Asiantuntijat ovat hallituksen linjoilla.

Jos mitään ei tehdä tilanne muuttuu todella pahaksi. Enemmänkin voitaisiin tehdä ja pakko onkin, muuten suomi joutuu holhoukseen.
https://yle.fi/a/74-20050509
Turha on oppsiittiön kitistä, he saivat 4 vuodessa Suomen lähes konkurssitilaan.
18151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Oikeistolainen hallitus on saanut työnantajia edustavilta tahoilta ukaasin, millaista hallitusohjelmaa pitää ajaa eteenpäin. Näin Orpoa ja Purraa on viety laput silmillä eteenpäin. Vaikutusarviot ja ongelmat mitä hallitusohjelmaan liittyy ei ole tullut mieleenkään.

Äänestä
  • "Näin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju maalaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta.

    Samaa mieltä on Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan johtaja Emilia Kullas. Suomen talous ei ole kasvanut vuosiin ja työssäkäyviä on liian vähän suhteessa niihin, joita pitäisi huoltaa, eli vauvoihin ja vanhuksiin.

    Haastattelimme kolmea talousasiantuntijaa, Emilia Kullasta, Aki Kangasharjua ja makrotaloustieteen professori Niku Määttästä. Nyt he kertovat, miten Orpon hallitus voisi mennä vieläkin pidemmälle."

    Kaikki kolme ääri-talousoikeistolaisia kokoomuslaisia.

    Etla = Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
    Eva = Elinkeinoelämän valtuuskunta
    Niku Määttänen: Vuosina 2015–2020 Määttänen toimi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tutkimusjohtajana lähde Wikipedia

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Näin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju maalaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta.

    Nämä kolme laulavat elinkeinoelämän ja pääomapiirien sekä suurpääoman ilosanomaa.

    Aika härskiä. Taitaa toimittajattaren mies istua samassa loosissa Häkämiehen kanssa kun on noin selkeä tilaus.

    Äänestä

  • Leikkauksien kohteet on väärät, koska nämä leikkaukset kohdistuu jo heikommassa asemassa oleviin. On myös väärä aika veronalennuksille, koska nythän joudutaan ottamaan lisää velkaa, että saadaan rikkaille etuja.

    Pitäisi olla talousosaamista hallitukselle, muttei ole mennään EK saneluiden mukaan ja Orpo on huonoin pääministeri, joka ei edes tajua mitä tienaa (palkkio 18 444,50€/kk + veroton kulukorvaus 1 000-2 000€/kk) ja kuinka paljon saa veroalessa lisää palkkaa. Ei ole Kokoomuksen talous osaaminen vahvinta aluetta.

    Kokoomuspohjaiset hallitukset on aina lisänneet valtionvelkaa (saldo 106,4 miljardia€), eikä ole ollut kriisejä niin kuin Marin hallituksella maailmanlaajuinen pandemia, sota, energiakriisi, joiden vuoksi jouduttiin ottamaan lisää velkaa ja tuettiin yrityksiä, jos ei olisi tuettu olisi Suomessa ollut konkurssi aalto. Tätä velkaa kannatti myös oppositio Kokoomus ja Persut ja olisivat haluneet vielä enemmän velkaa...

    Taantuma on tulossa ja tämä epäpätevien ministerien hallitus leikkaa, kun voisi elvyttää taloutta, mutta eivät tähän kykene.

    Säästötoimet eduskuntaan! Palkkiot pienemmiksi, kulukorvaukset ja taksikortit poistoon. Byrokratian purku. Avustajajoukon pienennys...
    Mutta eihän sitä omista eduista haluta luopua, vaikka ollaan kansan luottamustoimessa.

    Miksi ei puututa ylisuuriin yritystukiin, koska ne tuethan laiskistaa yritykset eivät investoi Suomeen eikä luo uusia työpaikkoja. Miksi yritystukia maksetaan hyvin toimeen tuleville yrityksille, jotka maksaa osinkoja.

    Koska puututaan verokiertoon ja harmaaseen talouteen? Näissä Suomi menettää miljoonia verotuloja.

    Hölmöläisen peiton jatkamista tällainen politiikka.
    Järjen käyttö on sallittua varsinkin ministereillä ja kansanedustajilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Leikkauksien kohteet on väärät, koska nämä leikkaukset kohdistuu jo heikommassa asemassa oleviin. On myös väärä aika veronalennuksille, koska nythän joudutaan ottamaan lisää velkaa, että saadaan rikkaille etuja.

    Pitäisi olla talousosaamista hallitukselle, muttei ole mennään EK saneluiden mukaan ja Orpo on huonoin pääministeri, joka ei edes tajua mitä tienaa (palkkio 18 444,50€/kk + veroton kulukorvaus 1 000-2 000€/kk) ja kuinka paljon saa veroalessa lisää palkkaa. Ei ole Kokoomuksen talous osaaminen vahvinta aluetta.

    Kokoomuspohjaiset hallitukset on aina lisänneet valtionvelkaa (saldo 106,4 miljardia€), eikä ole ollut kriisejä niin kuin Marin hallituksella maailmanlaajuinen pandemia, sota, energiakriisi, joiden vuoksi jouduttiin ottamaan lisää velkaa ja tuettiin yrityksiä, jos ei olisi tuettu olisi Suomessa ollut konkurssi aalto. Tätä velkaa kannatti myös oppositio Kokoomus ja Persut ja olisivat haluneet vielä enemmän velkaa...

    Taantuma on tulossa ja tämä epäpätevien ministerien hallitus leikkaa, kun voisi elvyttää taloutta, mutta eivät tähän kykene.

    Säästötoimet eduskuntaan! Palkkiot pienemmiksi, kulukorvaukset ja taksikortit poistoon. Byrokratian purku. Avustajajoukon pienennys...
    Mutta eihän sitä omista eduista haluta luopua, vaikka ollaan kansan luottamustoimessa.

    Miksi ei puututa ylisuuriin yritystukiin, koska ne tuethan laiskistaa yritykset eivät investoi Suomeen eikä luo uusia työpaikkoja. Miksi yritystukia maksetaan hyvin toimeen tuleville yrityksille, jotka maksaa osinkoja.

    Koska puututaan verokiertoon ja harmaaseen talouteen? Näissä Suomi menettää miljoonia verotuloja.

    Hölmöläisen peiton jatkamista tällainen politiikka.
    Järjen käyttö on sallittua varsinkin ministereillä ja kansanedustajilla.

    Pääministeri Petteri Orpo (kok) arveli Ylen A-Talkissa torstaina, että hänen tulonsa ovat niin hyvät, että solidaarisuusveron alarajan nosto ei vaikuta hänen tuloihinsa.

    Perjantaina hän myönsi Helsingin Sanomille erehtyneensä. Solidaarisuusveron alarajan nousu keventää myös Orpon verotusta, koska ensi vuonna ylimääräistä kahden prosentin solidaarisuusveroa ei tarvitse maksaa 85 800 euron ja 150 000 euron välisistä tuloista.

    Solidaarisuusveron kevennys Orpon pääministerin palkalla vaikuttaa solidaarisuusveron maksimimuutoksen verran, hieman alle 1 300 euroa vuodessa.

    Solidaarisuusveron alarajan noston lisäksi pääministerin verotusta keventää kuitenkin sairausvakuutusmaksujen ennustettu aleneminen noin 0,2 prosenttiyksikköä.

    Kokonaisuudessaan pääministerin veroprosentti voisi siis laskea 220 000 euron vuosiansioilla noin 0,8 prosenttiyksikköä, mikä merkitsee noin 1 700 euroa vuodessa

    Orpo ansaitsee pääministerinä 18 444,50 €/kk kansanedustajan+ministerin palkkiona + 1 000 - 2 000 €/kk verottomana kulukorvauksena, mikä tekee noin 221 334 € vuodessa + 12 000 - 24 000 € verotonta kulukorvausta päälle ja mahdolliset muut luottamustoimiensa tulot ja sijoitusten pääomatulot.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Linkki vielä Orpon tuloihin:

    IS selvitti: Näin paljon pääministeri Orpon verotus kevenee ensi vuonna
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009858457.html

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Näin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju maalaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta.

    Samaa mieltä on Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan johtaja Emilia Kullas. Suomen talous ei ole kasvanut vuosiin ja työssäkäyviä on liian vähän suhteessa niihin, joita pitäisi huoltaa, eli vauvoihin ja vanhuksiin.

    Haastattelimme kolmea talousasiantuntijaa, Emilia Kullasta, Aki Kangasharjua ja makrotaloustieteen professori Niku Määttästä. Nyt he kertovat, miten Orpon hallitus voisi mennä vieläkin pidemmälle."

    Kaikki kolme ääri-talousoikeistolaisia kokoomuslaisia.

    Etla = Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
    Eva = Elinkeinoelämän valtuuskunta
    Niku Määttänen: Vuosina 2015–2020 Määttänen toimi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tutkimusjohtajana lähde Wikipedia

    Uskomatonta että Yle tekee näin selvästi poliittisideologisen jutun jossa on vain elinkeinoelämäpuolen näkökulma asiaan. Nyt äkkiä juttu jossa STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà jne. kertovat asiantuntijoina miksi tämä linkattu juttu on persiistä.

    Äänestä

Juu no Yhdysvalloista ei kannatakaan ottaa mallia tai Iso-Britanniasta. Liian oikeistolainen hallitus tämä silti on, ihan sama onko vähän vähemmän huonompi kuin jossain muualla. Parempiakin vaihtoehtoja on, joissa kaikista heikoimmassa asemassa olevilta ei viedä viimeisiäkin ja siirretä niitä rikkaille. Maahanmuuttajien ja köyhien kyykytys on järjetöntä eikä kanna kauas. Säästöjä voidaan tehdä, mutta ei näin, tämä ei ole oikeudenmukaista.

Äänestä

Näiltä asiantuntijoilta, Kullas ja Kangasharju ei muunlaisia kommentteja odottanutkaan. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Äänestä
  • Kommunistit alottaa kohta lakot,ei saa leikata vaan otetaan lisää velkaa,kun sitä ei tarvitse maksaa takaisin,vaan otetaan se mieluummin veronmaksajilta ja töissä käyviltä. Mitä kommunistit ovat: Mielenosoittajia,kaduilla istuvia luusereita,toimittajia, työtä vieroksuvia,taiteilijoita, somevaikuttajia,YH-perheitä,jotka huutavat rahaa,kaikkia näitä joita ei oikeat TYÖT KIINNOSTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kommunistit alottaa kohta lakot,ei saa leikata vaan otetaan lisää velkaa,kun sitä ei tarvitse maksaa takaisin,vaan otetaan se mieluummin veronmaksajilta ja töissä käyviltä. Mitä kommunistit ovat: Mielenosoittajia,kaduilla istuvia luusereita,toimittajia, työtä vieroksuvia,taiteilijoita, somevaikuttajia,YH-perheitä,jotka huutavat rahaa,kaikkia näitä joita ei oikeat TYÖT KIINNOSTA.

    Hyvinvointivaltiodemokraatteja ne ovat vastavoimana teille yövartijavaltioporvareille.

    Äänestä

Miten yhteiskuntaamme hyödyttää kansalaisten vähävaraisuus ja köyhyys. Tai vastaavasti varakkaiden verohelpotukset. Tai loputon yritysten tukeminen . Niidenki, jotka tekevät hyvää tulosta. Yhteiskuntamme eriarvoistaa maahanmuuttajia, mutta myös omia kansalaisiaan sen perusteella, kuinka paljon heillä on varallisuutta. Miten luokkayhteiskunta soveltuu demokratia ja tasa-arvo käsityksiin? Kaikesta päätellen puheilla tasa-arvosta ja demokratiasta ei ole merkitystä, vaan ne ovat pelkkää "small takingia" ja niillä pyritään luomaan mielikuvia, jotka eivät vastaa todellisuutta. Jos hallitus oikeasti pyrkisi tasa-arvoiseen ja demokraattiseen tasavaltaan, se ei toimisi kuten se toimii. Kaikki leikkaukset ja toimet kohdistuvat pienituloisiin. Varakkaille sen sijaan tarjoillaan mm. kattaus vero aleja.

Äänestä

Mutta eikös ne jo luvanneet, että äänestäkää meitä ensi vaaleissa uudestaan, niin leikataan sitten lisää (pienituloisilta)?

Äänestä
  • Sohvaperunat ylös ja töihin, ainakin edes palkkatukihommiin.

    Äänestä

Oiskohan se työn vastaan ottaminen kannustavampaa jos siitä maksettaisiin sen verran että sillä pärjää ilman tukia?Mitäs ääliöpersut-ja kokkarit luulette??!

Äänestä
  • Höpön, löpön Etlan "asiantuntijasta" Aki Kangasharjusta palkalla ei tarvitse tulla toimeen, vaan tulonsiirrot kompensoivat alipalkkauksen, tosin niitä tulonsiirtojakin Aki haluaa laiekata ja leikata ja leikata..

    Etlan kokkarejohtaja Aki Kangasharju - Työllä ei tarvitsekaan tulla toimeen ilman sossutukia

    Toimitusjohtajan vastaisku Marinille: Palkalla ei tarvitse tulla toimeen
    https://www.iltalehti.fi/talous/a/0a74cd38-3f05-43ea-ad7b-a086d6f5e6d2
    "Aki Kangasharjun mielestä pienimmät palkat voisivat olla nykyistä pienempiä ja julkisen sektorin tulee tukea pienipalkkaisten toimeentuloa."

    Hohhoijaa, joku tarjoaa 1 euron tunnissa ja koska siitä "työstä" ei voi maksaa enempää työttömien pitäisi tehdä orjapalkkahomma, tai menettää minimiperusturvansa karenssilla. Viddu te Urpot ootte sekoja ja typeriä.

    No sitten yrittäjä perheineen tekee homman itse, työntekijää tällainen "yrittäjyys" ei mahdollista. Työntekijä hankitaan kun yritys haluaa kasvaa ja tes-palkkaan on rahkeita.

    Mieluummin Marinin "kohtuulliset" 3000 euron palkat kuin koksujen 500-1000 euron. Marin II on duunarin turva.

    Pitääkö palkalla tulla toimeen? SDP:n varapuheenjohtaja sivalsi Etla-pomoa ja kokoomusta
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/23f12957-efe7-42b0-98e0-0f5ff792ad3c
    "SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen julkaisi lausunnon Etlan toimitusjohtajan aamuisista toimeentulokommenteista."

    Äänestä

  • Niinpä
    Mut silloin se ois poissa yrittäjien ja osakkeenomistajien saamasta voitosta. Eihän se käy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos mitään ei tehdä tilanne muuttuu todella pahaksi. Enemmänkin voitaisiin tehdä ja pakko onkin, muuten suomi joutuu holhoukseen.
https://yle.fi/a/74-20050509
Turha on oppsiittiön kitistä, he saivat 4 vuodessa Suomen lähes konkurssitilaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu