Syksyllä tulee kuudes aviovuosi täyteen, enkä ole löytänyt itsestäni rakkauden tunteita miestäni kohtaan. Lapsia on ja olen nuori. Mieheni sanoo rakastavansa minua, vaikka hänen käyttäytymisensä usein toista kertookin. Siis ei ole mitään ulkopuolisia seksisuhteita. Haluaisin suhteen naisen kanssa. Ehkä olen lesbo tai bi. Ihastunut olen ollut erääseen naiseen jo pidemmän aikaan. Tämä nainen haluaisi miehen, joten olen koittanut haudata tunteeni. Nyt ihastuin sitten työkaveriini, naiseen. Pitäisiköhan minun erota ja miettiä sen jälkeen naissuhdetta. Kukaan ei varmaan vakavissaan ottaisi naimisissa olevaa? Alunperin kun tapasin tulevan aviomieheni halusin hänestä ystävää, sitten tilanne luisui käsistäni suuren hellyyden kaipuuni vuoksi. Mieheni on pitänyt minusta niin kovasti kiinni etten kyennyt lopettamaan suhdetta alkuvaiheessa ja olin vielä nuori ja täysin kokematon, ja jo kolmen kuukauden yhdessä olon jälkeen tulin raskaaksi. Naimisiin menimme tästä vuoden kuluttua.
Erotako?
tyttönen
121511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suosittelen hiukan etäisyyttä mieheesi..esim.asutte vähän aikaa erillään..niin siitä se sitten loksahtaa :OLLAKKO VAI EI?
Luulisi tuntuvan vastenmieliselle rakastella miehen kanssa jos oikeasti oletkin lesbo. Eikö miehesi tosiaan ole huomannut sinussa mitään outoa, kun olette sentään olleet useamman vuoden naimisissakin? Ihme ettei ero ole jo tullut aikoja sitten, elät luontaisten halujesi vastaisesti.
Ihme ja kumma, mieheni ei halua erota. Voipi olla etten ole ihan 100% lesbo, koska en kuitenkaan vasten tahtoisesti ole rakastellut.
Ihme ja kumma, mieheni ei halua erota. Voipi olla etten ole ihan 100% lesbo, koska en kuitenkaan vasten tahtoisesti ole rakastellut.
onko kukaan 100% jotain?
"Pitäisiköhan minun erota", "Lapsia on "
Pitäisiköhän sinulle antaa selkään niin, että luu paistaa?
Älä tyttönen vietä hetkeäkään sellaisen kundin kanssa jota et rakasta. Tunteesi vain patoutuvat ja sitten joskus nelikymppisenä homma räjähtää käsiin. Mitäs sitten? Ei varmaan vituta ihan vähää olla 40 , eronnut ja elämä mennyt jonkun "kaverin" kanssa perhettä leikkiessä, vaikka selkeästi haluja olisi muuhun.
Sovitte asumiserosta, jos se ei kerro mikä on oikein ja mikä väärin, niin ei sitten mikään! Asumiserosta on hyvä panna paperit lopulliseen eroon. Myös lapsille olisi helpompaa, jos äiti ja isä vain "asuvat vähän aikaa erillään" kuin että sitten vedetään töpseli kerralla irti.
Itse olin naimisissa naisen kanssa mikä oli aluksi hetero sitten lesbo sitten hetero jonka jälkeen muuttui sm seksistä pitäväksi bi:ksi joka petti
En ajattele asioita ihan noin, että pitäis elää niin taikka näin ja tehdä sitä ja tätä ettei sitten myöhemmin katuis elämättä jätettyä elämää. Mulle on tärkeempää löytää rauha itsestäni. Ei aito onnellisuus ole toisesta ihmisestä kiinni, vaan itsestä.
keskustele miehesi kanssa. Voi olla että sinun suhteesi on vain tasaantunut ja vain haluat monen naisen tapaan alkurakkauden huuman tunnetta.
Sinä tietysti otat lapset itsellesi ja taas yksi mies on valmis lähikuppilaan.
Mitenkä olisi jos puhut ja kerrot seksuaalisuudestasi, jos vaikka saisit luvan pitää myös suhdetta naisen kanssa, voi antaa potkua teidänkin suhtelle.
Olen puhunut tästä mieheni kanssa ja otin nyt uudemman kerran sen puheeksi. Eli minä puhun ja mies ei oikein sano mitään. Kysyin sitten aina väliin mitä ajattelet tästä, tai tällaisesta kuvitellusta jutusta, jolloin sain jonkin kuvan mitä hän tästä ajattelee. Sellaista suhdetta, jossa pitäisin naista "sivusuhteena" hän ei hyväksy vaan pitää sitä pettämisenä. Epäröisin kyllä muutenkin tällaisen suhteen. Suhteeni on ollut ilman huumaa koko ajan ja sen puoleen tasaista alusta alkaen. Kait sitä kaipaa molemminpuoleista rakkautta osakseen. En mahda mitään, että jotkut naiset vain sykähdyttää enemmän kuin mieheni tai miehet yleensä. Ja jos kuppilaan menisi, niin omapa olisi asiansa. Mikäli siellä liian hyvin viihtyisi joutuisin eväämään lasten tapaamisetkin sitten.
ennen kuin olet kokeillut sitä toista sukupuolta, voin sanoa että vaikeeta tulee varsinkin lapsilles jos rupeet naisen kanssa elelemään.