Hallituspuolueet pettivät vaalilupauksensa

Ennen vaaleja vouhotettiin valtion velasta, nyt sitä otetaan entistä enemmän. Koko velkapelottelu oli siis vain poliittista teatteria.

Velkaa otetaan, jotta kokoomus voi antaa verohelpotuksia rikkaille. Purra myötäilee ja selittelee suu vaahdossa. Purran budjetissa säästöt otetaan kaikkein köyhimmiltä.

Vihervassarit eivät sentään antaneet ennen vaaleja katteettomia lupauksia velan vähentämisestä.

Muutkin lupaukset on syöty. Ei niitä ehdi tässä edes kaikkia luettelemaan, niitä on niin paljon.

Hallitus selittelee velanottoa vaikealla tilanteella. Nyt ei kuitenkaan ole koronaa, ja Ukrainan sotaan ja sen tuomaan energian hinnan tilapäiseen nousuun on jo sopeuduttu, ja hinnat laskeneet. Vaikean tilanteen valittelu on vain silmänlumetta, jolla oikeutetaan rahojen siirto köyhiltä rikkaille.

Varmuuden vuoksi kerron, että olen itse puolueisiin sitoutumaton, sangen varakas eläkeläinen. Minä tulen hyötymään rahallisesti nykyisen hallituksen toimista, vaikka en tarvitse lisää rahaa mihinkään.

En halua sellaista yhteiskuntaa, missä me varakkaat joudumme suojautumaan kalterien taakse, kuten Yhdysvalloissa. Siksi soisin että myös heikoimmat pärjäisivät.
10140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Orpo puhui jo vuosi sitten että otetaan velkaa jolla voidaan antaa veronalennus rikkaille. Kun tämä politiikka ajoi Englannissa karille, ja pääministeri Truss joutui eroamaan, hän sulki suunsa.
Mutta nyt tämä toteutetaan Purran budjetissa.

Äänestä
  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    💋 ­N­­y­m­­­f­­­o­­m­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#180230799

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Entäs persujen maahanmuuttovastaisuus? Rasismitiedonannon toteuttamiseen varatut rahat moninkertaistetaan 6 miljoonaan euroon. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta ero persujen puheissa ja teoissa naurattaa.

Äänestä

Hölmöt menivät velkapelottelun ansaan. Kaikkein tolloimmat uskoivat, että kun köyhiltä leikataan, niin ei tarvitse enää ottaa velkaa euroakaan!
Kyllä fiksuimmat yrittivät kertoa, että persut valehtelee, mutta ei mennyt tolloille perille.

Äänestä

Orpo lupaili ennen vaaleja että indeksijäädytykset eivät koskisi opiskelijoita. Nyt ne kuitenkin tehdään. Kuinka moni opiskelija erehtyi äänestämään kokoomusta tämän perusteella?

Samalla jäädytetään työttömyysturva, työmarkkinatuki, peruspäiväraha ja asumistuki sekä eläkkeensaajien asumistuki.

Äänestä

Hallituspuolueiden valeet paljastuu yksi kerrallaan. Ei olisi uskonut, vallankaan kristillisistä.

Äänestä

Purra haluaa leikata heti lisää. Se olisi tässä taantumassa aivan väärä teko. Leikkaaminen köyhimmiltä vähentää kulutusta ja siten talouskasvua, kun taas rikkaat laittavat lisärahat ennestään paksulle pankkitilille makaamaan.

Purra ei taida ymmärtää yhtään mitään talouden lainalaisuuksista. Epäilen, että useat Suomi24 lukijat eivät myöskään ymmärrä. Siksi Purran tyhmät puheet menevät heillä läpi.

Äänestä

Mikäs teki uskomaan kaikkia lupauksia. Olishan niitä ollut käytännössä jos iltais nähty että niillä kansa kasvaisi ja vaurastumisen. Joten kun uskoo aiihen mitä luvataan eikä katsota etukäteen suomen tilannetta, niin omapa on veikanneen. Minä en uskont, joten taas kerran olin niin oikeassa mitä tuleman pitää.

Äänestä

Valtio ottaa velkaa ensi vuonna 11,5 miljardia euroa, seuraavina vuosina vielä paljon enemmän. Marinin hallituksen viimeisenä vuotena, koronakriisin mentyä ohi, velkaa otettiin paljon vähemmän.

Purran puheet säästöistä ovat puppua. Säästöt kohdistuvat pelkästään sosiaaliturvaan. Sen sijaan työnantajien, palkansaajien ja eläkeläisten verotus ja eläkkeet kasvavat. Jos ne olisi pidetty edes ennallaan, niin valtio velkaantuisi paljon vähemmän.

Kyseessä on poliittinen rahansiirto köyhiltä rikkaille ja velkojen siirtäminen tulevien sukupolvien maksettavaksi.

Äänestä
  • Ei tässä ole mitään eroa vihervassarihallitukseen, paitsi se keihin säästöt kohdistuvat, eli köyhiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ennen vaaleja vouhotettiin valtion velasta, nyt sitä otetaan entistä enemmän. Koko velkapelottelu oli siis vain poliittista teatteria.

Velkaa otetaan, jotta kokoomus voi antaa verohelpotuksia rikkaille. Purra myötäilee ja selittelee suu vaahdossa. Purran budjetissa säästöt otetaan kaikkein köyhimmiltä.

Vihervassarit eivät sentään antaneet ennen vaaleja katteettomia lupauksia velan vähentämisestä.

Muutkin lupaukset on syöty. Ei niitä ehdi tässä edes kaikkia luettelemaan, niitä on niin paljon.

Hallitus selittelee velanottoa vaikealla tilanteella. Nyt ei kuitenkaan ole koronaa, ja Ukrainan sotaan ja sen tuomaan energian hinnan tilapäiseen nousuun on jo sopeuduttu, ja hinnat laskeneet. Vaikean tilanteen valittelu on vain silmänlumetta, jolla oikeutetaan rahojen siirto köyhiltä rikkaille.

Varmuuden vuoksi kerron, että olen itse puolueisiin sitoutumaton, sangen varakas eläkeläinen. Minä tulen hyötymään rahallisesti nykyisen hallituksen toimista, vaikka en tarvitse lisää rahaa mihinkään.

En halua sellaista yhteiskuntaa, missä me varakkaat joudumme suojautumaan kalterien taakse, kuten Yhdysvalloissa. Siksi soisin että myös heikoimmat pärjäisivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu