Persuthan tuli Suomeen vastaa vuonna 1995.
Onko Suomessa yhtään syntyperäistä persua?
Anonyymi-ap
4139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä kysymys, persuthan on rotutohtorin johdolla päässeet valtaan, mutta omista taustoistaan vaikenevat.
Mutta silti suomessa on paljon suomalaisia siis ihan kantasuomalaisia jotka ovat tummia.
Jep. Ensin oli SMP, sitten tuli Soinin johdolla Perussuomalaiset, mutta vasta kun Hallaho tuli puikkoihin, niin niitä alettiin kutsua Persuiksi.
PS on Vennamon, kansan puolustajan perimää. Oman kansan asialla on PS kuin Veikko Vennamokin oli aikanaan. Suuri osa PS-äänestäjistä ovat syntyperältään suomalaisia, mutta voi olla joukossa myös ulkomaalaistaustaisia; sillä varmaan monen ulkomaalaistaustaisen mielestä on Suomen hyvä ja rauha maassa myös parasta myös muualta tulleille.