Puoliso ei suostu neuvottelemaan seksistä - auttaako seksuaaliterapeutti?

Anonyymi-ap

Olen ollut mieheni kanssa vakituisesti yhdessä nyt viisi, kohta kuusi vuotta. Tänä aikana olemme harrastaneet penetroivaa seksiä kaksi tai kolme kertaa. Kadun menneeni myöntämään miehelle etten nauti seksistä samalla tavalla kuin hän, niin nyt hän ei suostu siihen ollenkaan että harrastaisimme seksiä millään tavalla niin, että minä suostun siihen pelkästään hommana joka nyt vain täytyy tehdä. Edellisissä parisuhteissa tämä ei ole ollut ongelma, aikaisemmat miesystäväni eivät ole panneet pahakseen että suostun seksiin vain ollakseni mieliksi.

Minulle seksi on samanlainen asia kuin pyykkien viikkaaminen tai kuntosalilla käynti - jos saman lopputuloksen saisi ilman siihen sisältyvää työtä, en harrastaisi, mutta mielummin teen kuin olen ilman. Puolisoni taas on sellainen ihminen joka periaatesyistä kieltäytyy siitä että hänen hyväkseen tai puolestaan tehdään yhtään mitään - viimeisen viiden vuoden aikana hän ei ole suostunut neuvomaan minulle kuinka laittaa ruokaa jota hänkin pystyisi ruokarajoitteisena syömään, hän haluaa mielummin että syömme eri ruokia kuin että minä joutuisin opettelemaan laittamaan ruokaa eri tavalla kuin mihin olen itse tottunut, vaikka kuinka yritän inttää että HALUAN laittaa ruokaa mielummin meille molemmille kuin että hän laittaa itselleen jotakin muuta kuin mitä minä kokkaan itselleni.

Ennen kuin menin myöntämään että seksi on minulle pelkästään arkiaskare, harrastimme ei-penetroivia, häneen keskittyviä konsteja joihin hän ei sitten nyt suostu myöskään. Psykoterapeuttini ehdotti että yrittäisimme minuun kohdistuvana esim. oraaliseksiä niin, että sovimme etukäteen että voimme lopettaa heti kun minusta alkaa tuntua pahalta. Ongelmana tässä on se, että "alkaa tuntua pahalta" iskee päälle jo asiaa miettiessä, jo siinä vaiheessa kun rupean miettimään asian puheeksi ottamista. Myöskin tätä kirjoittaessa. Sen enempää ei terapeuttini suostunut asiaan syventymään, sillä hän ei ole seksuaaliterapeutti eikä uskonut omaan ammattitaidossaan asiassa, mutta antoi muutaman tuntemansa seksuaaliterapeutin yhteystiedot josko he osaisivat auttaa.

Kelan tukema kolmen vuoden psykoterapiani meni umpeen tänä vuonna, enkä ole saanut aikaiseksi ottaa seksuaaliterapeutteihin yhteyttä koska en ole varma saanko asiani selitettyä ymmärrettävästi. Mutta eihän parisuhde niin voi toimia että se joka tahtoo ei suostu, ja se joka suostuu ei tahdo.

Auttaisiko ammattiapu tähän?

14

657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Psykoterapeutit eivät yleensä anna tarkkoja käytännön neuvoja tai ideoita esim. oraaliseksistä; tässä kohtaa itselläni soi hälytyskellot.

      Toiseksi, kyse ei näytä olevan seksistä sinänsä vaan asioista sen takana. Ajattelen, että Valviran hyväksymän paripsykoterapeutin vastaanotto teille olisi parempi kuin seksuaaliterapeutin; seksuaaliterapeutit eivät ole Valviran listoilla.

      • Anonyymi

        Minä itse olin se joka otti terapiassa seksielämän ongelmat puheeksi, ja terapeutti oli se joka kieltäytyi asiaa käsittelemästä sen enempää. Auttaako parisuhdeterapeutti jos ongelma on kuitenkin sellainen joka minulla on ollut ennen parisuhdettakin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä itse olin se joka otti terapiassa seksielämän ongelmat puheeksi, ja terapeutti oli se joka kieltäytyi asiaa käsittelemästä sen enempää. Auttaako parisuhdeterapeutti jos ongelma on kuitenkin sellainen joka minulla on ollut ennen parisuhdettakin?

        Seksuaaliterapeuteilla on pitkä koulutus. Katso lisensoitu työntekijä. Silloin on tarkka kriteeristö läpäisty ja ylläpidetty.


    • Anonyymi

      Kerrankin trollaus, jonka eteen on nähty vaivaa. Ja kirjoitettu hyvin, toisin kuin sen vakiotrollin yritelmät. Tarina vaan ei ole mietitty huolella, ja homma on menetetty jo kahden ensimmäisen virkkeen jälkeen.

    • Anonyymi

      Siis kuinka. Seksi on sinulle kuin pyykkien viikkaaminen tai kuntosalilla käynti?
      Mikä asia sai sitten teidän yhteen ja vielä solmimaan avioliiton?
      Kiinnostaa kyllä tietää. Yleensä puolisot menevät naimisiin koska rakastavat toisiaan, tuntevat seksuaalista vetovoimaa toisiaan kohtaan?

      Mikä oli se tekijä joka teidät niittasi yhteen ja on saanut pysymään yhdessä noinkin kauan?
      Tulee mieleen että olet aseksuaali ja miehesi taas ei ole sitä.
      Miksi ihmeessä ette ole ottaneet tätä asiaa puheeksi ja pohtineet mitä teette jos toinen haluaakn seksistä nauttivan naisen?
      Tiedätkö onko miehelläsi suhde avioliittonne ulmopuolella?
      Entä onko teillä avoin liitto?

      Tuossa kirjoituksessasi on jotain ristiriitaisuutta, mutta en osaa määritellä mitä. . Suostut siis tyydyttämään miehesi seksuaaliset tarpeet saamatta siitä oikeastaan itse juuri mitään tai saat orgasmin tyydyttämällä itsesi vai miten?
      Itse aseksuaalina tunnistan tuon kuinka automaattiohjauksella sitä tekee kaiken koska jos haluaa suhteen, on seksuaalnen kanssakäyminen ja toisen tarpeiden tyydyttäminen - en haluaisi käyttää sanaa velvollisuus- vaan odotettu asia toisen puolelta.
      . Sitähän mies suhteeltaan hakee, seksuaalista nautintoa ja ylipäätään ihmiset solmiessaan parisuhteita.
      . Nainen jota ei seksi kiinnosta voi haluta puolestaan suhteeltaan turvallisuutta, miehistä osaamista, , henkistä läheisyyttä, seuraa, tukea, jopa lasta itselleen.
      Ihmisuhteet kun näyttävät olevan hyvinkin kummallisia ja seksi tai seksuaalisuus näyttää esittävän kaikissa niissä ainakin jonkinlaista roolia tai osaa.
      Esim. Ihan tavallisissa ystävyyssuhteissakin puheet ajautuvat jossain vaiheessa seksiin, ei ehkä siten että oltaisiin toisesta siten kiinnostuneita, vaan yleisesti halutaan tietää toisen siitäkin puolesta.. Saatetaan kysyä, oletko rakastunut siihen ja siihen, minkälaisia tunteita sinussa herää, mitä mieltä olet tästä asiasta, miten koet parisuhteet, ja jos toinen seurustelee herää kysymyksiä kuten miten tutustuitte, onko lapsia suunnitelmissa., tyytyväinen seksielämääsi jne.
      Siis IHAN KAIKKI , myös sukulaisuussuhteissa tullaan sille seksin alueelle ja kysytän joko se oikea on löytynyt tai joko on lapsia tiedossa tai häitä jne. Kaikki kumuloituu seksiin ja pyörii seksin ympärillä.
      Itse tehnyt sen havainnon että mitä nuorempi olet --kun odotuksia ja toivoa suhteista ja jälkikasvusta on olemassa-- sinua kohdellaan hyvin. Kun ikää tulee lisää- suhtautuminen muuttuu oudolla tavalla, et ole enää kiinnostava, muut ajattelevat ettei tuosta naisesta ole enää iloa hdellekään. .
      Eli seksuaalisuus määrittelee sinun arvosi paitsi myös naisena, myös ihmisenä; kuinka kykenet tuottamaan nautintoa muille tai kuinka oienet mahdollisuudet sinulla enää on siihen jne. Nän olen nimenomaan itse kokenut asiat. Suhtautuminen muuttuu hyvin merkittävästi miesten taholta.
      Muutut näkymättömäksi.
      Voidaan toki puhua asunnoista, lainakoroista, sisustuksesta jne., mutta jossain vaiheessa se iskee ; onko sulla poikaystävää, seurusteleto ja niin ed. loputtomiin.
      Siten on seksuaalinen " ilmakehä" joka paikassa ympärillä, sellainen näkymätön joskus aistittavissa oleva asia joka leijuu kaikkialla. Seksuaalsuus on siis muutakn kuin vain teot, aktit ,ulkonäkö, fantasiat jne.
      Yleensä nuorena tekee ja suostuu kaikenlaisiin kompromisseihin jos se takaa omien tavoitteiden ja tarpeiden tyydyttämisen. Iän karttuessa kompromisseihin on vaikeampi suostua jos tavoitteet tai tarpeet ovat muuttuneet.
      Ehkä miehelläsi on tavoitteet ja tarpeet muutostilassa?
      Sitten toinen asia; jokainen väsyy siihen että on seksuaalisten tekojen kohteena toisen ollessa tunnetasolla eri sfääreissä. Eli ei kiihotuta seksuaalisesti teki toinen mitä tahansa koska sitä samaa kiihoittuneisuutta vaaditaan ja kaivataan toiseltakin. Se muuttuu hyvin yksipuoliseksi jos toinen ei näytä olevan aidosti mukana. Lopulta kehittyy jonkinlainen väsymys koko hommaan.
      Sitten tähän kysymykseen ; miksi sinusta alkaa tuntumaan pahalta jo pelkkä ajatuskin? Koskeeko se - tuntuu pahalta- ajatus - yksinomaan oraaliseksiä vai kaikkea sinuun kajoavaa ja sinua seksuaalisesti tyydyttämiseen pyrkivää tekoa?
      Kaikki eivät nauti oraaliseksistä.
      Itse suorastaan inhoan sitä. En yksinkertaosesti voi sietää sitä että joku on suullaan alapääni kimpussa.
      En ylipäätään nauti seksistä lainkaan, en saa siitä mitään , enkä kiihotu seksuaalisesti. En tunne perinteistä seksuaalista halua miehiä kohtaan. Enkä naisia kohtaan.
      Jos joskus olen tuntenut , se on edellyttänyt aina hyvin vahvaa emotionaalista yhteenkuuluvuutta tai fyysistä vetovoimaa.
      En ole koskaan kärsinut asiasta, en kokenut huonommuutta, epätoivoa tai ylipäätään mitään. En koe menettäneeni yhtään mitään.
      Nykytilanteessa en koe mitään tarvetta saada mitään seksuaalista keneltäkään, mutta naisena toki arvostusta, ja sitä että minut koetaan miellyttävänä tai viehättävänä. Haluttuna olo nostaa naisellista itsetuntoa mutta ei mitään sen enempää.

      • Anonyymi

        Kyllä, saattaa trolli, alussa kertoo ettei seksiä ole kuin muutamia kertoja ..blaablaa..
        Siiten ...mutta mielumin teen kuin ole ilman.... .ilman mitä? Seksiäkö vai miestä ja hänen tukeaan, seuraansa vai olla ilman taloudellista tukea tai vain yhteistä hulppeaa asuntoa josta joutuisi luopumaan jos siihenkään vähää ei enää suostuisi ? Se joka tahtoo, ei suostu ja se joka suostuu ei tahdo? No aika mahdottomaltahan tuo kuullostaa.
        On kyllä hyvin erikoinen kirjoitus, täytyy myöntää. Ja voihan tuossa olla kyse homoparistakin,jotenkin kirjoittaja vaikuttaa mieheltä? En tiedä. Onko toisella joku tarve esim.pukeutua naiseksi? Esittää naista tuossa suhteessa? Onko oma sukupuoli- identiteetti jotenkin hakusessa, ei tiedä mitä oikein on?

        No kukapa tietää. Ei ole henkilö vastannut.


    • Anonyymi

      Mies ei ollut tavismies. Se ei olisi ollut ongelma.
      Hän ei kertonut itsestään mitään. En tule koskaan tietämään, kenen kanssa "vietin aikaani" vuosia.
      Ongelmaa ei todnäk olisi ollut. Egkä, päinvastoin, mahdollisuuksia!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Harmi. Olen hauska ja leikkisä 🙃

    • Anonyymi

      Nä omisin varmaankin tykännyt noista erikoisominaisuuksiata. Kerrankin olis tullut sellaista.
      Se on voivoi.

    • Anonyymi

      Suomessa ei auteta ketään

    • Anonyymi

      Eskimo kansaa

    • Anonyymi

      Kuulemma maailma on pieni mutta ei se niin pieni ole etteikö kaikille löydy mieleistään kumppania. Mutta harvoin ne morsmaikut tai sulhot tulee peräkammariin ovelle koputteleen.

      • Anonyymi

        Mihin sitä kumppania tarvitaan? Seksiinkö? Ei kiitos, seksi ei kiinnosta, sitä lajia nähty jo ihan tarpeeksi vastenmielisyyteen asti. Ihmisen seksuaalisuus on härskimpää, hirvittävämpää, vastenmielisempää ja pahempaa kuin minkään muun eläinlajin. Eivät edes eläimet syyllisty siihen mihin ihminen.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      182
      14880
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      118
      10435
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      72
      9441
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9291
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      50
      9128
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      52
      6890
    7. 180
      6470
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      31
      5561
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      151
      5331
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      46
      3846
    Aihe