Vällingbyssä oli kerääntynyt useampi uusruotsalainen jonkinlaiseen välien selvittelyyn katujen risteykseen. Yhtäkkiä ammuttiin kymmenkunta laukausta. Osa laukauksista osui yhtä päähän, ja se loppui siihen.
Ruotsissa ei nähdä minkäänlaista toivoa saada muutamissa kaupungeissa riehuvaa jengisotaa aisoihin. Viranomaisilla ei edes käytännössä ole mitään keinoja puuttua asioihin kuin vain niiden keinojen avulla, joita laki antaa myöten.
Jengiläisistä suurin osa on muslimeita.
Ruotsissa ei nähdä minkäänlaista toivoa saada muutamissa kaupungeissa riehuvaa jengisotaa aisoihin. Viranomaisilla ei edes käytännössä ole mitään keinoja puuttua asioihin kuin vain niiden keinojen avulla, joita laki antaa myöten.
Jengiläisistä suurin osa on muslimeita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Poliisin keinoja ovat mm. aselaki, jonka perusteella henkilö, joka kantaa ladattua eli ampumavalmista asetta mukanaan, voidaan henkilö ottaa tällä perusteella kiinni ja esittää vangittavaksi. Käytännössä oikeus 95 % tapauksissa vangitsee henkilön jos tällä on ikää yli 15 vuotta. Asia etenee pikana oikeuteen ja siitä seuraa säännöllisesti kaksi vuotta vankeutta.
Näin täysi-ikäinen henkilö on pois kadulta ainakin sen vajaa parisen vuotta, kun tuomiosta istutaan 2/3 ja alaikäinen, mutta yli 15-vuotias vajaan vuoden, kun tuomiosta istutaan nuorena henkilönä 1/3.
Muslimit tuovat sitä kokkareiden mainostamaa rikasta kulttuuriaan nyt pohjolaan, omat maat jo kulttuurillaan raunioiksi rikastivat.
NO KETÄ PERSUA SE TAAS HAITTAA?
Ruotsissa saa kuolla kuka vaan haluaa, ei se mikään Venäjä ole, eikä tartte täällä sitä märehtiä!
Olet selvästi aika yksinkertainen.
Siinä nähdään mitä muslimimaailma on. Nuoria ryöstetään uskontoko sanoo niin.
Mitä enemmän länsimaalaisia kusetat ja teilaat, sitä parempi musu, niin hoilaa imaamit.
Kulttuuri kokouksessa välien selvittelyä ei mitään ihmeellistä nähtävää ei ongelmia
Ei hyvä kun uskonnot on sekaisin Euroopan maissa. Uskonto lietsoo sotia ja se nähdään Euroopassa jo. Muslimit pitää Eurooppalaisia tyhmänä. Nuorten keskuudessa ryöstetään vaatteet päältä . Miksi suomalaiset ei saa asua omassa maassa niin kuin ennen. Pelottavaa on jo.
Aivot oli kuulemma lentänyt asfalttiin.