Päivän Sanna: huonelämmöt alas, vaatteet kirpparilta

Tätä on suomalaisten arki nyt, kun Sanna laittoi hyperinflaation tulille velkapolitiikallaan.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009854601.html
25271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ja nyt vasta maksetaan elvytyspaketin korkoa. Lyhennys alkaa vuonna 2028 ja kestää vuoteen 2058 saakka.

Äänestä

Iloitaan kuitenkin Sannan uusista reikäfarkuista ja siitä, että Sanna saa hyvät massit oligarkeilta.

Äänestä

Ruoka biojäteastiasta. Siksi Sannan hallitus ne pihoille halusikin.

Äänestä
  • Hyvin käynyttä, kannattaa ottaa varovasti.

    Äänestä

Hallitus maksattaa omat hölmöt virheensä sen köyhällä kansalla.

Äänestä

Tyhmähän sinä olet.
Sannako aloitti sodan ja pandemian?
Onko kaikki Persut noin tyhmiä?

Äänestä
  • Sanna piti rajoja auki pitkään koska piti saada ISIS-väki Suomeen ja samalla siinä tuli korona Suomeen.

    Joten kyllä se oli hyvin pitkälti Sannan syy. Kuten pitkälti myös energian hinnan nousun tuomat vaikeudet, kiitos sen kun oli lopettanut turvevoimalat.

    Sota ei ollut, mutta ihan kuula hukassa Sanna oli silloinkin, tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Tyhjä, avuton katse näkyi jokaisessa lähetyksessä jossa Sannaa silloin kuvattiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sanna piti rajoja auki pitkään koska piti saada ISIS-väki Suomeen ja samalla siinä tuli korona Suomeen.

    Joten kyllä se oli hyvin pitkälti Sannan syy. Kuten pitkälti myös energian hinnan nousun tuomat vaikeudet, kiitos sen kun oli lopettanut turvevoimalat.

    Sota ei ollut, mutta ihan kuula hukassa Sanna oli silloinkin, tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Tyhjä, avuton katse näkyi jokaisessa lähetyksessä jossa Sannaa silloin kuvattiin.

    Pölvästi! Ne rsajat on auki nytkin. Tänne tulee kiintiöpakolaisia kansainvälisten sopimusten mukaan. Sekä tänne tulee EK toivomuksesta 50 000 (+perheet) ulkomaalaista halpatyöntekijää vuosittain, jotka uusi hallitus on hyväksynyt. Hallitusohjelmassa on heikennetty työntekijän irtisanomissuojaa, jotta saadaan laitettua suomalaiset pellolle ja tilalle halvempaa ulkolaista työvoimaa.

    Ukrainan sodan alettua Venäjän kaasu ja sähkö menivät kiinni. Marinin hallituksen ansiosat Suomesta tuli äkkiä omavarainen sähkön suhteen. Ylikorkeista sähkön hinnoista ei tarvittu kärsiä kauaan. Ukrainaa tuettiin niinkuin muutkin EU maat.

    Koronan aikaan monet pienet yritykseet kuten kampaamot ja ravintolat olisivat menneet konkurssiin ilman valtion tukea. Ylikorkeiden ruokahintojen takia lapsiperheet saivat jouluna ylimääräisen lapsilisän ja työttömyyskorvauksiin lisättiin 7 euron lapsikorotus. Marinin hallituksen aikana valtion tulot kasvoivat ja hallitus pääsi työllisyystavoitteeseensa.

    Uusi hallitus ei ole tehnyt vielä mitään työllisyyttä edistävää ja konkursseja estävää vaikka on ollut jo yli 5 kuukautta toiminnassa. Työttömyys lisäntyy koko ajan ja konkurssit lisääntyvät. Ulkomaalaiset investointisuunnitelmat perutaan hallituksen rasismikohun takia. Budjettikyhäelmässä otetaan yli 10 miljardia ulkomaanvelkaa heti kättelyssä ja tulevissa lisäbudjeteissa lisää, vaikka nyt ei ole mitään pahaa kriisiä päällä. Valtion omaisuutta mydään, joten niistä sastavat tuotot tulevilta vuosilta jäävät saamatta.

    Äänestä

"Tätä on suomalaisten arki nyt, kun Sanna laittoi hyperinflaation tulille velkapolitiikallaan."

Joo, Sannahan se oli totta kai, joka laittoi inflaation laukkaamaan koko Euroopassa ja vielä Yhdysvalloissakin.

Äänestä
  • Mites sä sen selität että suomessa sanna teki vain miljarditolkulla uutta velkaa kun samaan aikaan muut pohjoismaat lyhensivät velkojansa ennätysvauhtia?

    Äänestä

Punakynä vaan heilumaan, niin kyllä rahat riittää. Turhan "paskan" kun karsii, niin henkilökohtainen budjetti on yleensä ylijäämäinen, jos ei Kelan rupupaskarahoilla joudu elämään.

Äänestä

Kohta helpottaa.

Vuoteen 2050 mennessä vähintään 4 miljardia "hyödytöntä syöjää" eliminoidaan rajoitetuilla sodilla, järjestetyillä kohtalokkailla nopeasti vaikuttavilla sairauksien epidemioilla ja nälänhädällä.

Ei-eliittiin kuuluvien energian, ruuan ja veden saatavuutta tulee rajoittaa, alkaen Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan valkoisesta väestöstä ja jatkuen sitten muihin rotuihin.

Kanadan, Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen väestöä tuhotaan nopeammin kuin muilla mantereilla, kunnes maailman väkiluku saavuttaa hallittavissa olevan 2 miljardin tason, josta 500 miljoonaa on kiinalaisia ​​ja japanilaisia ​​rotuja, jotka on valittu siksi, että heitä on hallittu vuosisatoja ja he ovat tottuneet tottelemaan auktoriteettia ilman kysymyksiä.

Conspirators’ Hierarchy: The Story of the Committee of 300, by Doctor John Coleman
Puplished 1992, page 164

Äänestä

Miten uuvittelet idiootti, että Marin olisi saanut hyberinflastion aikaiseksi. Kerrotko ihan oikeasti, jos nyt talousasioista jotain ymmärrät, niin miten meill onnistuttiin mm. saamaan Euroopan maihin kovempi inflaatio kuin Suomessa.

Eihän tässä Suomella ole edes itikan paskan vertaa osuutta. Sinä se kusipää päivästä toiseen maalitat.

Keskity nyt selviämään Riikka Purran ja Petteri Orpon ajaman toimien upottaman Suomean rapakuntoon laittamisesta. Työttömiä tulossa 100 000 lisää, ei työllisiä. Sinua on kusetettu ja siksi lakko-oikeuskin pyritään torppaamaan tämän hallituksen toimesta. Ei vois kukaan osoittaa kurjistanista vastaan mieltä. Saavat hankkia orjatyövoiman Aasiasta. Persut voi iloita maahanmuuttajista.

Äänestä
  • Keskity sinä idiootti siihen että Marin lisäsi valtionvelkaa 40 miljardia ilman että hyvinvoinnin syöksykierre alaspäin olisi oiennut edes millin vertaa.
    Nyt kansa maksaa sitä laskua. Ei se ole Orpon vika että se tulee kalliiksi.
    Marin tuhosi talouden ja Putin Ukrainan. Ja se, kuka ne korjaa, ei ole syyllinen tuhoihin eikä siihen, mitä korjaaminen maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Keskity sinä idiootti siihen että Marin lisäsi valtionvelkaa 40 miljardia ilman että hyvinvoinnin syöksykierre alaspäin olisi oiennut edes millin vertaa.
    Nyt kansa maksaa sitä laskua. Ei se ole Orpon vika että se tulee kalliiksi.
    Marin tuhosi talouden ja Putin Ukrainan. Ja se, kuka ne korjaa, ei ole syyllinen tuhoihin eikä siihen, mitä korjaaminen maksaa.

    Sivusta: Keskity sinä seuraamaan nykyuutisia. Purran kyhäämässä ensimmäisessä budjetissa otetaan heti lisää valtion lainaa yli 10 miljardia. Plus että 2024 vuoden aikana tulee lisäbudjetteja niinkuin tapana on ja lainaa otetaan lisää. Talousihmiset ovat ennustaneet, että Purran budjeteilla vedetään yli 40 miljardia lisää lainaa vaalikauden aikana jos hallitus istuu niin kauan. Purran ja Marinin ottamat ulkomaanlainat eroavat siinä, että Marinin hallituksen aikana oli useampia phoaj kriisejä, joista selvittiin lisäämällä ulkomaan lainaa (nollakorolla) niin että elinkeinoelämä pysyi pystyssä ja työttömiä ei tullut pilvin pimein lisää. Purra ottaa lainaa ilman, että on mitään katastrofeja ilmassa. Luoja varjelkoon meitä jos joku pahempi kriisi tulee vielä päälle tuon Purran 10 miljardin lainanoton lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sivusta: Keskity sinä seuraamaan nykyuutisia. Purran kyhäämässä ensimmäisessä budjetissa otetaan heti lisää valtion lainaa yli 10 miljardia. Plus että 2024 vuoden aikana tulee lisäbudjetteja niinkuin tapana on ja lainaa otetaan lisää. Talousihmiset ovat ennustaneet, että Purran budjeteilla vedetään yli 40 miljardia lisää lainaa vaalikauden aikana jos hallitus istuu niin kauan. Purran ja Marinin ottamat ulkomaanlainat eroavat siinä, että Marinin hallituksen aikana oli useampia phoaj kriisejä, joista selvittiin lisäämällä ulkomaan lainaa (nollakorolla) niin että elinkeinoelämä pysyi pystyssä ja työttömiä ei tullut pilvin pimein lisää. Purra ottaa lainaa ilman, että on mitään katastrofeja ilmassa. Luoja varjelkoon meitä jos joku pahempi kriisi tulee vielä päälle tuon Purran 10 miljardin lainanoton lisäksi.

    Tämä hallitus joutu korjaamaan Marinin hallituksen virheet. Se maksaa ja paljon. Mutta siitä huolimatta antamasi summat ovat pelkkiä ennusteita joiden toteutuminen riippuu monesta asiasta. On viisasta politiikkaa varautua etukäteen.

    Mutta pysytäänpä tapahtuneessa todellisuudessa.
    Marin otti 40 miljardia velkaa. Siitä voi jäljittää
    -sote joka ei toimi 3-4 miljardia
    -maanpuolustus alle 2 miljardia
    -koronakriisi alle 10 miljardia

    Erittele mihin loput menivät. En usko että onnistut siinä.

    Äänestä

Sanna, joka on kaikinpuolin esimerkillinen ihminen, näytti itse säästäväisyyden mallia viimeisellä esiintymisellään eduskunnassa. Puserossa ei tarvita kuin yksi hiha ja kangasta voi säästää myös pääntiessä, henkseli toisella olkapäällä riittää.
Tämä tosin voi tulla hankalaksi talven tultua. Pirkka-niksien tapaan voisi ehkä ottaa toisen hihan muuten loppuun kuluneesta vaatteesta tai legginseistä.
Kekseliäisyyttä ja luovuutta nyt vain niin voimme vastata vastaan tuleviin haasteisiin.
"Nyt on näytön paikka!" kuten Arja Koriseva rempseästi lauleli.

Äänestä
  • Näytön paikka on Orpo-Purra hallituksella joka nulluu ruususen unta. Purra hokee edellinen hallitus sitä ja tätä, eikä ymmärrä olevansa nyt ihan itse vastuussa valtion rahoista. Sanna Marinin puserolla ei ole siinä mitään tekemistä.

    Eduskunnassa eduskunnan puheenjohtaja päättää edustajien pukeutumisesta. Hän voi keskeyttää istunnon siksi aikaa kun edustaja käy vaihtamassa sopivampaa vaatetta päälleen. Säännöissä sanotaan, että vaatteissa ei saa olla tekstejä, eikä mitään aatteita esittäviä merkkejä. Mitään näistä ei Marinin pusero rikkonut, eikä puheenjohtaja pyytänyt häntä vaihtamaan puseroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Näytön paikka on Orpo-Purra hallituksella joka nulluu ruususen unta. Purra hokee edellinen hallitus sitä ja tätä, eikä ymmärrä olevansa nyt ihan itse vastuussa valtion rahoista. Sanna Marinin puserolla ei ole siinä mitään tekemistä.

    Eduskunnassa eduskunnan puheenjohtaja päättää edustajien pukeutumisesta. Hän voi keskeyttää istunnon siksi aikaa kun edustaja käy vaihtamassa sopivampaa vaatetta päälleen. Säännöissä sanotaan, että vaatteissa ei saa olla tekstejä, eikä mitään aatteita esittäviä merkkejä. Mitään näistä ei Marinin pusero rikkonut, eikä puheenjohtaja pyytänyt häntä vaihtamaan puseroa.

    Purra on aivan oikeassa. Seuraavat kahdeksan vuotta korjataan Marinin virheitä, juuri muuta ehdi tekemäänkään.

    Marin tuhosi Suomen talouden siinä missä Putin Ukrainan. Luuletko että Ukrainan sodan loputtua Ukraina on parissa kuukaudessa korjattu? Etkö? Miksi sitten kuvittelet että totaalisen tuhottu Suomen talous saataisi kuntoon yhden kesän aikana, vieläpä rasismihuutojen kaikuessa.

    Äänestä

Kulutus vaan nollille, niin ei ole mitään hätää.

Äänestä
  • Sanna on uuden työpestin myötä siirtynyt kalliisiin desing vaatteisiin. Kukkamekko Kanadassa oli kuninkaallisten hintatasoa, työväen prinsessa, joopajoo.

    Äänestä

+12 on viihtyisä sisälämpötila.

Äänestä

Itse asuin takavuosina pelkässä maakuopassa.

Äänestä

Eletty on ennenkin, yöllä saatoi vesi ämpärissä lattialla vetää riitteeseen tai jos vuode oli ulkoseinää vasten niin tukka jäätyä kiinni seinään.

Äänestä

Kirpputorirytky ei kelpaa katujengiläiselle ryöstösaaliiksi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tätä on suomalaisten arki nyt, kun Sanna laittoi hyperinflaation tulille velkapolitiikallaan.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009854601.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu