Kremlin propagandisti talutettiin lentokentälle

Moldova julisti Kremlin propagandistin "epätoivotuksi" henkilöytymäksi ja talutettiin lentokentälle takaisin työväen paratiisiin

Kremlin propagandisti vietiin lentokentälle
"
Moldovan viranomaisten mukaan uutistoimiston johtaja on uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Moldovan viranomaiset ovat karkoittaneet propagandisti Vitali Denisovin maasta. Hän on toiminut Venäjän valtion omistaman Sputnik Moldova -uutistoimiston johtajana.

Radio Free Europe kertoo, että viranomaisten mukaan Denisov on uhka Moldovan kansalliselle turvallisuudelle.

Nexta-uutissivusto kertoo viestipalvelu X:ssä, että karkotetulle Venäjän propagandistille määrättiin kymmenen vuoden maahantulokielto Moldovaan.

Maahanmuuttoviranomaisten kerrotaan vieneen hänet lentokentälle, jossa hänet laitettiin ensimmäiseen koneeseen. Denisov ei Nextan mukaan saanut pakata edes tavaroitaan tai ottaa lemmikkejään mukaan."

https://www.verkkouutiset.fi/a/kremlin-propagandisti-vietiin-lentokentalle-ja-laitettiin-ensimmaiseen-koneeseen/#997bf012
1911561
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 191

Vanhimmat

Hienoa

1Äänestä

Hyvä

1Äänestä
  • Oliko miehen eläke kuitenkin lähtömaassa? Vai Venäjällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Oliko miehen eläke kuitenkin lähtömaassa? Vai Venäjällä.

    Kyllä venäjällä paha saa aina palkkansa, usein vielä länsivaluutassa.

    Äänestä

Kunnon toimintaa

1Äänestä

Löytyisikö meiltä myös karkoitettavia propagandisteja.

2Äänestä
  • luoman 'iljetys' ilkka, ano turtiainen...

    1Äänestä

  • Eivät ne kuule suostu lähtemään unelmamaahansa, se voisi olla liian vieras paikka ja miehet laitetaan sotimaan? ;) Tarrautuvat tänne tuttuun ja turvalliseen kotimaahan. Hyvä tietenkin että kaikkien osapuolien näkemyksiä tulee esille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eivät ne kuule suostu lähtemään unelmamaahansa, se voisi olla liian vieras paikka ja miehet laitetaan sotimaan? ;) Tarrautuvat tänne tuttuun ja turvalliseen kotimaahan. Hyvä tietenkin että kaikkien osapuolien näkemyksiä tulee esille.

    Ne tietää kyllä työväen paratiisinsa "ihanuudet" ei suostu muuttamaan sinne kirveelläkään

    1Äänestä

  • Kyllä löytyy. Tälläkin palstalla LOISII muutama.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ne tietää kyllä työväen paratiisinsa "ihanuudet" ei suostu muuttamaan sinne kirveelläkään

    Olisiko tiltuissa ketään niin rohkeaa, että uskaltaisivat lähteä Venäjälle, Kiinaan, tai Pohjois-Koreaan elämään, ja toimimaan niillä samoilla ehdoilla, joilla paikalliset siellä toimivat.
    Ajattelen nyt sananvapautta, työelämää, palkkatasoa, eläketurvaa, kansalaisliikkeiden toimintamahdollisuuksia, sairaanhoidon tasoa, vapaata liikkuvuutta.....ym.
    Luulen, ettei yksikään halua sitä kokea, mutta jos joku rohkea silti löytyisi, niin olisihan se kiva kuulla kokemuksia.

    1Äänestä

  • Eipäs unohdeta palstan TILTUJA. Rajalle ja pistimellä persauksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eivät ne kuule suostu lähtemään unelmamaahansa, se voisi olla liian vieras paikka ja miehet laitetaan sotimaan? ;) Tarrautuvat tänne tuttuun ja turvalliseen kotimaahan. Hyvä tietenkin että kaikkien osapuolien näkemyksiä tulee esille.

    Onko se Ilkka Luoma todella Suomalainen?. Olen luullut että se on Pietarin trolleja, joka on ottanut suomalaisen nimimerkin.

    Äänestä

  • mm kätyri täällä ehdottomasti

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Eipäs unohdeta palstan TILTUJA. Rajalle ja pistimellä persauksiin.

    Samaa mieltä! Tekee itte tuota samaa syyttömille ihmisille! Oisko mt-ongelmat syynä vai mikä? I här finska! ¿

    Äänestä

Aleksandr Solženitsyn kirjoitti Ivan Denisovitšin päivän.

Nyt kirjoitetaan Vitali Denisovin päivästä, joka oli toki parempi mutta ei hyvä sekään.

2Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Täällä kyllä revitään uutisia nykyään kaikesta. Minutkin on aikoinaan talutettu pois lentokentältä ja minun pääsy lentokoneeseen jopa estettiin. Eipä se silti siihen aikaan uutiskynnystä ylittänyt. Toista se on nykyjään, kun mitä pienemmästä asiasta täytyy vääntää "uutinen".

Äänestä
  • Onneksi saivat sinut kiinni

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onneksi saivat sinut kiinni

    Ei saanut. Pakenin paikalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei saanut. Pakenin paikalta.

    Pakenit kun sinut oli talutettu ulos. Taluttajia se varmaan vain nauratti.

    1Äänestä

  • UKRAINA WAR TODAY ja

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei saanut. Pakenin paikalta.

    Puten lätti on menossa kivikaudelle

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Pakenit kun sinut oli talutettu ulos. Taluttajia se varmaan vain nauratti.

    Ei vaan minun piti saada oikein kyytikin pois sieltä mutta ei kelvannut. Otin hatkat. Ei pysynyt kenttäpoliiisi perässä ja se kyllä nauratti ja pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei vaan minun piti saada oikein kyytikin pois sieltä mutta ei kelvannut. Otin hatkat. Ei pysynyt kenttäpoliiisi perässä ja se kyllä nauratti ja pitkään.

    Ja nyt trollaat Venäjän asialla ja puolesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja nyt trollaat Venäjän asialla ja puolesta.

    Milläs tavalla tämä nyt Venäjää saattaisi hyödyttää? Sillä että Suomen poliisi on tavattoman hidas vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Milläs tavalla tämä nyt Venäjää saattaisi hyödyttää? Sillä että Suomen poliisi on tavattoman hidas vai?

    Kyllä venäjätrollille ylpeys puupäästään on ihan keskeinen tekijä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kyllä venäjätrollille ylpeys puupäästään on ihan keskeinen tekijä.

    Mikä on Venäjäntrolli? Yllättävän hyvää Suomea puhut kuitenkin..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja nyt trollaat Venäjän asialla ja puolesta.

    Se o karannut venäjältä ja luulevat kuolleeks!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja nyt trollaat Venäjän asialla ja puolesta.

    Kätyri se on!

    Äänestä

radio free europe ja vapaavenäjä ovat kavaltaneet suomen "olympiakultajoukkueen" avulla jääkiekon mm kisat sekä valkovenäjältä että venäjäneuvostoliitoilta, koska yksi valkovenäläinen teki itsemurhan vastustamalla poliisia, mikä on vapaavenäjämellakoitsijoiden aiheuttama katkeroitumisensynti sama kuin volodymur zelenskyllä eli taistella viimeiseen mieheen asti, että ei enää olisi yhtään ukrainalaista miestä elossa:" talvisota jääkiekossa on ja oli tämä synti

Äänestä
  • sotasynnistä pitää tehdä nyt parannus

    Äänestä

Oikein

Äänestä

Oikein

Äänestä

Hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Oikein

Äänestä

Hyvä,

Äänestä

näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Niin pitääkin

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Enpä tiedä tuosta työläisten paratiisista kun venäjällä on johdossa yhtenäinen venäjä puolue joka on mm.kokoomuksen veljespuolue.

Äänestä

Niska-perse ote on paras tapa taluttaa venäläistä.

1Äänestä

näin

Äänestä

r......n mielinen hädissään

Äänestä

Ei sentään pudonnut korkealta niin kuin jossain on tapana tehdä.

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

hienoa

Äänestä

näin

Äänestä

Oikein

Äänestä

hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Vinkui kuin sika mutta nousi koneeseen kantapäät ilmassa.

1Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

Voitaisiin elvyttää vanhat perinteet ja muiluttaa Venäjän toverit rajalle.

Siihen saisi kuulemma museovirastoltakin avustusta.

1Äänestä

Hyvä

Äänestä

Oikein

Äänestä

Hienoa

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin pitääkin

Äänestä

näin

Äänestä

mahtavaa

Äänestä

hyvä

Äänestä

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3f928393-b609-40a5-a6fd-bc97e29d96e2

Uudessa strategiassa todetaan muun muassa, että Venäjän ja sen edustajat Moldovassa ovat ”vaarallisin ja sitkein uhan lähde”, ja jollei sitä torjuta, sillä voi olla vakavia vaikutuksia valtion olemassaololle.

– Teemme ensimmäistä kertaa hyvin selväksi ja avoimeksi sen, että Venäjä on suurin uhka kansalliselle turvallisuudellemme. Se korostaa strategista kumppanuuttamme EU-maiden, Yhdysvaltojen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja muiden Naton jäsenten kanssa.

Venäjän tavoitteena on pysäyttää, vastustaa ja jäädyttää Moldovan yhteistyö EU:n, Naton ja naapurimaa Romanian kanssa. Romania on sekä EU:n että Naton jäsen.

1Äänestä

Eri puolilla eurooppaa lentokenttäviranomaiset ovat harjoitelleet venäläisten kantamista niska-perse otteella.

Lopuksi pieni lennätys kruunaa kuljetuksen.

1Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

Joko se desantti-dosentti on myös todettu ei-toivotuksi riiviöksi ja viedään jalat ilmassa suoraan takaisin koneeseen?

1Äänestä
  • Soon niin stnan LÄSKI, että se pitää kuljettaa rahtipalletilla, kuormaverkolla varmistettuna.

    1Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Soon niin stnan LÄSKI, että se pitää kuljettaa rahtipalletilla, kuormaverkolla varmistettuna.

    Silloin talitiaiset tulee rasvapalloa hakkaamaan.

    Äänestä

näin

Äänestä

Hienoa

Äänestä

Oikein

Äänestä

hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

"Löytyisikö meiltä myös karkoitettavia propagandisteja."

Kyllä mutta ongelma on etteivät he mahdu samaan koneeseen painorajoitusten takia ja penkkikin uppoaa persvakoon.

1Äänestä
  • Tiltulla on aina ongelmia noiden persvakoonsa mahdutettavien asioiden kanssa.

    Duplo legot tekivät ilkeää jälkeä viimeksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Tiltulla on aina ongelmia noiden persvakoonsa mahdutettavien asioiden kanssa.

    Duplo legot tekivät ilkeää jälkeä viimeksi.

    .... mutta, koska TILTU on TYHMÄ, se yrittää takuuvarmasti uudelleen. :-)

    Äänestä

Oikein

Äänestä

Moldovan Presidentti juuri totesi että r…… on suurin uhka

1Äänestä

”Venäjä on turvallisuusuhka” – Vanha liittolais­maa teki rajun käännöksen
Entinen neuvostomaa Moldova ottaa lisää etäisyyttä Venäjään.

Moldovan presidentti Maia Sandu pitää Venäjää uhkana kansalliselle turvallisuudelle ja Moldovan asemalle itsenäisenä maana.

Sandu julkisti keskiviikkona pääkaupunki Chisinaussa Moldovan uuden kansallisen turvallisuusstrategian, jossa Venäjä mainitaan ensi kertaa uhkana.

1Äänestä

Hyvä Moldova

1Äänestä

Näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Oikein

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hienoa

Äänestä

niin pitääkin

Äänestä

Oikein

Äänestä

näin

Äänestä

Oikein toimittu 🙂.

1Äänestä

näin

Äänestä

Hienoa

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

näin

Äänestä

r........ palvoja odottaa lähtöä

1Äänestä

näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hienoa

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

Hienoa

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hyvä

Äänestä

"...oliko taluttajat suomalaisia kun afganisthanissa kuljetuskoneet vei ihmisiä joku suomalainen hyppi lentokentällä jääkiekko siniristilippu selässään sitten alkoi tippua ihmisiä korkealta[(eisaisi ristillä vietellä tai noitua)]

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

häin

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Hienoa toimintaa Moldovalta

1Äänestä

hyvä

Äänestä

Hienoa

Äänestä

hyvä

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

Hienoa

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Oikein

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

-Kremlin propagandisti talutettiin lentokentälle
-Tiltua ei päästetty lentokentälle.

Kaikki menee suunnitelmien mukaan

1Äänestä
  • Ei saanut pakata tavaroitaan mukaan ilmeisesti oli pahasti suututtanut isännät

    Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

heippa olen pasi 93v haaliustko tulla kotiini

Äänestä
  • Sinne Pietarin Savuskininkadulleko taas?

    Äänestä

hienoa

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

Niska-Perse ote on hyvä oppia.

Pelkkä mäyräkoiran kantaminen ei kehitä kokonaisvaltaisesti.

Äänestä

Oikein

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

Sähköpiiska antaa propagandistille reippaan askelluksen.

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

Oikein

Äänestä

näin

Äänestä

Hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

Annettiinko myös annos etälamautinta nuo saattaa olla vaaraksi ihmisille?

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

Pisteet Moldovalle.

Moldovan on syytä ankkuroitua tukevasti länteen ja EU:n jäseneksi ennen kuin Venäjä ehtii vallata koko Ukrainan ja ottaa sen jälkeen tavoitteekseen myös Moldovan liittämisen vanhaan Neuvostoimperiumiin.

Äänestä

näin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moldova julisti Kremlin propagandistin "epätoivotuksi" henkilöytymäksi ja talutettiin lentokentälle takaisin työväen paratiisiin

Kremlin propagandisti vietiin lentokentälle
"
Moldovan viranomaisten mukaan uutistoimiston johtaja on uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Moldovan viranomaiset ovat karkoittaneet propagandisti Vitali Denisovin maasta. Hän on toiminut Venäjän valtion omistaman Sputnik Moldova -uutistoimiston johtajana.

Radio Free Europe kertoo, että viranomaisten mukaan Denisov on uhka Moldovan kansalliselle turvallisuudelle.

Nexta-uutissivusto kertoo viestipalvelu X:ssä, että karkotetulle Venäjän propagandistille määrättiin kymmenen vuoden maahantulokielto Moldovaan.

Maahanmuuttoviranomaisten kerrotaan vieneen hänet lentokentälle, jossa hänet laitettiin ensimmäiseen koneeseen. Denisov ei Nextan mukaan saanut pakata edes tavaroitaan tai ottaa lemmikkejään mukaan."

https://www.verkkouutiset.fi/a/kremlin-propagandisti-vietiin-lentokentalle-ja-laitettiin-ensimmaiseen-koneeseen/#997bf012

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu