Olkaa armollisia toisianne kohtaan niinkuin teidän Taivaallinen Isännekin on ja osoittakaa armeliaisuutta niitä kohtaan, joita kohtaatte, sillä tietämättänne olette voineet kohdata enkeleitä. Taivaallinen Isänne pitää lukua kaikista pikkusistaan. Emmekä hyväksy mitään muuta kuin kohteliasta käytöstä. Vaadimme sitä jokaiselta. Äläkä väheksy sanojani poikani tai tyttäreni, sillä tietämättänne olette nähneet enkeleitä täällä Suomen maassa.
Jatkuuko Suomen aika se riippuu siitä. Minkälaisen kuvan saamme teistä. Te, ette osaa puhua keskenänne ja arvioitte ihmisiä ulkonäön perusteella. Te ette elä itse hyvin ja heitätte toiset samaan luokitukseen, jossa itse elätte. Te ette tunne Jumalan Sanaa ja ryvette lihallisissa himoissanne ja pelkäätte ihmisiä.
Jos haluatte kasvaa ja kehittyä. Siistikää suunne ja käytöksenne. Ainoat, jotka Suomessa on vielä samanlaisia kuin Jumalan Kansa on kaikista pienimmät. Heitä te ette ole vielä ehtineet pilata julkeudellanne. Te tulette kuulemaan Jumalan ääntä edelleen, jopa valveilla ollessanne, kun ihmisiä ei ole läsnä.
Älkää ryvetkö juopottelussa ja vastenmielisessä teoissa. Jumala vihaa sellaista. Saastaisuutta ja paheellisia tapoja riittää teillä, jotka elätte kuin paholaiset. Tämä tulee näkymään hetkenpäästä taivaalla kun nousemme ylös täältä, silloin te näette myös Jumalan kasvot yli maanpiiriin. Olkoon niin, koko maanpiiri saa silloin tietää kuka Jumala on. Tämä tulee tapahtumaan hyvin pian. Olemme valmistelleet teitä tulevaan. Gloria Dei scripta Jumalan Sana. Gloria Dei Iesus Cristo.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Rex Iesus Cristo fili Dei.
Tässä vähän esimerkkiä siitä miten armollisesti ja rakastavasti se Jumala onkaan kohdellut ihmisiä, sanatarkasti suoraan Raamatusta:
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen. Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä. Mooses sanoi: »Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan ja siksi te saatte tänään siunauksen."
Eli muistakaa ihmiset tämä Jumalan hieno opetus: Kun olette tappaneet omat poikanne ja surmanneet omat veljenne, niin te olette saaneet siunauksen ja teidät on vihitty palvelemaan Herraa!
miksi uskovaisissa on kummallisia toimivat lähimäistä kohtaan kylmästi.
pitkin nokanvartta ollaan eivät ota yhteyttä eikä saa yhteyttä .
Jumala sodittaa toisinaan.
Vihollista tulee myös rakastaa.
Jumala käskee myös poistamaan ilmiselvän pahan keskuudesta.
Suomen sinivalkoiset värit eivät ole turhaan Pohjolassa.
Miksi hihhulit rakastavat Putinia, tuota ilmiselvää pahaa joka pitäisi poistaa keskuudestamme. Saatanallista pahuutta maailmaan levittävä mielipuoli diktaattori.