Olutveron alennus ei ollut KDn esitys, päinvastoin

Kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat jättäneet eduskunnalle lakialoitteen, jossa halutaan kiristää mietojen alkoholijuomien, kuten oluiden verotusta.
Kristillisdemokraattien mielestä alkoholivero on asetettava sellaiselle tasolle, että se hillitsee alkoholin käyttöä ja että veron tuotto on järkevässä suhteessa alkoholin käytön yhteiskunnalle aiheuttamiin kustannuksiin.
11201
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hallitus on neljän puolueen kompromissi.
Tässä KD joutui taipunaan.

2Äänestä
  • Jokaisen on annettava periksi,
    Hyvä, että kulutusta ohjastaa mietoihin eikä väkeviin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jokaisen on annettava periksi,
    Hyvä, että kulutusta ohjastaa mietoihin eikä väkeviin.

    Pätee myös uskonharhaan, tuetaan kesymmin taikauskoisia jotka pysyvät ruodussa ja kumartavat maallista hallintoa taikajiminsä sijaan.

    Äänestä

Hallitusta ei olisi syntynyt ilman KD:ja. Mitä KD siis sai vastineeksi sielunsa myymisestä paholaiselle?

Maatalousministerin salkunko? Senkö saaminen oli tällä kertaa kristillisyyden ytimessä?

Taitaa siis paikallisten toukosiunauksessa käyjien äänet olla Sarille tärkeämpiä kuin ne vähäisimmät, joita Jeesus kehotti rakastamaan.

Vaikuttaa siis edelleen sille, että jos Jeesus sattuisi tulemaan KD:n kokouksiin, Hän kaataisi siellä kaikki pöydät ja ajaisi tekokristilliset osallistujat ulos ovesta, mitaleja Jumalalta itselleen rukoilleen Sarin ensimmäisenä.

Oikein Jeesus siinä tekisikin.

Äänestä
  • Olisiko parempi, että hallituksessa olisi vassarit?

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Olisiko parempi, että hallituksessa olisi vassarit?

    Aika monelle suomalaiselle ja koko maalle se olisi parempi kuin nykyinen helvetinlieskojen hallitus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aika monelle suomalaiselle ja koko maalle se olisi parempi kuin nykyinen helvetinlieskojen hallitus.

    Teille vassareille näyttää ottavan koville kun pitäisi mennä töihin?

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Teille vassareille näyttää ottavan koville kun pitäisi mennä töihin?

    Ei ollenkaan. Milloinkas sinä aiot mennä töihin?

    Äänestä

Ei tietenkään ollut.

1Äänestä

Ei tietenkään ollut, se on varma.

Äänestä

Persut vedätti oman äänestäjäkuntansa puolesta. Persu kun ei viiniä lipitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat jättäneet eduskunnalle lakialoitteen, jossa halutaan kiristää mietojen alkoholijuomien, kuten oluiden verotusta.
Kristillisdemokraattien mielestä alkoholivero on asetettava sellaiselle tasolle, että se hillitsee alkoholin käyttöä ja että veron tuotto on järkevässä suhteessa alkoholin käytön yhteiskunnalle aiheuttamiin kustannuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu