herran Jeesuksen maailmaan, sovittamaan Hänen ristinsuhrinsa (Verensä) kautta syntiset ihmiset!
Miksi uusi liitto Jeesuksessa Kristuksessa on parempi, kuin vanha liitto? Mitä Jeesus itse kertoi asiasta!?
Mietippä näitä ensin!
Lue myös Petrin kirjoitukset, koskien tätä vanhaa ja uutta liittoa, sekä katso myös hänen video- opetuksensakin kyseisestä aiheesta ensin, ennenkuin alat mitätöimään hänen opetuksiaan yhtään!
Luther otti suurimman osan opista paavin äiti kirkolta. Katolilaisuudesta Luther karsi pois ainoastaan ulkoista prameutta ja taivaan kuningattaren palvonnan. Paavin kirkko olisi halutessaan pystynyt litsimään Lutherin noin vain, mutta säästi Lutherin, sillä paavi ymmärsi ja näki Lutherin hyödyllisyyden katoliselle kirkolle.
Suuri eksyttäjä ja väärä profeetta, Luther otti katoliselta paavin kirkolta kymmenen käskyn opin ja toi kymmenen käskyn muodossa Mooseksen lain kristilliseen opetukseen. Mooseksen lain tuominen Uuden liiton Jumalan lapsille on Lutherin suurin ja laajimmalle levinnyt harhaoppi ja eksytys.
"Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". Porttokirkko, nainen on sekoittanut hapatusta Jumalan valtakuntaan.
Ja hän (Jeesus) sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Kuitenkin Herran Jeesuksen varoituksista huolimatta, Jeesuksen seuraajat ovat leikanneet vanhasta päällysviitasta paikkoja uuteen viittaa. Näin tehden he ovat turmelleet uuden päällysviitan, Jeesuksen antaman vanhurskauden.
Jopa ns. vapaat suunnat ovat menneet rypemään samaan rapakkoon luopiokirkon kanssa ja turmelleet uuden liiton vanhurskauden vaihtaen täydellisen päällysviitan paikattuun viittaan.
Alkeisvoimat ovat monissa uskonnoissa määriteltyjä omia tekoja, joiden kautta saavuttaa pelastuksen. Sanan mukaan Mooseksen laki kuuluu maailman alkeisvoimiin.
Usko Jeesukseen ei perustu omiin tekoihin, maailman alkeisvoimiin, vaan Sanan mukaan Jumala pelastaa. Usko Elävään Jumalaa pelastajana, kristinusko eroaa kaikista maailman uskonnoista, sillä kristinuskossa on kirjoitettu:
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Sen sijaa Mooseksen lakiuskonnossa ja kaikissa muissa maailman uskonnoissa pelastuminen ja paremman elämän saavuttaminen perustuu tekoihin, maailman alkeisvoimiin. Mooseksen laista on kirjoitettu: laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä.
valhejuutalaiset turvautuvat maailman alkeisvoimiin, ja heillä on oma uskonto, jonka he väittävät oleva laki, mutta joka ei ole toora sillä Sana ei julista oppia "noudattaa lakia uskossa Jeesukseen". Sanasta löytyy vain joko koko lain pitäminen ja täyttäminen tai armon kautta uskossa Jeesukseen pelastuminen.
Sekä juutalaisille että pakanoille on vain yksi tie. Jeesus itse sanoo: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
>>Paavali vaati kaikkia pakanoita noudattamaan Mooseksen lakia pelastuksen menettämisen uhalla. Pietari vaati samalla tavalla pakanoita noudattamaan lakia.>>
Pesin käteni ennen ruokailua. Joudun varmaan helvettiin.