AY-liikkeet tuhoavat Suomen talouskasvun

Ulkomaiset ja myös isot kotimaiset yritykset eivät enää investoi Suomeen, koska täällä lakkoillaan jatkuvalla syötöllä. Yritykset haluavat varmuutta siihen, että heidän tuotteensa pääsee maailmalle sovitusti viivyttelemättä. Suomi on epävarma maa, koska lakot ovat jokavuotinen ilmiö ja siksipä tänne ei haluta sijoittaa. Samoin aiheettomat sairauslomat (etenkin pätkäsellaiset) tulevat työnantajille kalliiksi. Suomalaiseen ajattelutapaan on pesiytynyt ajatus, että jokaisen pitää sairastaa tietty määrä vuodessa. Krapulapäiviä vietetään surutta työnantajan pussiin, lapsi on (teko)sairaana, jos halutaan pari päivää vapaata. Tuo syy kelpaa aina.

Pari vuotta sitten UPM suunnitteli isoa investointia Kotkaan. Tuo investointi olisi tuonut paljon työpaikkoja Kotkan sudulle. No tietty juuri silloin paperimiehet aloitti lakon. Mitä siitä seurasi? UPM ei investoinut Kotkaan, vaan vei toimintonsa ulkomaille. Oliko muka viisasta lakkoilua? Aikanaan Ahosen punanaama lakkoilutti paperimiehiä ja niinhän siinä kävi, että ulkomaille meni paperitehtaiden investoinnit. Ja nyt sitten ihmetellään, että mikä mättää, kun Suomen talous ei kasva.

AY-liikkeet jarruttavat ja paihimmassa tapauksessa tappavat Suomen talouden kasvun ja siinä samalla kansan kukkarot senkun alkaa ammottamaan tyhjyyttään. Köyhät köyhtyy entisestään. Jokainen joka vähänkin osaa ajatella omilla aivoillaan on aivan varmasti samaa mieltä ja ymmärtää, että tämä on totuus ja jotain on tehtävä.
5215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ay-liike tuhoaa talouskasvun?


Mitenkä kansalaisten oikeus järjestyä liittyy talouskasvuun, tai mitä se talouskasvun tavoite järjestäytyviä kansalaisia yleensäkään ottaen kiinnostaa?

Asioissa on tietynlaiset prioriteetit, kansa järjestyy siksi, että heidän on huolehdittava omista eduistaan. Talouskasvussa on puolestaan ainakin ensisijaisesti kyse rikkaiden eduista, koska he ovat aina ensimmäisenä kahmimassa sen kasvun hedelmät omiin taskuihinsa, ja kasvusta ei välttämättä muille tule hyötyä.

Osa kansasta voi jopa KÖYHTYÄ talouskasvun olosuhteissa, ja se onkin todiste siitä, että talouskasvu sinällään ei välttämättä ole aina hyvä tavoite, ainakaan ennenkuin on sovittu siitä että kasvusta saatava hyöty myös jaetaan oikein.


Talouskasvu liittyy lähinnä valtion johdon taloudellisiin tavoitteisiin joissa on hyvin usein poliittista ideologiaa mukana. Kansalaisen tehtävä ei ole uhrata omaa elämäänsä noiden tavoitteiden takia, vaan kansalaisen on edelleenkin käytettävä omia oikeuksiaan jotta saisi edes sen vähäisen itselleen kuuluvan osan taloudesta.

Äänestä

Aloitetaan lopettamalla kaikki tuet, myös yritystuet!

Äänestä
  • Ja maataloustuet koska yritystuet ja maataloustuet ovat sosaalitukea edunsaajilleen.

    Äänestä

Ketjun aloitus on tyypillistä porvaripropagandaa jota onneksi kukaan ei ota vakavasti eli turhaa aivopierentää palstaporvarilta.

Äänestä
  • En ole samaa mieltä, kyllä nimenomaan nämä tämmöiset tyypilliset porvaripropagandat pitää reality checkata tarkoin perustein, koska nimenomaan porvarijoukoista tulee jatkuvasti kaikenlaista vääristelyä kaikenlaisiin talousasioihin liittyen.

    Tämä on tavallaan todiste siitä että talousasiat on hoidettu jo pieleen, mutta olisi varsin tärkeätä, että koko kansa näkisi em. valheiden läpi paremmin, koska muulla tavalla tuota valehtelua ei saada poistettua.

    Heti kun alkaa taas neuvottelut maistumaan ja rehellisemmät sanavalinnat, niin sitten voi olla jotain pieniä edellytyksiä saavuttaa edes jotakin pientä sopua jostakin.

    Politiikka on suorastaan täynnä kaikenlaisia sanoja joilla kierrellään mm. perustuslaillisia oikeuksia, erittäin suuri osa peräisin nimenomaan porvarijoukoista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ulkomaiset ja myös isot kotimaiset yritykset eivät enää investoi Suomeen, koska täällä lakkoillaan jatkuvalla syötöllä. Yritykset haluavat varmuutta siihen, että heidän tuotteensa pääsee maailmalle sovitusti viivyttelemättä. Suomi on epävarma maa, koska lakot ovat jokavuotinen ilmiö ja siksipä tänne ei haluta sijoittaa. Samoin aiheettomat sairauslomat (etenkin pätkäsellaiset) tulevat työnantajille kalliiksi. Suomalaiseen ajattelutapaan on pesiytynyt ajatus, että jokaisen pitää sairastaa tietty määrä vuodessa. Krapulapäiviä vietetään surutta työnantajan pussiin, lapsi on (teko)sairaana, jos halutaan pari päivää vapaata. Tuo syy kelpaa aina.

Pari vuotta sitten UPM suunnitteli isoa investointia Kotkaan. Tuo investointi olisi tuonut paljon työpaikkoja Kotkan sudulle. No tietty juuri silloin paperimiehet aloitti lakon. Mitä siitä seurasi? UPM ei investoinut Kotkaan, vaan vei toimintonsa ulkomaille. Oliko muka viisasta lakkoilua? Aikanaan Ahosen punanaama lakkoilutti paperimiehiä ja niinhän siinä kävi, että ulkomaille meni paperitehtaiden investoinnit. Ja nyt sitten ihmetellään, että mikä mättää, kun Suomen talous ei kasva.

AY-liikkeet jarruttavat ja paihimmassa tapauksessa tappavat Suomen talouden kasvun ja siinä samalla kansan kukkarot senkun alkaa ammottamaan tyhjyyttään. Köyhät köyhtyy entisestään. Jokainen joka vähänkin osaa ajatella omilla aivoillaan on aivan varmasti samaa mieltä ja ymmärtää, että tämä on totuus ja jotain on tehtävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu