Asevientiä voisi nyt nostaa Suomessakin

Suomen asevienti on yhä pientä verrattuna Ruotsiin ja Norjaankin. Neuvostoliiton aikana aseita ei Suomesta voinut viedä juuri mihinkään. NL ei niitä ostanut ja protestoi jos Suomi vei aseita länteen.

Nyt aseviennin voisi nostaa Ruotsin tasolle. Se loisi työpaikkoja Suomeen.
4684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On mm. kehitetty droneen kiinnitetty viuhkamiina jolle olisi kysyntää maailmalla.

Äänestä

Vientiä tarvittaisiin, että saataisiin oma välttämätön asetuotanto kannattavaksi.

Mutta sitten on myös moraalinen puoli. Ei kaikille aseita voi myydä. Niitä voidaan käyttää yhtä huonoihin tarkoituksiin kuin Venäjä käyttää nyt Ukrainassa.

Muihin Natomaihin sen sijaan voisimme viedä aika surutta, ainakin jos olisi rajoitus, että aseita saa käyttää vain yhteisesti päätetyissä Nato-operaatioissa tai maan puolustukseen hyökkääjää vastaan.

Äänestä

Kun Tuomiojasta, Halosesta ja kommunisteista on päästy eroon asekaupan estäjinä, on hallituksen edistettävä kauppaa.

Äänestä

Höpsistä. Ei ole mitään asevientikiintiötä. Vienti riippuu kysynnästä ja vähän kysyjistäkin. Vientilupia säätelevät YK:n ja EU:n asevientisäännöt, joissa on tiettyjä asiakkaita koskevia rajoituksia. Nato-jäsenyys avaa markkinat Nato-maihin, jotka ovat pääsääntöisesti tehneet hankintoja toisiltaan. Ukrainan sota on herättänyt useimmat huolehtimaan puolustuksesta ja se voi tuoda tilaisuuksia myös Suomen puolustusteollisuudelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen asevienti on yhä pientä verrattuna Ruotsiin ja Norjaankin. Neuvostoliiton aikana aseita ei Suomesta voinut viedä juuri mihinkään. NL ei niitä ostanut ja protestoi jos Suomi vei aseita länteen.

Nyt aseviennin voisi nostaa Ruotsin tasolle. Se loisi työpaikkoja Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu