Rupeaa

Olvit ohimossa.Tällä menolla maksa hajoaa syyskuuhun mennessä,mutta nautitaan nyt TA:n tarjoamasta mahdollisuudesta.Hyvää kesää kaikille!
13906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tässä muutama päivä sitten eräästä paperiperheestä. Rahasta teki tosi tiukkaa, harkinnan alla oli mennä pankkiin neuvottelemaan lainojen kohtaloa. Eivät olleet mitään nuoria (olisi luullut että asunnot ja kaikki on jo maksettu). Sitten tämä perhe kävi liiton tarjoamalla keitolla. Onneksi meidän ei tarvitse lähteä ruokajonoon, voidaan kotona ruokailla palkkarahoilla hankittua ruokaa ja lainojen maksukin sujuu ongelmitta. Tukilakkoonkaan ei tarvitse lähteä kun meitä on vaan kaksi työntekijää meidän firmassa minä ja pomo ja yhdessä sovitaan että töihin tullaan.
Hyvää kesää kaikille, jotka olette töissä ja nautitaan lomista ja rahoista kun se on ajankohtaista.

Äänestä
  • No uutisiinhan tehdään sellaisia juttuja, joilla voisi olla jotain vaikutusta. Niinhän minäkin ajattelin avioeron yhteydessä, että meni asunto ja kaikki. Niinkuin menikin. Siihen aikaan pankit pitivät valtaa ja yrittivät päättää kaikkien meidän elämästä.

    Nyt olen kokemusta viisaampi (ja pankkikin on parantunut), nimittäin sitä kokemusta, että tyttöystävän palkka ja pojan työttömyyskorvaus riittävät kyllä huuhollin pyörittämiseen - vaikka velkaisenkin.

    Äänestä

  • Itsensä kovettanut mummo kirjoitti:

    No uutisiinhan tehdään sellaisia juttuja, joilla voisi olla jotain vaikutusta. Niinhän minäkin ajattelin avioeron yhteydessä, että meni asunto ja kaikki. Niinkuin menikin. Siihen aikaan pankit pitivät valtaa ja yrittivät päättää kaikkien meidän elämästä.

    Nyt olen kokemusta viisaampi (ja pankkikin on parantunut), nimittäin sitä kokemusta, että tyttöystävän palkka ja pojan työttömyyskorvaus riittävät kyllä huuhollin pyörittämiseen - vaikka velkaisenkin.

    Joo pankistahan rahaa saa .Sama maksaako puolivuotta-vuosi pitempään joskus 10v päästä.Nou problem.

    Äänestä

  • velkainen kirjoitti:

    Joo pankistahan rahaa saa .Sama maksaako puolivuotta-vuosi pitempään joskus 10v päästä.Nou problem.

    Jumala siunatkoon, että käännätte omaksi eduksenne sen itsenne kovettamisen, joka tulee aina olemaan kantona työnantajan kaskessa.

    Äänestä

  • taas ajetaan takaa? Olen varma,että suomessa huumeet ovat yleisempiä kuin uskommekaan.

    Äänestä

  • tässä kirjoitti:

    taas ajetaan takaa? Olen varma,että suomessa huumeet ovat yleisempiä kuin uskommekaan.

    Kyllä tänäpäivänä on yleisempää, että joka kolmas asiakkaamme on paperialantyöntekijä, joka on tullut keskustelemaan lainanlyhennyksen lykkäyksestä tai ottamaan uutta lainaa, että pärjää taas eteenpäin. Huumeet on pieni murhe tämän murhenäytelmän rinnalla.

    Äänestä

  • pankkineiti kirjoitti:

    Ethän oikeasti ole pankkineiti vaan joku työtön karvaperse,mutta kyllähän siinä on niin päin vittua palkattu ala kun vaan voi olla.

    kannattaisi käydä istumassa muutama tunti päivystyksessä :)
    Eiköhän yhteiskunnalle tule kalliimmaksi hoitaa huumehörhelöitä, kuin meitä.
    Suht tervettä sakkia ollaan, vaan kyllähän se itse kullakin joskus viiraa päästä, mutta eiks se oo vähän niinku muotia nyt. ;)

    Äänestä

  • tuolilta kirjoitti:

    Ethän oikeasti ole pankkineiti vaan joku työtön karvaperse,mutta kyllähän siinä on niin päin vittua palkattu ala kun vaan voi olla.

    Olen oikeasti pankkineiti ja tiedän tämän faktan. Ja työ on hyvin palkattua, riippuuhan se siitä mitä tekee, mutta sen verran vilautan, että olen luottopuolella, titteli jääköön, en ole koskaan perustanut titteleistä, vaikka aika korkealla pallilla (en miehen) istunkin.

    Äänestä

  • pankkineiti kirjoitti:

    Olen oikeasti pankkineiti ja tiedän tämän faktan. Ja työ on hyvin palkattua, riippuuhan se siitä mitä tekee, mutta sen verran vilautan, että olen luottopuolella, titteli jääköön, en ole koskaan perustanut titteleistä, vaikka aika korkealla pallilla (en miehen) istunkin.

    valehtelee tulonsa.Johtavassa asemassa pankissa,mutta aina muistaa itkeä onnetonta palkkaansa.

    sinä sitten oikeasti pankkineiti olekaan.
    Jos olet, niin istut alimmalla pallilla.
    Oishan se kivempi istua oikella tuolilla, eikä pallilla. Eikö niin?
    Taijat olla Osuuspankissa?
    Just vaihdoin sieltä Sampoon.
    Lyheni laina-aikakin 7vuodella.
    Sitten itkettiinkin jo perään OP:ssa.

    Äänestä

  • naapurini kirjoitti:

    valehtelee tulonsa.Johtavassa asemassa pankissa,mutta aina muistaa itkeä onnetonta palkkaansa.

    onnettoman palkan perään, taidat olla itse itkeskelemässä onnettoman palkkasi perään. Siitä puhe mistä puute.

    Äänestä

  • paperimies kirjoitti:

    kannattaisi käydä istumassa muutama tunti päivystyksessä :)
    Eiköhän yhteiskunnalle tule kalliimmaksi hoitaa huumehörhelöitä, kuin meitä.
    Suht tervettä sakkia ollaan, vaan kyllähän se itse kullakin joskus viiraa päästä, mutta eiks se oo vähän niinku muotia nyt. ;)

    Ja se päivystävä lekuri vetää sentä 50 euroo tunti kuuntelemassa teitä ja lääkäriliiton lakko poiki sentä 10,5% palkankorotusta, vaikka tosi kiltisti tehtiinkin sillä täsmälakkoilulla, eikä mitään tollasta totaalilakkoa ja huom. siis ihan normi arki-iltana vaikka, eikä minään juhlapyhänä, siitä pitää sentä maksaa jo hitosti erikseen, että viitsisi juhannustaan pilata tai puhumattakaan että vuorotyöhön alentuisi :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntumaan jo kirjoitti:

Olvit ohimossa.Tällä menolla maksa hajoaa syyskuuhun mennessä,mutta nautitaan nyt TA:n tarjoamasta mahdollisuudesta.Hyvää kesää kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu