Oliko Godzilla (66 miljoonaa vuotta sitten) - Jumalan RUUMIS

Godzilla on tämän nykyisen evoluutiosatuilun/totuuden johtotähtiä. Godzilla oli Julmin(=>Jumala) kaikista dinosaruksista, ja se kasvoi suureksi syömällä paljon lihaa. Ne dinot elivät lähes 100 000 vuotta per yksilö. Sellaisia eli noin 500 miljoonaa => 66 miljoonaa vuotta sitten, kunnes taivaasta putosi "tähti" asteroidi, suuri meteori. Se oli tähti, joka alkoi mutatoida eliöitä lisää paljon ja kooltaaan paljon pienempiä eläimiä -, näin Eenokin kirjoista eräs kertoo.

Ihminen EI OLE JULMIMMAN JUMALAN RUUMIS, dinosaurus, olemme ainostaan KUVA Jumalasta, ja kasvojensa kaltainen - syystä että jos olisimme vieläkin suuri ruumis, kuolisimme lopullisesti, kuollessamme, mutta koska olemme kuva ja sana, jäämme elävien muistoihin, käsittääkseni kaikki ihmiset. Ihmiskunta, ne jotka uskovat Jumalaan, valtsivat fyysisen pitkän elämän sijaan, ikuisen elämän, olla informaatiolla luotu olento, jota se itsekin tuottaa, pieniä määriä, ja Ihmisyyteen syntyminen painottaa hengen säilymistä, ei ruumiin. Siksi Jeesus sanoi, ""Taivas ja maa" katoavat,mutta SANANI eivät katoa!"

Mikä tässä oli ateismia= Se, että Godzilla ei ollut korkein Jumala tiedoltaan, siksi ihmiset ei sitä "jumaloi"; ei se tiennyt sekään otus mistään mitään. Koska Jumalamme, se jonka Kristus osoitti, on henki, informaatio, kaikki merkityset mille tahansa asiaalle ei voi koskaan kuolla, mutta materia/tilavuus planeetat + auringot ajallaan tuhoutuvat kaikki, mikä miljardissa vuodessa, mikä vasta 120 miljardissa... Voimme uskoa silti ettei kaikki planeetat ja kuut ja auringot tuhoudu, tai tulee uusi maailmankaikekus edellisen joskus vähitellen tuhoutuessa, ja siis joskus silti kuolee maapallommekin... Sen jälkeen henkiolennot ovat silti ehtineet itsensä pelastaa, vaiko toistensa avulla => ties mihin ruumiisiin?

Jos et saa tästä viestistä mitään fiilistä - sielutonta,- älä välitä, en itsekään saanut.
Jos sait, niin rupesit luullakseni vain vittuilemaan ja trollaamaan, taas.
Tarkoitus oli vain että ymmärtäisit, ja pääsisit sinäkin avarampaan sieluun, mitä et olisi, jos etsisit vain vaihtaa fiiliksiäsi alituiseen. Minun sielussani on tilaa, ja tuskani ovat pienet, mutta se johtuu siitä, että en opi vääryydellä paljoakaan. Jos se kuulostaa leuhkalta, ylpeältä, niin mitä siitä, voi ollakin! Joskus tulnen tuntemaan kaikki virheeni ja syntini, ne mitä Jeesuskaan ei ehkä kykenesi poistamaan puolestani, ja se on tuskaa ne tietää ja tuntea, jos saakin lopulta oman minänsä kunniansa ja murheensa esiin, eikä Hänen. Turhaa tehdä syntiä ja muut virheetkin, mutta ei kukaan ole ollut virheetön/synnitön, paitsi helpoissa suorituksissa.
4228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siinäpä vasta satusetä.

Äänestä

unohdit heman , joka ratsastaa tiikerillä !!!

Äänestä

Täh?

Godzilla (japaniksi Gojira) on japanilaisten elokuvantekijöiden luomus, joka esiintyi ensi kertaa elokuvassa vuonna 1954. Sen suunnittelivat Teizō Toshimitsu ja Akira Watanabe. Se ei perustu mihinkään todelliseen dinosaurukseen, mutta muistuttaa joitain vanhoja virheellisiä piirroksia dinosauruksista (mm. pystyasento).

Dinosaurukset eivät muuten oikeasti syösseet tulta suustaan, niin kuin Godzilla.

Äänestä
  • Se on Atomic breath eikä mikään tuli hengitys

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Godzilla on tämän nykyisen evoluutiosatuilun/totuuden johtotähtiä. Godzilla oli Julmin(=>Jumala) kaikista dinosaruksista, ja se kasvoi suureksi syömällä paljon lihaa. Ne dinot elivät lähes 100 000 vuotta per yksilö. Sellaisia eli noin 500 miljoonaa => 66 miljoonaa vuotta sitten, kunnes taivaasta putosi "tähti" asteroidi, suuri meteori. Se oli tähti, joka alkoi mutatoida eliöitä lisää paljon ja kooltaaan paljon pienempiä eläimiä -, näin Eenokin kirjoista eräs kertoo.

Ihminen EI OLE JULMIMMAN JUMALAN RUUMIS, dinosaurus, olemme ainostaan KUVA Jumalasta, ja kasvojensa kaltainen - syystä että jos olisimme vieläkin suuri ruumis, kuolisimme lopullisesti, kuollessamme, mutta koska olemme kuva ja sana, jäämme elävien muistoihin, käsittääkseni kaikki ihmiset. Ihmiskunta, ne jotka uskovat Jumalaan, valtsivat fyysisen pitkän elämän sijaan, ikuisen elämän, olla informaatiolla luotu olento, jota se itsekin tuottaa, pieniä määriä, ja Ihmisyyteen syntyminen painottaa hengen säilymistä, ei ruumiin. Siksi Jeesus sanoi, ""Taivas ja maa" katoavat,mutta SANANI eivät katoa!"

Mikä tässä oli ateismia= Se, että Godzilla ei ollut korkein Jumala tiedoltaan, siksi ihmiset ei sitä "jumaloi"; ei se tiennyt sekään otus mistään mitään. Koska Jumalamme, se jonka Kristus osoitti, on henki, informaatio, kaikki merkityset mille tahansa asiaalle ei voi koskaan kuolla, mutta materia/tilavuus planeetat + auringot ajallaan tuhoutuvat kaikki, mikä miljardissa vuodessa, mikä vasta 120 miljardissa... Voimme uskoa silti ettei kaikki planeetat ja kuut ja auringot tuhoudu, tai tulee uusi maailmankaikekus edellisen joskus vähitellen tuhoutuessa, ja siis joskus silti kuolee maapallommekin... Sen jälkeen henkiolennot ovat silti ehtineet itsensä pelastaa, vaiko toistensa avulla => ties mihin ruumiisiin?

Jos et saa tästä viestistä mitään fiilistä - sielutonta,- älä välitä, en itsekään saanut.
Jos sait, niin rupesit luullakseni vain vittuilemaan ja trollaamaan, taas.
Tarkoitus oli vain että ymmärtäisit, ja pääsisit sinäkin avarampaan sieluun, mitä et olisi, jos etsisit vain vaihtaa fiiliksiäsi alituiseen. Minun sielussani on tilaa, ja tuskani ovat pienet, mutta se johtuu siitä, että en opi vääryydellä paljoakaan. Jos se kuulostaa leuhkalta, ylpeältä, niin mitä siitä, voi ollakin! Joskus tulnen tuntemaan kaikki virheeni ja syntini, ne mitä Jeesuskaan ei ehkä kykenesi poistamaan puolestani, ja se on tuskaa ne tietää ja tuntea, jos saakin lopulta oman minänsä kunniansa ja murheensa esiin, eikä Hänen. Turhaa tehdä syntiä ja muut virheetkin, mutta ei kukaan ole ollut virheetön/synnitön, paitsi helpoissa suorituksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu